Trump ja tiltut Putinin asialla

 Putin on värvännyt Trumpin agentiksi, joka toimii tietämättään Venäjän hyväksi, entinen CIA-johtaja varoittaa.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n entinen johtaja Michael Morell varoittaa äänestäjiä republikaanien presidenttiehdokkaasta Donald Trumpista.

– Trump ei ole ainoastaan pätemätön virkaan, mutta hän on uhka maan turvallisuudelle, Morell kirjoittaa sanomalehti The New York Timesin mielipideosastolla.

Morell kirjoittaa, että 33-vuotisen CIA-uransa aikana hän ei ole koskaan aiemmin kertonut julkisesti mielipidettään presidenteistä.

Nyt Morell ilmoittaa äänestävänsä demokraattien ehdokasta Hillary Clintonia ja tekevänsä kaikkensa, jotta Clintonista tulee maan seuraava presidentti. Morellin mielestä Trump vaarantaisi kansallisen turvallisuuden.

Morell varoittaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on taustaltaan tiedustelu-upseeri. Hänet on koulutettu tunnistamaan ihmisten heikkouksia ja käyttämään ihmisiä hyväkseen.

–Tiedustelualalla me sanoisimme, että Putin on värvännyt Trumpista agentin, joka toimii tietämättään Venäjän hyväksi, Michael Morell sanoo.

–Tiedustelualalla me sanoisimme, että Putin on värvännyt Trumpista agentin, joka toimii tietämättään Venäjän hyväksi, Michael Morell sanoo. (KUVA: Jose Luis Magaua / Reuters)

– Näin hän juuri teki esivaalien aikaan. Putin käytti hyväkseen Trumpin haavoittuvuuksia mielistelemällä häntä. Trump reagoi juuri niin kuin Putin oli laskelmoinut.

Morellin mukaan Trumpin puheet palvelevat Putinia.

Trump on kehunut, miten Putin on suuri johtaja. Morell muistuttaa, että Trump ei ota huomioon sitä, miten Venäjä on valloittanut kaksi naapurimaata ja Putin ajaa maan taloutta perikatoon. Trump on ilmoittanut tukensa Krimin valtaamiselle ja näyttää vihreää valoa Venäjän mahdolliselle Baltian maiden valloitukselle.

– Tiedustelualalla me sanoisimme, että Putin on värvännyt Trumpista agentin, joka toimii tietämättään Venäjän hyväksi.

Trumpin luonteenpiirteet ovat Morellista huolestuttavia. Trump pöyhkeilee ja korostaa itseään. Hän ei kestä arvostelua. Hän tekee päätöksiä vaiston pohjalta. Hän pitää jääräpäisesti kiinni mielipiteistään, vaikka saisi uutta tietoa asioista. Hän ei piittaa tosiasioista eikä kuuntele muita.

Morellin mielipidekirjoituksesta kirjoitti ensin Yle.

Heidi Vaalisto
18135
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

innolla kehumassa Putinia ja Trumpia. Raukoilla on molemmista aika lailla väärät käsitykset.
Mutta niinhän tiltuilla on vähän kaikesta.

1Äänestä
  • Eniten huvittaa kun natsit kehuu Trumpia

    1Äänestä

Toinen kommentti kertookin natottajien älykkyyden ja kaikkiin usan satuihin uskomiseen.
Yle tuttuun tapaansa kirjoittaa paskaa, yksipuolisesti. Tuo on presidentti peliä jenkeissä eikä mitään muuta, mutta kyllähän yle senkin Venäjän vastaisuudeksi kääntää.

Äänestä

Trumpin tulo presidentiksi on kyllä positiivinen asia.
Islamilaisten ja venäläisten asema Suomessa tulee
muuttumaan. Suomessa on tullut älytön maa rasismin
vastaisuudessa. Venäläisten omistamien kiinteistöstä yms.
pitäisi olla suurempi kiinteistövero kuin suomalaisten ja
Islamilaiset olisi voitava poistaa kokonaan Suomesta
säilyttääkseen yhtenäisen maamme.
Venäläisten ja islamilaisten verotulot ovat kokonaisuutena
Suomen yhteiskuntaa kohtaan selvästi liian pienet, heidän
aiheuttamia kustannuksia nähden.

Trumpin tullessa USA: n presidentiksi Suomessa politiikka tulee
myönteisemmäksi toimia näitä Suomen yhteiskuntaa tuhoavien
väestöjen vastaisia toimia vastaan. Suomi tarvitsee omat ydinaseet
Jotka voisimme suunnata vaikka liikkuvasta alukselta valmiina
Venäjälle, niin Tämä fasisti-diktaattori diktaattori Putin ei
uskaltaisi aloittaa hyökkäystä Suomeeen.

Trumpin voitto on hyväksi Suomelle.

Äänestä
  • Olet vielä hullumpi kuin tiltut.
    Onneksi tuollaisia on vielä vähemmän kuin tiltuja.

    1Äänestä

Venäjä hallitsee sitten USA:takin.Jos Trump on Venäjän agentti kummalliseksi menneet Natoilijoiden mietteet.Venäjä sitten hallitsee maailmaa jos Trump pressana Amerikassa.Nyt otetaan mitä mielikuvituksellimmat jutut USA:n presidenttikilvassa.

Äänestä
  • USA:n rooli tulee pienentymään Katossa Euroopassa, jos Eurooppalaiset maksavat
    enemmän tulevaisuudessa. Trump-neuvottelut alkavat kohta Putinin kanssa,
    joten toivotaan parasta.

    Trump-neuvottelujen lopputuloksesta riippuu paljon miten Euroopassa
    toimitaan, keskittyykö Eurooppa omaan puolustukseen enemmän.Tru

    Äänestä

Putin pitää Trumpista ainoastaan sen takia koska Trump ilmoitti ettei se halua puuttua NATO:n kautta Euroopan puolustukseen mahdollisessa konfliktitilanteessa.
Sehän suo Venäjälle aika vapaan temmellyskentän Euroopassa kun Trump järjestelee Etelä-Amerikan invaasioasioita ja järjestelee omaa holokaustiaan Amerikkalaisen
valkoisen kansan hyväksi!
Mutta taitaa käydä köyhät Trumpille koska omakin puolueen vaikutusvaltaisimmat johtajat huomasivat tehneensä oikein emäkämmin valitessaan hänet ehdokkaaksi.
Kyllä tämä näyttää olevan Hillaryn potti!

1Äänestä
  • "Putin pitää Trumpista ainoastaan sen takia koska Trump ilmoitti ettei se halua puuttua NATO:n kautta Euroopan puolustukseen mahdollisessa konfliktitilanteessa."

    TRUMP EI OLE TÄLLAISTA ILMOITTANUT.
    HÄN ON VAIN TODENNUT, ETTÄ ERÄIDEN MAIDEN ON SATSATTAVA PUOLUSTUKSEEN ENEMMÄN, JOS HALUAVAT TAATA USA:N AVUN.

    Se on aivan toinen asia.

    1Äänestä

Hahhahah!!!! Ei voi kun nauraa jenkkien typerälle lapsellisuudelle!

Pölhöt jenkithän ne ovat Trumpin ehdokkaakseen suuressa halussaan huutaneet. Vai väitetäänkö seuraavaksi, että Putin on mennyt jenkkien päänsisään tekemään outoja juttuja? - Kyllähän niiden typeryyttä ei enää tarvitse ulkopuolelta lisätä. Meinaan: USAn ulkopolitiikka on ollut täysin ulalla ainakin viimeiset 15 vuotta siihen katsomatta minkälainen tyyppi (Bush vaiko Obama) maata johtaa. Irakin sota oli täysin pellemäinen harharetki, minkä tulos vain pillastutti fundamentalisti-islamilaiset entuudestaan suorastaan potenssiin viisi (siis ISIS yms.). Todellisen maailmanrauhan uhan eli Iranin suhteen jenkit ajavat typerää myöntyväisyyslinjaa huomioon ottaen, että Iran on todellinen terrorismia tukeva maa (eikä kaihda sitä asiaa piilotella itsekään). Ydinohjelmasopimus oli täysi fiasko. On päivänselvää, että Iran valmistaa itselleen ydinaseen. Ja takuuvarmasti sitä myös käyttää kun sen kerran saa.

Sama pelleily tulee jatkumaan korkeintaan vain nyanssi-erolla valitaan sitten Trump tai Clinton. Mutta seurataan me täällä Suomessa vaan olympialaisia ja katsellaan kun länsi-Euroopassa ja maailmalla terrorismi jyrää. Ai niin lähi-Idän terrorismistahan ei niin väliksi...sehän on niin kaukana.

Taivastellaan Venäjää ja Ukrainaa?
Katseet Lähi-Itään!

Äänestä
  • tyhmiä, mutta lyöt ne kyllä laudalta.

    1Äänestä

Eiköhän pressavaalit ole selvä jenkeissä....siis tulos?
Jos ja kun Hillary sairastaa dementiaa, kuten ilmi vuodettiin....onhan se este presidenttiydelle.
Reagan oli muissa maailmoissa useat kerrat, mutta oireet ilmenivät kaiketi jälkeen valinnan....ainakaan mitää ei vuodettu julkisuuteen.

Äänestä

NYT: Trumpin kampanjapäällikkö Paul Manafort sai Venäjä-mieliseltä puolueelta miljoonia pimeää rahaa

Manafortin on tiedetty työskennelleen Alueiden puoluetta edustaneen Viktor Janukovytšin hyväksi vuosina 2007 - 2012. Janukovytš toimi noihin aikoihin Ukrainan presidenttinä. Hänen kerrotaan voittaneen useat vaalit ja nousseen myös presidentiksi Manafortin neuvojen avulla.

Manafortin saamat maksut ovat kuitenkin uusi tieto, joka saatiin Alueiden puolueen toimistoon tehdystä tarkastuksesta.

Lehden mukaan tiedoista paljastuu valtava korruption vyyhti, jossa Manafort oli keskeisesti mukana.

Janukovytšin avustamana Ukrainan talousoligarkit viettivät loisteliasta elämää, johon kuuluivat mm. valtava presidentinpalatsi ja yksityiset eläintarhat ja golfkentät.

Trumpin vastaehdokkaan, Hillary Clintonin kampanjapäällikkö Robby Mook kirjoitti sunnuntaina, että uudet tiedot kertovat "entistä ongelmallisemmasta suhteesta Donald Trumpin ja Ukrainan Venäjä-mielisten välillä"

Silleen

Mahtaa tiltuja vituttaa kun saavat vain ropoja ja pullon viinaa kun taas manafortit ja euronatsit saavat MILJOONIA Putinilta.

1Äänestä
  • Typerä .I. .
    IMHO

    Äänestä

Ei Putinilla muita ystäviä olekaan kuin maksetut.

1Äänestä

Hillary ui niin syvällä korruptiossa...siis Clintonit....että on melko epätoivoinen yritys siirtää asioita Trumpin niskoille?
Onhan Hilläryn leirissä paniikki, sehän on selvä vuodettujen demtiatietojen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotTrump kirjoitti:

 Putin on värvännyt Trumpin agentiksi, joka toimii tietämättään Venäjän hyväksi, entinen CIA-johtaja varoittaa.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n entinen johtaja Michael Morell varoittaa äänestäjiä republikaanien presidenttiehdokkaasta Donald Trumpista.

– Trump ei ole ainoastaan pätemätön virkaan, mutta hän on uhka maan turvallisuudelle, Morell kirjoittaa sanomalehti The New York Timesin mielipideosastolla.

Morell kirjoittaa, että 33-vuotisen CIA-uransa aikana hän ei ole koskaan aiemmin kertonut julkisesti mielipidettään presidenteistä.

Nyt Morell ilmoittaa äänestävänsä demokraattien ehdokasta Hillary Clintonia ja tekevänsä kaikkensa, jotta Clintonista tulee maan seuraava presidentti. Morellin mielestä Trump vaarantaisi kansallisen turvallisuuden.

Morell varoittaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on taustaltaan tiedustelu-upseeri. Hänet on koulutettu tunnistamaan ihmisten heikkouksia ja käyttämään ihmisiä hyväkseen.

–Tiedustelualalla me sanoisimme, että Putin on värvännyt Trumpista agentin, joka toimii tietämättään Venäjän hyväksi, Michael Morell sanoo.

–Tiedustelualalla me sanoisimme, että Putin on värvännyt Trumpista agentin, joka toimii tietämättään Venäjän hyväksi, Michael Morell sanoo. (KUVA: Jose Luis Magaua / Reuters)

– Näin hän juuri teki esivaalien aikaan. Putin käytti hyväkseen Trumpin haavoittuvuuksia mielistelemällä häntä. Trump reagoi juuri niin kuin Putin oli laskelmoinut.

Morellin mukaan Trumpin puheet palvelevat Putinia.

Trump on kehunut, miten Putin on suuri johtaja. Morell muistuttaa, että Trump ei ota huomioon sitä, miten Venäjä on valloittanut kaksi naapurimaata ja Putin ajaa maan taloutta perikatoon. Trump on ilmoittanut tukensa Krimin valtaamiselle ja näyttää vihreää valoa Venäjän mahdolliselle Baltian maiden valloitukselle.

– Tiedustelualalla me sanoisimme, että Putin on värvännyt Trumpista agentin, joka toimii tietämättään Venäjän hyväksi.

Trumpin luonteenpiirteet ovat Morellista huolestuttavia. Trump pöyhkeilee ja korostaa itseään. Hän ei kestä arvostelua. Hän tekee päätöksiä vaiston pohjalta. Hän pitää jääräpäisesti kiinni mielipiteistään, vaikka saisi uutta tietoa asioista. Hän ei piittaa tosiasioista eikä kuuntele muita.

Morellin mielipidekirjoituksesta kirjoitti ensin Yle.

Heidi Vaalisto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu