miksi Jumala sallii PAHAN tapahtua kenellekään, lapsillekaan? Sitä sopii todellakin miettiä, miksi Jumala sallii kaiken ton lasten kohtelun tapahtua, mitä olette ihan niin kaikki muutkin nähneet, retuutetaan, niiden kimppuun käydään. Herrat Jumalat Jeesuksineen ovat ITSE täällä käyneet kimppuun niin Henkimaailman lapsiin kuin oikeisiinkin lapsiin, ja vuosikausia, Kovan Luokan väkivaltaista, kuin heidät rikki revittäisiin, ja KAikki Jumalien ja Jeesuksen Omista Käsistä, Tahdosta Heidän kiivaana kimppuun kiitämisenä.
Ja He sallivat KAIKEN itsensäkin täällä tehdä, säätää, sallia, koska haluavat kaikin tavoin, millä vaan keinoilla, että ihmiset, mekin täällä meidän maassamme olisimme kaikki niin saastaisia, likaisia, syntisiä, syyllisiä. Koska voin VANNOA, kautta kaikkien Elämän, n. v. 2013 Jumalat ilmoittivat meille ihmisille, että koko maailma oli jo maksanut kaiken. No sieltä asti ALKOI Herrojen Jumalien ja Jeesuksen katalimmat, Kovimmin Käsin, kaikki TÖRKEIMMÄT, vaarallisimmat VALEpaskat ja niillä kimppuun käyminen meihin ihmisiin, ja lapsiin. Sen kaiken lisäksi, ja kaiken sen aikana (kun Herrat ITSE täällä Kovimmin Käsin, TAHDOIN titaanein, katalammin ISKIVÄT Itsensä, Kyntensä, Kouransa ja Halunsa meidän kimppuun) Herrat Jumalat Jeesuksineen ANTOIVAT kaiken alkaa tapahtua, kovaa vauhtia lähi-idässä.
Ihmisten, naisten ja lapsien elävältä hautaamiset (useat), teurastukset, elävältä polttamiset, ISIksen rynnistämisen länsimaihin JO yli vuoden ajan. EIVÄTKÄ Herrat Jumalat Jeesuksineen vieläkään EDES VALVO niitä mitään raja-alueita lähi-idässä, että miten ne ISISläiset aina VAAN pääsevät tänne soluttautumaan, sisään kiinni, pysyvästi, piiloon yhteiskuntiimme. EI, VAAN Herrat Jumalat VALVOVAT vaan sitä asiaa, siellä JOS ovat, että VAHTIVAT, pitävät huolen, että sieltä AINA pääsee niitä ISISLäisiä, vaikka edes lähi-maihin, joista on helppo sitten turistina vaikka lentää, mihin vaan länsimaihin. Turkki on täynnä niitä, ja SITÄ VAAN Herrat VAHTIVAT, valvovat, pitävät huolen, ettei koskaan saada sitä ISISTä pois, kaikkien luota, kimpusta. Herrat Jumalat (kristittyjen Jumalat Jeesuksineen) ovat SYÖPÄNSÄ antaneet erittäin vaarallisesti kasvaa ja levitä vaan. Ottakoon itseensä koko SYÖVÄN, etäpesäkkeineen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.