Tukkilaiskisat

rotestimökinpoika

Muistaako kukaan tapausta tukkilaiskisoista joskus -60-70 luvun vaiheilta. Eräs automies innostui koheltamaan kisa-alueella ja törmäsi paikalla olleeseen katsojaan. Kuuluttaja komensi kovaääniseen että ottakaa kiinni tuo kuljettaja. Väki ryntäsi auton eteen ja matka loppui siihen. Auton merkki oli muistaakseni Sunbeam, en muista miten siinä lopulta kävi.

73

2019

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tapauksen on täytynyt sattua Lieksankoskella vuosikymmenistä päätellen. En muista tuota tapausta, mutta tukkilaiskisat olivat mukavia tapahtumia Lieksassa. Saattaapa joku vielä muistaakin tapahtuman.

      Kirjoitin tammikuussa tukkilaiskisoista seuraavaa. Kopioin sen vielä tähän muistin virkistämiseksi.

      Lieksassa ensimmäiset tukkilaiskisat pidettiin 6.8.1933 klo 13 alkaen kirkkorannassa, eli silloisen satamalaiturin eli rykin läheisyydessä. Kisoja nimitettiin silloin savottalaiskilpailuiksi. Kisojen isänä pidetään Veitsiluoto Oy:n ylimetsänhoitaja Ilmari Karvosta. Kilpailulajeina olivat ensimmäisissä kisoissa uinti, keluveneellä soutu, köyden veto ja tukilla ajo.

      Tukkilaiskisoja pidettiin alkuun vuosittain sotavuosiin saakka ja myös sotien jälkeen. Kisoja pidettiin usein Puunjalostustehtaan ja rautatiesillan välisellä alueella, niin sanotulla ”sähkökentällä” sekä kauppalan leirintäalueen kohdalla Riikolanlampea vastapäätä.

      Lieksankoskella kisat pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1968, jolloin yleisöä kerrottiin olleen noin 5000. Viimeiset kisat Lieksankoskella pidettiin vuonna 2002.
      Viihdyttäjinä ovat toimineet ainakin seuraavat kuuluisuudet: Esa Pakarinen, Eugen Malmsten, Tapio Rautavaara, Irwin Goodman, Eero Aven ja Leo Lastumäki. Suurimman osan kisojen kuulutustehtävistä vuosikymmenien aikana hoiti Teuvo Vänskä eli Ves-Vänskä.

      Joissakin lukemissani lähteissä kerrotaan, että Lieksankoskella koskenlaskua varten vesi oli ostettava voimayhtiöltä, eli tässä tapauksessa Enso-Gutzeit Oy:ltä. Ainakaan 1980-luvulta 2000-luvun alkuun lukuisissa kisoissa yhtiö ei kirjoittanut kisatoimikunnalle minkäänlaista laskua, vaan ainoa kirjallinen ehto veden juoksutukselle vanhaan uomaan koskenlaskua varten oli, että kyseinen toimikunta kustantaa kaikki Ruunaan metsätyömieskodin asukkaat seuraamaan kisoja.

      Ehkä muutaman ensimmäisen kisan vedestä on voitu laskuttaakin jokin nimellinen hinta, joka nykyrahassa on ollut satojen eurojen luokkaa, eli lipputuloihin verrattuna hyvin vähäinen summa.

      Lähde: Uittoa ja urheilua, Ilmari Karvonen/Asko Saarelainen sekä
      läheltä seuranneena wanha lieksalainen

      • rotestimökinpoika

        Nimenomaan tuo tapahtui voimalaitoksen lähellä. Koskikallion puolella oli jokivarressa alue jossa oli yleisöä. Siellä innostui autonkuljettaja kaasuttelemaan liikaa ja ajoneuvo heittelehti puolelta toiselle osuen katsojaa muistaakseni takapuoleen.


    • Tuo tasainen alue joen varrella on juuri kamuttajan kertoma "nurmiaukee".

