Vasurit ovat duunareiden pahin vihollinen

Miksi vasurit eivät keskity ajamaan duunareiden asioita niin kuin vielä joskus 80-luvulla, jolloin siinä saavutettiin jonkinlaista menestystäkin?
Nyt vasurit keskittyvät - Li'n johdolla - vain mamuttamaan ja rasittamaan nimenomaan duunareiden taloutta niillä hirmuisilla veronkorotuksilla, joita pitää tehdä mm. tähtitieteellisten mamukustannusten takia.
Suuresta mamu-loisijaparvesta kaiken lisäksi osa kumminkin työllistyy ja heistä tulee kilpailijoita suomalaiselle duunareille ja peräti paremmilla työllisyyspolitiikan avustuksilla. Tällaisen aikana, jolloin työvoimalle on muutenkin heikko kysyntä.
Ilmeisesti Li'n mamutuspontimen alku on se, että suomalainen duunari ei vasureita enää äänestä syystä että vasurit ovat ajaneet vuosikausia pelkkien loisijoiden asiaa. Ja kun vasureita äänestävien loisijoiden määrä Suomessa vakiintunut, niin uusia tulevaisuuden äänestäjiä pitää tuoda ulkomailta. Osa mamuista nimittäin tulee saamaan Suomen kansalaisuuden, ja totta kai niistä ne jotka ovat tottuneet loisimaan, äänestävät silloin vasureita.
Että sellainen agenda Li'llä.
673
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Laittelin tästä aiheesta viestiä Liille,eipä tykännyt! Sanoin myös että suomen hallitus/edustajat ovat unohtaneet mistä heille maksetaa, heidän kuuluisi ajaa suomen/suomalaisten etuja! Syyllistyvät maanpetokseen!

Äänestä
  • Ilmoita nimeksesi Abdullah Yassaf ja kirjoita huonoa suomea. Silloin Li ainakin lukee sen.

    Äänestä

  • No et todellakaan laittanut viestiä kenellekkään. Miksi yrität valehdella meille. idiootti.

    Äänestä

Kun Li ei kuitenkaan vastaa täällä - tai niin ainakin oletan - vastaisin omasta puolestani näin (miten asian ymmärrän kuulumatta vasemmistoliittoon), että vasemmisto on Suomessa perinteisesti ollut vähäosaisten, köyhien, sorrettujen etc. puolella. Nykyinen duunariväestö ei perinteisessä mielessä tähän joukkoon kuulu. Perusduunarit ovat siiirtyneet tietyllä tavalla 'eliittiin. Maailma muuttuu, mutta jos perusideologia vasemmistossa säilytetään, niin se siirtyy tukemaan niitä onnettomia, jotka ovat joutuneet lähtemään maastaan ja ovat nyt täällä 'huutolaispojan' asemassa.

Äänestä
  • Ulkomaan mamut todella ovat nykyään vasemmiston "vähäosaisia" ja kenties Liin idea onkin se, että kurjistetaan duunarien asemaa maksattamalla heillä satojen tuhansien mamujen elanto. Tällöin duunarit saadaan kurjistumaan ja samalla viiden tähden täysihoidolla elävät mamut saadaan vasureiden äänestäjiksi (ne jotka saavaat Suomen kansalaisuuden), kun vasurit ovat ajaneet heille hyvinvointia.
    On sitten eri asia, äänestääkö kurjistettu duunariporukka enää vasureita, mutta ainahan voi rahdata lisää mamuja Suomeen.

    Äänestä

KOKOOMUSMÄDÄN trollaajan tekemä aloitus on siten täysin väärässä, että vasurit ja Li haluaisivat antaa Suomesta turvapaikan maailman hädänalaisille lapsille äiteineen. Valitettavasti KOKOOMUSMÄTÄ ja Kepuloinen ova vallassa päättäneet, että lapsia ei auteta, vaan maa täytetään raiskaajaterroristeilla, joista toivotaan nopeaa apua orjatyömarkkinoiden luomiseen.

Jo nyt KOKOOMUSMÄTÄ ja EK ovat esittäneet, että raiskaajamamujen armeijaa aletaan kouluttamaan verovaroilla ilmaistyövoimaksi suuryrityksille, jolloin skä koulutuksen että yritysten työvoimakulut maksatetaan niille, joiden työpaikat laitetaan uudelleenhakuun orjatyömarkkinoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lin.agenda kirjoitti:

Miksi vasurit eivät keskity ajamaan duunareiden asioita niin kuin vielä joskus 80-luvulla, jolloin siinä saavutettiin jonkinlaista menestystäkin?
Nyt vasurit keskittyvät - Li'n johdolla - vain mamuttamaan ja rasittamaan nimenomaan duunareiden taloutta niillä hirmuisilla veronkorotuksilla, joita pitää tehdä mm. tähtitieteellisten mamukustannusten takia.
Suuresta mamu-loisijaparvesta kaiken lisäksi osa kumminkin työllistyy ja heistä tulee kilpailijoita suomalaiselle duunareille ja peräti paremmilla työllisyyspolitiikan avustuksilla. Tällaisen aikana, jolloin työvoimalle on muutenkin heikko kysyntä.
Ilmeisesti Li'n mamutuspontimen alku on se, että suomalainen duunari ei vasureita enää äänestä syystä että vasurit ovat ajaneet vuosikausia pelkkien loisijoiden asiaa. Ja kun vasureita äänestävien loisijoiden määrä Suomessa vakiintunut, niin uusia tulevaisuuden äänestäjiä pitää tuoda ulkomailta. Osa mamuista nimittäin tulee saamaan Suomen kansalaisuuden, ja totta kai niistä ne jotka ovat tottuneet loisimaan, äänestävät silloin vasureita.
Että sellainen agenda Li'llä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu