Kristittyjä vainotaan mm. indonesiassa
Pastori Jemri Tambalino (28) matkasi toverinsa (22) kanssa moottoripyörällä joulupäivänä, kun viidakkoveitsin aseistautuneita miehiä kävi heidän kimppuunsa. Pastori sai syviä haavoja niskaan ja kasvoihin. Hänen matkatoverinsa haavoittui käteen. He pääsivät pakenemaan paikalta. Hyökkäys tapahtui Indonesian Keski-Sulawesin saarella, Poson kaupungin alueella, huolimatta massiivisista turvatoimista, joilla pyrittiin estämään kristittyihin kohdistuva väkivalta joulun aikaan edellisvuosien tavoin. 180.000 poliisia ja sotilasta oli hälytysvalmiudessa väkivallan varalta.
Muutamia vuosia sitten Poson kaupungin väestö oli pääosin kristittyä, mutta nyt enemmistönä ovat islaminuskoiset. Muslimisoturien hyökkäykset ovat aiheuttaneet kristittyjen joukkopaon. Keski-Sulawesilla ja pääosin Poson alueella ainakin 1000 kristittyä on surmattu viimeisen neljän vuoden aikana. Monet ovat haavoittuneet ja menettäneet kotinsa sekä kaiken omaisuutensa. Pakolaisleireillä asuvat ovat kärsineet sairauksista, aliravitsemuksesta ja huonosta hygieniasta. Monet ovat kuolleet noilla leireillä.
Marttyyrien Ääni –järjestö toimittaa apua saarille, joilla kristityt ovat joutuneet hyökkäysten kohteiksi. Yli 12.000 avustuspakkausta on saatu pakolaisille.
Marttyyrien Ääni

Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin no tuntuu hassulta tietenkin antaa rahaa indonesialle joka on kristittyjä vihaava valtio. Ja kaiken lisäksi kun kyseessä on acehin maakunta joka halusi itsenäistyä indonesiasta. Kuvitellaanko me että ne rahat menee oikeesti acehin kunnostamiseen. Mitä rikkaampi acehistä tulee sitä paremmat mahikset sillä on saada itsenäisyytensä
siellä ei pidetä siitä että heille aletaan länsimaiden taholta tuputtaa "toisten" uskontoja?
järjestelee asioita, järjestellyt jo kauan:
"Tämän petoksen ja rikoskumppanuuden tarinan viimeinen luku alkoi heti elokuun 30. päivänä 1999 pidetyn kansanäänestyksen jälkeen, jolloin Itä-Timorin väestö äänesti ylivoimaisesti itsenäisyyden puolesta. Indonesian armeijan järjestämät ja ohjaamat hirmutyöt kiihtyivät välittömästi. YK:n Itä-Timorin -missio (Unamet) raportoi 11. syyskuuta..."
http://www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/artikkelit/timor.html
Indonesia on tyypillinen esimerkki siirtomaavallan jälkeisestä ajasta.
Indonesia,joka koostuu sadoista kielistä ja kansoista ja useista uskonnoista, oli Alankomaiden siirtomaana vuoteen 1949 asti.
Sukarnon johtamana Indonesia itsenäistyi vuonna 1949. Sukarno yritti pitää heterogeenisen maan yhtenäisenä itse keksimänsä uskonnon avulla. Indonesiassa oli kymmeniä uskonnollisia, nationalistisia ja poliittisia ryhmiä, jotka halusivat itsenäisyyttä. Ja on edelleen.
Eli summa summarum, ilman siirtomaa-aikaa, ei Indonesiassa käytäisi paikallisia sotia.
siksi, että suomalaiset metsäyhtiö parturoivat sademetsiä.
Muutoinhan Indonesia on Suharton klaanin perillisten ja angloimpperialistien hallussa.
meni mitaleja;)
"Vientiteollisuuden edistämiseksi Suomen Leijonan komentajamerkit myönnettiin Indonesian metsäministerille ja UPM-Kymmenen kanssa liittoutuvan metsäteollisuusyhtiön johtajalle. Presidentti jakoi kunniamerkit välittämättä Indonesian häikäilemättömästä tavasta polkea luontoa ja ihmisoikeuksia. Tämän johdosta kirjailija Leena Krohn ja taidegraafikko Marjatta Hanhijoki palauttivat Pro Finlandia - mitalinsa."
http://www.nic.fi/~amrautia/120298.htm
jos se vain itseään hyödyttää.
Valitettavasti.
Nyt INdoneisaan syydetään suomalaisten (5milj:n kansan) rahoja satojen miljoonien ihmisten Indonesiaan. Saatana, tässä on kaikki niin pielessä, että Lehtomäen pikkuhutsu maksakoot kaikki.
minun ystävää.
eivät koskaan ole vainonneet ketään, joten nyt voi olla iloisin mielin omasta humaanista toimistaan.
Vai olisinko sittenkin väärässä?
Ovatkohan kristityt sittenkin vainonneet joitain menneisyydessä? Tai vielä kauheampaa, harjoitaisivatkohan kristityt edelleen vainoa jossain päin maailmaa?