...pitäis laittaa johonkin näkö- ja huomiokykytestiin esim. vuoden tai parin välein. Sattuipa tässä vähän aikaa sitten tapaus: olin lähestymässä risteysaluetta, jossa siis sivuilta tulevilla on kolmio. Itse olin menossa suoraan. No, ajelin siinä ja katsoin kun oikealta rampilta oli odottamassa tielle pääsyä vanha pappa samarallaan (liekö autolla nyt merkitystä). Ensin pappa odotteli siinä ihan ok, mutta kun minä pääsin lähemmäksi risteystä, pappa päättääkin lähteä liikkeelle! Siinä vaiheessa jouduin polkaisemaan jarrua. Ei ollut sentään ketään ihan takana, eikä mitään pahempaa käynyt. Näin samaisen papan aiemmin yhdellä parkkipaikalla, kävi näköjään apteekissa. Käveli muuten kävelykepin kanssa. No, sitten kun se siitä lähti, niin joku muukin joutui jarruttamaan tämän takia, kun pappa tuli eteen. (ei siis sillä kertaa minun). Joten iäkkäät kuljettajat parin vuoden välein ajokykytestiin!
Vanhat kuljettajat...
Autoilija
5420
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
näin on.
Mulla kans kävi sellaanen että ollin yhes risteykses ja olin kääntymäs vasemmalle ja viäres oli kaista niille jokka menöö suaraa oottelin siinä sitte että valot vaihtuu ja sitee ku ne vaihtu nii eiköhän siinä pikkusen edempänä oikealla oleva pökötti joka oli menos suaraa nii yhtäkkiä kurvaaki siitä mun eresta vasemmalle ja joku mummahan siälä aivan tärinäs vetää eikä seuraa yhtää muuta liikennettä aattelin että voi tanan kele!
mukavan pituinen lause sulla=)!!!!muuten olen kyllä samaa mieltä papparaiset näkö- ja ajotaitotesteihin vuoden välein!!
Vanhat ihmiset ajavat kykyjensä mukaan...nuoret eivät. Mihin testiin heidät laitetaan ?
Toki olen ollut itsekkin nuori joskus,mutta nuorten asenteet liikenteessä ei ole vuosien varrella ainakaan parantuneet, ja nämä asiat näkyvät valitettavasti myös onnettumuus tilastoissa.
asennetta jotka säheltää pitää rukata, tai ottaa kortti pois. Yksinkertaista. Mutta tosi asia on, että vanhus joka ei näe/kuule/hahmota tilannetta on yhtä vaarallinen kuin joku välinpitämätön autoilija, vaikkakin tahtomattaan. Toinen juttu on niiden omien rajojensa mukaan ajaminen. Ihan iästä riippumatta, jos joku kerää jonoa taakseen, (satasen rajoituksella kuuttakymppiä) on selvää että takana alkaa jumalaton ohitusrumba joka ei ole kovinkaan turvallinen. Hyvä jos tajutaan antaa tilaa, mutta jos ei, synnyttää tälläinen autoilija vaaratilanteen tai monta. (Passiivisesti)