Hollande: Trump saa voimaan pahoin

Francois Hollande sanoo kuulleensa loukkaavia ja nöyryyttäviä lausuntoja USA:n vaalikampanjoinnin aikana.

Ranskan presidentti Francois Hollande arvioi uutistoimisto Reutersin mukaan, että Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain tulevissa presidentinvaaleissa saattaisi muuttaa politiikkaa konservatiivisempaan suuntaan ympäri maailmaa.

Hollanden mukaan Trumpin voitto marraskuussa voisi vaikuttaa myös Ranskan presidentinvaaleihin, jotka järjestetään keväällä 2017. Presidentti ei ole vielä ilmoittanut, aikooko hän pyrkiä jatkokaudelle.

– Jos amerikkalaiset valitsevat Trumpin, sillä on seurauksia, koska Amerikan vaalit ovat maailman vaalit, Hollande totesi toimittajille.

– Se voisi johtaa erittäin jyrkkään käännökseen oikealle maailmassa, tai korjattuna, Amerikan kampanjoinnissa näkyy asioita, jotka heijastuvat kampanjointiin Ranskassa, hän jatkoi.

Jos sosialistipuoluetta edustava Hollande päättää olla mukana vaaleissa, hän saa kovan kilpakumppanin äärioikeistojohtaja Marine Le Penistä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama luonnehti Trumpia tiistaina epäsopivaksi johtajaksi maalle.

– Tietty määrä kohtuuttomuuksia on saanut ihmiset voimaan pahoin – jopa Yhdysvalloissa. Donald Trump teki sen etenkin kritisoidessaan sotilaan muistoa, sanoi Hollande.

Presidentti totesi kuulleensa loukkaavia ja nöyryyttäviä kommentteja vaalikampanjan aikana. Hänen mukaansa poliitikkoja ”on syytä kunnioittaa, kun nämä ovat kunnioitettavia”.


Samu Lehtonen
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sosialisti, joka taistelee EU:n ja Naton yhtenäisyyden puolesta sekä ISISTÄ vastaan.
Ei ihme, että Trumpin puheet kuvottavat.

Äänestä

Ranska on tärkeä liittolainen.
Ei hyvä, että Trump aiheuttaa tuollaisia reaktioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotTrump kirjoitti:

Francois Hollande sanoo kuulleensa loukkaavia ja nöyryyttäviä lausuntoja USA:n vaalikampanjoinnin aikana.

Ranskan presidentti Francois Hollande arvioi uutistoimisto Reutersin mukaan, että Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain tulevissa presidentinvaaleissa saattaisi muuttaa politiikkaa konservatiivisempaan suuntaan ympäri maailmaa.

Hollanden mukaan Trumpin voitto marraskuussa voisi vaikuttaa myös Ranskan presidentinvaaleihin, jotka järjestetään keväällä 2017. Presidentti ei ole vielä ilmoittanut, aikooko hän pyrkiä jatkokaudelle.

– Jos amerikkalaiset valitsevat Trumpin, sillä on seurauksia, koska Amerikan vaalit ovat maailman vaalit, Hollande totesi toimittajille.

– Se voisi johtaa erittäin jyrkkään käännökseen oikealle maailmassa, tai korjattuna, Amerikan kampanjoinnissa näkyy asioita, jotka heijastuvat kampanjointiin Ranskassa, hän jatkoi.

Jos sosialistipuoluetta edustava Hollande päättää olla mukana vaaleissa, hän saa kovan kilpakumppanin äärioikeistojohtaja Marine Le Penistä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama luonnehti Trumpia tiistaina epäsopivaksi johtajaksi maalle.

– Tietty määrä kohtuuttomuuksia on saanut ihmiset voimaan pahoin – jopa Yhdysvalloissa. Donald Trump teki sen etenkin kritisoidessaan sotilaan muistoa, sanoi Hollande.

Presidentti totesi kuulleensa loukkaavia ja nöyryyttäviä kommentteja vaalikampanjan aikana. Hänen mukaansa poliitikkoja ”on syytä kunnioittaa, kun nämä ovat kunnioitettavia”.


Samu Lehtonen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu