Herään joka aamu suruun. Niin valtavaan suruun, että en löydä enää mitään muuta poispääsyä, kuin elämäni päättämisen.
Menetin elämäni naisen omilla virheilläni. Virhe oli pieni kiukuttelu, jonka olisi voinut sopia ja jatkaa yhteistä elämää, johon molemmat pyrkivät.
Olen opiskellut, kohta 7 vuotta, tutkintoon, joka ei suoraa johda mihinkään ammattiin ja työllistymiseni näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Varsinkin, kun tiedän, että en tule saamaan tutkintoa loppuun saakka.
Naiseni jätti minut ja olen tekemässä gradua, joka ei nyt ainakaan valmistu koskaan. En tule saamaan ikinä perhettä, koska kukaan ei ole niinkuin hän.
Ainut hengissä pitävä asia nämä viikot on ollut kummilapseni. Jota tosin en ole halunnut tavata, koska häpeän omaa tilaa ja muuttunutta olemustani, surua niin paljon. En saa sanaa enää suusta.
Tiedän, että tämä on myös hirveän itsekästä, mutta elämä osaltani on nähty.
Menetin elämäni naisen omilla virheilläni. Virhe oli pieni kiukuttelu, jonka olisi voinut sopia ja jatkaa yhteistä elämää, johon molemmat pyrkivät.
Olen opiskellut, kohta 7 vuotta, tutkintoon, joka ei suoraa johda mihinkään ammattiin ja työllistymiseni näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Varsinkin, kun tiedän, että en tule saamaan tutkintoa loppuun saakka.
Naiseni jätti minut ja olen tekemässä gradua, joka ei nyt ainakaan valmistu koskaan. En tule saamaan ikinä perhettä, koska kukaan ei ole niinkuin hän.
Ainut hengissä pitävä asia nämä viikot on ollut kummilapseni. Jota tosin en ole halunnut tavata, koska häpeän omaa tilaa ja muuttunutta olemustani, surua niin paljon. En saa sanaa enää suusta.
Tiedän, että tämä on myös hirveän itsekästä, mutta elämä osaltani on nähty.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jokaisella meistä on kerran pari jopa kolme elämässä tuollainen totaalinen pullankaula ja tie ahtaalla ja tuntuu se on nyt tässä ja riittää. Kun toisesta ihmisestä pitää, mutta toinen jättää, niin se on yksi niistä kovimmista koettelemuksista. Joku jopa lapsensa pienenä menettänyt sanoo että sydänsuru, rakastetun hylkääminen on vielä kovempi tuska. En ole menettänyt lasta, mutta sydänsurua olen kokenut. Satun olemaan sitä sorttia, että rakastun syvällisesti mutta kohteita joihin tuo tunne alkaa kasvamaan on hyvin harvoissa.
Siis voi se suru kestää pitkäänkin ja varsinkin kun olette olleet yhdessä jo vuosia, mutta kyllä se helpottaa. Opiskelu on aina pääomaa ja aikanamme ei taida olla monia joka tekee loppuelämän työtä johon on kouluttautunut. Jos et pääse töihin valmistututtuasi, niin hakeudu töihin ihan minne vain, sekin antaa elämään jotain ja ymmärrät yhteiskuntaa ja elämää paremmin.
Älä myös syytä itseäsi erosta. En takuulla usko, että se kiukuttelu oli syynä kaverisi lähtöön. Parisuhde on yksipuolinen ja hiekoilla jäillä, jos tuollaiseen kiukutteluun kaatuu. Jos hän niin on väittänyt, niin se on kyllä vain jonkinlainen veruke ja jos itse pidät sitä syynä, niin kiellät itseltäsi jotain tai voi se olla vain normaali surutyön vaihe. Jos olisin toiminut niin taikka näin, ollut parempi kumppani, huomaavaisempi, antanut aikaa, niin vielä oltaisiin yhdessä...
Hienoa että sinulla on ihana kummilapsi ja saat siitä voimaa. Aikanamme ei monilla ole lähellä paljoa aikuisia ja sukua, kun perheet ovat pieniä ja ihmisten ratkaisut spontaaneja. Kannustan sinua pitämään yhteyttä tähän lapseen. Hyvä on lapsenkin oppia tietämään että elämässä on välillä vähemmän kivaa.
Voit sanoa hänelle että olen nyt hieman erilainen kun on surua ja ikäviä juttuja. Silloin lapsi ei ainakaan koe, että hän on syypää pahaan oloosi. Hänkin oppii jotain, puhumaan ja avautumaan jos on paha olla.
Vaikka nyt on fiilis toivoton, niin itsemurhaa ei kyllä tarvitse vielä edes harkita.
Kaikkia ei vaan ole luotu vanhemmiksi. Jos lapsen menettäminen on pieni juttu, aika outoa kerrassaan.