WTC7 ja Kuuvideoiden järjettömän huono kuvanlaatu

Rynnäkköanaali

Nuo kaksi seikkaa saavat uskomaan kahteen kuuluisimpaan salaliittoteoriaan. Kaikki muistaa kaksoistornien romahtamisen, mutta unohtaa, että myös paljon matalampi ja leveämpi WTC7 romahti samalla tavalla, vaikka siihen ei osunut lentokone.

Toinen seikka, miksi Kuuhun lähdetään kävelemään mahdollisimman huonolaatuisen videokameran kera, vaikka tuohon aikaankin olisi saanut 10 kertaa parempilaatuisempaa värikuvaa kuvattua, niin ei, otetaan mahdollisimman huono kamera mukaan.

Mun veikkaus on, että huippukameralla olisi näkynyt vaijerit, joiden varassa astronautit hyppivät studiossa.

70

651

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksi sana: kantokyky.

      Kuulennoilla otettiin aivan mieletön määrä kuvamateriaalia. 35 mm filmi painaa n. 2 kg rullaa kohden ja se antaa reilut kymmenen minuuttia kuvausaikaa normaalinopeudella. Se on siis pelkkä raakafilmi ilman koteloita. Sitten mukaan tulee kamera, optiikat ja kuvauskalusto. Se tarkoittaa kevyesti useita kymmeniä kiloja materiaalia pelkkään kuvaamiseen. Avaruuslentojen isoin ongelma on koko ajan kiertoradalle saatavan tavaran massa.

      • Enimmäkseen siellä käytettiin 16 mm filmikameroita rutiinikuvaukseen.


      • Ei vaan 70 mm valokuvakameroita. Liikkuva kuva otettiin TV-kameralla jonka tehtävä oli lähettää kuva Maahan taltioitavaksi.


      • Faktatietoa kirjoitti:

        Ei vaan 70 mm valokuvakameroita. Liikkuva kuva otettiin TV-kameralla jonka tehtävä oli lähettää kuva Maahan taltioitavaksi.

        Mm. Apollo 11-lennolla käytettiin 16 mm filmikameroita, joilla kuvattiin 13 kelaa filmiä. Mutta muuten kuvauskalusto oli kyllä monipuolista.


    • KukkienKuvaaja

      Saatana. Minä kun luulin että kuvasivat muistikortille.
      Sitäpä minä kummastelen että kamerat näyttävät tavallisilta että mitenkäs ne niillä karmeilla hanskoillaan käyttivät kaikkia niitä pieniä kytkimiä? Vai käyttivätkö?
      Joku tässä haisee.

      • KakkiaPöksyissäsi

        Mene suihkuun ja lopeta tyhjänhoriseminen.


      • KukkienKuvaajalle: Saat tasan tarkkaan tietää, minkälaisilla vehkeillä kuussa kuvattiin, jos viitsit käyttää nettiä hyväksesi. Silloin ei tarvitse arvailla, kuten nyt teet.

        Tosin sujuva englanninkielentaito on edellytys sille, että ymmärrät kaiken tarpeellisen. Takaan, että sen jälkeen tarvitse esittää tyhjänpäiväisiä kysymyksiä.


      • TäyttäFeikkiä

        Siksihän USA tuhosi "vahingossa" alkuperäiset kuunauhat että pian tekniikka olisi pystynyt analysoimaan nauhojen aidon taustasäteilyn merkit ja siksi ne piti tuhota ja ottaa uudet kopiot jostain BBC:n kopioista joka vielä digitoitiin paremmiksi. Sama kuin USA:n hallinto olisi vahingossa hävittänyt itsenäisyysjulistuksen printtiroskan mukana. Uskokoon ketä uskoo.

        Nyt saatte vettä myllyynne tai kuupölyä okulaareihinne. NASA on hukannut Armstrongin alkuperäisen kuukävelynauhan.

        Ensimmäisen kuukävelyn nauhoitus kateissa
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200608165004698_uu.shtml
        "Nasa tunnustaa hukanneensa alkuperäisen nauhoituksen ensimmäisestä kuukävelystä".

        "Tämä voi olla pieni erhe ihmiselle, mutta se on totisesti iso mokaus USA:n avaruushallinnolle Nasalle.

        Kadoksissa on siis muun muassa kohtaus, jossa astronautti Neil Armstrong lausuu legendaariset avaussanat kuun pinnalla. Armstrong astui ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalle 20. heinäkuuta 1969.

        Etsitty jo vuoden ajan

        - Olemme etsineet nauhoitusta vuoden ajan. Sitä ei ole löytynyt, tunnustaa Nasan edustaja Grey Hautaluoma.

        Nasalta on Hautaluoman mukaan kadoksissa noin 700 laatikollista nauhoituksia Apollo-avaruuslennoilta.

        - En kuitenkaan sanoisi, että olemme huolissamme, Hautaluoma rauhoittelee.

        STT"

        -- Uskooko joku todella että tällainen historiallinen nauha oltaisiin hävitetty ja ylipyyhitty massanauhojen mukana???

        Ainut syy voi olla se, että pelätään tulevaisuuden nauhojen tutkijoita, jotka voivat erottaa väärennetyt nauhat oikeista tyhjiössä käyneistä, joissa on jälkiä mikrometeoriiteistä, kosmisesta säteilystä ym.

        Tuollaisia nauhoja oltaisiin 100-varmana säilytetty erikseen jossain kassakaapissa turvassa, ei missään tapauksessa muiden nauhoitusten joukossa.

        Aivan sama että Amerikan itsenäisyysjulistus oltaisiin vahingossa hävitetty.


    • knkbvhchvknkvgcgh

      Yksi sana: kantokyky.

      Kuulennoilla otettiin aivan mieletön määrä kuvamateriaalia.......

      Mutta kuuauto piti saada "mukaan", painosta viis, vaikkei sillä autolla mitään järkevää käyttöä ollutkaan, kunhan päristeltiin ympyrää lavasteissa, niin että maapöly lensi

      • Rynkkypenaali

        Kuuautolla rymistely on helppo lavastaa, kun hidastaa vain videokuvaa. Siksi kuuauto, vaikka sillä painolla olisi voinut toimittaa kunnon kuvauslaitteet Kuuhun.

        Astronauttien liikkeisiin ei voi käyttää hidastusefektiä, koska se olisi epäluonnollisen näköistä.


      • Lavasteissa?
        Joku toisessa ketjussa väitti että kuulennot on kuvattu Islannissa.
        Ei vieläkään mitään konsensusta kuvauspaikasta salkkareiden keskuudessa.


    • eineollukuussalainkaan
      • Sehän on erinomainen todiste siitä että kuuvideot on kuvattu juuri sellaisella laitteistolla kuin viralliset tiedot väittävätkin.


    • EiEnnen

      Vituttaa kun nämä saatanan tyhmät eivät vieläkään myönnä Kuukäyntien olleen mahdottomia. Se voi olla mahdollista sadan vuoden päästä?

      • Rynnäkköanaali

        Kyllä ne sinne Kuun pinnalle olisi voitu saada, mutta ei ikinä takaisin. Kuuautossa olisi aivan hyvin voinut olla mukana huippulaatua kuvaava videokamera. Tähtiä ei taivaalla, koska niiden lavastaminen olisi ollut todella hankalaa.

        Ja miksi hitossa se WTC7 romahti? Ei kerta kaikkiaan mitään järkeä.


      • Vituttaa kun te saatanan tyhmät ette vieläkään myönnä olleenne koko ajan väärässä koko "moonhoaxin" suhteen. Kuussa on jo käyty.


      • PanuLäski172cm
        Faktatietoa kirjoitti:

        Vituttaa kun te saatanan tyhmät ette vieläkään myönnä olleenne koko ajan väärässä koko "moonhoaxin" suhteen. Kuussa on jo käyty.

        No miksei siellä käydä nykyään rutiininomaisesti? Senhän luulisi 50 vuoden jälkeen olevan lastenleikkiä...


      • PanuLäski172cm kirjoitti:

        No miksei siellä käydä nykyään rutiininomaisesti? Senhän luulisi 50 vuoden jälkeen olevan lastenleikkiä...

        Miksi Mariaanien Haudassa ei käydä rutiininomaisesti tänään? Senhän luulisi 50 vuoden jälkeen olevan lastenleikkiä?


      • Rynnäkköanaali
        Faktatietoa kirjoitti:

        Miksi Mariaanien Haudassa ei käydä rutiininomaisesti tänään? Senhän luulisi 50 vuoden jälkeen olevan lastenleikkiä?

        Kuussa on helium3:sta, jota keräämällä ihmiskunta saatettaisiin pelastaa tulevaisuudessa energian suhteen. Sitä ei silti lähdetä keräämään, koska Kuussa käppäily on vielä tänä päivänäkin yhtä mahdotonta, kuin oli 60-70-luvuilla.


      • Kerro minulle miksi Kuuhun meno olisi mahdotonta? Kyse ei ole rakettien voimasta, ohjausjärjestelmistä, säteilysuojauksesta tai painovoimasta.


      • opiuytredfghjkl
        Faktatietoa kirjoitti:

        Kerro minulle miksi Kuuhun meno olisi mahdotonta? Kyse ei ole rakettien voimasta, ohjausjärjestelmistä, säteilysuojauksesta tai painovoimasta.

        Casio-taskulaskimet on hukattu, eikä nykyajan liian tehokkailla laskimilla osata tehdä tarvittavia laskutoimituksia!


      • Rynnäkköanaali
        Faktatietoa kirjoitti:

        Kerro minulle miksi Kuuhun meno olisi mahdotonta? Kyse ei ole rakettien voimasta, ohjausjärjestelmistä, säteilysuojauksesta tai painovoimasta.

        Ei se ole mahdotonta, mutta ihmisten saattaminen takaisin Maan kamaralle on. Meinaatko, että ne painaa siellä vain nappia ja BOOM, takaisin Kuun kiertoradalle? Mieti, kuinka iso ja monimutkainen toimenpide se on Maasta käsin, jossa sadat ihmiset huolehtivat onnistuvasta laukaisusta.

        Meinaatko, että kun painovoima on pienempi, niin ei tartte kuin painaa punaista nappulaa?


      • "Ei se ole mahdotonta, mutta ihmisten saattaminen takaisin Maan kamaralle on. "

        Miksi se olisi muka mahdotonta?

        "Meinaatko, että ne painaa siellä vain nappia ja BOOM, takaisin Kuun kiertoradalle? "

        Ihan lopussa kyllä.

        "Mieti, kuinka iso ja monimutkainen toimenpide se on Maasta käsin, jossa sadat ihmiset huolehtivat onnistuvasta laukaisusta. "

        Ja ne kaikki ovat jo tehneet työnsä ennen laukaisua. Epäonnistuneesta laukaisusta huolehtii vain yksi henkilö. Lennonjohto tekee ihan toista työtä.

        "Meinaatko, että kun painovoima on pienempi, niin ei tartte kuin painaa punaista nappulaa? "

        Ihan lopussa kyllä. Raketti on aika yksinkertainen laite toimintatavoiltaan.


      • Rynnäkköpenaali
        Faktatietoa kirjoitti:

        "Ei se ole mahdotonta, mutta ihmisten saattaminen takaisin Maan kamaralle on. "

        Miksi se olisi muka mahdotonta?

        "Meinaatko, että ne painaa siellä vain nappia ja BOOM, takaisin Kuun kiertoradalle? "

        Ihan lopussa kyllä.

        "Mieti, kuinka iso ja monimutkainen toimenpide se on Maasta käsin, jossa sadat ihmiset huolehtivat onnistuvasta laukaisusta. "

        Ja ne kaikki ovat jo tehneet työnsä ennen laukaisua. Epäonnistuneesta laukaisusta huolehtii vain yksi henkilö. Lennonjohto tekee ihan toista työtä.

        "Meinaatko, että kun painovoima on pienempi, niin ei tartte kuin painaa punaista nappulaa? "

        Ihan lopussa kyllä. Raketti on aika yksinkertainen laite toimintatavoiltaan.

        Meinaatko, että täysin randomisti tuntemattomalle pinnalle laskeutunut kapseli, ties mihin asentoon, on valmis laukaistavaksi takaisin kiertoradalle vain nappia painamalla? Näin tapahtui ja se on todella epäuskottavaa. Katsonut sen laukaisuvideon monta kertaa. Vain nosturin näkyminen puuttuu lavasteista.


      • Rynnäkköpenaali kirjoitti:

        Meinaatko, että täysin randomisti tuntemattomalle pinnalle laskeutunut kapseli, ties mihin asentoon, on valmis laukaistavaksi takaisin kiertoradalle vain nappia painamalla? Näin tapahtui ja se on todella epäuskottavaa. Katsonut sen laukaisuvideon monta kertaa. Vain nosturin näkyminen puuttuu lavasteista.

        "Meinaatko, että täysin randomisti "

        Ei vaan täsmällisesti ja hallitusti.

        "tuntemattomalle pinnalle "

        Pinnalle jota oli jo tiedusteltu etukäteen ja se tiedettiin kiinteäksi.

        "ties mihin asentoon",

        Ei vaan juuri aiottuun asentoon.

        "on valmis laukaistavaksi takaisin kiertoradalle vain nappia painamalla? "

        Luuletko että koko laukaisu oli pelkkää napin painamista? Ennen napin painamista piti tarkistaa monta asiaa.

        "Näin tapahtui ja se on todella epäuskottavaa. "

        Todellisuus ei ole uskottavaa.

        "Katsonut sen laukaisuvideon monta kertaa. Vain nosturin näkyminen puuttuu lavasteista. "

        Mistä lavasteista?


    • suurijälkikoira

      putin ja Kim jong un ova käyneet salaa monta kertaa kuussa tiedustelemassa tulevia laskeutumispaikkoja venäläis-korealaista yhteislentoa varten:.)))

    • Rynnäkköpenaali

      Aika on todistanut hoaxikoiden olleen koko ajan oikeassa, sillä vielä nykyäänkään kukaan muu valtio ei ole kyennyt samaan, vaikka aina kaikessa muussa ollaan tultu vain korkeintaan askeleen jäljessä.

      Ainoa asia, mihin muut tahot kuin USA ei ole kyennyt LAINKAAN, on Kuukävely. Tässä seikassa ei ole mitään järkeä kun muistetaan, että moinen avaruustempaus on valtavan tehokas ja pelottava voimannäyte vihollisille.

      • "Aika on todistanut hoaxikoiden olleen koko ajan oikeassa, sillä vielä nykyäänkään kukaan muu valtio ei ole kyennyt samaan, vaikka aina kaikessa muussa ollaan tultu vain korkeintaan askeleen jäljessä. "

        Ei todellakaan. Te huuhaahuijaukseen uskovaiset olette olleet väärässä jo messias-Bill Kaysingista lähtien.

        "Ainoa asia, mihin muut tahot kuin USA ei ole kyennyt LAINKAAN, on Kuukävely. "

        Olet väärässä ja koska olet tietoisesti väärässä olet valehtelija.

        "Tässä seikassa ei ole mitään järkeä kun muistetaan, että moinen avaruustempaus on valtavan tehokas ja pelottava voimannäyte vihollisille. "

        Siis sille yhdelle viholliselle joka oli jo avannut reitin Kuuhun.


    • Mietipä tarkasti mikä on huomionkipeytesi syy.

    • KerroOiKultainenKuu
      • Olisi parempi, kun linkitätte noita megapituisia videoita, että mikä niissä on nyt niin merkillistä, ja missä kohtaa, ei niitä kukaan viitsi alkaa kokonaan katsomaan tai pläräämään.


    • Rynnäkköanaalille : esittelepä meille kahden kameran tekniset ja muutkin tiedot.
      Kamera 1: käyttöön valittu kamera
      Kamera 2: se 10 x parempi kamera.

      Päästään vähän vertailemaan.

      Ps silloin kun olin lapsi ( ennen kuulentoja ), oli tapana sanoa, että jos joku jauhaa loputtomasti samoja asioita, niin siiloin kyseisellä henkilöllä on pahoja puutteita älykkyydessä. Pätee tänäänkin.

      Pps Neuvostoliitto, Venäjä, Kiina ja niiden Tiedeakatemiat olisivat onnessaan, jos heillä olisi siñun kaltaistesi varmuus ja tiedot asiasta, mutta he vain odottavat Sinun toimittavan ko tiedot heille mitä pikimmin.

      • Rynnäkköanaali

        Tässä ketjussa mainittiin kuuauton kuuluminen kalustoon, vaikka sillä ei ollut paljonkaan tekemistä mission kannalta ja painoi varmasti saatanasti enemmän, kuin kunnon kuvauskaluston roudaaminen Kuuhun olisi painanut.

        Eikö Kuussakäynnin päätarkoitus ollut näyttää Maailmalle, että me pystymme siihen? Miksi sitten se tärkein kalustus oli niin surkealaatuista? Kuuauton sijasta olisi pystytty kantamaan sellaiset videovehkeet pinnalle, ettei kenelläkään olisi urputtamista siitä, onko ihminen oikeasti kävellyt Kuun pinnalla.


      • " Tässä ketjussa mainittiin kuuauton kuuluminen kalustoon, vaikka sillä ei ollut paljonkaan tekemistä mission kannalta ja painoi varmasti saatanasti enemmän, kuin kunnon kuvauskaluston roudaaminen Kuuhun olisi painanut. "

        Itse asiassa se oli aika mielettömän tärkeä ja hyödyllinen väline. Se mahdollisti pidemmät tutkimusretket ja tarvikkeiden kuljettamisen tehokkaammin kuin avaruuspukuun pukeutuneet astronautit pystyivät. Sitä paitsi se kunnon kuvauskalusto olisi silti painanut paljon enemmän ja lisäksi se olisi pitänyt roudata takaisin.

        "Eikö Kuussakäynnin päätarkoitus ollut näyttää Maailmalle, että me pystymme siihen? "

        Poliittisesti kyllä. Tieteellistä dataa saatiin siinä samalla aivan mielettömiä määriä.

        "Miksi sitten se tärkein kalustus oli niin surkealaatuista? "

        Tuo sinun arviosi perustuu pelkkään ulkonäköön ja siinäkin virheelliseen arvioon.

        "Kuuauton sijasta olisi pystytty kantamaan sellaiset videovehkeet pinnalle, ettei kenelläkään olisi urputtamista siitä, onko ihminen oikeasti kävellyt Kuun pinnalla. "

        Kenelläkään ei ole urputtamista Apollo-ohjelman suhteen. Sitä paitsi kaltaisesi hörhö kiukuttelisi silloin siitä että Kuuhun ei roudattu mitään tieteellisesti hyödyllisempää laitteistoa vaan kaikki kantokyky haaskattiin kameroihin.


