Ylen jutussa "Kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän..." – sotilasvalaan ehdotetaan muutoksia
http://yle.fi/uutiset/kaikkivaltiaan_ja_kaikkitietavan__sotilasvalaan_ehdotetaan_muutoksia/9066733
väitettiin, että vain kaksi tai pari prosenttia varusmiehistä antaa sotilasvakuutuyksen. Tämä tarkoittaisi, että suurin osa myös kirkkoon kuulumattomista antaa sen. Samoin tietenkin suurin osa kirkkoon kuuluvista.
Jos näin on ja kun joka tapauksessa sotilasvakuutukssen antajien osuus on ollut alle 10 prosentin luokkaa, se kertoo alokkaisiin kohdistuvasta uskonnollisesta painostuksesta, joka koko armeijan koneisto tiedottajineen, upseereineen, esimiehineen sotilaspappeineen on pitänyt yllä vuosikausia.
http://yle.fi/uutiset/kaikkivaltiaan_ja_kaikkitietavan__sotilasvalaan_ehdotetaan_muutoksia/9066733
väitettiin, että vain kaksi tai pari prosenttia varusmiehistä antaa sotilasvakuutuyksen. Tämä tarkoittaisi, että suurin osa myös kirkkoon kuulumattomista antaa sen. Samoin tietenkin suurin osa kirkkoon kuuluvista.
Jos näin on ja kun joka tapauksessa sotilasvakuutukssen antajien osuus on ollut alle 10 prosentin luokkaa, se kertoo alokkaisiin kohdistuvasta uskonnollisesta painostuksesta, joka koko armeijan koneisto tiedottajineen, upseereineen, esimiehineen sotilaspappeineen on pitänyt yllä vuosikausia.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Koneisto yrittää tehdä uskonnollisesta sotilasvalasta "normin".
Kerätäänkö tästä tilastoja? Ts. tuleeko kantakorttiin merkintä siitä, onko vannonut valan vai antanut vakuutuksen?
Hyvä kysymys...
Nousua tänä kesänä odotetavissa...
Suurin osa tilaisuuksista vielä jälljellä
Aina kun kirkon edustajat kohkaavat kuinka moni edeleen valitsee valan vakuutuksen sijaan tulee mieleen sekin, että kuinka sitouttavaa mahtaakaan olla vannoa jonkin sellaisen kautta, johon suomalaisten ja erityisesti alokkaiden vain pieni vähemmistö uskoo.
Siis mikä sotilasvalan/-vakuutuksen tarkoitus oikeasti onkaan, jumaluskon ostaminen vai ehkä jokin muu?
On tietysti iso kysymys, miksi niin moni alokas, joka ei usko kristinuskon jumalaan, kuitenkin valitsee sotilasvalan, joka annetaan "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä". Mikä tekee siitä niin monen uskonnottoman mielestä nieltävän "normin"?
Veikkaan ryhmäpainetta joka syntyy siitä että vala esitetään perinteisenä ja normina, ja vakuutus jotenkin vähän erilaisen pienemmän porukan juttuna. Yhtenäisyyttä ja ryhmään kuulumista, yhdessä toimimista korostavassa ympäristössä erilaisuuden valitseminen ei ole ihan helppoa, etenkin kun valinta pitää tehdä ryhmäytymisen melko alkuvaiheessa.
Sana 'ryhmäpaine' antaa ymmärtää, että osa haluaisi antaa vakuutuksen, mutta ei kehtaa tai uskalla ja vannoo siksi.
Kai heitäkin on. Enemmän lie kyse vain siitä, ettei kiinnosta. Suhde uskontoon on enemmistöllä sama kuin minulla kahvilaatuihin. Eli jos sanotaan että Juhla mokkaa tulee kohta, ja erikseen saatavilla Presidenttiä sivuhuoneessa, otan sitä Juhla mokkaa.
Työhypoteesina heitän, että 2-3 prosenttia vannoisi kristillisen valan, jos sitä tarjottaisiin erillisenä vaihtoehtona "normaalin" vakuutuksen rinnalla. Vrt. esim. koululaisjumalanpalveluksiin osallistuvat vs. tavallisena sunnuntaina kirkossa käyvät.
Kyllä kyllä, mutta tässä vaikuttaa sosiaalinen paine myös isoisien ja isien taholta. Yksillä yhdet tai toisilla toiset syyt painottuvat.
Nuorilla tuo "normaalius" on toki tärkeä juttu. Sen vuoksi viralliseenkin tiedotukseen tulee puuttua. Tämän vuoden heinäkuun alokkaille jaettu "opas" sisälsi vieläkin pahoja puutteita, vaikka ministeriön ohjeen olisi pitänyt ehtiä vaikuttaa.
Myös kysymys "joukon jakamisesta" on tärkeä. Nyt "musta pekka" menee sotilasvakuutukssen puolelle, vaikka tosiasiallisestihan se uskonnollisen lisäkkeen sisältävä vaihtoehto on se ylimääräinen, jakava elementti.
Tässä on se suuri oletus, että enemmistöä kiinnostaisi.
Jos nyt vähän karrikoin, niin mitä eroakirkosta.fi-palvelun perustaminen osoitti: Sen, että kirkosta erotaan kun joku maksaa postimerkin.
On minusta aivan selvää, että ehkä pari prosenttia valitsisi uskonnollisen valan jos vakuutus olisi oletusarvo. Se on sitten jännempi kuvio tietää miten kävisi jos nuo olisivat aidot vaihtoehdot ja olisi valitsemisen pakko.
Valinta on kuitenkin pakko tehdä. Toistaiseksi. Kyse on siitä, millä uskonnollinen vaihtoehto yhä "normaalistetaan". Miten ne sen tekee.
Pakkovalinta mutta ei kuitenkaan. Kyllä järjestelmä ohjaa valaan, ei voi sanoa että olisi pakkoa tehdä aktiivinen valinta suuntaan tai toiseen.
Kenraalitkin pohtivat; valan ja vakuutuksen rinnakkaisuuden poistaminen on ajankohtainen asia:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12422414/kenraalilta-kannatusta-vaparien-aloitteen-sisallolle
Tärkeä muistaa.
"Kainuun prikaatin komentaja Jukka Sonninen harkitsisi vakaumuksesta riippumatonta valatilaisuutta nykyisten kahden eri tilaisuuden tilalle." http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/yhteinen-vala-joka-sopii-kaikille/
On siis paljon parannettavaa!
Vaparien+tavoitteena+on+kaksijakoisuuden+ppoistaminen,+mutta+niin+kauan+kuin+pakkovalinta+on,+pitää+tietysti+vaikuttaa+siihen,+miten+valitaan.+
Siinä+on+suuri+parannuksen+paikka.+
Kun+varusmiesten+valinta+menee+niin,+että+55+%+valitsee+sotilasvakuutuksen,+kaksijakoisuus+lopetetaan.
Väestöstä+55+%+sanoo+olevansa+ei-uskonnollisia.+Se+ei+vielä+näy+alokkaiden+valinnoissa.
Onhan se kiva kun on vielä pieniä haasteita.
Sotilasvakuutusta saatetaan eri tavoin leimata... Miten?
Niin, paljon mahdollisuuksia edetä.
Kuinka paljon ehtii edetä ennen kuin yhdistetään?
Hyvä kysymys. Vuodenvaihteen jälkeinen uuden ministerin valinta lienee eräs rajapyykki. Katsotaanko tuomarinvakuutuksen ja -valan yhtenäistymisen yhtenäistäneen ministerin kahdesta lupautumisesta molemmat vai vain toisen? Ja vyöryykö muutos intin suuntaan?
Sotilasvala tai vakuutus vannotaan pakon edessä, ei kaikkitietävän jumalan edessä. Siinä tilaisuudessa valehdellaan ja annetaan katteettomia lupauksia jopa enemmän kuin kirkon vihkitilaisuuksisa naImisiin mentäessä.
Sotilasvala ei kelpaa edes perseen pyyhkimiseen.
Foorumia terrorisoiva antivapari hihkuu onnesta, kun Venäjän armeija on saanut 200 sotilaspappia.
Antivapari ja kenttäpiispa Särkiö.
Uudet alokkaat kehiin tammikuun alussa.
Armeijassa pappien uskonnollisen työn asema pikemminkin heikkeni eikä vahvistunut, kun pappien ”kirkollisen työn” oppitunnit ja samaisten pappien hoitamat (vastaamat ja ohjeistamat) elämänkatsomustiedon tunnit lopetettiin ja ”sodan ja rauhan etiikan” opetuksessa pappien pitämistä oppitunneista poistettiin ”julistuksellinen” eli uskonnollisesti tunnustuksellinen aines. K
aikkien pappien oppituntien sisältö on suunniteltu ja kirjattu siltä pohjalta. Jos papit käytännössä ylittävät pilttuunsa, siitä on mahdollisuus kannella. Mainittakoon myös, että papit eivät pidä suinkaan kaikkia varusmiehille annettavia oppitunteja.
Eri asia on, että uskonnonvapauden uudistus Puolustusvoimissa ei tämän etiikan opetuksen toteutuksen ja eräiden muiden asioiden suhteen toteutunut kaikin osin Vapa-ajattelijain esitysten ja lausuntojen mukaisesti. Kuitenkin Vapaa-ajattelijain aktiivisuuden ansiosta (mm. vierailu eduskunnan puolustusvaliokunnassa) Puolustusministeriö asetti työryhmän, joka kuuli kenttäpiispan lisäksi myös pääsihteeri Esa Ylikoskea. Puolustusvoimien Pääesikunnassa kävivät yhtä aikaa vieraana Jouni Luukkainen ja Esa Ylikoski.
Ministeriöön työryhmän mietinnössä oli sekä ansioita että puutteita, ja Vapaa-ajattelijoilta ja Kirkkohallitukselta pyydettiin siihen lausunnot. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/02/10/kaannos-oikeaan-pain-jaa-puolitiehen-vapaa-ajattelijain-kommentteja-puolustusvoimien-eettinen-opetus-ja-sotilasparaatit-tyoryhmaraportin-esityksiin/
Totesimme mm: ”Henkilöstörakenteen katsomuksellinen yksipuolisuus vaarantaa työryhmän linjausten toteutumisen käytännössä. Vapaa-ajattelijat ovat esittäneet eettisen tuen henkilöstön koostumuksen monipuolistamista, koska nykyinen nojautuminen yksipuolisesti sotilaspappeihin rikkoo yhdenvertaista kohtelua eikä vastaa ammatillisen henkisen tuen tarpeisiin varusmiesten ja sotilaiden keskuudessa.”
Kirkkohallitus moitti jumalanpalvelusten ja hartauksien siirtämistä vapaa-ajan toimintaan rinnastuvaksi. Kun puolustusministeri Haglund ei antanut selkeää ohjetta toimia työryhmän esittämällä tavalla, Pääesikunnan vuonna 2015 antama käsky ei kaikin osin noudattanut Puolustusministeriön työryhmän linjauksia. Jumalanpalvelukset säilyivät palvelusajalla, mutta iltahartaudet ja vastaavat on sentään alettu rinnastaa vapaa-aikaan.
Jos ajatellaan katsomusvapauden tilaa koko valtakunnassa, olisi ollut poikkeuksellista, jos kaikki Vapaa-ajattelijain esittämät uudistukset olisi toteutettu täysimääräisenä. Hyviä askelia kuitenkin eteenpäin vuonna 2015. Nyt niitä hyödyntämään käytännössä, rohkeasti.
Yksi askel on valita sotilasvakuutus uskonnollisen sotilasvalan sijaan.
Alokkaat aloittavat 2.1.2017. Tsempppiä. Älkää antako sotilaspappien jallittaa itseänne uskontojuttuihin. "Kunnian ja omantunnon kautta " anneettava sotilasvakuutus on vähintäään yhtä hyvä kuin uskonnollinen sotilasvalakin.
Maanpuolustus tarvitsee myös uskonnottomia, Kunnioitetaan omaa itseäämme, hiennosti sanottuna omaa katsomuksellista identiteettiämme.
Toki alokkaita voi tsempata palelun alettukin. Puhelimet on keksitty.
Uusia alokkaita on 12 000, joistsa 10 000 maavoimissa.
Tuki alokkaiden uskonnon ja katsomuksen vapaudelle!
Tuki vaparien kampanjallle!
Rohkeutta. Sitähän sotilailta vaaditaan.
Haastetta on. Eli etenemismahdollisuus on suuri.
Alokkaiden höykytys menossa...
Pääsevätköhän uuden "pehmeään laskun" taktiikan perusteella loppiaislomille?
Alokasajan keskyttämisprosentit ovat olleet todella korkeita. Pappien "henkinen tuki" ei oikein toimi?
Niitä prosentteja on yritetty laskea "pehmeillä laskuilla". Sinänsä ok!?
Kymmenkertaistamisiin!
Ovatko "pehmeän laskun alokkaat" pian jo viikonloppuvapaila?
Hyvä aika haastatella...
Kyllä ainakin osa päästetään vähän toipumaan eka viikosta.
Tukea alokkaille uskonnon ja vakaumuksen vapauden toteuttamiseen omalta kohdalta.
Tässä vähemmän pehmeää kurinpitoa kirkolliselle tunnille: https://www.youtube.com/watch?v=V4wnBuF9YJg
Vääpeli vähän kiihtyi. Vai korpraali..
Korpaali se oli.
Miten sekulaari, ei-uskonollinen sotilasvakuutus saataisiin normivaihtoehdoksi?
Vai pitäisikö tehdä kompromissi sanan kanssa? Valahan voi olla myös ei-uskonnollinen.
Kotirintaman tukea alokkaalle! Rohkeutta. Tsemppiä.
Rohkeasti "pois kaapista". Uskonnottomuudessa ei ole mitään hävettävää. Päin vastooin.
Niinhän sitää luulisi..
Ei jätetä alokkaita yksin
Pikkuisen kirimisen varaa.
Mutta periksi ei anntea.
Alokaskautta lyhennetään, joten sotilasvakutus-/-valatilaisuudet ovat jo helmikuussa.
Nyt viikonaihde hyvää aikaa ottaa esille.
Tuki alokkaille!
Hastetta on ei-uskonnollisten ja sotilasvakuutuksen "löytää toisensa"..
" Kirkkoon kuuluvista alle puolet uskoo Jeesukseen
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015040319466064_uu.shtml
Ilmiöön kuuluu, että osa uskovista on alkanut mieltää Jumalan persoonattomaksi voimaksi. Iltalehden kyselyssä vain 42 prosenttia kristityistä ilmoittaa uskovansa Raamatun Jumalaan.
32 prosenttia sanoo uskovansa "johonkin korkeampaan voimaan". Lisäksi uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomista 36 prosenttia sanoo uskovansa korkeampaan voimaan.
Komulaisen mukaan noin kolmannes Suomen evankelis-luterilaisista uskoo Jumalaan melko perinteisellä tavalla. Iltalehden kyselyyn vastanneista kristityistä puolet uskoo kuolemanjälkeiseen elämään, taivaaseen ja helvettiin alle joka neljäs.
- Kokonaistrendi on ihan selvä. Iso osa suomalaisista ei usko enää perinteisessä mielessä kristillisesti, ja se prosessi on kiihtynyt, Komulainen toteaa."
Kirkon jäsenmäärä on laskussa koko maassa. Pääkaupungissa enää puolet suomalaisista kuuluu kirkkoon: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/475652-kirkkoon-kuuluu-719-prosenttia-suomalaisista-helsingissa-vain-joka-toinen
Tuki alokkaille!
On tässä vielä haastetta. Vanhempien ja isovanhempien tuki paikallaan. Muutokseen.
Alokkailla tulee sunnuntaina kolme viikkoa täyteen. Esimerkiksi Porin prikaatissa sotilasvala ja -vakuutustilaisuudet ovat 16. ja 17.2.2017 Niinisalossa ja säkylässä.
Valinnan hetki: sotilasvakuutus vai sotilasvala.
Valan demystifiointi!?
Nyt 3.7. 2017 aloittaneiden sotilasvalan/-vakuutuksen antotilaisuudet ovat jo elokuun alussa.
Vapaa-ajattelijain liiton aloite, josta avauksen Yle-uutisessa kerrotaan, on entistäkin ajankohtaisempi. Oikeuden todistajan JA tuomarin uskonnollinen vala on poistettu/yhdistetty katsomusneutraaliksi vakuutukseksi.
Kahden rintaman taktiikka:
Yhtäältä yhteiseen ei-uskonnolliseen sotilasvakuutukseen siirtymisen puolesta.
Toisaalta, niin kauan kuin kaksi vaihtoehtoa on, nykyisen sotilasvakuutuksen käytön lisäämisen puolesta. Antitilaisuuden yhdenvertaisesta juhlallisuudesta huolehdittava.
Vakuutuksen valitsevia syytellään yliherkkyydesta uskonnon suhteen.
Tyhmyyden suhteen ei koskaan voi olla liian herkkä!
Pitää pyrkiä nollatoleranssiin kun kyse on viranomaisten järjestämästä toiminnasta!!!
Viikonvaihteessa on omaisten päiviä varuskunnissa. Siis vierailumahdollisuus. Tukea alokkaille. Myös katsomusvapausasiassa.
Omaisten ja läheisten. Myös ystävät ja/tai rakastetut.
Muutoksen puolesta!