Kirjassa ”Toden näköiset harhat” kerrotaan tutkimuksesta, jossa todettiin, miten virheelliset käsitykset voivat muuttua todeksi. ”Klassinen esimerkki on Rosenthalin ja Jacbsonin 1960-luvun tutkimus, joka on saanut nimen My Fair Lady -teoksen mukaan ’Kukkaistyttö luokkahuoneessa’. Erään koulun opettajille kerrottiin, että heidän oppilailleen tehdyt uudet älykkyystestit viittasivat siihen, että tiettyjen oppilaiden älyllinen suorituskyky tulisi selvästi paranemaan, ikään kuin puhkeamaan kukkaan kuluvan kouluvuoden aikana. Mitään tällaisia tuloksia ei todellisuudessa saatu, ja lahjakkaiksi nimetyt oppilaat olivat kaikin puolin aivan keskinkertaisia. Virheellinen uskomus oppilaiden lahjakkuudesta vaikutti kuitenkin opettajien omaan käyttäytymiseen niin paljon, että kyseisten oppilaiden suoritukset alkoivat parantua ja – mikä ihmeellisintä – myös heidän älykkyysosamääränsä kasvoi tuon kouluvuoden aikana. Opettajat olivat virheellisten käsitystensä perusteella alkaneet kohdella näitä oppilaita kuin huippulahjakkuuksia, mikä vähitellen muutti myös oppilaiden oma käyttäytymistä ja kuvaa omista kyvyistään” (s. 24). (Pygmalion in the Classroom. Holt, Rinehart & Winston, New York 1968)
Voidaan kysyä oliko opettajilla tosiasiassa virheellinen käsitys näiden oppilaiden kyvyistä. Saattoi olla pikemminkin niin, että heidän käsityksensä tuli lähemmäksi oppilaiden todellisia kykyjä, vaikkakin heidän saamansa uusi käsitys perustuikin virheelliseen informaatioon älykkyystestien tuloksesta. Koe osoittaa pikemmin sitä, että emme osaa pitää lähimmäisiämme sellaisina kuin he todellisuudessa voisivat olla. Tästä seuraa paljon sellaista, jota ei tapahtuisi, jos pitäisimme muita yhtä suuressa arvossa kuin itseämme tai jos ymmärtäisimme todelliset mahdollisuutemme itsessämme ja muissa. Kysymys on asenteista ja identifikaatioista. Jos pystymme uskomaan ihmisestä enemmän kuin hän on tällä hetkellä, autamme lähimmäistämme toteuttamaan todellisia mahdollisuuksiaan.
Kirjassa todetaan: ”Yllä oleva osoittaa, että arkipäiväisessä elämässä ihminen tuottaa usein itse sen tiedon, jota hän käsittelee. Havaintomme eivät koskaan ole valokuvia todellisuudesta. Jokainen vastaanottamamme ärsyke integroituu aiempaan tietovarastoomme, joka säätelee uuden ärsykkeen tulkintaa” (s. 25).
Kun ja jos näin on, niin tietovarastoomme ja asennevarastoomme tulisi kuulua valmius uskoa jokaisesta ihmisestä parempaa, kuin millaisena hän kunakin hetkenä esiintyy mielikuvissamme. Tämä olisi sitä rakkautta, joka tavoittaisi todellisuuden paremmin kuin arkiajattelumme.
Voimme päätellä, että olemme suhtautumisellamme saaneet aikaan paljon pahaa tietämättämme ja myös tietemme, kun emme ole pitäneet lähimmäisiämme heille kuuluvassa arvossa. Tässä tulemme varmaan kaikki syntisiksi. Mutta kenties tämän tapaisten asioiden tunnustaminen itsellemme saa aikaan meissä parempaa suhtautumista.
Elämä ei ole pelkkää fysiologiaa ja psykologiaa. Mm. tutkimustulosten tulisi johtaa asenteiden muuttamiseen. Tässä on kysymys jo tahdosta, arvoista ja uskosta, jotka kuuluvat henkiseen todellisuuteen. Henkisestä todellisuudesta saamme viitteitä Jumalan käskyistä ja ilmoituksista. Ne voivat kohottaa meitä arkipäiväisyyden yläpuolelle kohti varsinaista todellisuutta, joka on ihmeellisempi, kuin osaamme kuvitella, mutta jota uskollamme voimme lähestyä.
Varmasti on niin, että kiinnittyminen vain jokapäiväisiin asioihin madaltaa mahdollisuuksiamme toteuttaa parhaita puolia itsessämme. Eräs Jumalan käskyistä koskee lepopäivän pyhittämistä. Herra on nähnyt hyväksi käskeä ihmisiä miettimään iankaikkisia totuuksia tiettynä päivänä viikoittain. On kovin valitettavaa, että nyt Suomessakin kauppojen aukioloa on laajennettu sunnuntaipäiviksi. Ihmisten tulisi ymmärtää tehdä oma osansa tällaisen kehityksen pysähdyttämiseksi ja omalta osaltaan välttää kaikenlaista toimintaa, joka sitoo lähimmäisiä sunnuntaityöhön. Tietysti jotkut tehtävät vaativat työssä oloa sunnuntaisinkin, mutta kaikki tarpeeton tulisi karsia. Näin voisimme osaltamme auttaa ihmisiä toteuttamaan päämääräänsä, joka ei ole löydettävissä tästä elämästä. Ihmisen arvo on paljon enemmän, kuin voimme nyt kuvitella.
Voidaan kysyä oliko opettajilla tosiasiassa virheellinen käsitys näiden oppilaiden kyvyistä. Saattoi olla pikemminkin niin, että heidän käsityksensä tuli lähemmäksi oppilaiden todellisia kykyjä, vaikkakin heidän saamansa uusi käsitys perustuikin virheelliseen informaatioon älykkyystestien tuloksesta. Koe osoittaa pikemmin sitä, että emme osaa pitää lähimmäisiämme sellaisina kuin he todellisuudessa voisivat olla. Tästä seuraa paljon sellaista, jota ei tapahtuisi, jos pitäisimme muita yhtä suuressa arvossa kuin itseämme tai jos ymmärtäisimme todelliset mahdollisuutemme itsessämme ja muissa. Kysymys on asenteista ja identifikaatioista. Jos pystymme uskomaan ihmisestä enemmän kuin hän on tällä hetkellä, autamme lähimmäistämme toteuttamaan todellisia mahdollisuuksiaan.
Kirjassa todetaan: ”Yllä oleva osoittaa, että arkipäiväisessä elämässä ihminen tuottaa usein itse sen tiedon, jota hän käsittelee. Havaintomme eivät koskaan ole valokuvia todellisuudesta. Jokainen vastaanottamamme ärsyke integroituu aiempaan tietovarastoomme, joka säätelee uuden ärsykkeen tulkintaa” (s. 25).
Kun ja jos näin on, niin tietovarastoomme ja asennevarastoomme tulisi kuulua valmius uskoa jokaisesta ihmisestä parempaa, kuin millaisena hän kunakin hetkenä esiintyy mielikuvissamme. Tämä olisi sitä rakkautta, joka tavoittaisi todellisuuden paremmin kuin arkiajattelumme.
Voimme päätellä, että olemme suhtautumisellamme saaneet aikaan paljon pahaa tietämättämme ja myös tietemme, kun emme ole pitäneet lähimmäisiämme heille kuuluvassa arvossa. Tässä tulemme varmaan kaikki syntisiksi. Mutta kenties tämän tapaisten asioiden tunnustaminen itsellemme saa aikaan meissä parempaa suhtautumista.
Elämä ei ole pelkkää fysiologiaa ja psykologiaa. Mm. tutkimustulosten tulisi johtaa asenteiden muuttamiseen. Tässä on kysymys jo tahdosta, arvoista ja uskosta, jotka kuuluvat henkiseen todellisuuteen. Henkisestä todellisuudesta saamme viitteitä Jumalan käskyistä ja ilmoituksista. Ne voivat kohottaa meitä arkipäiväisyyden yläpuolelle kohti varsinaista todellisuutta, joka on ihmeellisempi, kuin osaamme kuvitella, mutta jota uskollamme voimme lähestyä.
Varmasti on niin, että kiinnittyminen vain jokapäiväisiin asioihin madaltaa mahdollisuuksiamme toteuttaa parhaita puolia itsessämme. Eräs Jumalan käskyistä koskee lepopäivän pyhittämistä. Herra on nähnyt hyväksi käskeä ihmisiä miettimään iankaikkisia totuuksia tiettynä päivänä viikoittain. On kovin valitettavaa, että nyt Suomessakin kauppojen aukioloa on laajennettu sunnuntaipäiviksi. Ihmisten tulisi ymmärtää tehdä oma osansa tällaisen kehityksen pysähdyttämiseksi ja omalta osaltaan välttää kaikenlaista toimintaa, joka sitoo lähimmäisiä sunnuntaityöhön. Tietysti jotkut tehtävät vaativat työssä oloa sunnuntaisinkin, mutta kaikki tarpeeton tulisi karsia. Näin voisimme osaltamme auttaa ihmisiä toteuttamaan päämääräänsä, joka ei ole löydettävissä tästä elämästä. Ihmisen arvo on paljon enemmän, kuin voimme nyt kuvitella.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tode on kyllä kirjoitellut tällä palstalla, mutta en uskonut, että joku pitää joitakin harhoja niin paljon hänen näköisinään, että kirjoittaa niistä peräti kirjan. Googlaamalla selvisi, että tuon niminen kirja on kuin onkin kirjoitettu.