Kuinka paljon PISA testien tulokset huononevat ?

Taas tänä vuonna julkaistaan PISA testien tulokset. Eikös ne julkaista kolmen vuoden välein ? Ne tulevat kertomaan karua kieltään siitä, miten suomalaiset taas pärjäävät huonommin. Puola, Unkari, Viro, Latvia, Liettua on mennyt Suomen ohi.

Lohdutusta tuo ainostaan se, että Ruotsi on sijalla 69 Zimbabwen ja Turkin välissä.

Kaikki tietävät mistä se johtuu. Suomeen on tuotu maailman tyhmimpiä ihmisiä, jotka eivät oikein pärjää koulussa. Hyvä kun oppivat lukemaan. Tietysti 20 kantasuomalaistakin luokkatoveria kaikille "ilmaisessa" peruskoulussa kärsivät tästä. Näitä uussuomalaisia on jokaisessa uudessa ikäryhmässä aina enemmän ja enemmän.

Tullaan kuulemaan paljon selityksiä. Pam vaatii lisää palkkaa ja opettajia. Vasemmistoliitto pitää sitä eriarvoisuuden lisääntymisestä johtuvana. Hah hah haa.
22253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

miksi juuri PAM vaatii?

Äänestä
  • Koska se on aivan yhtä absurdia, kuin, että jos OAJ sanoo suomalaisten tyhmentyneen opettajien huonon palkan vuoksi.

    Äänestä

  • 12 viime vuotta porvarijohtoisia hallituksia eli kepu tai kokoomus päähallituspuolueena päättämässä hallitusohjelmien päälinjat. Samalla PISA-tulokset pudonneet peruspalvelujen alasajon seurauksena ja samalla myös 103 mrd euroa valtionvelkaa otettu, jolla pääosin paikattu hyväosaisten, pääomapiirien ja elinkeinoelämän veroaleita.

    Äänestä

  • PISA-tulokset putoavat porvarien leikkaus-kurjistamispolitiikan takia joka purkaa koko hyvinvointivaltiota ja sen peruspalveluita sekä rakenteita. Koko 12 vuotta jatkuneen porvarihallitusjohdon kepu- tai kokoomus päähallituspuolueena, PISA-tulokset ovat laskeneet. Meitä halutaan tasapäistää kokoomuksen valinnanvapausaatteella joka on todellisuudessa eriarvoiseen luokkayhteiskuntaan paluuta. Sopimisen sijaan käskytystä kuten Sipilän ja Orpon PersKeKo-porvarihallitus toimii.

    Äänestä

Kyllä suvakki osaa muuttaa myös pisatestejä, että tulos saadaan näyttämään hyvältä.

Äänestä

OAJ:n on mahdoton myöntää, että hyvien tuloksien takana on lapset. Suomalaiset, sinisilmäiset, vaaleahiuksiset, älykkäät LAPSET. Ei mikään kyläkommunistin liitto-ohjelma.

Äänestä
  • "
    Kyllä nyt kelpaa - tutkijat: Suomalaisilla Euroopan korkein älykkyysosamäärä
    Mensan järjestämän älykkyystestin täyttöä.
    Mensan järjestämän älykkyystestin täyttöä. (KUVA: Sari Gustafsson)

    Julkaistu: 27.6.2014 20:43
    Oululaiset tutkijat tekivät yllättävän havainnon.
    Suomessa asuvat Euroopan älykkäimmät ihmiset.

    Tätä mieltä on oululainen tutkijaryhmä.

    – Suomalaisten älykkyysosamäärä on Euroopan korkein, suomalaisilla on Euroopan parhaat tulokset pisa-testeissä, Oulun yliopistossa dosenttina vaikuttava Edward Dutton perustelee.

    Duttonin mukaan monessa tieteellisessä tutkimuksessa suomalaisille on mitattu poikkeuksellisen korkea älykkyysosamäärä.

    Dutton viittaa tuoreeseen tutkimukseen, jossa suomalaisten älykkyysosamääräksi on laskettu yli 105.

    Luku on Euroopan korkein ja edustaa myös maailman huippua. Vain joissakin Aasian maissa, kuten Kiinassa, Koreassa ja Japanissa, äly säkenöi terävämmin.

    Missä tieteen Nobelit?

    Vaikka suomalaisella riittää älyä vaikka muille jakaa, omituista on, etteivät hengen lahjat näy esimerkiksi tieteen Nobeleita jaettaessa.
    Tieteen Nobelin on saanut virallisesti kaksi suomalaista: Artturi Virtanen ja Ragnar Granit.

    Väkilukuun suhteutettuna suomalaiset ovat Nobelin saajatilastossa 22. sijalla.

    Granit on kiistanalainen henkilö. Suomessa syntynyt Granit hankki ennen Nobelia Ruotsin kansalaisuuden.

    – Kun Granitia ei lasketa, Suomen sijoitus on 28. Edellä on sellaisia maita kuin Kroatia ja Saint Lucia, Dutton sanoo.

    Dutton uskoo, että suomalainen luonne selvittää outoa arvoitusta.

    Suomalainen on luonteeltaan ahkera ja sovitteleva. Hän hillitsee hyvin itsensä, on epäitsekäs, ei räiskähtele.

    Duttonin mielestä suomalainen kurinalainen luonne auttaa menestymään keskittymistä vaativissa tehtävissä, kuten pisa-testissä.

    Samat ominaisuudet kääntyvät suomalaisia vastaan tiedemaailmassa.

    – Itsehillintä ja ahkeruus voivat tukahduttaa luovuutta ja neroutta, Dutton viittaa suomalaisten heikkoon Nobel-menestymiseen.

    Jos aikoo keksiä jotain mullistavaa, pitäisi olla luova ja ulospäin suuntautunut persoona.

    Kylmä ilmasto muovannut luonnetta

    Suomalaisten erikoinen luonteenlaatu johtuu Duttonin mukaan paljolti asuinympäristöstä. Hän muistuttaa, että ihmisen luonteenpiirteistä 66 prosenttia on perinnöllisiä.

    – Erittäin kylmä ympäristö on kehittänyt suomalaista.

    Luonto on karaissut suomalaista jääkaudesta lähtien. Suomalaisesta on kehittynyt sisäänpäin kääntynyt ja hillitty.

    Duttonin, Jan te Nijenhuisin ja Eka Roivaisen tutkimus "The puzzle of why Finns have the highest IQ, but one of the lowest number of Nobel prizes in Europe" julkaistaan Intelligence -lehdessä. "

    Äänestä

  • Oliko itä-keskus mukana tutkimuksessa?

    Äänestä

  • Sanoisivat suoraan, että maahanmuuttajille ja maahanmuuttajataustaisille peruskoulu on useimmille aivan liian vaikea ja suomalaiset lapset kyllästyvät junnaavaan opetukseen, jossa asioita pitää kerrata ja kerrata. Peruskoulun lukion voisi supistaa normaaliälyisillä lapsilla 10 vuoteen.

    Äänestä

Ei nyt näytetty ylen uutisissa luokkaa missä on enemmistö matuja. Jos on hyvää kerrottavaa peruskoulusta niin silloin näytetään. Nyt kaikki lapset olivat vaaleaihoisia. Oppimistulokset heikentyy vuosivuodelta ja opettajia vain syyllistetään. Jos ei ole luokassa mahdollista häiriköinnin vuoksi opettaa niin tulokset laskevat tuolle tasolle.

Äänestä
  • Näin opetetaan opettajia.

    http://bit.ly/2b4I8Qy

    Korostakaa holokaustia. Korostakaa kaikkia hyviä kokemuksia. Vaietkaa kaikista huonoista kokemuksisa. Yrittäkää muuttaa asenteita ennen kuin oikea historianopetus alkaa. Ennen kuin lapsi täyttää 11.

    AIVOPESUA

    Äänestä

Valtio käynnisti 70-luvulla peruskoulun, että herrat saisivat saisivat vähä-älyisiä palvelijoita kotitalousvähennyksellä.

Äänestä

suomalaisten+hyvää+energiaa+sisältänyt+kapinahenki,+joka/+mikä+tuotti+innovaatioita+=+ei+mitään+parvien+mukana+liitämistä=+on+tapettu+ja+kastroituPeruskoulu+opetti+tottelemaan+ja+teki+ihmisestä+vastaanottavan+opiskelulleOppilaista+tuli+älykkäitäÄlykkäistä+tuli+laiskoja+Laiskat+antoivat+päätösvallan+ahneilleAhneet+ulkoistivat+päätöksenteon+eu:llejotta+saisivat+mahdollisimman+paljon+palkkaa+minimiergiallaEu+putsasi+suomenSuomi+otti+matalan+äo:n+pakolaisia+maan+täyteen--koska+eu+käskipakolaiset+söivät+suomen+kuin+termiititTermiittien+kouluttamiseen+ei+enää+löytynyt+rahaaPisa+-+tulokset+laskivat+80%

Äänestä

Jakamaton ikäluokka peruskoulussa loi illuusion että oppilaiden väliset älykkyyserot olisivat kadonneet. Peruskoulun slogan oli aikoinaan "Kaikki oppivat kaiken". Ennen peruskoulua meillä oli kansakoulu, oppikoulu ja kansalaiskoulu. Kaikki siis löysivät oman paikkansa elämässä.

Äänestä

" Puola, Unkari, Viro, Latvia, Liettua"

Mitä yhteistä on noilla?

Niinpä, kävin kesälomalla Puolassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa eikä niisää missään hyppelehtinyt matuja jokapaikassa. ainoastaan joitain harvoja yksitttäistapauksia nähtiin. Upeita maita joissa turismikin varmaan nousee kun valkoiset ihmiset haluaa matkustaa matuongelmattomiin maihin jotta edes lomalla saisivat olla kaltaistensa parissa, minäkin menen ensikesänä uudestaan. Kaverin kanssa hotellit n. 20e per nenä per vrk, ruuat, juomat ym. yli puolta halvempia kuin mamutuslandioissa jne, halpaa ja mukavaa.

Äänestä
  • Ullatus tuokin, kehitysmaailmiö iskee suomeen:

    http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/420565-kehitysmaailmio-iskee-suomeen-professori-ylelle-lukutaidottomuus-yleistyy

    Sensijaan että professori ehdottaisi ilmeisintä, oikeaa tapaa ongelman korjaamiseksi, siis kehitysmaalalaisten määrän vähentämistä sen mielestä koulua pitääkin muuttaa kehitysmaalaiseksi varmaankin niin että päästäisiin eroon pisa -testeistä verukkeella ettei ne sovi meidän vajakkiopetustason mittaukseen.

    Äänestä

  • dedededded kirjoitti:

    Ullatus tuokin, kehitysmaailmiö iskee suomeen:

    http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/420565-kehitysmaailmio-iskee-suomeen-professori-ylelle-lukutaidottomuus-yleistyy

    Sensijaan että professori ehdottaisi ilmeisintä, oikeaa tapaa ongelman korjaamiseksi, siis kehitysmaalalaisten määrän vähentämistä sen mielestä koulua pitääkin muuttaa kehitysmaalaiseksi varmaankin niin että päästäisiin eroon pisa -testeistä verukkeella ettei ne sovi meidän vajakkiopetustason mittaukseen.

    kun matujen ei tarvitse osallistua siihen, tähän ja tohon...
    kun ei niitä voi pakottaa siihen
    kun ei niiden vanhemmat anna lasten osallistua

    niin ei ne voi oppia

    Kehitysmaalapsille pitäisi laittaa omat koulut tai ryhmät, mutta mitä integroitumista se sitten on?

    Mut jos ne ei halua osallistua vaan aina jokun avustajan pitää viedä lasta erilleen..kun ei se saa osallistua.

    Ehdotan, että suomalainen peruskoulu sisältää nämä aineet ja aiheet. Paketti on tämä. Jokaiselle ei voi räätälöidä erikseen. Osallistu tai mene kotiopetukseen.

    Miten voi mennä edes lukioon kirjoittamaan, jos ei ole voinut osallistua siihen, tähän tai tuohon (kulttuuri tai uskonto estää)?

    Äänestä

No nyt alkaa Suomenkin pisa testit mennä päin persettää!!! Mistäköhän taas johtuu saatanan vähä-älyiset maailmanhalaaja persereiät!!! Ruotsihan on jo tunnetusti kehitysmaa-asteella ja Suomi on tukevasti samalla tiellä. Mistähän johtuu saatanan idiootti punaviherpersereiät?

Äänestä

Nyt täytyy arvostelu-asteikkoa fiksata, muuten ei tulla pärjäämään.

Äänestä

50 pistettä takuu-varmasti.

Äänestä

On päivänselvää, että hajasijoittamispolitiikalla koululaitos joutuu kaoottiseen tilaan.
Maahanmuuttajalapset olisi aluksi laitettava kaikki samaan kouluun, josta voisi siirtyä yleisopetuksen piiriin heti, kun tietotaito olisi riittävällä tasolla.
Tämä vaatisi myös alueellisia asumisratkaisuja, mutta tällaiset ajatuksetkin on äärimmäisen rasistisia, joten parasta on, että kympin oppilaat ja kielitaidottomat, jotka eivät ole käyneet minkäänlaista koulua päivääkään laitetaan saman opetuksen piiriin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TyhmentyväMaa kirjoitti:

Taas tänä vuonna julkaistaan PISA testien tulokset. Eikös ne julkaista kolmen vuoden välein ? Ne tulevat kertomaan karua kieltään siitä, miten suomalaiset taas pärjäävät huonommin. Puola, Unkari, Viro, Latvia, Liettua on mennyt Suomen ohi.

Lohdutusta tuo ainostaan se, että Ruotsi on sijalla 69 Zimbabwen ja Turkin välissä.

Kaikki tietävät mistä se johtuu. Suomeen on tuotu maailman tyhmimpiä ihmisiä, jotka eivät oikein pärjää koulussa. Hyvä kun oppivat lukemaan. Tietysti 20 kantasuomalaistakin luokkatoveria kaikille "ilmaisessa" peruskoulussa kärsivät tästä. Näitä uussuomalaisia on jokaisessa uudessa ikäryhmässä aina enemmän ja enemmän.

Tullaan kuulemaan paljon selityksiä. Pam vaatii lisää palkkaa ja opettajia. Vasemmistoliitto pitää sitä eriarvoisuuden lisääntymisestä johtuvana. Hah hah haa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu