Somalin äiti OKSENSI usalaissotilaan päälle

Oletko koskaan katsonut elokuvaa Isku Mogadishuun? Maryam Askar kysyy.

Äiti kertoi minulle tämän tarinan, kun katsoimme hänen kanssaan sen elokuvan.

Vuonna 1994 Somaliassa oli sota ja maassa oli amerikkalaisia sotilaita.

Maryamin äiti kertoi, kuinka eräänä päivänä erästä kuollutta, jaloistaan köysillä sidottua amerikkalaista sotilasta vedettiin tulikuumalla asfaltilla.

– Somalialaiset kuvasivat häntä tarkoituksenaan esitellä, että "tadaa, me tapamme teidän sotilaanne tällä tavalla, jos te uskallette vielä tulla tänne".

Maryamin äiti meni ulos katsomaan mitä perheen kotitalon edessä tapahtui.

Äiti kertoi, kuinka hän oli katsonut vainajaa ja oksensi hänen päällensä, Maryam kertoo.

– Vaikka äiti oli silloin tosi nuori, hän muistaa tänäkin päivänä, millainen haju vainajasta lähti, kun sitä vedettiin kuumalla asfaltilla.

http://mvlehti.net/2016/08/06/kuka-tama-sikamaisesti-kayttaytyva-musliminainen-on/
469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jenkit tappoivat tuolloin Mogadishussa 100-kertaisen määrän somaleja omiin tappioihinsa nähden, ja silti neekrit luulevat saaneensa jonkin voiton. Laskutaito on heikompaa niillä parhaimmillaankin kuin Jyrki Kataisella (jolla lyhyt matikka 6 ja jatko-opinnot punikki"tieteitä").

Äänestä

Mitä tuollaiset tekee länsimaissa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


BlackHawkDown kirjoitti:

Oletko koskaan katsonut elokuvaa Isku Mogadishuun? Maryam Askar kysyy.

Äiti kertoi minulle tämän tarinan, kun katsoimme hänen kanssaan sen elokuvan.

Vuonna 1994 Somaliassa oli sota ja maassa oli amerikkalaisia sotilaita.

Maryamin äiti kertoi, kuinka eräänä päivänä erästä kuollutta, jaloistaan köysillä sidottua amerikkalaista sotilasta vedettiin tulikuumalla asfaltilla.

– Somalialaiset kuvasivat häntä tarkoituksenaan esitellä, että "tadaa, me tapamme teidän sotilaanne tällä tavalla, jos te uskallette vielä tulla tänne".

Maryamin äiti meni ulos katsomaan mitä perheen kotitalon edessä tapahtui.

Äiti kertoi, kuinka hän oli katsonut vainajaa ja oksensi hänen päällensä, Maryam kertoo.

– Vaikka äiti oli silloin tosi nuori, hän muistaa tänäkin päivänä, millainen haju vainajasta lähti, kun sitä vedettiin kuumalla asfaltilla.

http://mvlehti.net/2016/08/06/kuka-tama-sikamaisesti-kayttaytyva-musliminainen-on/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu