Sotilasvala

27809
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

"Puolustusvoimat haluaa pitäytyä uskonnollisessa sotilasvalassa ja ei-kirkollisessa sotilasvakuutuksessa."

Tämä on jutun mukaan vain yhden henkilön, kenttäpiispa Pekka Särkiön, mielipide, jonka toimittaja on valheellisesti laajentanut koko Puolustusvoimien kollektiiviseksi mielipiteeksi.

"– Mielestäni muutokseen ei ole tarvetta. Ensinnäkin varusmiehistä lähes yhdeksän kymmenestä on kirkkojen jäseniä ja tälläkin hetkellä heistä ylivoimainen enemmistö haluaa antaa uskonnollisen sotilasvalan, vaikka heillä on mahdollisuus valita ja antaa sotilasvakuutus, muistuttaa kenttäpiispa Pekka Särkio Puolustusvoimista."

1Äänestä

Kenttäpiispa+Pekka+Särkiö:+"varusmiehistä+lähes+yhdeksän+kymmenestä+on+kirkkojen+jäseniä"Olen+melko+varma,+että+kenttäpiispa+valehtelee.+Varusmiehistä+ei+nykyään+enää+millään+voi+olla+yli+85+%+kirkon+jäseniä,+jolloin+voidaan+puhu+"lähes+yhdeksän+kymmenestä"+tyyliin.+Kenttäpiispa+pitää+väkisin+kiinni+vanhoista+luvuista+eikä+suostu+tunnustamaan+itselleen+kirkon+markkinaosuuden+jatkuvaa+laskua.Vuonna+2015+15-24+vuotiaista+evlut+kirkkoon+kuului+78,0%.http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/065_vaerak_tau_206.px/?rxid=a9504f3a-6580-4017-aa77-55529fdd9203

1Äänestä
  • Toimittajien ammattitaitoon pitäisi kuulua tarkistaa faktat. Varsinkin silloin kun kirkon mies suoltaa puppua suustaan, koska silloin ne on lähes aina vedätetty kotiin päin.

    1Äänestä

  • Ihan+samaan+kiinnitin+huomiota.+Toinen+mihin+kiinnitin+huomiota,+on+että+vain+2%+valitsee+ei-kirkollisen+sotilasvakuutuksen,+ja+98%+vannoo+sotilasvalan+jumalan+nimeen.Jos+nuo+luvut+pitävät+paikkansa+niin+mistä+se+sitten+kertoo?+Tuskin+siitä+ainakaan+että+muka+98%+alokkaista+uskoisi+jumalaan.+Jolloin+käytännössä+ainoaksi+selitykseksi+jää+sosiaalinen+paine,+jota+kenties+puolustusvoimat,+mm.+sotilaspastorien+ja+kenttäpiispa+Särkiön+toimesta,+kenties+tarkoituksellisestikin+asettaa+alokkaille.+Uskonnottomat+alokkaat+eivät+haluta+erotua+joukosta+ja+jäädä+silmätikuiksi.Vai+saavatko+jumalan+nimeen+vannottavan+sotilasvalan+vannojat+kenties+jonkin+erikoispalkinnon,+jota+ei+sotilasvakuutuksen+antajille+suoda.+Esim.+kuntsari+tai+ylimääräiset+ilmaiset+munkkikahvit+sotkussa.+Noilla+molemmillahan+armeija+houkutteli+varusmiehiä+kristillisille+paikallisen+evl.+srk:n+pitämille+Alfa-kursseille+kasarmilla+illalla+varsinaisen+palveluksen+päätyttyä.+Ensin+lahjottiin+munkkikahveilla,+mutta+kun+se+ei+saanut+varusmiehiä+innostumaan+Alfa-kursseista,+niin+lahjusta+päivitettiin+ylöspäin+kuntsariksi.Kunnes+kantelin+eduskunnan+oikeusasiamiehelle,+joka+totesi,+että+tuollaisesta+lahjonnasta+tulee+luopua.

    1Äänestä

  • a.matsoni kirjoitti:

    Ihan+samaan+kiinnitin+huomiota.+Toinen+mihin+kiinnitin+huomiota,+on+että+vain+2%+valitsee+ei-kirkollisen+sotilasvakuutuksen,+ja+98%+vannoo+sotilasvalan+jumalan+nimeen.Jos+nuo+luvut+pitävät+paikkansa+niin+mistä+se+sitten+kertoo?+Tuskin+siitä+ainakaan+että+muka+98%+alokkaista+uskoisi+jumalaan.+Jolloin+käytännössä+ainoaksi+selitykseksi+jää+sosiaalinen+paine,+jota+kenties+puolustusvoimat,+mm.+sotilaspastorien+ja+kenttäpiispa+Särkiön+toimesta,+kenties+tarkoituksellisestikin+asettaa+alokkaille.+Uskonnottomat+alokkaat+eivät+haluta+erotua+joukosta+ja+jäädä+silmätikuiksi.Vai+saavatko+jumalan+nimeen+vannottavan+sotilasvalan+vannojat+kenties+jonkin+erikoispalkinnon,+jota+ei+sotilasvakuutuksen+antajille+suoda.+Esim.+kuntsari+tai+ylimääräiset+ilmaiset+munkkikahvit+sotkussa.+Noilla+molemmillahan+armeija+houkutteli+varusmiehiä+kristillisille+paikallisen+evl.+srk:n+pitämille+Alfa-kursseille+kasarmilla+illalla+varsinaisen+palveluksen+päätyttyä.+Ensin+lahjottiin+munkkikahveilla,+mutta+kun+se+ei+saanut+varusmiehiä+innostumaan+Alfa-kursseista,+niin+lahjusta+päivitettiin+ylöspäin+kuntsariksi.Kunnes+kantelin+eduskunnan+oikeusasiamiehelle,+joka+totesi,+että+tuollaisesta+lahjonnasta+tulee+luopua.

    Yksi kiero vaikuttamisen mahdollisuus on, että on järjestetty tahalleen vakuutuksen antajien tilaisuuteen epämukavampi aikataulu.

    1Äänestä

  • 75ut kirjoitti:

    Yksi kiero vaikuttamisen mahdollisuus on, että on järjestetty tahalleen vakuutuksen antajien tilaisuuteen epämukavampi aikataulu.

    Jännää, ettei valaa ja vakuutusta millään voida järjestää samaan aikaan samalla kentällä. Valan antajat omina osastoinaan ja vakuutuksen antajat omanaan, sitten vain vuoron perään kumpikin litania. Kaikki voisivat olla samassa tilaisuudessa, eikä ketään tarvitsisi piilotella huonompaan aikaan ja huonompaan paikkaan, ja alokkailla olisi paljon helpompi aidosti valita.
    Tähän varmasti liittyisi erinäisiä käytännön ongelmia, joten yksinkertaisinta olisi tietenkin yksi yhteinen seremonia, ja sen sisältöä miettiessä pitääkin ottaa kantaa siihen mikä siinä on tärkeintä: jumaluskon korostaminen, vai jokin ihan muu.

    1Äänestä

  • a.matsoni kirjoitti:

    Ihan+samaan+kiinnitin+huomiota.+Toinen+mihin+kiinnitin+huomiota,+on+että+vain+2%+valitsee+ei-kirkollisen+sotilasvakuutuksen,+ja+98%+vannoo+sotilasvalan+jumalan+nimeen.Jos+nuo+luvut+pitävät+paikkansa+niin+mistä+se+sitten+kertoo?+Tuskin+siitä+ainakaan+että+muka+98%+alokkaista+uskoisi+jumalaan.+Jolloin+käytännössä+ainoaksi+selitykseksi+jää+sosiaalinen+paine,+jota+kenties+puolustusvoimat,+mm.+sotilaspastorien+ja+kenttäpiispa+Särkiön+toimesta,+kenties+tarkoituksellisestikin+asettaa+alokkaille.+Uskonnottomat+alokkaat+eivät+haluta+erotua+joukosta+ja+jäädä+silmätikuiksi.Vai+saavatko+jumalan+nimeen+vannottavan+sotilasvalan+vannojat+kenties+jonkin+erikoispalkinnon,+jota+ei+sotilasvakuutuksen+antajille+suoda.+Esim.+kuntsari+tai+ylimääräiset+ilmaiset+munkkikahvit+sotkussa.+Noilla+molemmillahan+armeija+houkutteli+varusmiehiä+kristillisille+paikallisen+evl.+srk:n+pitämille+Alfa-kursseille+kasarmilla+illalla+varsinaisen+palveluksen+päätyttyä.+Ensin+lahjottiin+munkkikahveilla,+mutta+kun+se+ei+saanut+varusmiehiä+innostumaan+Alfa-kursseista,+niin+lahjusta+päivitettiin+ylöspäin+kuntsariksi.Kunnes+kantelin+eduskunnan+oikeusasiamiehelle,+joka+totesi,+että+tuollaisesta+lahjonnasta+tulee+luopua.

    NYT voisi vielä antaa henkistä tukea ja tsemppausta alokkaille, että rohkenisivat valita katsomuksellisesti neutraalin sotilasvakuutuksen.
    Soitellaan. Pistetään viestiä. Treffataan viikonvaihteessa.

    1Äänestä

  • Niin, uskontokuntiin kuulumattomia 124 068 ja kaikkia yhteensä 640 387. Tuleekos siitä noin 19 prosenttia.
    Ev.lut. kirkko 499257 ja kristinusko yhteensä 511294.

    1Äänestä

Voihan se olla niinkin, että kirkosta eronneet vierastavat puolutusvoimien ylitsepursuavaa uskonnollisuutta. Nämä puolustusvoimien isot paraatitkin ovat tosiasiallisesti pelkiä panssarivaunuilla vahvistettuja jumalanpalveluksia.

1Äänestä
  • Paraatimarssia eli ohimarssia edeltää paraatikatselmus, johon on ympätty kenttähartaus.
    Ne varusmiehet, jotka eivät halua osallistua kenttähartauteen, joutuvat poistumaan paraatikatselmuksen rivistä kesken kaiken tv-kameroiden ja yleisön edessä. Postuminen suuntautuu taka-alalle, josta paraatiin osallistuvat kuitenkin liittyvät ohimarssiin.
    Menettely on syrjivä ja nöyryyttävä. OIkeusaisiamies Maija Sakslin on kuitenkin pitänyt Puolustusvoimain selityksiä tästä menettelystä hyväksyttävinä. Sakslin on taannoin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan.

    Äänestä

  • Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.

    "Jalosti" Sakslinit lupasivat leikata nurmikon päärakennuksen, jossa vanhus edelleen asuu, ympäriltä vanhuksen puolesta, mutta sitäkään lupausta ei ole pidetty.

    Vanhus on Sakslinin vanhempien lapsuudenystävä ja perhetuttu.

    Ai että Sakslin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan, No sehän täsmää oikein hyvin yhteen tämän Iltalehden tonttikaupajutun kanssa.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121983838_uu.shtml

    1Äänestä

  • hjkhps kirjoitti:

    Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.

    Olikos se Sakslin, joka muutama sitten innostui hetkeksi kirkon/uskovaisten vaatimuksesta lakkauttaa eroakirkosta.fi-sivusto epäluotettavana kirkostaeroamisväylänä? Luopui toki ajatuksesta nopeasti.

    1Äänestä

  • hjkhps kirjoitti:

    Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.

    "Jalosti" Sakslinit lupasivat leikata nurmikon päärakennuksen, jossa vanhus edelleen asuu, ympäriltä vanhuksen puolesta, mutta sitäkään lupausta ei ole pidetty.

    Vanhus on Sakslinin vanhempien lapsuudenystävä ja perhetuttu.

    Ai että Sakslin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan, No sehän täsmää oikein hyvin yhteen tämän Iltalehden tonttikaupajutun kanssa.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121983838_uu.shtml

    Uskovalla on uskovan moraali.

    Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on aiemmin toiminut tarkkaan ottaen "ev.lut. kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunnan" jäsenenä

    1Äänestä

  • hjkhps kirjoitti:

    Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.

    "Jalosti" Sakslinit lupasivat leikata nurmikon päärakennuksen, jossa vanhus edelleen asuu, ympäriltä vanhuksen puolesta, mutta sitäkään lupausta ei ole pidetty.

    Vanhus on Sakslinin vanhempien lapsuudenystävä ja perhetuttu.

    Ai että Sakslin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan, No sehän täsmää oikein hyvin yhteen tämän Iltalehden tonttikaupajutun kanssa.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121983838_uu.shtml

    Uskovaiset ja kirkko ovat näköjään yleisemminkin sitä mieltä, että heidän tulee saada ostaa tai vuokrata tontteja pilkkahinnalla. (Vrt: Kampin kappeli, jonka Helsingin kaupungille maksettava vuosivuokra naurettavat reilut 5000e. Mistä lie sekin hinta revästy - ei se ainakaan käypä/markkinahinta ole.)

    1Äänestä

  • hjkhps kirjoitti:

    Maija Sakslinin tonttikaupat tutkinnassa. Osti nyt yli ysikymppiseltä vanhalta mieheltä Sipoon saaristosta 4000 neliön tontin 1000 eurolla vuonna 2008. Vanhus kokee tuleensa huijatuksi.

    "Jalosti" Sakslinit lupasivat leikata nurmikon päärakennuksen, jossa vanhus edelleen asuu, ympäriltä vanhuksen puolesta, mutta sitäkään lupausta ei ole pidetty.

    Vanhus on Sakslinin vanhempien lapsuudenystävä ja perhetuttu.

    Ai että Sakslin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan, No sehän täsmää oikein hyvin yhteen tämän Iltalehden tonttikaupajutun kanssa.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080121983838_uu.shtml

    Tuskinpa tuo tutkintapyyntö juuri mihinkään johtaa. Poliisi sanoo kohta että ei syytä epäillä Sakslinia mistään.

    1Äänestä

  • Humanisti-vapari kirjoitti:

    Paraatimarssia eli ohimarssia edeltää paraatikatselmus, johon on ympätty kenttähartaus.
    Ne varusmiehet, jotka eivät halua osallistua kenttähartauteen, joutuvat poistumaan paraatikatselmuksen rivistä kesken kaiken tv-kameroiden ja yleisön edessä. Postuminen suuntautuu taka-alalle, josta paraatiin osallistuvat kuitenkin liittyvät ohimarssiin.
    Menettely on syrjivä ja nöyryyttävä. OIkeusaisiamies Maija Sakslin on kuitenkin pitänyt Puolustusvoimain selityksiä tästä menettelystä hyväksyttävinä. Sakslin on taannoin osallistunut kirkon eettisen työn neuvottelukuntaan.

    Voi luoja mitä paskaa! Onhan tuo nyt aivan selvästi syrjivää ja nöyryyttävää.

    Äänestä

Tiedotuksessa on vielä tänäkin kesänä jatkunut selvästi sotilasvalaa "normiksi" nostava ilmaisu:

Porin prikaatin oppaassa ”Tietoa tuleville alokkaille” jatketaan epäyhdenvertaista tiedotuslinjaa sotilasvakuutuksen ja sotilasvalan suhteen: uskonnollisesti neutraalia sotilasvakuutusta syrjitään ja uskonnollista sotilasvalaa suositaan (s. 2 ja s.23). http://maavoimat.fi/documents/1950813/2885804/PorPrAlokast2-16net.pdf/057324b4-59eb-47f9-b25d-b33643fc5c9f

”Tervetuloa seuraamaan sotilasvalaa (s. 2)
2/16-saapumiserän sotilasvala ja -vakuutus- tilaisuudet järjestetään Niinisalon osalta 18. elokuuta Kauhajolla ja Seinäjoella sekä Säkylän osalta 19. elokuuta Huittisissa ja Raumalla.”
ja
”Vala DVD (sivu 23)
Jokaisen saapumiserän valatilaisuus tallennetaan DVD:lle. Peruskoulutuskauden päätteeksi järjestettävän valapäivän tapahtumat on mukava kerrata kotona ja näyttää sukulaisille ja tuttaville. DVD on myynnissä sotilaskodeissa pian valapäivän jälkeen.”

Uskonnollisesti neutraali sotilasvakuutus annetaan ”kunnian ja omantunnon kautta”. Sotilasvalassa viitataan ”kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan”. Armeijan henkilöstön, tiedottajien ja sotilaspapiston on ilmeisen vaikea suhtautua tasapuolisesti sotilasvakuutukseen.

1Äänestä
  • Nämä sotilasvalan ja sotilasvakuutuksen antotilaisuudet alkavat jo huomenna, 5.8. Viimeiset ovat 22.8.
    Ks http://maavoimat.fi/tapahtumat/2016-08-05/karjalan-prikaatin-2/16-sotilasvala-ja-vakuutus ja
    http://maavoimat.fi/tapahtumat/2016-08-05/jaakariprikaatin-sotilasvala-ja-sotilasvakuutus
    Karjalan prikaatin tiedotteessa vilahtaa vielä sana "valapäivä", vaikka päääasiassa tiedotuksessa näyttää tapahtuneen parannusta. Asiastahan on mennyt yksiköihin "paimenkirje" Vapaa-ajattelijain aloitteellisuuden ansiosta.

    1Äänestä

  • Paimenkirjeestä ja sen syntyprosessista lisätietoa tässä linkissä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14245975/vala-ja-vakuutus---pministerionohjepaaesikunnalle

    Tuloksna siis puolustusministeriön Resurssipoliittisen osaston henkilöstöyksikön kirje (19.4.2016 FI.PLM. 2016-2326) puolustusvoimien Pääesikunnalle:

    ”Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kirje Dnro 3347/4/15/9.9.2015
    Sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuuksista käytettävä nimitys
    Eduskunnan oikeusasiamies on liitteessä olevassa vastauksessaan ottanut kantaa sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuuksista tiedottamiseen. Eräissä puolustusvoimien hallintoyksiköiden tiedotteissa sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuuksista käytetty yksipuolista sotilasvala-nimitystä. Vaikkei nimityksellä olekaan ollut syrjivää tarkoitusta, puolustusministeriö pyytää Pääesikuntaa ohjeistamaan puolustusvoimien hallintoyksiköitä siten, että kaikessa sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuuksia koskevassa tiedottamisessa, opetuksessa ja kirjoituksissa tilaisuuksista käytetään nimitystä ”Sotilasvala ja sotilasvakuutus”.

    Ylijohtaja Raimo Jyväsjärvi
    Vanhempi osastoesiupseeri Mika Peltoniemi”

    1Äänestä

Pitäisi löytää ja rekrytoida joku kutsuntoihin menevä. Joka kieltäytyisi asepalvelusta, koska Puolustusvoimat ei kunnioita Perustuslakia uskonnonvapaudesta. Näin järjestelmä pakotettaisiin ottamaan kantaa selviin epäkohtiin ja laittamaan asiat kuntoon.

1Äänestä

Niin . Luoja on sinutkin luonut. Suomessa kyllä on hindubudhia taolaisia babtisteja mormoneja kabbalisteja muslimeja jehovia juutalaisia vapaita suuntia vapaakirkkoja metodisteja miljoonia lahkoja ja noidat päälle. Ihminen on luotu palvelemaan luojaansa täällä ja toisiamme. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu . Nyt on pelastuksen päivä. Raamatun lukeminen kannattaa aloittaa evankeliumeista uudesta testamentista . Myöhemmin voi lukea luomiskertomuksen . Myös Jeesus videoita kannattaa katsoa . Jumala on rakkaus tiesittehän sen .

1Äänestä
  • Tiesitkö että Raamatussasi on kolme luomiskertomusta? Mitä voit siitä päätellä?
    Kun hetken mietit niin millaiseksi noiden tapahtumien varjossa jumalasi osoittautuu?

    1Äänestä

  • Kuinka kukaan voi olla noin kuutamolla biologiasta? Minua ei luonut Jumala vaan minun isäni ja äitini.

    1Äänestä

Sotilasvala? Jeesus kielsi vannomisen.

1Äänestä

Nämä jumalajutut ovat kyllä niin syöpää ettei mitään rajaan. Menin itse tuon takia sivariin.

1Äänestä

Sotilasvala. Huulten höpinää.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

EroaValtiokirkosta kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/kaikkivaltiaan_ja_kaikkitietavan__sotilasvalaan_ehdotetaan_muutoksia/9066733?origin=rss

l

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu