Kerätään tähän asioita mietittäväksi niistä kohdista, joissa Jeesus mielestänne erehtyi. Olisi hyvä, jos pyrittäisiin miettimään asiaa laajalti oman viitekehyksen ulkopuolelta.
Ensimmäiseksi tulee mieleen tilanne, jossa Jeesus ajoi riivatusta miehestä demoneja ulos, mutta päättikin siirtää ne viattomiin sikoihin. Mielestäni siinä oli kyseessä jo eläinsuojelurikos. Raamattu ei myöskään kerro Jeesuksen korvanneen sikojen mahdolliselle omistajalle mitään. (Tämä siis silloin, mikäli siat eivät olleet villisikoja.)
Sana vapaa.
Missä Jeesus erehtyi?
33
277
Vastaukset
- trollolllooo
"Ensimmäiseksi tulee mieleen tilanne, jossa Jeesus ajoi riivatusta miehestä demoneja ulos, mutta päättikin siirtää ne viattomiin sikoihin"
Missä sanotaan, että Jeesus " päättikin" siirtää....???
Ja missä sanotaan, että siat olivat viattomia???No, siat olivat toki viallisia.
Mutta eniten Jeesus erehtyi hänen seuraajiensa kyvyistä. Hän luuli heidän pysyvän vaikka mihin ihmeisiin.
- nämätuleemieleen
Kirosi viinipuun, koska ei nähnyt siinä hedelmiä ja haukkui Pietaria Saatanaksi. Ei ymmärtänyt vanhempiaan menettänyttä nuorukaista, vaan käski kuolleiden haudata kuolleensa. Oli toisinaan ylimielinen ja koppava seuraajilleen.
- jahhaasss
Eikös ollutkaan pilven tai kyyhkysen poika?
- KukaJeesusOli
Vaikka Jeesuksella oli todennäköisesti nenä kuin haukan nokka, oliivin sävyinen iho kuten muillakin välimerellisillä ihmisillä, sekä tummat silmät ja tumma lyhyeksi leikattu tukka, niin ei se Jeesusta tee beduiiniksi eikä myöskään afrikkalaiseksi. Itseasiassa Jeesus oli ensimmäisen vuosisadan maalainen (kre. pakana) joka oli kotoisin Natsratin kyläyhteisöstä Galilean maakunnan maaseudulta, mutta muutti aikuisena Kapernaum -nimiseen kaupunkiin. Jeesuksen äidin nimi oli Miriam (suom. Maria) ja Jeesuksella oli kolme veljeä ja kaksi siarta. Jeesusta kutsuttiin Marian pojaksi (=äpärä) mutta yös rakennusmiehen pojaksi jolle myöhemmissä ähteissä on annettu nimeksi Joosef. Ammatiltaan Jeesus oli rakentaja - puuseppä joka kiersi opettamassa Galilean synagogissa (lainoppinut rabbi) ja parantamassa ihmisten kodeissa (kansanparantaja). Oman juutalaisen opetuksen hän oli saanut synagoga koulussa 6-13 vuotiaana ja ammatkopetuksen oppipoikana omalta isältää (ei Jumalalta) 12-20 vuotiaana. Kastettavana Johanan Upottajalla(suom. Johannes Kastaja) noi kolmikymppisenä (ehkä vähänpäälle) vuosien 28-29 välillä Jordanilla ja kuoli noin nelikymppisenä vuosien 30-33 välillä Juudean prefektin, Pontius Pilatuksen, ristiinnaulitsemama. Jeesus todennäköisesti oli syntynyt syyskuun alkupuolella vuonna 3 eaa, Casar Augustuksen määrätty koko Rooman valtakunnan antamaan keksarin kuuliaisuus valan ja puolitoista vuotta Herodes suuren kulemaa vuonna 1 eaa (todennäköisempi kuin vuosi 4 eaa).
- mieti.sitä
Ei missään, M.O.T
- camille.flammarion
Eihän koko Jeesusta ole varmaan ollut olemassakaan!!! Mistä sitä tietää. G.I.D
- hhjnmhkj
Siat olivat saastaisia eläimiä Mooseksen lain mukaan eikä juutalaisilla olisi pitänyt olla ollenkaan sellaisia.
Hyvä huomio, Jeesus on varmaankin ollut olemassa mutta mitä hän on loppujen lopuksi sanonut, siitä ovat raamatuntutkijat yleensä sitä mieltä ettei ole sanonut kuin murto-osan siitä mitä evankeliumien kirjoittajat ovat hänen sanomakseen laittaneet.
- kaijalle.keksi
sage8 kirjoitti:

Vaihda kaija levyä!
- luterilainen_
sage8 kirjoitti:
Hyvä huomio, Jeesus on varmaankin ollut olemassa mutta mitä hän on loppujen lopuksi sanonut, siitä ovat raamatuntutkijat yleensä sitä mieltä ettei ole sanonut kuin murto-osan siitä mitä evankeliumien kirjoittajat ovat hänen sanomakseen laittaneet.
Me emme tiedä mitä Jeesus sanoi ja teki todellisuudessa. Voimme vain arvailla ja evankeliumit jatkavat tätä arvailujen ja perimätietojen kerrontaa.
luterilainen_ kirjoitti:
Me emme tiedä mitä Jeesus sanoi ja teki todellisuudessa. Voimme vain arvailla ja evankeliumit jatkavat tätä arvailujen ja perimätietojen kerrontaa.
Ennustajan lahjoja ei kyllä ollut; luuli viimeisen sodan käytävän miekoin ja hevosin.
Ei poijaat! Ei sotaa tällä lailla käydä!
Usko Jeesukseen on kyllä tosi heikkoa. Ei ainakaan kaikkitietävää jumalallisuutta ole ollenkaan.luterilainen_ kirjoitti:
Me emme tiedä mitä Jeesus sanoi ja teki todellisuudessa. Voimme vain arvailla ja evankeliumit jatkavat tätä arvailujen ja perimätietojen kerrontaa.
Juuri näin.
- vivamolaiselle
luterilainen_ kirjoitti:
Me emme tiedä mitä Jeesus sanoi ja teki todellisuudessa. Voimme vain arvailla ja evankeliumit jatkavat tätä arvailujen ja perimätietojen kerrontaa.
Tiedämme juuri sen mitä meidän pitääkin tietää.
- DekapolisenGerasa
Saattoihan ne ola Gerasan alueella asuvien sikoja. Ei juutalaisten lait Dekapoliksen asukkaita estänyt pitämästä sikoja. Muutenkin Dekapoliksen asukkaat olivat pääasiassa muita kansalisuuksia kuin juutalaisia.
- ainakin.nää
Tarjosi yleisölleen leipää ja kalaa, vaikka tulisi välttää turhia hiilareita. Tai ainakin hiilarit erikseen omana aterianaan.
Meni väärään aikaan Jerusalemiin notkumaan.
Hutiloi kertaalleen opetuslapsen profiloinnissa.- ainakin.nää
Ja lisää:
Väitti ettei pesemättömin käsin syöminen ole pahasta. Ei varmaan kuullutkaan vaikkapa A-hepatiitista.
Sanoi että uusi viini pitää laittaa uusiin leileihin, vaikka hanapakkaus sataparempi. - humori.on.aina.piristys
ainakin.nää kirjoitti:
Ja lisää:
Väitti ettei pesemättömin käsin syöminen ole pahasta. Ei varmaan kuullutkaan vaikkapa A-hepatiitista.
Sanoi että uusi viini pitää laittaa uusiin leileihin, vaikka hanapakkaus sataparempi.Eikä noro-viruksesta.
- Juudea_1.vuosisadalla
Jeesus ei tuntenut sen puoleen hepatiittia, norovirusta,stefilogoggia, karppausta kuin pahvista viinin hanapakkaustakaan. Tuolloin tauteja piettiin pahan vengen aiheuttamana ja niitä hoidettiin monesti manaamalla ja monilla muilla kansanparantajien nikseillä. Tuolloin eimyöskään luotettu lääkäreihin, sillä lääkärin hoito saattoi viedä varmemmin hengen kuin että hoitaja olisi lääkekasvitietoinen pätevä kansanparantaja. Tuolloin oman kylänviiniä viiniä säilötiin vuohen mahalaukusta valmistetussa leilissä ja juotiin ruokajuomama kuten nykyään maitoa Suomessa. Tuolloin ei paljoa hiilareista välitetty ja pääasiassa ruoka koostui tuoreesta leivästä, kuivatuista viikunoista, rusinoista, kuivatusta kalasta, säilötyistä oliiveista, vuohen maito jogurtista, vuohen juustosta ja lissimuhennoksesta. Tuolloin sentään silloi tällöin sai syödäkseen kausivaihtelun mukaisesti tuoreita hedelmiä ja tuoretta kalaa mutta lihaa, pääasiasa lamasta, juutalaiset söivät harvoin ja usein vain juhlien aikaan (tosin Jerusalemissa lampaita uhrattiin päivittäin ja sadoittain pääsiäisenä niin että veri värjäsi petsaidan altaiden veden punaiseksi jollon ihmiset luulivat että sinne laskeutui enkeli ja vedestä tuli parantavaa).
- mut-ku
Juudea_1.vuosisadalla kirjoitti:

Eikös Jeesus kuitenkin ole Jumala, tai yksi Jumalan persoona jolloin on ollut luomassa noro- ja muita viruksiakin? Kai pitäisi luomuksensa ja haitat tietää.
- Juudea_1.vuosisadalla
mut-ku kirjoitti:
Eikös Jeesus kuitenkin ole Jumala, tai yksi Jumalan persoona jolloin on ollut luomassa noro- ja muita viruksiakin? Kai pitäisi luomuksensa ja haitat tietää.
Kirkko joskus aikoinaan 300-luvulla jaa päätti että Jeesus ei ole Jumala vaan ihminen sekä yksui Jumalan persoona. Ei kuitenkaan silloin eikä vieläkään ole päästy yhteiseen käsitykseennsiitä oliko Jeeus itse luomassa vaiko mukana kun luotii, vai oliko Jeesusta silloin vielä ollenkaan. Moni kuitenkin yhä ajattelee että Jeesus oli jumala tai pitää sellaisena ja häpeää Jeesuksen ihmisyyttä. Jeesuksen pitäminen Jumalana on kuitenkin harhaoppia kirkon mukaan, sillä Jeesus kuitenkin oli ihminen ja ihmisenä syntynyt vaikka onkin yksi Jumalan persoonista.
Mutkikasta siis eikö? - erehtymötön.jesse

Mutkikasta siis eikö?<Mutkikasta siis eikö? >
no eeeei, vähänku eduskunnan kyselytunnin juttuja
- ei.näy
Sanoi tulevans a takaisin oman sukupolvensa iakana
- mitä.öriset
Niin tulikin!
mitä.öriset kirjoitti:
Niin tulikin!
Ai. Ja kukaan ei mitään huomannut. Hän kun lensi taivaaseen. Muka.
- ListaaVirheistä
Listaa siitä mikä meni pieleen:
Näihin virheisiinsä Jeesus ei voinut vaikuttaa:
(Juutalaisten ja roomalaisten välien tulehtuminen)
(Oli olemassa ja eli maan päällä)
(Syntyi avioliiton ulkopuolella eli oli äpärä)
(Kärsi stressin tuomas kovaa tuskas joka sai hikoilemaan verta)
(Selvisi hengissä ristiinnaulitsemisesta ja palasi opettamaan kuolleista)
(Kuoli viimein saamiinsa vammoihin Jerusalemin öljymäellä)
Näihin virheisiinsä Jeesus olisi voinut vaikuttaa:
Otti Johanneksen kasteen Jordanilla ja oli tämän opetuslapsena
Käski hylätä vanhemmat ja seuraamaan häntä
Tönäisi nurin häntä Kapernaumin synagoogassa häntä herjanneen miehen
Teki töitä sapattina, kuten paransi sairaita ja katkoi ohran tähkiä
Söi likaisin käsin ja opetti ettei ruoka saastuta ihmistä
Antoi ihmisten pitää häntä separatisti messiaana
Antoi parantamiensa sairaiden levittää huhua ihmeteoista
Antoi opetuslasten ymmärtää väärin opetuksiaan
Haukkui pietaria saatanaksi sadatteli tätä usein
Ärsytti tahalleen fariseuksia
Kehitti oman teologian ja näkemyksen uskonnosta jota opetti
"Herätti" Lasaruksen kuolleista
Ennusti montakertaa pieleen, esim maanjäristykset ja hyökuaallot
Kirosi vihoissaan viikunapuun koska siinä ei olluthedelmiä
Riehui temppelissä, kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja
Pesi opetuslasten jalat vaikka se on palvelijan tehtävä
Ärsyynnytti Juudas Iskariotia
Tyytyi kahteen veitseen (suom. miekkaan)
Ei poistunut Jerusalemista vaikka oli jo menossa Galileaan edeltä
Ennusti Pietarin kavaltavan hänet
Antoi Juudaksen ja miesjoukon pidättää itsensä
Pysyi vaiti oikeusmurhaan johtaneessa näytöstuomionistuimessa - sikamuslimipirut
Ei Jeesus niitä Sikoihin siirtänyt. Sika on vain vertauskuva muslimista.
Itse ajattelisin sikana vaikka omahyväistä örveltäjää, Ei ole sikana pidettävää muslimia tullut kohdattua.
- AivanSikana
Ei silloin ollut muslimeita, islam syntyi 700 vuotta myöhemmin arabiassa. Mutta ei Jeesus legioonallista henkiä ajanut sikoihin vaan Jeesuksen luvalla henget ajoivat siat aalas kalliolta ja ne hukkuivat veteen.
- erehdyksen_kirkko
Ainakin Suomen ev-lut kirkon mukaan Jeesus Kristus erehtyi siinä, kun väitti olevansa Jumalan Poika ja ainoa tie Jumalan luokse. Suomen ev-lut kirkon nykyjohdon mukaan kaikki maailman uskonnot johtavat Jumalan luo, eikä Jeesusta tarvita Pelastajaksi, eikä Jeesus ainakaan missään nimessä ole Jumala, vaan vain pelkkä ihminen niin kuin juutalaiset, vapaamuurarit ja muslimit opettavat. Ev-lut kirkon mukaan myös se on erehdys, että Jeesus Kristus syntyi neitseestä ja teki ihmeitä.
- ei.taida
Onko sinulla ollenkaan mitään omaa mielipidettä?
- KTS--
Jeesus siirsi demonit sikoihin pidettyään pikaneuvottelun demonien kanssa, jotka ehdottivat tätä kompromissiratkaisua ja sovittelevana miehenä Jeesus suostui demonien ehdotukseen.
- vippaa.viitonen
Oletko sinä se vippashomolössiläinen muslimi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337571Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834506Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne653047- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281699Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71677Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3511463Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us141379Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581109Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761060