      • FeikkiMikäFeikki
        Rynnäkköanaali kirjoitti:

        Tässä ketjussa mainittiin kuuauton kuuluminen kalustoon, vaikka sillä ei ollut paljonkaan tekemistä mission kannalta ja painoi varmasti saatanasti enemmän, kuin kunnon kuvauskaluston roudaaminen Kuuhun olisi painanut.

        Eikö Kuussakäynnin päätarkoitus ollut näyttää Maailmalle, että me pystymme siihen? Miksi sitten se tärkein kalustus oli niin surkealaatuista? Kuuauton sijasta olisi pystytty kantamaan sellaiset videovehkeet pinnalle, ettei kenelläkään olisi urputtamista siitä, onko ihminen oikeasti kävellyt Kuun pinnalla.

        Eagle ja muut kuuhun laskeutuneet alukset oli ohuesta foliokelmusta tehtyjä, miten se moonroover saatiin kuun pinnalle kun kinkkufolio on paksumpaa kuin kuualuksen pinnoitus?

        Kuulaskeutujan Casio-laskimen laskentakapasiteetin tietokone tilttasi juuri ennen kaskeutmista ja ajoainetta oli noin minuutti jäljellä kun Amstrong laski aluksen käsiohjauksessa. Varsinaista lottovoittajaainesta äijä.

        Belgialainen sanomalehti kyseenalaisti jo v1969 kuukävelyn, koska Amerikan lippu liehui tuulessa kuun pinnalla, siitä oli video. Viikkoa myöhemmin tuli uusi video jossa Usan lippu ei enää lepattanut. Olen itse nähnyt molemmat filmit aikoinaan.

        Vapaamuurarien päämaja Washingonissa on täynnä Apollo-kuulentojen rekvisiittaa, miksiköhän?


      • hassupallopää
        FeikkiMikäFeikki kirjoitti:

        Eagle ja muut kuuhun laskeutuneet alukset oli ohuesta foliokelmusta tehtyjä, miten se moonroover saatiin kuun pinnalle kun kinkkufolio on paksumpaa kuin kuualuksen pinnoitus?

        Kuulaskeutujan Casio-laskimen laskentakapasiteetin tietokone tilttasi juuri ennen kaskeutmista ja ajoainetta oli noin minuutti jäljellä kun Amstrong laski aluksen käsiohjauksessa. Varsinaista lottovoittajaainesta äijä.

        Belgialainen sanomalehti kyseenalaisti jo v1969 kuukävelyn, koska Amerikan lippu liehui tuulessa kuun pinnalla, siitä oli video. Viikkoa myöhemmin tuli uusi video jossa Usan lippu ei enää lepattanut. Olen itse nähnyt molemmat filmit aikoinaan.

        Vapaamuurarien päämaja Washingonissa on täynnä Apollo-kuulentojen rekvisiittaa, miksiköhän?

        Kun perusasiat on näin hukassa, niin miten edes voisit ymmärtää mistään mitään? Mielestäsi varmaan maapallo on litteä ja avaruuteen ei pääse :D


    • CCCPDNA

      Syytätkö valtamediaa ja eduskuntaa tyhmiksi, koska ne jauhavat loputtomasti siitä miten omien asioiden kuntoon hoitaminen olisi rasismia ja meidän pitää vaan tehdä kansanmurha jotta kelpaamme?

      "Ps silloin kun olin lapsi ( ennen kuulentoja ), oli tapana sanoa, että jos joku jauhaa loputtomasti samoja asioita, niin siiloin kyseisellä henkilöllä on pahoja puutteita älykkyydessä. Pätee tänäänkin."

      • Sodasta, rakkaudesta, järkevyydestä, taloudesta, ruoasta, politiikasta jne jauhaminen on ikuista, ja normaalia.

        Mutta kun muutama yksinkertainen suomalainen on kopioinut hölmöt ajatuksensa parilta "hieman" oudolta amerikkalaiselta hörhöltä 80-luvulta, ja jaksaa jauhaa kyllästymättä samaa näiden parin sekopään (patologisia tapauksia molemmat) pakkomiellettä vuodesta toiseen (v 2016), niin kaikki ei ole kohdillaan.

        Ehkäpä Diapamit voisivat auttaa, elleivät pahentaisi tilannetta. Liika Diapamin käyttö nimittäin voisi saada ajattelemaan jotain Kennedy- ja WTC-tapauksista.


    • Rynnäkköanaali

      Miten hemmetissä Kuusta roudattiin muka satoja kiloja kivinäytteitä, mutta kunnon kuvausvälineiden keloja ei olisi voinut ottaa mukaan? Juu, otetaan satoja kiloja mukaan, mutta tasokkaat filmikelat painavat aivan liian paljon.

      Ne väitetyt Kuukivet ovat satojen miljoonien vuosien ajalta kerättyjä, Maahan syöksyneitä meteorin kappaleita.

      • "Miten hemmetissä Kuusta roudattiin muka satoja kiloja kivinäytteitä, mutta kunnon kuvausvälineiden keloja ei olisi voinut ottaa mukaan? "

        Koska Kuusta lähtemiseen ja Maahan palaamiseen tarvitaan vähemmän energiaa. Lisäksi kaikki paluumatkan kannalta tarpeeton välineistö jätettiin Kuuhun ja se vapauttaa kantokykyä näytteille.

        "Juu, otetaan satoja kiloja mukaan, mutta tasokkaat filmikelat painavat aivan liian paljon. "

        Itse asiassa Kuussa käytiin kuusi kertaa ja joka kerta tuotiin enemmän materiaalia.

        "Ne väitetyt Kuukivet ovat satojen miljoonien vuosien ajalta kerättyjä, Maahan syöksyneitä meteorin kappaleita. "

        Miksi ne eivät ole meteoreja?


      • Rynnäkköanaali
        Faktatietoa kirjoitti:

        "Miten hemmetissä Kuusta roudattiin muka satoja kiloja kivinäytteitä, mutta kunnon kuvausvälineiden keloja ei olisi voinut ottaa mukaan? "

        Koska Kuusta lähtemiseen ja Maahan palaamiseen tarvitaan vähemmän energiaa. Lisäksi kaikki paluumatkan kannalta tarpeeton välineistö jätettiin Kuuhun ja se vapauttaa kantokykyä näytteille.

        "Juu, otetaan satoja kiloja mukaan, mutta tasokkaat filmikelat painavat aivan liian paljon. "

        Itse asiassa Kuussa käytiin kuusi kertaa ja joka kerta tuotiin enemmän materiaalia.

        "Ne väitetyt Kuukivet ovat satojen miljoonien vuosien ajalta kerättyjä, Maahan syöksyneitä meteorin kappaleita. "

        Miksi ne eivät ole meteoreja?

        Olen varma, että 'Faktatietoa' epäilee Kuukävelyä yhtä paljon, kuin minäkin.


    • Puu.ukko.maasta
      • Yksinkertaisempi selitys: museo teki virheen. Suurlähettiläät eivät anna ex-pääministereille lahjaksi mittaamattoman arvokkaita näytteitä. Sitä paitsi se oli taidemuseo joka väitti omaavansa sen.


    • kbkvhchvjvhchch

      Mutta olethan vuosia todistellut, että "mittaamattoman arvokkaita puu..eikun kuukiviä" voi kuka tahansa tilata, ja mitata niiden aitous.

      Eikö niitä nyt saakaan tutkia, kuten ei saanut tutkia WTC raunioita.

      • Rynkkypenaali

        WTC 7:skan romahtamisessa ei ole mitään järkeä.


      • Valhettakokaikkityyni

        WTC räjähde epäilyt on vahvat,mutta ketkä niiden takana? Yksiksi epäillyiksi epäillään juutalaisia mutta mene ja tiedä nyt sitten.
        Eli oliko muslimien mukana juutalaisetkin hyökkäämässä jenkkeihin 9/11? Tuokin kuvio menee monimutkaisemmaksi ja oudommaksi koko ajan,mitä pitemmälle aika kuluu,ihan kuin nuo kuussakäynnitkin. Hoaxia hoaxin peräänkö,mitä seuraavaksi,esitetäänkö jotain Alienien hyökkäys videota jossain ja sen perusteella julistetaan sota niitä vastaan ja tuhotaan koko planeetta ydinaseilla ja sanotaan että Alienit pommitti? Jälkikäteen on varmaan aika vaikee kiistää / kautta todistaa tuotakaan noin tapahtuneeksi.

        https://youtu.be/IbA2HFJ949U


    • VäsynyttäHorinaaTeillä

      Vaikka teidät niskasta kannettaisiin kuunpinnalle ja näytettäisiin tavarat, jotka sinne on roudattu, ette siltikään uskoisi. Eli mitä nyt tarkalleen yrität todistaa, että ette ikinä usko faktoja vai ?

    • jakinboasII

      Kuuhuijauksen tekotavasta tarvitsee tietää vain nämä , Islanti, tulivuoren tuhkaamat ja laavaheitteiden reijittämät elottomat jäätikkötunturit ja heliumpallon kevennyksellä imitoitu kuukävely.
      Halpaa ja helppoa ja lystikästä, eikä pidä unohtaa myös kuuhemmojen virallisten kuvien komeita vapaamuurari sormuksia .

      • Mene sinne Islantiin katsomaan näyttääkö Kuulta.
        Huom! Ota lämmintä vaatetta, sadetakki ja kumisaappaat mukaan, koska Islannissa sataa usein, tuulee melkein koko ajan, ja taivaalla on melkein aina pilviä.


    • Mysteeriäon

      Ihmetyttää vielä tuossa WTC jutussa tämäkin,kun oheisessa videossa joku kaveri vieläkin ihmettelee uhrien matkapuhelinten soittojen mahdottomuutta yläilmoista ja niistä nopeuksista millä lentokoneet lensivät,että miksi jenkkien tekninen tutkinta ei ole varmistanut ,mihin tukiasemiin puhelimet on olleet yhteydessä soittojen aikaan,koska puhelinyhtiön tietokoneelle jää aina nuo tiedot vai onko nekin salattu tai jopa määrätty tuhottaviksi joka paljastaisi varmuudella salaliiton?
      Ja jos siitä on kyse,nuo matkustajat on panttivankeina jossakin tai todennäköisempänä kuitenkin tapettu. https://youtu.be/8uM4z7vOJTk

    • gtetwaertgaswertg
    • FaktanTarkastaja

      WTC7:n romahtaminen on selitetty noin miljardi kertaa ja siitä on kuvamateriaalia olemassa. Toinen puoli rakennuksesta puuttui käytännössä kokonaan. Tornien romahtamisen yhteydessä lensi tavaraa, kuin tykistökeskityksessä, ympäriinsä ja sitä suuremmalla voimalla. Ne pyyhkivät WTC7 takaseinän kokonaan pois. Kuusalaliittoteoreetikoiden teoriat on yhtä lailla tyrmätty yli miljardi kertaa.

      • keptine

        Joo mutta kun salaliittoteoriat ovat ikiliikkujia. Kun jokin asia selitetään, niin se välittömästi sivutetaan ja aletaan jankkaaminen alusta.
        Salaliittoteoriat eivät yleensä johda mihinkään lopputulokseen, vaan ne ovat epämääräisiä väittämiä, epäolennaisuuksia, kysymyksiä ja epäilyksiä, ilman mitään johdonmukaisuutta.

        Salaliittoteorioissa on paljon kysymysmerkkejä, kun taas tieteellisessä tutkimuksessa annetaan vastauksia. Siinä on se ero.

        Mutta mitä itse paljon erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä olleena olen päätynyt siihen tulokseen, että nämä salaliittoteoreetikot eivät ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. Tyhmyys yhdistettynä epävakaaseen luonteeseen altistaa kaikelle hörhötieteelle. Aivan turhaa ajanhukkaa edes yrittää oikoa heidän mielinpiteitä ja väärinkäsityksiä.

        Annetaan heidän elää omassa kuplassaan. Toki välillä on pakko käydä nauramassa salaliittohörhöjen typeryyksille :D


    • minäoonkäynytkuussa

      Astronautin kypärän visiirissä heijastaa ihmisen varjo ilman avaruuspukua ja lippu liehuu tuulessa.

      • FeikkiMikäFeikki

        Aidoksi väitetystä Nasan omilla sivuilla olevasta kuukuvasta on kuvasuodinta käyttämällä saatu suorakaiteita taustalla näkyvän maapallon ympärillä. Kuva on siis käsitelty. Miksi Nasan sivuilla olevia aitoja kuukuvia käsiteltäisiin näin?


      • pallojalassa

        Laitappa pallopää linkki tuosta kuvasta?


    • PiperoKauhistelee

      Kuussa ei olla käyty eikä tulla koskaan käymään.

      USA on aina tappanut surutta omia kansalaisiaan.
      Tornijutun taustalla oli että saatiin kaikki ihmiset totaalisen valvonnan alle terrorivalvonnan tekosyyllä.

      Tämä maailma ja sen eliitti ovat pahoja eivätkä välitä ihmishengistä paskojakaan.

    • Kummajuttus

      Miten ne kameroiden filmit kestivät sellaisen määrän säteilyä?

      • Koska avaruudessa ei ole niin paljon säteilyä että aiheuttaisivat ongelmia kameroiden filmille joka on lähinnä herkkä vain tietyille väreille (eli tietyille aallonpituuksille).


    • gfdjndgjhdfhdfhdfhdfh

      Jsfdhsewjdjt dgfhdfhdfh dhdh, dgjhdgjh.

    • Ennakkotietoa

      Fakta on kuitenkin se että WTC7:n romahduksesta BBC uutisoi jo etukäteen, ennen kuin kenelläkään oli edes tietoa että rakennus romahtaisi. Tästä on uutisvideo mm. YouTubessa. Syytä ennakointiin ei ole osattu selittää.

      • Miten.selitätte

        BBC ja WTC7
        jeejee
        27.2.2007 22:06
        Netissä on liikkeellä video kuuluisasta päivästä 9.11.2001, jossa BBC World uutisoi WTC7-rakennuksen romahtaneen, vaikka suora kuva New Yorkista näyttää rakennuksen vielä pystyssä. Noin 20 minuuttia myöhemmin rakennus sortui, yhteys New Yorkiin tosin katkesi eikä tapahtumaa näytetty.

        Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää? Miksi video poistettiin Googlen videopalvelusta? Videon voi katsoa mm. tässä osoitteessa. http://www.prisonplanet.com/articles/february2007/260207building7.htm


      • Aikamatkaajako
        Miten.selitätte kirjoitti:

        BBC ja WTC7
        jeejee
        27.2.2007 22:06
        Netissä on liikkeellä video kuuluisasta päivästä 9.11.2001, jossa BBC World uutisoi WTC7-rakennuksen romahtaneen, vaikka suora kuva New Yorkista näyttää rakennuksen vielä pystyssä. Noin 20 minuuttia myöhemmin rakennus sortui, yhteys New Yorkiin tosin katkesi eikä tapahtumaa näytetty.

        Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää? Miksi video poistettiin Googlen videopalvelusta? Videon voi katsoa mm. tässä osoitteessa. http://www.prisonplanet.com/articles/february2007/260207building7.htm

        BBC:n suorassa lähetyksessä reportteri saa kuulla että 47-kerroksinen Salomon Brothers -rakennus (WTC-7) on juuri romahtanut. Kuvassa rakennus kuitenkin vielä seisoo tukevasti reportterin olan takana.

        Lähetys kestää minuuttitolkulla ja kun sitten vihdoin alkaa koittaa se hetki että WTC-7:n todella on määrä romahtaa suora yhteys reportteriin katkeaa...

        BBC nyt tietysti on "vahingossa kadottanut" alkuperäiset nauhat eikä myöskään pysty kertomaan mistä tieto romahduksesta saatiin liian aikaisin mutta Internettiä ei voi huijata.


      • S.Niinistö-172
        Aikamatkaajako kirjoitti:

        BBC:n suorassa lähetyksessä reportteri saa kuulla että 47-kerroksinen Salomon Brothers -rakennus (WTC-7) on juuri romahtanut. Kuvassa rakennus kuitenkin vielä seisoo tukevasti reportterin olan takana.

        Lähetys kestää minuuttitolkulla ja kun sitten vihdoin alkaa koittaa se hetki että WTC-7:n todella on määrä romahtaa suora yhteys reportteriin katkeaa...

        BBC nyt tietysti on "vahingossa kadottanut" alkuperäiset nauhat eikä myöskään pysty kertomaan mistä tieto romahduksesta saatiin liian aikaisin mutta Internettiä ei voi huijata.

        Iso-Britannia yhdessä Iippojen ja USA:n kanssa toteuttivat NWO-tapahtuman. Todisteet ovat olleet kaikkien nähtävillä jo pitkään, osin jo alusta alkaen, mutta ihmiset ovat niin toopeja ja johdettavissa, että mitään ei asian suhteen tapahdu.
        USA:n aseteollisuus, pankkiirit ja Pentagon kiittävät...


    • palloviski

      Minusta taas olisi pikemminkin aika epäuskottavaa jos ilman isoa kuvausryhmää ja kuorma-autollista varusteita OLISI sen ajan tekniikalla saatu Hollywood-tasoista videokuvaa...

    • dfbdbddfbdfbdb

      Astronautit ottivat Kuusta kuulema satoja kuvia, mutta videilla ne vaan pelleilee, ajelee kuumobiililla ja tekevät kaikkea muuta, kuin ottavat kuvia.

      Mikä oli astronauttien totaalinen ulkoiluaika "Kuussa" jaettuna kuvien määrällä ja kuvakasettien vaihdossa käytetyllä ajalla?

    • tekijäitsekin

      Voi että. Jotkut kävi kuussa kohtapuoliin 50 vuotta sitten ja sinä oot joku sohvafilosoffi siellä,. Ketuttaako se että jotkut tekevät ja saavat aikaankin jotain?

    • Tuollaiset ovat ainakin avoimissa yhteiskunnissa käytännössä mahdottomia salaliittoja. Ainakin paljastumisen riski olisi ollut liian suuri.
      Heikkoja ja kuviteltuja, tietämättöyyteen perustuvia ovat "todisteet".

    • Näinsemenee999

      Eihän 11092001 salaliittokaan ole vielä paljastunut, massat uskoo sen mitä valhemedia kertoo ja valhemedia kertoo sen, mitä sisäpiirieliitti/varjohallitus sille kertoo.

      Ja jos eliitti jää kiinne valheesta, niin riittää kun kieltää kaiken ja jatkaa porsastelua, massat ei voi mitään.

      • Vainoharhaisuudelle voivat vain ammatti-ihmiset jotakin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4592
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2930
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe