Marsalkan muistolaattaa vastustavat pietarilaiset

Mannerheimin muistolaattaa on töhritty toistuvasti punaisella maalilla Pietarissa Venäjällä. Vastustajien mielestä maali symbolisoi Leningradin piirityksessä kuolleiden verta. Edelleen on epävarmaa, kuka tarkalleen on laattahankkeen takana.



Mannerheim murhasi pietarilaisia. Näin lukee kyltissä, jota pietarilainen mies näyttää marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin muistolaatan edessä Pietarissa.

Toinen mies kantaa kylttiä, jossa Mannerheimin kasvojen tilalla on pääkallo.

Paikka on Pietarin Saharevskaja-kadun sotilasinsinöörikoulu, jonka seinään kiinnitetty Mannerheim-laatta on ollut koko kesän yksi Venäjän ykkösuutisista.

Mannerheimin toimintaa tsaarin Venäjällä kunnioittava laatta paljastettiin kaikessa hiljaisuudessa pari kuukautta sitten.

– Laatta paljastettiin meiltä salaa, sanoo pääkallokuvaa esittelevä Andrei Jasov. Hän on Leninin kommunistisen nuorisojärjestön Pietarin osaston sihteeri.

Jasovin mukaan Venäjän johdon oli tarkoitus paljastaa Mannerheimin muistolaatta Pietarissa jo vuosi sitten, mutta hanke vuoti julkisuuteen ja siitä luovuttiin vastustuksen takia.

Laatan paljastustilaisuuteen osallistuivat kesäkuussa muun muassa Venäjän kulttuuriministeri Vladimir Medinski ja presidentti Putinin oikeana kätenä pidetty presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov.
http://yle.fi/uutiset/marsalkan_muistolaattaa_vastustavat_pietarilaiset_emme_vihaa_suomalaisia_mutta_mannerheim_oli_murhaaja/9079460
15216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tuosta touhusta näkee, että venäläiset eiät ole sivistyskansa vaan siellä pääsee aina nationalismi ja sovinismi voitolle. Kotiseutumatkoilla käyneenä olen nähnyt, että hautausmailta on liki kaikki suomalaiset hautakivet hävitetty.

Meillä ei tuollaista kansalliskiihkoa ole. Tampereella on Lenin-museo ja Hakaniemessä saa kammottava nyrkinheiluttajapatsas olla rauhassa kuten myös parin talon seinässä "Lenin asui täällä"-kilvet!

Hyrylän varuskunta oli käytössä jo tsaarin ajalla. Syrjässä oleva venäläinen hautausmaa on saanut olla (toki hoitamatta) mutta täysin rauhassa kivien ja muistomerkkien osalta!

Äänestä

Pitäisikö vastaavasti Suomeen saada Putinia korostava laatta? Eikö Putinin laattaa töhrittäisi Suomessa mitenkään?

Äänestä
  • Elikö Putin 100 vuotta sitten? Tuskinpa.

    Jos Suomessa on talon seinässä Lenin-laatta niin rauhassa se saa olla!

    Äänestä

..ehdottoman tyhmää on ollut moisia laattoja ryssälään asentaa!
Mitä varten venäläisille tuollaista asiaa ollaan levittämässä. Venäjällä on tärkeää elää mielikuvitusmaailmassa.
Heti laatta pois seinästä, ei provosoida venäjän kansaa...

Äänestä
  • Tietoa siitä, kuka tarkalleen aloitti muistolaattahankkeen, ei ole. Pietarissa moni pitää syyllisenä laattakohuun Venäjän valtapuoluetta Yhtenäistä Venäjää, jonka edustajat paljastivat laatan. Joka tapauksessa hanke on valtionjohdon suojeluksessa.

    Suomi ei ole millään tavalla osallisena laattahankkeessa.
    Suomen Pietarin-pääkonsulaatissa tieto laatan paljastuksesta luettiin lehdestä.

    Pääkonsulin sijainen Mikko Kivikoski ei rohkene arvailla, mikä mahtoi motivoida maan johtoa.

    Äänestä

Venäläisten oma vika kun rupesivat bolsevikkia silloin aikanaan levittää mun puolesta Marski ois saanut teloittaa enemmän venäläisiä kommunisteja.

Putinhan ihailee muuten Mannerheimia.

Äänestä

Laitetaan heidän omat hirmuhallitsijat , tappajat, Stalinia myöten siihen Mannerheimin tilalle. Kyllä siellä venäläisten veri vuosi ihan heidän omien päättäjien vuoksi ja vuotaa edelleen.

Äänestä

Mannerheimin ansiotahan oli ettei Leningradiin hyökätty Suomen suunnasta, samoin kun ei hyökätty Kantalahteenkaan saakka. Tällaisia sotilasjohtajia kaivattaisiin nykyaikaisille taistelutantereillekkin, jos yleensä on enää pakko tapella.

Äänestä

Tyypillistä provokaatiota jolla yritetään luoda levotomuutta jota sitten länsimediassa paisutellaan Venäjän olojen mustamaalaamiseksi.
Muistetaan vaikka Pussy Riot sekopääporukka jotka menivät kirkkoon esittämään rivoa farssiaan. Sekin oli täällä maailman tärkein ihmisoikeusongelma vaikka todellisuudessa merkityksetön joukko haki julkisuutta. Onhan näitä nähty, normaalia toimintaa ja yritystä yhteiskuntarauhan rikkomiseksi joista tavalliset kansalaiset eivät piittaa, eivät edes huomaa sitä. Uutisia niistä tehdäänkin lähinnä lännessä ja ajan hengessä.

Äänestä

Venäjän kylät ovat täynnä ensimmäistä vapauttajatankkia jne. Lenin taas huitoo turhaan taksia joka kaupungin aukiolla! Ja samat pystit piti levittää Baltian maihin ja muinaiseen Itä-Blokin maihin! Esim. Budapestissa oli joen rannassa valtaisa Stalinin patsas, joka räjäytettiin pois 1956.

Siksi kai venäläisiä jurppi suunnattomasti kun sen valtapiiristä vapautuneet maat kuskasivat Lennut takapihalle huitomaan! Siihen kai perustuu tämä Tallinnan patsaskiista! Lisäksi venäläiset eivät halua ymmärtää muiden historiankäsitystä. Esim. Baltian maat kokivat vuonna 1944 asian niin, että ne eivät vapautuneet vaan miehittäjä vain vaihtui!

Äänestä

Suomi+nimenomaan+pelasti+Leningradin.+Se+pysähtyi+suurinpiirtein+Tarton+rauhan+rajalle+9.41,+vaikka+puolustajat+pakenivat+sekasorrossa,+ne+keitä+ei+pysäytetty+jo+Porlammen+tai+muihin+motteihin.Suomi+ei+lainkaan+pommittanut+Leningradia+ilmasta+tai+maasta+käsin+sotien+aikana.Samalla+Suomi,+kivääri+jalalla+ollen,+antoi+10.41+lähtien+neukkujen+poistaa+noin+80%+miesvahvuudestaan+Suomea+vastassa+olevista+linnoituksista+ja+siirtää+näin+vapautuneet+joukot+etelään+saksalaisia+vastaan.Aloitettuaan+Jatkosodan+25.6.41+noin+500+koneen+hyökkäyksillä+ja+jatkettuaan+terroripommituksiaan+runsaan+viikon+ajan,+pystyivät+Neukut+siirtämään+noin+80%+koneistaan+etelään+saksalaisia+vastaan.+Siellä+olleista+koneista+yli+90%+oli+tuhottu+saksalaisten+toimesta+hyökkäyksen+ensi+päivinä.+Siirretyt+noin+400+konetta+miehistöineen+olivat+suunnaton+apu+saksalaisten+etenemisen+jarruttamisessa.Lisäksi,+olemalla+kivääri+jalalla,+Suomi+esti+saksalaisten+hyökkäykset+Karjalan+kannaksen+kautta+Se+esti+siten+Saksalta+parhaan+tukipisteen+käyttöönoton+Leningradiin+hyökkäystä+varten.Suomi+siis+kieltäytyi+tekemästä+itse+JA+esti+saksalaisia+tekemästä+sitä,+mitä+Neuvostoliitolla+oli+tekosyynä+vaatimuksilleen+ja+hyökkäykselleen+vuonna+1939.Kiitollisuuden+Suomea+ja+Marsalkka+Mannerheimiä+kohtaan+Pietarissa+pitäisi+siis+olla+suunnaton+tänäkin+päivänä.+Mutta+mitä+vielä,+venäläiset+kiihkoilijat+ja+paikallistrollit+eivät+asiaa+halua+tunnustaa.+Tervaavat+sensijaan+pelastajansa+reliefiä+ja+huutelevat+varastamaltaan+Kannakselta+päin.+Uutta+on+jos+Visuri+on+erehtynyt+trollien+joukkoon.

Äänestä

Ja suomalaiset toimittivat elintarvikkeita nälkää näkevälle Leningradille. Laatokan jäätien henkireikä oli suomalaisten erityisessä suojeluksessa.

Äänestä
  • Emme tiputtaneet leipäkoreja Leningradiin, koska leipä oli vähissä itseltäkin Talvisodan ja Moskovan rauhasta johtuneiden viljelysalamenetysten vuoksi.
    Muistelet varmaan erehdyksessä Molotovin leipäkoreja https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotovin_leipäkori , joita pudoteltiin Talvisodassa Suomeen.

    Nämä olivat muuten ensimmäisiä rypälepommeja maailmanhistoriassa, joista saimme nauttia Talvisodan pakkasissa. Siitäkö syystä Halos-akka halusi kieltää Suomelta rypälepommien tarjoamisen mahdollisille Suomeen hyökkääjille?

    Äänestä

Mannergeim survomassa miekkaansa `tuppeen` voisi olla seuraavan reliefin aihe. :) -Eiks jeh?

Äänestä
  • Kuvaavampi olisi reliefi, jossa muna-armeija survaisee miekkansa Bupin anukseen tämän alamaisesti vikistessä: Da! Haraso!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MKKJMM kirjoitti:

Mannerheimin muistolaattaa on töhritty toistuvasti punaisella maalilla Pietarissa Venäjällä. Vastustajien mielestä maali symbolisoi Leningradin piirityksessä kuolleiden verta. Edelleen on epävarmaa, kuka tarkalleen on laattahankkeen takana.



Mannerheim murhasi pietarilaisia. Näin lukee kyltissä, jota pietarilainen mies näyttää marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin muistolaatan edessä Pietarissa.

Toinen mies kantaa kylttiä, jossa Mannerheimin kasvojen tilalla on pääkallo.

Paikka on Pietarin Saharevskaja-kadun sotilasinsinöörikoulu, jonka seinään kiinnitetty Mannerheim-laatta on ollut koko kesän yksi Venäjän ykkösuutisista.

Mannerheimin toimintaa tsaarin Venäjällä kunnioittava laatta paljastettiin kaikessa hiljaisuudessa pari kuukautta sitten.

– Laatta paljastettiin meiltä salaa, sanoo pääkallokuvaa esittelevä Andrei Jasov. Hän on Leninin kommunistisen nuorisojärjestön Pietarin osaston sihteeri.

Jasovin mukaan Venäjän johdon oli tarkoitus paljastaa Mannerheimin muistolaatta Pietarissa jo vuosi sitten, mutta hanke vuoti julkisuuteen ja siitä luovuttiin vastustuksen takia.

Laatan paljastustilaisuuteen osallistuivat kesäkuussa muun muassa Venäjän kulttuuriministeri Vladimir Medinski ja presidentti Putinin oikeana kätenä pidetty presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov.
http://yle.fi/uutiset/marsalkan_muistolaattaa_vastustavat_pietarilaiset_emme_vihaa_suomalaisia_mutta_mannerheim_oli_murhaaja/9079460

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu