Koulujen yrittäjäoppi ja Koiviston konklaavi, o oo

On täysin edesvastuutonta sisällyttää uuteen opetussuunnitelmaan yrittäjyysoppia ja riskinhallintaa kertomatta Koiviston konklaavista ja siitä mitä se yrittäjille on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen, koska lainsäädäntöähän ei ole muutettu, yrittäjän oikeusturva (= turvattomuus) on edelleen Koiviston konklaavin sanelema. Kyseiseen yrittäjyyteen kannustettaessa pitää ehdottomasti käsitellä yrittäjyyden historiaa 1992 pidetyn OIKEUSPOLIITTISEN seminaarin sekä sen seurausten valossa, kerrottava sosialidemokraattisten presidenttiemme Koiviston ja Halosen salaisiksi julistamista dokumenteistä, joiden ohjeistus oikeuslaitokselle koitui lukemattomien yrittäjien kohtaloksi ja aiheutti 15.000 itsemurhaa. Sitten vasta voi tuleva viaton ja toiveikas nuori yrittäjä arvioida, kannattaako.
28201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

peukutan

Äänestä

Ja ihan vain muistinvirkistämiseksi, että miten sitten SKOP päätyi valtiolle ja mihin hintaan, jotta voitiin perustaa Solidium ja sitä kautta sitten jakaa Suomen omaisuus. Velallisethan eivät saaneet velkojaan anteeksi, he tekivät konkurssin, menettivät perheensä, takaajien kautta sukulaisensa ja lopulta jättimäinen osuus jopa oman henkensä."

"Rohkeimmin riskejä ottivat SKOP ja sen johtama säästöpankkiryhmä, jotka pyrkivät irrottautumaan vanhanaikaiseksi koetusta talletuspankkitoiminnasta. Vuosina 1987–1989 säästöpankkien luotonanto kasvoi keskimäärin 26 prosenttia vuodessa.[4] SKOPin kokoon ja riskinkantokykyyn nähden ylisuuria operaatioita olivat muun muassa kannattavuusvaikeuksissa olevan Tampellan osto vuonna 1987 ja neitsytsaarelaisen hotellihankkeen luototus 400 miljoonalla markalla vuonna 1988.[6]"

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_pankkikriisi

Mutta pankki sai pankkitukina rahansa - me siis maksoimme ne, ja kansa höylättiin rutikuivaksi.

"Lopullisesti SKOPin maksuvalmius romahti 19. syyskuuta 1991, kun muut pankit eivät enää ostaneet sen sijoitustodistuksia. Jotta koko pankkijärjestelmä ei sortuisi, Suomen Pankki otti SKOPin haltuunsa. Osake-enemmistö ja määräysvalta SKOPissa siirtyivät Suomen Pankille. Siinä vaiheessa SKOPille oli annettu tukea jo 16,2 miljardia markkaa.[1]"

Ja linkistä voitte lukea, että miten rahaa lypsettiin Suomen valtiolta ja meidän taskuista. Presidentti Koivistohan sitten piti ns. Koiviston koklaavin, jossa kokoustettiin oikeuslaitos KKO:ta myöten, että kaikki pankkeja vastaan nostetut oikeudenkäynnit päätetään pankeille
myönteisesti.

Sellainen oli Suomen valtion kaappaus, jossa oli mukana jopa Suomen presidentti. Sitä törkeyttä oli mahdoton käsittää silloin, eikä tässä ole ymmärryskyky kasvanut siltä osin senkään jälkeen - päinvastoin, kun tulee lisää tietoa.

Äänestä
  • Törkeitä temppuja.
    Nuorille ja uusille yrittäjille pitää tehdä selväksi, että Korkeimman oikeuden kanta muuttui Koiviston konklaavin jälkeen 1992. Tämän jälkeen pankki on voittanut asiakkaan aina yhtä tapausta lukuun ottamatta. Korkein oikeus oli aiemmin ratkaissut pankin tekemän yksipuolisen koron noston asiakkaan hyväksi.

    Äänestä

Ruotsin ja Islannin poliitikot osasivat paremmin, mutta heillä ei olekkaan harkittua sosialisointitavoitetta.

Äänestä

Hissun+kissun+sosialismiin+-+näin+väitetään+Tellervo+Koiviston+hymistelleen+kokousten+jälkeen+(Koiviston+konklaavi+1992).Konkursseihin+vedettyjen+yritysten+joukossa+oli+paljon+myös+rakennusfirmoja,+isoja+ja+pieniä.+Asuntokanta+siirtyi+parempiin+käsiin,+myös+yksityishenkilöille.SAK/AY-taustaiset+"yleishyödylliset"+VVO,+Asuntosäätiö+ja+SATO+olivat+pian+vuokra-+ja+asumisoikeusasuntojen+markkinajohtajat.+VVO+on+nyt+suurin+ja+vuokrankorotukset+ovat+olleet+todella+härskit.+Vuokrankorotusrumba+yltyi+yhä+hurjemmaksi+SAK:n+Riku+Aallon+siirryttyä+VVO:n+hallituksen+puheenjohtajaksi+2007.+Jopa+117%:n+korotuksia+on+nähty+Espoon+Tapiolassa,+Tietäjäntie+3:ssa+vuonna+2015.+Tätäkö+Koiviston+ja+Halosen+sosialismi+tarkoittaa?

Äänestä
  • Konklaavin arkkitehdeillä oli lista toimialoista, joiden yrittäjät tuhotaan. Pankit tosin intoutuivat kynimään myös listan ulkopuolisia, kuten takaajat ja yleispanttaussitoumuksiin nimensä antaneet onnettomat sukulaiset ja ystävät. Ehdottomasti pitää varoittaa koululaisia laittamasta itse tai pyytämästä ketään ystävää allekirjoittajaksi yleispanttaussitoumukseen. Se tuhoaa kaikkien elämän. Olisi hyvä tutkituttaa, onko joku suku tahi ystäväpiiri selvinnyt yleispanttaussitoumukseen kasatuista velvotteista ikinä. Se lista olisi varoittava esimerkki uuden opetussuunnitelman mukaisessa yrittäjyyskoulutuksessa, ettei nuoret hairahdu ainakaan niillä aloilla yrittäjiksi, sillä sosialistiemme tavoitteet ovat edelleen pystyssä, ei ole kuulunut puhetta niiden perumisesta. Siitä ei ole tietoa elääkö salainen lista vai onko se betonoitu (Paavo Lipposen sanaa käyttäen: hänhän ilmoitti virkaan-astujaispuheessaan, että sosialismi on saavutettu, nyt on enää kyse sen betonoinnista).

    Äänestä

  • Helinä se kirjoittaa aina täyttä paskaa, mutta sen elämän tuntien ei se muuhunkaan pysty.,

    Äänestä

  • Kas, siellä jollain toverilla jo kilahti !

    Äänestä

  • paineita, paineita ;)

    Äänestä

  • Sato ja Tapiola nosti vuokria noin 80€ kuussa tänäkin vuonna tulot ei noussut eikä indeksitarkastusta tehty eikä asumistuetkaan noussut yhtään joten ihmisille jää se 80€ kuussa vähemmän ostovoimaa pois. Yksiöt 800€ kuussa suihkulla . Asumistuet lasketaan jostain 650 eurosta vaan . Näin laahaa jäljessä tuetkin . Asumistukihan menee näille yrityksille heidän pääomaansa eikä tuen saajille joten tukien nostaminen hyödyttää asuntojen omistajia eikä asukkaita paitsi ostovoiman noston kautta hyödyttää kauppiaita kun ruuan voi ostaa kaupasta eikä leipäjonoista .

    Äänestä

.


http://yle.fi/uutiset/salattu_muistio_valottaa_koiviston_tuomioistuin-kritiikkia_pankkikiistoissa/6807049


Mistä on kyse?

Pankkikriisi lisäsi pankkien ja velallisten oikeusriitoja
Koiviston on väitetty painostaneen tuomioistuimia
Tilaisuudesta tehty muistio on ollut salainen 25 vuotta
Muistion mukaan Koivisto pohti tuomioiden ratkaisuperusteita

Presidentin järjestämään oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen Presidentinlinnassa 6.5.1992 osallistui:

- 11 tuomaria, joukossa päällikkötuomareita

- 11 oikeusoppinutta eri yliopistoista

- 2 oikeusministeriön tutkijaa

- pankkitarkastusviraston ylijohtaja

Lähde: tilaisuuden muistio

Äänestä
  • Tätä taustaa vastaan on koomista ja ristiriitaista, että yrittäjiltä odotetaan isänmaallisuutta ja yhteiskuntavastuuta.

    Äänestä

Ps. saa jakaa

Äänestä

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/hallituksen-tyollisyyspaketti-paljastuu-budjetista---tyottomat-yrittajiksi-ja-resurssit-leikkuriin/3jJC6HFF

Ennen kuin hallitus on edes kertonut työllisyystoimistaan, talousarviosta voi lukea olennaisen.

Tänään perjantaina julkaistusta valtion talousarviosta http://budjetti.vm.fi/indox/tae/frame_year.jsp?year=2017&lang=fi

vuodelle 2017 voi päätellä, mitä tapahtuu työttömille ensi vuodesta lähtien. Kyse on vielä valtiovarainministeriön ehdotuksesta, mutta suuret linjat tuskin paljon muuttuvat.

Hallitus on laittanut paljon työllistymisen varaan. Hallitus on luvannut 110 000 työpaikkaa ja uskoo toimillaan synnyttävän niitä tällä hallituskaudella. Työn hintaa yrityksille laskenut kiky-paketti on osa kokonaisuutta.

Hyvän kuvan hallituksen työllisyyspolitiikasta saa, kun katsoo työ- ja elinkeinoministeriön työllisyys- ja yrittäjäpolitiikkaa ja sosiaali- ja terveysministeriön työttömyysturvaa.

Suurin yksittäinen muutos on se, että hallitus siirtää työllistämisrahoja TEM:ltä STM:lle. Yhteensä hallitus leikkaa TEM:n palkkatuetusta työstä ja starttirahasta 159,2 miljoonaa euroa.

Se siirtää rahoja STM:n työttömyysturvan momentille, koska tarkoitus on käyttää työttömyysturvan rahoja palkkatuettuun työhön tai yrityksen perustamisen starttirahaksi.

Samaan aikaan STM:n työttömyysturvan rahat eivät kasva. Päinvastoin ne supistuvat 3,7 miljoonalla eurolla.Toisin sanoen työllisyys- ja työttömyysrahoista häviää yhteensä 155,5 miljoonaa euroa. Jo vuoden 2016 budjetissa hallitus leikkasi palkkatuki- ja starttirahoja yhteensä 15 miljoonalla eurolla.

Osa leikkauksista kompensoituu sillä, että esimerkiksi työttömyyspäivärahan enimmäiskesto lyhenee sadalla päivällä 400 päivään ja omavastuuaika pitenee kahdella päivällä.

Hallitus pakottaa aktiiviseksi
Mitä tapahtuukaan työttämäksi jääneelle henkilölle? Koska työttömyysturvalla rahoitetaan startti- ja palkkatukea, se tarkoittaa, että useamman työttömän on perustettava yritys tai tehtävä palkkatuettua työtä.

Hallituksen työllistämisen ideaan kuuluu se, ettei työttömän anneta olla toimetta vaan hänet velvoitetaan perustamaan yritys tai menemään palkkatuettuun työhön.

Palkkatuen käyttö muuttuu taas siten, että työttömät ohjataan yrityksiin. Taustalla on ajatus, että sitä kautta voi työllistyä pysyvästi. Järjestöissä työllisyysjaksot tapaavat jäädä lyhyiksi.

Kuitenkin sosiaalipolitiikan asiantuntijoiden mukaan järjestöissä työllistyminen katkaisee työttömyyden tehokkaasti.

Toinen iso kysymys on, kuinka hanakasti yritykset ovat valmiita ottamaan töihin pitkäaikaistyöttömän.

TE-toimistojen resurssit pienenevät
Paitsi työllisyysrahoja, hallitus leikkaa myös TE-toimistojen resursseja. Ensi vuonna rahat vähenevät 4,9 miljoonalla eurolla.

Kun resurssit vähenevät, viranomaisilla on yhä vähemmän aikaa yksittäisille työttömille. Se on otettu huomioon budjetissa, koska ”työnhakijan roolia työnhaussa aktivoidaan”. Hallitus haluaa velvoittaa työttömät ja osa-aikatyössä olevat hakemaan ”omaehtoisesti työtä” ja vielä ”aikaisempaa tiiviimmän raportointivelvollisuuden velvoittamina”. Sen lisäksi nykyistä useammalle työttömälle ja osa-aikatyössä olevalle tehdään työtarjouksia.

TE-toimistojen tehtäväksi puolestaan jää palvella yrityksiä: ”TE-toimiston tehtäväksi määritellään yritys- ja työnantajalähtöinen työnvälitys, joka tukee nopeaa työllistymistä ja avoimien työpaikkojen mahdollisimman tehokasta täyttöä.”

Väheneekö työttömyys?
Mainittujen toimien tavoite on vähentää työttömyyttä ja pitkäaikaistyöttömyyttä.

Hallitus leikkaa resursseja ja laittaa yhä enemmän vastuutta työttömän suuntaan. Kiinnostavaa on nähdä, miten kehittyy palkkatuen ja starttirahan käyttö. Ilmeisesti työttömän täytyy itse löytää yritys, johon työllistyä palkkatuella. Entä jos se ei löydy?

Talousarvion luvuissa ilmenee myös, että hallituksella on ruusuiset odotukset työllisyyden ja etenkin pitkäaikaistyöttömyyden kehityksestä.

Talousarvion mukaan Suomessa oli viime vuonna 209 462 vaikeasti työllistyvää. Hallitus ennakoi tason laskevan. Tänä vuonna heidän määrän arvioidaan vähentyvän alle 186 000:een ja ensi vuonna olevan alle 190 000.

Kuitenkin tilastot osoittavat, että pitkäaikaistyöttömyys ei vähene, päinvastoin.

Tämän vuoden kesäkuussa yli vuoden vailla töitä olevia oli 16 600 enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan, yhteensä 126 800 ihmistä.

Toistaiseksi vaikeasti työllistyvien määrä ei osoita vähenemisen merkkejä eikä Suomen talouskasvukaan juuri nopeudu.

Äänestä
  • Juha Sipilän hallitus ottaa jälleen lisää velkaa, summa on jopa suurempi kuin tälle vuodelle otettava velka kokonaisuudessaan.

    Kun tasavallan presidentti, hallitus ja pääministeri tekisivät jotain muutakin suomalaisten hyväksi kuin ostaisivat ministeriöidensä rahoilla viinaa ja nuuskaa poikabileisiinsä.

    Äänestä

Onko tästä kansakuntaamme karmealla tavalla kourimasta valtiovallan operaatiosta tarkoistus vaieta uudessa opetussunnitelmassa historian-, oikeusopin- ja vallan kolmijaon opetuksen tunneillakin.

Äänestä

Sauli Niinistö onkin salakavala. Hän oli mukana myymässä velkavankiyrittäjät pilkkahintaan ulkomaiselle perintäyhtiölle, mutta vaikeni siinä kun kaikki syyttivät Suvi-Anne Siimestä, joka syntisäkkinä saikin palkakseen yksinuhrautumisestaan hienot palkkiovirat. Ei hyvältä näytä koululaistenkaan tulevaisuus yrittäjinä tässä maassa, koska päättäjät on tämmösiä ja kansa lammasmaista. Hienosti ovat Koiviston ja Halosen linjaa pitäneet poliitikot edenneet yhteiskunnassamme.

Äänestä

Kannustetaan omatoimisuuteen . Yrittäjä työllistää myös kirjanpitäjiä sekä opettajia . Kirjanpitoa eikä yhtään velkaa. Ihminen voi säästää jo lapsena viikkorahat tulevaan yritykseen ja taloonsa. Itsekin ostin viikkorahoilla jotka sain tiskaamisesta käsin ja kotitöistä niin omat lakanat jo alle 10- vuotiaana samoin juomalasit. Tosin joku ulkomaalaistaustainen varasti ne kun päästin kotiini . Velkaantuminen on ylisuurten koronkiskojien takia liian raskasta . Raamattu kieltää koronkiskonnan ja käskee antaa velat anteeksi vuosivälein sekä palauttamaan pellot takaisin alkuperäisomistajille myös pitämään pelloilla leopovuosia noin joka seitsemäs vuosi . Hyviä ohjeita. Hyvinvoinniksi. Myös reilusti veroja maksavat saavat sittenkin myös siunausta etuina alennuksina jne. Ensimmäinen asia mitä kouluissa pitää opettaa on oman asunnon hankinta säästäminen ja ruuan laittotaidot. Myös taideammatit ovat yrittäjyyttä . Keramiikka savityöt myyvät . Korut myy hyvin . Taidelasi myy . Ruokaravintola myy . Textiilityöt myyvät ja tähän tarvitaan tätä yrittäjyyttä. Meillä sitä oli lapsena myyntioppina koulussa . Myyminen on opiskeltava myös asiakaspalvelu . Huonot myyjät karkottaa asiakkaat eikä rosvoasenne tuo ketään takaisin yritykseen. Myös huono laatu karkoittaa asiakkaat . Ihan tavallinen myyjä voi karkottaa asiakkaat kuulkaa inhottavuudellaan antamalla väärin takaisin jne. Asiakas sentään maksaa ne tuotteet palvelun ja palkatkin .

Äänestä

Perustatte ompeluyrityksen myytte torimyynnissä tuotteita maksatte verot ja sotumaksut plus eläkemaksut pääsette köyhyydestä . Parhaiten vanhat myy kun ne on pestyjä puhtaita ja korjattuja joten siinä riittää puuhaa . Myös itsetehtyjä kynttilöitä sekä koruja voi myydä torilla . Verojen maksua joka kahvikupista ja kääretortusta kahviossa nostaa suomen hyvinvointia kun raha liikkuu ostovoima tuo uutta yrittäjää .

Äänestä

Halonen oli tyytyväinen, kun porvareista päästäisiin ilman suoria teloituksia. Kun elämästä tehdään helvetti ja ilman omaa syytä, monelle ei jäänyt vaihtoehtoja. Koiviston yliarvostettu vahvan markan politiikka ei mahdollistanut devalvaatioita kuten ennen oli totuttu korjaamaan SAK:n lakkovahinkoja.
Ei lainojen irtisanomiset ja omaisuuksien pakko myynnit pankkeja pelastaneet. Vain Koiviston omat kasvot ja Halosenkin pelastuivat, mikä oli perimmäinen tarkoituskin. Valtiovarainministeri Liikanen oli jo paennut Brysseliin. Pankit pelasti vasta kymmenien miljardien rahallinen pankkituki veronmaksajien kukkaroista. Samalla työeläketurvaa ajettiin alas ja kansaneläkkeen perusosa poistettiin väliaikaisesti. Taas SDP:n Lipposen ja Halosen touhuja (Lipposen-Halosen hallitus 1995-1999). Sosiaaliturvaa heikennettiin ja koulusäästöt alkoivat näkyä jo koululuokissakin. Opettajat raportoivat rauhattomuuden lisääntymisestä ja syrjäyttämisestä.
Kade-Halonen hykerteli käsiään ja salasi Koiviston konklaavit 70 vuodeksi vuonna 2002. Myös omaisuuden uusjako oli toteutunut ja siitä hyötyi Halonenkin.

Äänestä

Paljon vahinkoa aiheutti. 60 ja 70 vuoden salauspäätökset ovat Haloselle ja Koivistolle välttämättömät, muutenhan Linnaa seuraisi linnaa molemmille. Halonen perusteli vuoden 2002 salauspäätöstä juuri sillä - presidentin tehtävien hoitamisen kannalta tietojen salassapito on tarpeellinen.

Äänestä
  • Kysyn taas kerran, että miksi nykyinen tasavallan presidentti ei ole purkanut edeltäjiensä tekemiä salauspäätöksiä? Hänellä on siihen oikeus ja velvollisuus.

    Voi tietysti olla, että sieltä paljastuisi . . .

    Äänestä

  • Kysy siltä !

    Äänestä

  • Tässä vihje, Sauli Niinistökin oli mukana lamavelalliseksi tuomittujen myyntitiimissä velkaorjiksi ulkomaiselle perintäyhtiölle. Tässä olikin nähdäkseni lähtölaukaus ulkomaisten perintäyhtiöiden mellastamiseen maassamme siten kuin nykyään tapahtuu, koska ei voitu antaa monopolia, vaan kaikille avoimet ovet ja avoimet valtuudet.

    http://ilkkakakko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/84064-lamavelallisten-myynti-velkaorjiksi-norjaan-mita-vastaavat-paavo-lipponen-ja-suvi-anne-siimes

    Äänestä

Tästä vinkkiä niille jotka harkitsevat sitä TE-toimiston yrittäjäkurssia:

Pitää olla valmis ottamaan kunnolla yrittäjän riskiä, eli rahoitusta. Sitä tarvitaan ja paljon. Taskurahabudjetilla edessä on vain hankaluuksia.

Sitten kun huomaat, että ei tästä mitään tule, niin oletkin toiminut yrittäjänä juuri sen suoja-ajan ylitse, jonka jälkeen paluu työnhakijaksi peruspäivärahoilla ei onnistukaan.

Siinä kituuttaessa kun sitten ajattelit, että mitä sitä hulppeita yrittäjän työttömyyskassan kuukausimaksuja makselemaan. YEL- riitää kun siihenkin menee useita satoja kuussa.

KELA:n sivuilta haette käsitteen "jaksottaminen", ja luette siitä. Pirullisesti katsovat vielä edellisen vuoden taseesta, joten vaikka olisit täysin kanttuvei ja kaikki omaisuus nollattu lopettaessa, niin mitään rahaa et saa ennenkuin laskennallisesti on omaisuus syöty. Siinä voi mennä useampi vuosikin ilman työmarkkinatukia, vaikka ei olisi centtiäkään. Paree päästä hommiin takaisin ja nopeasti.

Vaikka yrittäjyytesi olisikin ollut pikku nakertamista ja alle niiden rajojen, joihin ei jaksottamista sovelleta, kysytään KELA:sta ammatillista tutkintoa. Eikö löydy? 21 viikkoa "tarkastelujaksoa" siis. Ilman rahaa tottakai.

Ja vaikka kaikki olisi kuinka kunnossa, jokainen liite kysytään erikseen, ja asia nytkähtää eteenpäin vasta sinä päivänä (viikkoja edessäpäin) kun lisätietokyselyssä oli uhattuna, että tiedot pitää olla toimitettuna päivämäärään x mennessä.

Jaksottamisesta ja tarkastelujaksosta et kuule yrittäjäkursseilla.

Ilman rahoja tulet sitten ajaneeksi itsesi "pimeälle puolelle", koska vaihtoehtona olisi muutoin itsemurha. Siihen ei moralisoinnit pure. Elämiseen Suomessa tarvitsee rahaa. Piste.

Ja näin tavara alkaa virrata byebyen kautta perävalotakuu piste nettiin, harmaan talouden kukoistaessa ja viimeisetkin yrittäjän moraalin rippeet lentävät mäkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helinä-keiju3 kirjoitti:

On täysin edesvastuutonta sisällyttää uuteen opetussuunnitelmaan yrittäjyysoppia ja riskinhallintaa kertomatta Koiviston konklaavista ja siitä mitä se yrittäjille on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen, koska lainsäädäntöähän ei ole muutettu, yrittäjän oikeusturva (= turvattomuus) on edelleen Koiviston konklaavin sanelema. Kyseiseen yrittäjyyteen kannustettaessa pitää ehdottomasti käsitellä yrittäjyyden historiaa 1992 pidetyn OIKEUSPOLIITTISEN seminaarin sekä sen seurausten valossa, kerrottava sosialidemokraattisten presidenttiemme Koiviston ja Halosen salaisiksi julistamista dokumenteistä, joiden ohjeistus oikeuslaitokselle koitui lukemattomien yrittäjien kohtaloksi ja aiheutti 15.000 itsemurhaa. Sitten vasta voi tuleva viaton ja toiveikas nuori yrittäjä arvioida, kannattaako.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu