Sitoutumishaluttomuus

SinäVain12

Tapasin 10 vuotta sitten elämäni miehen. Olimme tuolloin vielä junnuja, ja hänellä pelimiesmeno päällä. Muistan kuitenkin jo tuolloin ajatelleeni, että siinä olisi sopiva mies mulle: sehän on ihan samanlainen! Olemme siis jollain tapaa hyvin yhteneväisiä luonteenpiirteiltämme: positiivisia, energisiä ja sosiaalisia ihmisiä. Tiemme kuitenkin erkanivat, sillä hän ei pystynyt seurustelemaan; ei osannut, ei pystynyt. Hän oli kokenut hylkäämisen toisen vanhempansa osalta lapsena. Pari vuotta meni epäsäännöllisesti seksiä harrastaessa ja toista kaipaillessa, kunnes hän muutti ulkomaille ja aloin itse seurustelemaan.

Viime syksynä erosin ja kuin salama kirkkaalta taivaalta hän oli elämässäni taas. Ihastuin uudelleen, ja olin varma että nyt kaikki onnistuu paremmin - olemmehan jo aikuistuneita kolmekymppisiä. Suhteemme alkoi taas vakavoitumaan ja näimme jatkuvasti, kunnes pian aloin taas havaitsemaan epävarmuutta hänen puoleltaan. Sama kuvio siis toistui, jälleen. Menin paniikkiin, ilmeisesti aikaisemmat muistot ovat aiheuttaneet myös itselleni jonkinlaisia traumoja. Saimme aikaan riidan ja sen jälkeisen 7kk radiohiljaisuuden.

Koko tämän ajan olen kaivannut vain häntä. Olen yrittänyt tapailla muita, mutta niistä ei ole tullut mitään, koska kukaan ei ole hän. Juhannuksen jälkeen soitin hänelle humalassa ja vuodatin sydäntäni. Sen jälkeen hän on ottanut myös humalassa yhteyttä.

Tällä viikolla näin hänet. Vihdoin. En tiedä mitä pitäisi ajatella, sillä tavallaan olen vihainen kaikesta hänelle. Olen vihainen siitä että hän empii ja hänelle tämä on niin vaikeaa. Miksi sen pitää olla niin vaikeaa? Minulle kaikki olisi maailman helpointa. Kuitenkin tiedän, että hän jollain tapaa rakastaa minua. Hän ei saa seksuaalista tyydytystä muiden kanssa. Hän ei ole pystynyt seksissä orgasmiin 7 kuukauteen. Ennen kuin taas minun kanssani. Mutta ongelmana on hänen ajatusmaailmansa, sillä hän ajattelee parisuhteista että ne ovat vaikeita - ja on helpompaa olla yksin.

Olen surkeana. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Hukkaanko taas aikaani?

11

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinonjuu

      Joo, hukkaat.

    • Tos ee auttaa voi kuin terapia, juoruu jo "En voi sitoutuu, vanhempain ku eros". Muuter mykkäskole tulee toistuu.
      Jokaisel pariskunnal o erimielisyyksii. Jotkut mököttää toiset keskustelee kompromissin.

      Kaikki "En sa orkkuu kuin kanssas", "Elämäni nainen oot, mut uskalla en avioon" jne monest selityksii o & vapauden antaa muille mimmeil.
      Suurel tod.näk. pelivaihde miehen ohi e oo

      • kylläpäjoo

        Mutta eikö 7 kk mykkäkoulu ole aika ultimaalinen? Käytännössä ikuinen tai siksi tarkoitettu. Se murtui sitten naisen känniviestittelyyn ja mies sai takaisin seksikumppaninsa. Tuo orgasmijuttu on täyttä shittiä, jonka tarkoitus on vain saada nainen tuntemaan itsensä erityiseksi, siis erittäin erityiseksi tapaukseksi ja kiinnittää hänet entistä tiukemmin miehen liekaan. Ja mies sanoo suoraan ettei suhde kiinnosta, mutta nainen silti haaveilee...
        Ei se mikään vaihe ole miehelle. Se on tuollainen. Parantumaton. Mutta ei nainen ikinä tajua hukkaavansa elämänsä hänessä roikkuessaan.

      • SinäVain12

        Ei ole "täyttä shittiä". Tunnen hänet ja tiedän tilanteen. Hän on henkisesti todella lukossa.

        Nyt tuntuu typerältä että vaivauduin tänne kirjottamaan.

        Ap

      • sorivaanmutta

        Näin se vaan menee: hukkaat aikaasi hänen kanssaan.

      • suhderunoilija
        SinäVain12 kirjoitti:

        Ei ole "täyttä shittiä". Tunnen hänet ja tiedän tilanteen. Hän on henkisesti todella lukossa.

        Nyt tuntuu typerältä että vaivauduin tänne kirjottamaan.

        Ap

        Valistuksen vuoksi kerron, että miehen orgasmi on eri asia kuin siemensyöksy. Moni silti kuvittelee siemensyöksyn olevan sama asia kuin orgasmin. Miehen orgasmi tuntuu päästä varpaisiin ja tuntuu, kuin aivot räjähtäisi nautinnollisesti (ne korvien välissä).

        Palautan sinut maan pinnaööe. Kun kyse on pelimiehestä, pelimiehen suurin tehtävä on saada nainen uskomaan, että on ainutlaatuinen juuri hänelle.
        Mikäli pelimies sanoisi suoraan "Pidetään hauskaa sängyssä, mutta ei sen vakavampaa" jäisi moni seksisuhde kokematta.

        Mikäli mies todella haluaa suhteen kanssasi (sinä kerroit jo, että itse haluat vakavan suhteen hänen kanssa) ei auta muu kuin parisuhdeterapia.
        Koska olette jo kerran kokeneet 7 kuukauden mykkäkoulun, sinun kyselysi tuntuisi hänestä ahdistavalta ja mykkäkoulu syntyisi jossain vaiheessa uudelleen.
        Siksi olisi tärkeää, että kolmas tuntematon kuuntelija olisi läsnä.

        Mikäli hänet hyljännyt henkilö on hänen äitinsä, hän pelkää parisuhteen päättyvän hylkäämiseen.
        Nykyään jo muutaman vuoden parisuhdetta pidetään pitkänä aikana

      • ajanhukkaa
        SinäVain12 kirjoitti:

        Ei ole "täyttä shittiä". Tunnen hänet ja tiedän tilanteen. Hän on henkisesti todella lukossa.

        Nyt tuntuu typerältä että vaivauduin tänne kirjottamaan.

        Ap

        Henkisesti lukossa olevan henkilön olisi syytä etsiä apua ongelmiinsa ulkopuoliselta taholta. Sä et ole se, jonka tehtävä on toimia terapeuttina ja saada miehen päässä palikat kohdalleen. Sä et häntä pysty muuttamaan, eikä kukaan muukaan. Hän muuttuu ja hänen ajatuksensa parisuhteesta muuttuu vain jos hän itse sitä oikeasti haluaa.
        Mun mielestä mies on huomannut, että sulta saa seksiä heti kun hän ottaa suhun yhteyttä. Ja niinhän tuossa kävi. Väsyi ehkä sun painostukseen? Mä en usko, ettei hän olisi saanut orgasmia kenenkään muun kanssa. Ihan höpöpuhetta, että saisi sut lankeamaan. Tuntemaan sut ainutlaatuiseksi. Ei hänellä ole aikomustakaan sitouta sinuun enempää. Hän on sulle sen kertonut, joten miksi vielä ahdistelet häntä?
        Tekeekö hänestä ihanan juuri tuo saavuttamattomuus ja haastellisuus? Vaikka jo kolmekymppinen oletkin, et siltikään halua myöntää, että on olemassa ihmisiä, jotka ei perinteistä parisuhdetta halua syystä tai toisesta. Sellaisen kanssa on mahdotonta rakentaa mitään pysyvää. He eivät halua muuttaa käytöstään, eivät näe siihen mitään syytä.
        Mun mielestä hukkaat aikaasi hänen kanssaan. Ja sä jo suutuit kun sulle sanottiin mielipide tuossa ylempänä. Kauempaa näkee monet asiat realistisemmin kuin itse sopassa mukana kiehuessa. Ajattele edes sitä, mitä me vanhemmat ja kokeneemmat yritetään sulle sanoa.

      • iprrunoilija
        ajanhukkaa kirjoitti:

        No, joillekkin naisille on vaikea selittää.
        Yksi eksäni kirkkain silmin ehdotti suhteen jatkamista, vaikka oli jäänyt kiinni vieraissa käynnissä. Menneillä ei kuulema ollut merkitystä.
        Sai sitten itkupotkuraivarin, kun en halunnut jatkaa

      • kylläpäjoo kirjoitti:

        Mutta eikö 7 kk mykkäkoulu ole aika ultimaalinen? Käytännössä ikuinen tai siksi tarkoitettu. Se murtui sitten naisen känniviestittelyyn ja mies sai takaisin seksikumppaninsa. Tuo orgasmijuttu on täyttä shittiä, jonka tarkoitus on vain saada nainen tuntemaan itsensä erityiseksi, siis erittäin erityiseksi tapaukseksi ja kiinnittää hänet entistä tiukemmin miehen liekaan. Ja mies sanoo suoraan ettei suhde kiinnosta, mutta nainen silti haaveilee...
        Ei se mikään vaihe ole miehelle. Se on tuollainen. Parantumaton. Mutta ei nainen ikinä tajua hukkaavansa elämänsä hänessä roikkuessaan.

        Mykkis se, johtuu saattoi. Mukaan miehen nainen vääräs & eik yhteyt naiseen ottanu siks. Katsoi naisen velvollisuudeks.

        Moni sanoo suhdet tollast hirreks löysäks.
        Ku lopult tajuu, miest kiinnosta e. Voi jälkikasvu jäädä elämäst pois

    • uskoisitmiestä

      Jos miehen mielestä parisuhteet on vaikeita ja on helpompaa olla yksin niin näin se on. Et voi häntä pakottaa muuttamaan mielipidettään. Ei hänellä ole mitään velvollisuutta asettua sun haluamiin muotteihin.

    • AIruna

      Iortto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2477
    2. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1343
    3. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1313
    4. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1201
    5. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      40
      949
    6. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      123
      832
    7. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      761
    8. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      25
      623
    9. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      58
      596
    10. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

      76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
      70 plus
      20
      529
    Aihe