      Savon Sanomissa oli seuraavanlainen sutkaus: Iäkäs Salmista kotoisin oleva Ontrei oli liikenteessä tönäissyt autollaan jalankulkijaa. Paikalle saapunut konstaapeli tiedustelee:
      – Mitenkäs sinä tuolla tavalla, etkös sinä yhtään katsonut?
      – Ka kyl mie kahoin. Ensin kahoin vasemmalle, sit mie kahoin oikejalle, ja kun mie kahoin etehein, niin avot, siin se jo eukko konepellil rähjötti.

      • tukkilainen

        "Tuo tasainen alue joen varrella on juuri kamuttajan kertoma "nurmiaukee". "

        En usko että oli, mielestäni nurmiaukee oli hieman alempana. Siitä oli ennen voimalaitosta kosken kuohuihin tuollaiset varmaan 200 m ainakin.

        Kosken suulla oli jonkunlainen kivipato virrassa, kukahan sen oli tehnyt ja mitä varten. Liekö ollut jokin tukkien ohjaustarkoitus.


      • tukkilainen kirjoitti:

        "Tuo tasainen alue joen varrella on juuri kamuttajan kertoma "nurmiaukee". "

        En usko että oli, mielestäni nurmiaukee oli hieman alempana. Siitä oli ennen voimalaitosta kosken kuohuihin tuollaiset varmaan 200 m ainakin.

        Kosken suulla oli jonkunlainen kivipato virrassa, kukahan sen oli tehnyt ja mitä varten. Liekö ollut jokin tukkien ohjaustarkoitus.

        "Nurmiaukee" päättyy nyt noin 350 m riippusillasta, jonka jälkeen alkaa Saavankallion luonnonmukainen jyrkkä ranta.


    • salamahipaisi

      Tuota en muista mutta sellaisen muistan 1960-luvulta kun salama iski ihan lähelle telttaa missä Esa Pakarinen oli juuri laulamassa ja löi tajuttomaksi erään naisen. Vietiin pillit soiden poliisiautolla sairaalaan. Selvisi kai siitä ilman ihmevammoja.
      Partalanmäeltä katkesi sähköt tuolla tällillä.

      • rotestimökinpoika

        Olin samassa ukkosmyrskyssä riippusillan alla. Naapurin mieheltä hävisi kahvikuppi kädestä siinä pamauksessa eikä ole vieläkään löytynyt.


    • KamuttajanMummo

      Muistaaseni se nainen kuoli ja kuopattiin nurmiaukeelle kamuttaja todistaa

      • Asiallisesti todeten.Kuvia Lieksasta youtube Tukkilaiset Lieksassa 16.7.94 on nähtävissä.
        Olen kuullut myös tarinan kun laivaranta oli kirkon luona ja jostakin syystä poika vetäisi pudotessaan pitkässä paksussa hameessa olevan naisen mukanaan jokeen ja jäi hameen helmoihin, sitten paikalle tuli auttajat nostamaan naista, ilma ei loppunut pojalta hameen alla, vaikka tovin siellä oli. ... voi poika minkä teit oli naisen toteamus


      • rotestimökinpoika

        Ensimmäiset tukkilaiset mitkä muistan olivat vissiin -60 luvun alkupuolella. Ehkä 1961, olin isän kanssa rautatiesillalla ja muistan kun poliisi käski meidät pois sillalta.


      • Siltavahdin rantasaunan vieressä oli pari suurta venevajaa ja siitä Puunjalostustehtaalle päin oli rannalle ”parkkeerattuna” proomu, jonka kannella Esa Pakarinen venytteli kurttuaan ja lauleli kuplettejaan juttujensa lomassa. Minulla on vielä muutama valokuvakin tallessa 50-luvun kisoista.

        Siltavahti Kokko oli myös hyvin vihainen, jos sattui näkemään rautatiesillan ylittäjiä tai radalla kävelijöitä muulloinkin kuin tukkilaiskisojen aikaan.

        Laivalaituri oli kirkon edessä pappilaa vastapäätä ja siltavahti joutui kammesta kieputtamalla avaamaan rautatiesillan kääntyvän osuuden laivojen tullessa tai lähtiessä. Silta uusittiin 70-luvun alussa ja laivojen pääsy estyi siitä eteenpäin ylävirran suuntaan.


    • kiva.aloitus

      Muistaako joku jonkun taitavan tukkilaisen?

      • rotestimökinpoika

        Eiköhän nimi Tuhkanen kokeillut voittajien joukossa.


      • rotestimökinpoika

        Painovirhe: komeillut voittajien joukossa.


      • Tuhkasia olivat Onni ja Väinö. Tukkilaismestareita olivat myös Erkki Torvinen, Martti Eronen ja Jorma Ruokolainen sekä viimeisissä tukkilaiskisoissa Jaakko Saaristo, Toni ja Jori Mikkonen. Useissa kisoissa oli mukana myös pohjoisen poikia. Mieleeni jäi sukunimi Portimo.


    • hsratghthrthg

      Tuolloin ei tukkilaiskisoissa laulettu karaokea, vaan siellä oli ihan oikeita hyviä laulajia!

      • väärän-tiedon-oikaisu

        Japanilaiset antoivat Yhdysvalloissa vuonna 1952 kehitetylle laulutavalle nimen karaoke 60-luvulla. Amerikoissa tehtiin musiikkilevyjä 50-luvulla ilman laulua ja ihmiset lauloivat taitonsa mukaan sanat musiikin soidessa.

        Esitystapa ei ole suinkaan Japanista kotoisin, vaikka joskus niin kerrotaan olevan. Vain esitystavan nimi karaoke on japanilainen.


    • Tukkilaiskisat olivat suuria juhlia siihen aikaan.
      Minäkin olin monissa mukana, mutta en kilpailemassa, olisin ollut joka lajissa varmasti viimeinen.
      Tehtäväni oli luonteeltaan sellaista, että varmistin muille mukavia juhlia.
      Hyvin vähän ehdin itse seuraamaan kilpailuja.

      Viimeiset kisat joissa olin mukana oli joskus 60- luvun alkupuolta.

      Erosen Martti jäi mieleen taitavana tukkilaisena.

      • 50-luvun-kisalainen

        Lieksankosken kisoissa et sitten koskaan käynytkään, koska ne alkoivat siellä vasta vuonna 1968.


      • 50-luvun-kisalainen kirjoitti:

        Lieksankosken kisoissa et sitten koskaan käynytkään, koska ne alkoivat siellä vasta vuonna 1968.

        Olet aivan oikeassa.
        En ole nähnyt yksiäkään kisoja vuosikymmenen alun jälkeen.
        En myöskään sitä ennen ollut kertakaan katsojana, vaan aina töissä siellä.


      • kuka.muistaa.miehen
        kamuttaja kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa.
        En ole nähnyt yksiäkään kisoja vuosikymmenen alun jälkeen.
        En myöskään sitä ennen ollut kertakaan katsojana, vaan aina töissä siellä.

        Ei siellä ollu muut työssä kun järjestäjät ja polliisit olit sitten sillon polliisi etkö olluhi.


      • kuka.muistaa.miehen kirjoitti:

        Ei siellä ollu muut työssä kun järjestäjät ja polliisit olit sitten sillon polliisi etkö olluhi.

        Voep olla, vaen voep olla olemata, ihan miten vaen.


    • Kurapuro

      Minäkin olin pikku poikana katsomassa tukkilaiskisoja joen toiselta puolelta eli Sokojoen puolelta missä oli Uittoyhtiön varasto,ei tarvinnut maksaa lippua ,silloin oli myös uintikilpailut uinti tapahtui muistaakseni vastavirtaan eli kirkolle päin,mulle jäi mieleen hyvin tuntemani Puumalaisen veljekset Reijo ja Ilmari jotka olivat sitten kuorma-autoilijoita,Ilmari on kuollut,mutta Reijo elää ja asuu yläkanavan tiellä.Jotta tämmönen muisto silloin.

      • Tunsin hyvin nuo Puumalaisen veljekset.
        Vai on Reijo vielä hengissä.


      • Määttälänjoki

        Oliko veljeksillä Bedfordit yhteen aikaan.


      • Määttälänjoki kirjoitti:

        Oliko veljeksillä Bedfordit yhteen aikaan.

        Muistaakseni oli, ja joskus oli Sisujakin.


      • entlieksalainen

        Uinti tapahtui poikkivirtaan ,lähtö oli sähkökentän rannalta käytin kääntymässä kolmio arkulla


    • Tulilintunen

      Turunen voisi tietää oli toimittajana niihin aikoihin Kysykää siltä jos kehtaatte

      • mystinen.oli

        Mitä Turunen voisi tietää oli mystinen kommentti.


    • KärttyinenLieksanAkka

      Kaiken se tietää. Lueppas hänen kirjoja. Ja jos nyt ei aivan kaikea tiedä niin valehtelee sen toisen puolen ihan tosissaan

      • avaa.vähän

        Mitä tietoa tarkoitat sitäkö oliko kamuttaja poliisi vai mitä


    • nyt-menee-ulalle

      Onko kamuttaja nimeltään Turunen ja poliisi? Minkä kirjan poliisi on kirjoittanut?

      • pöljäile.rauhassa

        Olet kyllä aivan seko kehut tietäväsi nyt vaan sekoilet.


    • kamuttajaksi-aikanaan

      Jos joku haluaa ryhtyä kamuttajaksi, hänellä pitää olla yliopisto- ja korkeakoulututkinto sekä hyvä kielitaito eurooppalaisista kielistä sekä venäjästä. Paikallis- ja maailmanhistorian sekä murteiden tuntemuksen tätyy olla kiitettävällä tasolla. Ikävaatimus on yli 80 vuotta ja terveet elämäntavat ovat ehdoton vaatimus. Syntymäpaikan tulee olla Lieksa-Pielisjärvi.

      • 50vuodenPäästäKamuttaja

        Tuon kuvan minäkin olen hänestä saanut on se kova jätkä ikäisekseen ei voi olla ihailematta.


      • tiedän.varmaksi

        Ettekö tajua kamuttaja on se ukkoporukka ja heillä on joku nuori kirjuri.


      • rotestimökinpoika

        Tapasin viime sunnuntaina harrastukseni puitteissa Helsingin Siltamäessä henkilön joka oli Lieksankosken voimalaitostyömaalla kaivinkoneen rasvaajana ja huoltajana. Yritin kysellä eri henkilöitä, mutta ei muistanut ketään jonka olisi voinut yhdistää Kamuttajaan.
        Ei sen puoleen jos olisin tunnistanut niin pitäisin omina tietoinani.


      • vinkee.äijä
        rotestimökinpoika kirjoitti:

        Tapasin viime sunnuntaina harrastukseni puitteissa Helsingin Siltamäessä henkilön joka oli Lieksankosken voimalaitostyömaalla kaivinkoneen rasvaajana ja huoltajana. Yritin kysellä eri henkilöitä, mutta ei muistanut ketään jonka olisi voinut yhdistää Kamuttajaan.
        Ei sen puoleen jos olisin tunnistanut niin pitäisin omina tietoinani.

        Se on kyllä yx Mustanaamio koko Kamuttaja. Se tietää kaikista jotain, mutta ittestään ei tiedä kukaan mitään.


      • kysäseppä.se
        rotestimökinpoika kirjoitti:

        Tapasin viime sunnuntaina harrastukseni puitteissa Helsingin Siltamäessä henkilön joka oli Lieksankosken voimalaitostyömaalla kaivinkoneen rasvaajana ja huoltajana. Yritin kysellä eri henkilöitä, mutta ei muistanut ketään jonka olisi voinut yhdistää Kamuttajaan.
        Ei sen puoleen jos olisin tunnistanut niin pitäisin omina tietoinani.

        Tuskin kamuttaja on ollut rasvari joku inssi se on vähintään ollut. Muistiko tuttusi heitä. Liity varmaan maanrakennukseen itse se joskus myönsi ja oli myöhemmin asfalttia tarkastamassa.


      • rotestimökinpoika
        kysäseppä.se kirjoitti:

        Tuskin kamuttaja on ollut rasvari joku inssi se on vähintään ollut. Muistiko tuttusi heitä. Liity varmaan maanrakennukseen itse se joskus myönsi ja oli myöhemmin asfalttia tarkastamassa.

        Ei tässä kukaan ole väittänytkään häntä rasvariksi, kannattaa lukea tarkemmin kirjoittamani teksti.


      • etkö.tajua
        rotestimökinpoika kirjoitti:

        Ei tässä kukaan ole väittänytkään häntä rasvariksi, kannattaa lukea tarkemmin kirjoittamani teksti.

        Miksi sitten kyselit rasvarilta ei ne ole ollut inssien kanssa tekemisissä.


      • rotestimökinpoika
        etkö.tajua kirjoitti:

        Miksi sitten kyselit rasvarilta ei ne ole ollut inssien kanssa tekemisissä.

        No kun se minun kaveri ei sattunut olemaan insinööri vaan kaivinkoneen huoltaja. Muisti kyllä nähneensä jonkun isokokoisen ja ilmeisesti johtotehtävissä
        olevan henkilön, nimeä ei muistanut. Piste.


      • etkö.tajua
        rotestimökinpoika kirjoitti:

        No kun se minun kaveri ei sattunut olemaan insinööri vaan kaivinkoneen huoltaja. Muisti kyllä nähneensä jonkun isokokoisen ja ilmeisesti johtotehtävissä
        olevan henkilön, nimeä ei muistanut. Piste.

        Anteeksi en tarkoittanut olla ilkeä harmi kun ei muista nimeä siinä olisi selvinnyt palstan salaperäisin kirjoittaja. Ainakin sinä olisit tiennyt nimen vaikka et olisi julkaissut.


      • rotestimökinpoika kirjoitti:

        Tapasin viime sunnuntaina harrastukseni puitteissa Helsingin Siltamäessä henkilön joka oli Lieksankosken voimalaitostyömaalla kaivinkoneen rasvaajana ja huoltajana. Yritin kysellä eri henkilöitä, mutta ei muistanut ketään jonka olisi voinut yhdistää Kamuttajaan.
        Ei sen puoleen jos olisin tunnistanut niin pitäisin omina tietoinani.

        Hieno periaate sinulla, ettet olisi paljastanut.
        Kiitos.


      • rotestimökinpoika

        Serkkupoika oli hitsaajana myös voimalaitostyömaalla. Ajoi Jamalista Jawalla viikoksi töihin ja kortteerasi Kärjen leipomon yläkerrassa. Täytyypä kysellä konsa näen häntä, asustelee nykyään Talman seudulla hevostilaa pitäen.


      • rotestimökinpoika kirjoitti:

        Serkkupoika oli hitsaajana myös voimalaitostyömaalla. Ajoi Jamalista Jawalla viikoksi töihin ja kortteerasi Kärjen leipomon yläkerrassa. Täytyypä kysellä konsa näen häntä, asustelee nykyään Talman seudulla hevostilaa pitäen.

        Hyviä hitsaajia oli vähän, moni halusi siihen hommaan, mutta putosi kättelyssä.
        Serkkusi on täytynyt olla yksi niitä harvoja hyviä, koska on ollut siinnä työssä.

        Hän voi jopa muistaa minut, mutta sitä vaikeuttaa se, että minua harvoin kutsuttiin oikealla nimellä, vaan käytössä oli erilaisia kutsumanimiä.


    • Turkinpippurii

      Nykyään on lieksassa Turkkilaiskisat.

      • pöljälle-tiedoksi

        Ei Lieksassa ole enää turkkilaisia.


    • jotain.selvisi

      On se sitten aika vanha mies kamuttaja.

    • Nimismiessis

      Tais olla -72 kesä, niin Esa Pakarinen oli viihdytysjoukoissa. Toyota Celican kylessä luki jotta: Severi ja Celica.
      Mukavviihan se Esa rupatteli. Ai niin, kyllä siellä joku tukinpiällähi yritti messoo ja mesttoo. Porukkoo oli ku Ason juhlissa.

      • Esa Pakarinen olin Lieksan tukkilaiskisoissa viihdyttäjänä 50-luvulta alkaen yli 10 kertaa. Vuoden 1974 kisoissa hänelle luovutettiin muistoplaketti kiitoksena yli kymmenvuotisesta esiintymisestään. Ensimmäisen kerran olin katsomassa proomun päällä esiintynyttä Esa Pakarista ja kisoja Puunjalostustehtaan vieressä "sähkökentällä" 50-luvulla


      • Lieksalaiset veljekset ovat menossa tukkilaiskisoihin ja asiasta on myös ylen uutisissa areenalla kuva , eli siinä lasketaan tukilla ruunaan koskia ja myös lauletaan jätkän humppaa hitsi hieno juttu seppiä Teille SM kisoihin


      • Mitä tarkoitit Ason juhlilla?
        Lieksassa on todellakin ollut joskus sen nimiset juhlat, mutta vain kerran, muistaakseni 1962.


      • wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Esa Pakarinen olin Lieksan tukkilaiskisoissa viihdyttäjänä 50-luvulta alkaen yli 10 kertaa. Vuoden 1974 kisoissa hänelle luovutettiin muistoplaketti kiitoksena yli kymmenvuotisesta esiintymisestään. Ensimmäisen kerran olin katsomassa proomun päällä esiintynyttä Esa Pakarista ja kisoja Puunjalostustehtaan vieressä "sähkökentällä" 50-luvulla

        Esan tunsin joskus henk. kohtaisesti.
        Hän ei ollut mikään huumorimies tuttavien kesken, mieluummin hieman kärttyisä.


      • kamuttaja kirjoitti:

        Mitä tarkoitit Ason juhlilla?
        Lieksassa on todellakin ollut joskus sen nimiset juhlat, mutta vain kerran, muistaakseni 1962.

        Liityneekö ASO:n juhla ASO kauppaan, joka sijaitsi Asemakadulla 50 - 60-luvuilla Seurahuoneesta asemalle päin? Muistelen mainosta Aina Sopivaa Ostettavaa ASO.


      • Nimismiessis
        kamuttaja kirjoitti:

        Mitä tarkoitit Ason juhlilla?
        Lieksassa on todellakin ollut joskus sen nimiset juhlat, mutta vain kerran, muistaakseni 1962.

        Aso oli kauppaketju. Aina sopivaa ostettavaa, oli heijän mainoslauseensa. Siitä vaan joku murjasi aikoinaan että: Porukkaa oli kun Ason juhlissa. Kaippa ne on juhliakin joskus pitäneet.


      • "Porukkaa oli kuin ASOn juhlissa" lienee ollut samassa merkityksessä niin kuin muinainen sanonta "tungosta kuin Ruunaan postissa". Aika harvakseltaan kävi asiakkaita sielläkin.


      • Nimismiessis kirjoitti:

        Aso oli kauppaketju. Aina sopivaa ostettavaa, oli heijän mainoslauseensa. Siitä vaan joku murjasi aikoinaan että: Porukkaa oli kun Ason juhlissa. Kaippa ne on juhliakin joskus pitäneet.

        Ai siinä on sellainen tausta, en ole kuulutkaan.
        Aina oppii jotain uutta.

        Kauppayhtiö oli ASO- liike.
        ASO yhtyi myöhemmin Tukoon.
        ASO:n juuret oli Saksassa, ja sieltä se oli lähtenyt liikkeelle.


      • Nimismiessis kirjoitti:

        Aso oli kauppaketju. Aina sopivaa ostettavaa, oli heijän mainoslauseensa. Siitä vaan joku murjasi aikoinaan että: Porukkaa oli kun Ason juhlissa. Kaippa ne on juhliakin joskus pitäneet.

        Vielä täydennän vastaustani.
        Kyllä oli juhlat 1962, ja siellä oli kyllä väkeä todella paljon.
        Pyysivät minuakin hieman auttelemaan.


      • Asemamäen ASO -kauppa oli hyvin pieni. Kävin kaupassa 50- ja 60-lukujen vaihteessa asuessani Yläkylällä. Juhlat lienevät olleet Kauppayhtiön yhteydessä ja alueella..


      • wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Asemamäen ASO -kauppa oli hyvin pieni. Kävin kaupassa 50- ja 60-lukujen vaihteessa asuessani Yläkylällä. Juhlat lienevät olleet Kauppayhtiön yhteydessä ja alueella..

        Juhla ei ollut Kauppayhtiön alueella, vaan siihen kuului paraati Pielisentiellä.
        Varsinainen juhla oli torilla.
        Esiintyjiä oli useita ja siellä oli Lieksa-Pielisjärven vahvin mies kisakin, josta olen joskus maininnut.


    • ruskisoldat

      Miltä vuolta kyseinen juttu?Mikkosen veljeksetkö kyseessä?

    • Trabis

      Se oli silloin, mutta nyt....Oli eräs älyttömän hyvännäkönen likka Lieksassa, kun käytiin tukkilaiskisoissa moottoripyörällä vuonna -70.
      Oltiin itekkin tukin hakkuussa Inarissa ja varmmaan haistiin pihkalle, pensalle ja öljylle.
      Tämä tyttö sitten häipyi omille teilleen keikutellen kirreetä farkkuperää. Mutta naiset ovat kauniita vieläkin. Minä oon vain kommee.

    • tunnustapois

      Onneksi vain pihkalle, ette paskalle! Vaikka epäilen viimeistä vaihtoehtoa, koska tyttö poistui paikalta kiireenvilkkaa!

    • HyvääJournalismia

      Ompa hyvää lehtimies journalismia ollut aikoinaan! Tekijän ja uhrin nimi on kerrottu ihan selkeästi, sekä kansan korpilakimeiniki myös! Nykyisin ollaan rätit päässä tekopaikalla ja käräjillä, ja nimeä ei sanota, vaan kaikki salataan!

    • ruskisoldat

      Minkä merkkinen auto "rallikuskilla"oli?

    • rotestimökinpoika

      Tulihan sieltä vastaus alkuperäiseen kysymykseen. Kiitoksia, kuka lienetkin. En vaan saa tekstiä suurennettua kännykällä, täytyy katsoa kotona tietokoneella

    • Tukkilaisissa sattui kaikenlaista enemmän ja vähemmän dramaattista.

      Kerran pyysivät kisojen lopuksi järjestettyyn köydenvetokilpaan, koska eräästä joukkueesta puuttui joku vetäjä.
      Mieli teki, mutta en voinut osallistua, koska sain palkan taholta joka ei voinut osallistua.

    • rotestimökinpoika

      Tämä päivän Lieksan Lehdessä , jota poikkeuksellisesti luen täällä Lieksassa enkä Vantaalla vuorokauden myöhässä , on maininta että 1933 järjestetyt tukkilaiskisat olivat Suomen ensimmäiset.

      • Aivan oikein Lieksan Lehti kirjoittaa. Suomen ensimmäiset tukkilaiskisat pidettiin Lieksassa 6.8.1933 klo 13 alkaen kirkkorannassa, eli silloisen satamalaiturin eli rykin läheisyydessä. Kisoja nimitettiin silloin savottalaiskilpailuiksi. Kisojen isänä pidetään Veitsiluoto Oy:n ylimetsänhoitaja Ilmari Karvosta. Kilpailulajeina olivat ensimmäisissä kisoissa uinti, keluveneellä soutu, köyden veto ja tukilla ajo.

        Lainasin tekstiäni hieman muutellen tuolta ketjun alusta. Alkuperäiset tiedot kaivelin alan kirjallisuudesta.


    • Vai on se niin pitkä perinne, en tiennytkään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1838
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      897
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe