Omaakin vastuuta - onko sitä lainkaan?

omat_teot_puhuu

Täällä arvostellaan ja vähätellään kovasti ihmisiä, jotka ovat itse aktiivisesti yrittäneet ja onnistuneetkin vaikuttamaan omaan tilanteeseensa. He ovat kouluttautuneet, toimineet, muuttaneetkin leivän perässä. Heidän väitetään valehtelevan.

"Arvostusta" ja hurrausta näyttää vain saavan ne, jotka makaavat laakereillaan kotona, passivoituneina ja voipuneina, pessimismin ja epätoivon kourissa. Kun Suomi on niin kauhee maa. Että muka ihan nälkään ollaan kuolemassa. Ei ole ihme, että on mielenterveysongelmia, kun hoetaan koko ajan tätä kauheutta.

Miten olisi sodan jälkeen käynyt, jos rintamalla olleet miehet olisivat jääneet kotiin kurjuuttaan itkemään? Ja/tai kotirintamalla vuosia kituuttaneet naiset ja lapset olisivat passiivisina itkeneet rahan vähyyttä ja kauppojen tyhjyyttä? Ihmiset oli silloin monitaitureita. Mitä vähemmän oli, sitä enemmän keksittiin itse.

Kenenkään ei Suomessa tarvi nähdä nälkää. Tuet on riittävät, vaikkakin niukat. Niiden ei ole edes tarkoitettu riittävän viinaan, tupakkaan eikä vanhoihin velkoihin. Suurin osa täällä itkevistä vetoaa myös elintasosairauksiinsa: lihavuutta ja nivelvaivoja, diabetesta ja verenpainetautia. Mikä niihin on ohjeena? Elämäntapamuutos! Oma vastuu itsestä!

Miljoonia ihmisiä on maailmassa nytkin paossa sotaa ja matkalla parempaan elintasoon. Vyöryvät myös tänne, koska täällä ei kenenkään tarvitse kuolla sotaan tai nälkään.

Kuinka kauan luulette Suomen varojen riittävän, jos ette itse ota itsestänne vastuuta?

Millaisen teon voisit itse tehdä oman hyvinvointisi edes auttamiseksi? Millaisen teon voisit itse tehdä koko yhteiskunnan hyväksi?

355

3344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wscfesxcfdc

      ei täällä

      • hyvin.pyyhkii.vai

        Aloittaja; NIIIIIIIN totta!!!

        Täällä et tule kuitenkaan saamaan muuta kuin paskaa niskaan näiltä ressuilta syrjäytyneiltä vai mitä syrjäytettyjä ne nyt on.
        Kun viinaa ja kaljaa ei kanneta suoraa kotiin ilmaiseksi, ja pankkitiliä pidetä plussalla pelkällä makaamisella ja inisemällä. Heijaa Suomi!


      • emeritustyötön
        hyvin.pyyhkii.vai kirjoitti:

        Aloittaja; NIIIIIIIN totta!!!

        Täällä et tule kuitenkaan saamaan muuta kuin paskaa niskaan näiltä ressuilta syrjäytyneiltä vai mitä syrjäytettyjä ne nyt on.
        Kun viinaa ja kaljaa ei kanneta suoraa kotiin ilmaiseksi, ja pankkitiliä pidetä plussalla pelkällä makaamisella ja inisemällä. Heijaa Suomi!

        NIIIIIIIIIIN VALETTA!!! Ensinnäkin, se joka ei ole kokenut työttmyyttä ja tuilla elämistä, voisivat pysyä hiljaa tukien tasosta ja niillä elämisestä, heillä ei ole hajuakaan siitä elämästä.
        Arvailla aina voi mutta pieleen menee.

        Mistä sinä hyvin pyyhkijä olet saanut tietoon että kaikille suomalaisille kannetaan viinaa ja jalkaa suoraan kotiin ilmaiseksi?? Kerro mistä sinä niitä saat????

        Minusta työssäolevien palkat ovat liian suuret niitä pitää pienentää ainakin 30 % ja lisätä veroja joka suuntaan. NIIIIIIIIIN TOTTA! Vähemmälläkin elää, vaikka 9 e päivä, eikö vain??? NIIN TOTTA! Kokeilkaa.


      • huhiuhiuhui

        Minä olen kokenut parikin jaksoa työttömyyttä, mutta ponnistelin niistä eteenpäin omalla aktiivisuudellani opiskelemalla reilusti nelikymppisenä uuden ammatin. Tuilla toimettomana oleskelu oli niin passivoivaa ja taannuttavaa puolielämää, etten todellakaan halua käyttää ainutkertaista elämääni siihen.

        Tuskin edes sinäkään olet niin typerä että ihan oikeasti ymmärsit ... eikun hetkinen, juurihan esitettiin tutkimus siitä että osasta suomalaisista on tullut lukutaidottomamapia, ts. eivät ymmärrä lukemaansa: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/yle_oppimistulokset_peruskoulu-53617

        Sama koskee väittäämääsi yhdeksästä eurosta joka tulee muitten tukien päälle. Minne taas unohtuivat asumistuet, peruspäivärahat, työttömyyskorvaukset, harkinnanvaraiset avustukset ja muut tulonsiirrot? Mitäs jos otetaankin pois kaikki ne jotka aktiivisesti aina unohdat "laskelmistasi" ?


      • klkoiu

        Kokoomusloisten maataloustuet eli siis sosiaalituet Ainakin 4 miljardia euroa vuodessa ympäristöhaitat

        Maataloustuet ovat Suomessa 4 miljardia euroa vuodessa eli tuhansia euroja perhettä kohden[1]. Toisen laskelman mukaan ne ovat noin 5 miljardia euroa vuodessa.
        Kummassakin luvussa olivat mukana vain EU:n tullimuurein sääntelemä ylihinta sekä veronmaksajien valtion ja EU:n kautta maksamat suorat
        ja epäsuorat maataloustuet Suomeen. Päälle on siis laskettava tueksi mm. vesistöjen saastuttamisen maksuttomuus.

        Maataloustuet olivat 4 miljardia euroa ympäristöhaitat. ehkä miljardi euroa epäsuoraa hintatukea:

        Suomen maksamat maataloustuet 1100 miljoonaa euroa (suora maataloustuki 555, ympäristötuki 265, luonnonhaittakorvaus 304 miljoonaa).
        EU:n maksamat tuet 766 miljoonaa (541 107 118 miljoonaa vast.).
        Luopumis- ym. tuet 260 miljoonaa, maatalouden kehittäminen 116 miljoonaa euroa.
        STM:n osuudet maatalouseläkkeistä 531 ja lomituksista 219 miljoonaa.
        Maataloustuotteiden hintatuki (eli tuontisuojalla korotetut hinnat) maksaa kuluttajille ehkä miljardi euroa, tästä ei ole edes olemassa kunnon selvitystä [2].
        Näiden 4 miljardin euron päälle tulevat ympäristöhaitat eli puuttuvat ympäristöhaittaverot kuten 1990-luvulla lakkautetut lannoitehaittaverot.

        Virossa ruoka oli paljon halvempaa kuin Suomessa
        Ruotsissa kansallista maataloustukea ei makseta lainkaan

        Maatalousperheet ovat muita rikkaampia!!!!!!!!!

        Tilastokeskuksen mukaan maanviljelijöiden käytettävissä olevat tulot olivat jopa 49 prosenttia korkeammat kuin keskivertokotitalouden.
        Henkeä kohti laskettuna tulot olivat 17 prosenttia korkeammat.

        maatalousyrittäjäkotitalouden käytettävissä oleva mediaanitulo oli 51 753 euroa, palkansaajaperheen 41 127 euroa, ero 26 % (työntekijäperheeseen 38 %).
        Tulot henkeä kohden ovat samansuuntaisia. Koska maatiloja on 63 000], 4 miljardin tuki tekee tilaa kohden on 64 000 euroa,
        siis enemmän kuin tuo tilan mediaaninettotulo. Maataloustyön arvo on siis negatiivista kuten eräiden Neuvostoliiton teollisuuskombinaattien.

        Esimerkkejä

        viljatilan tulos on hyvän satovuoden jälkeen 136 000 euroa, mistä suoria tukia 106 000 euroa, epäsuoria tukia ehkä puolet lisää.
        Liikevaihdosta maataloustukien eli tilatuen, ympäristötuen ja LFA-tuen osuus oli viime vuonna Taruman laskelmien mukaan noin 55 % eli 106 000 euroa"[6].
        Päälle tulevat mm. protektionistinen hintatuki (tullit, tuontirajoitukset, vientituet ym.), lomituskustannukset (jotka muiden alojen yrittäjät
        ja työntekijät maksavat työpanoksellaan) jne. sekä puuttuvat ympäristöhaittaverot, lisäksi maataloudella on verotuksellisia etuoikeuksia muiden alojen kustannuksella.
        Niiden tuotanto johtuu "ympäristöpolitiikasta" (tässä maataloustuen piilomuoto), vaikka biopolttoaineiden on todettu olevan ympäristölle perinteisiä pahempia.

        Tulisi paljon halvemmaksi maksaa nykyisille maanviljelijöille suoraa sosiaaliturvaa heidän lopun elämäänsä
        ja ostaa säästyneillä rahoilla kaupasta vaikka paljon kalliimpaa ruokaa. Silloin viljelijät tuottaisivat sitä, mistä ihmiset oikeasti haluavat maksaa, siellä,
        missä mikin tuote olisi järkevintä tuottaa.

        Maanviljelijöiden tulot ovat puolta suuremmat kuin muiden kotitalouksien, ja ero on kasvanut. Lisäksi tiedot heidän työtunneistaan eivät vaikuta luotettavilta.

        Jos maataloustukiin käytettävät rahat (4 miljardia euroa vuodessa) jaettaisiin veronalennuksina suomalaisille palkansaajille,
        nousisi keskivertopalkansaajan nettotulotaso n. 2000 euroa vuodessa.

        Haluatko todella ylläpitää maataloustukea vai ottaisitko mieluummin 2000 euron veronalennuksen?

        Tällä rahalla ihmiset voisivat esim. käydä useammin ravintolassa ja elokuvissa, ostaa kirjoja, matkustella jne.

        http://liberalismi.net/wiki/Maataloustuet


    • HaistaPaskani

      Asaumisen hintoja pitäs korottaa ja pakolaisia pitäs ottaa lisää n 500.000.

      • jhnbhgt

        kokoomuslaiset töihin loisimasta 650 000e tuen vastineeksi!!


        Vaikka katuja lakasemaan ja risusavottaan ja marjanpoimintaan vanhainkodeille!

        hophop kokkareloiset! Pois sieltä sohvalta makoilemasta loiset!

        s.koskikaan tehnyt päivääkään oikeeta työtä! Sekin loinen vuodeksi kaupan kassalle elämään sillä palkalla.


        Vastikkeetonta SOSSU-tukeA:Kokoomusnuorille 650 000€
        Kokoomusnuorten tuet pitäisi poistaa!!!!!
        Poliittisten nuorisojärjestöjen, kuten kokoomusnuorten,
        tuet pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista että
        tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme miksi täällä
        on älyvapaina syntyviä lapsuksia ja kovasydämisiä kannanottoja oikeistonuorilta.
        Vastikkeetonta tukeA:Kokoomusnuorille 650 000€,
        kokkareloisille verovaroista tukea tuen päälle!!!!
        Kokoomuksen Nuorten Liitto sai vastikkeetonta TUKIavustusta 650 000 euroa,
        Loisivat vaan sohvalla ja kirjoittelevat paskapuolueohjelmia suomen tuhoksi!
        http://ottolehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123405-kokoomusnuorten-tuet-pitaisi-poistaa
        Puoluetuki on verovarojen väärinkäyttöä.!!!!!

        Susanna Kosken johtama kokoomuksen nuorisojärjestö saa valtionapua 642 850 euroa.=sossutukea!


    • passiivinenajattelu

      Heti tulee passiivista-ajattelua kun edes ehdottaa jotain hyvää mutku mutku mutku-negatiivinen kehä jatkuu. ITSEÄ NISKASTA KIINNI JA ALKAA TOIMIA.

      • hgbvgfre

        Ruotsiin muuttava Wahlroos saa pitää satojentuhansien maataloustuet!!!


        Ruotsiin muuttaminen ei vaikuta Björn Wahlroosin saamiin maataloustukiin.

        Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi keskiviikkona Björn Wahlroosin muuttaneen viime vuoden joulukuussa kirjoille Ruotsiin.

        Wahlroosin ratkaisun kerrotaan pohjaavan verotuksellisiin syihin.Wahlroosien voivan säästää muuttaessaan perintö- ja lahjaverojen muodossa yli sata miljoonaa, mikäli hänen lapsensakin jättävät Suomen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa perintö- ja lahjaveroja liikemiehen yli puolen miljardin arvoisesta omaisuudesta ei kannettaisi.

        Vuodesta toiseen Suomen tulolistojen kärjestä löytyvä Wahlroos on löytänyt säännöllisesti tiensä uutisotsikoihin verotietojen lisäksi myös maataloustukien julkaisemisen yhteydessä.

        Halikossa sijaitsevan Åminnen kartanon ja sitä ympäröivien tilusten isännän nostamat tukisummat ovat viime aikoina pyörineet vuositasolla 250 000 euron molemmin puolin. Viimeisten viiden vuoden aikana Wahlroos onkin saanut maataloustukia reippaasti yli miljoonan euron edestä.

        Tähän on tuskin luvassa lähitulevaisuudessa muutosta, sillä "Nalle" voi asiasta vastaavan Maaseutuviraston mukaan nostaa tukia myös muuttaessaan Ruotsiin.

        - Tukea maksetaan hakijan hallinnassa olevalle Suomessa sijaitsevalle maatilalle. Tilalla asumispakkoa ei ole, kertoo Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osaston tiedottaja Lauri Hyttinen sähköpostitse Iltalehdelle.


        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018202189_uu.shtml

        eli näin kok-superkuppari kuppaa tuet(=sossutukea!) suomalaisilta veronmaksajilta!

        Itse ei tietenkään halua maksella veroja!

        SINÄ MAKSAT NÄMÄKIN TUET!


    • yughsdbcjnx

      Millaisen teon voisit itse tehdä oman hyvinvointisi edes auttamiseksi?

      Millaisen teon voisit itse tehdä koko yhteiskunnan hyväksi?

      • lkjiuy

        kokoomuslaiset Suomen suurimpia tukiloisia!!!!!!!

        paskakokkareet kuppaavat eniten tukia Suomessa!!!
        On tukea mm.

        -yritystukea

        -maataloustukea

        -kodinhoitotukea

        -omistusasunnon verotukea

        -yritysten verotukea

        -päivähoitotukea
        -kotona teetettävän työn tukea
        -verotukea,verovähenykset
        -ja on puoluetukea kokarenuorloisille jotta voivat vaan makoilla!

        On tukea tuen päälle!

        Lista ois loputon!

        Susanna Kosken johtama kokoomuksen nuorisojärjestö saa valtionapua 642 850 euroa.=sossutukea!

        Vastikkeetonta tukeA:Kokoomusnuorille 650 000€

        Kokoomusnuorten tuet pitäisi poistaa!!!!!

        Poliittisten nuorisojärjestöjen, kuten kokoomusnuorten, tuet pitäisi ehdottomasti poistaa.

        On järjenvastaista että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme
        miksi täällä on älyvapaina syntyviä lapsuksia ja kovasydämisiä kannanottoja oikeistonuorilta.


    • jaksaajaksaajaksaa

      Ehdotuksia: Tupakka ja kaikki alkoholi pois. Jos muita päihteitä käytät, niin ne kaikki pois. Samoin lääkkeiden väärinkäyttö. Kyllä kummasti alkaa maailma kirkastua, kun on omat aivot kunnolla käytössä. Rahaa säästyy samalla. Jaksaa tehdä sen mitä pitääkin. Jaksaa ja välittää tehdä itselleen ja toisille hyviä tekoja.

      Jos et omin avuin pääse päihteistä eroon, hakeudu ulkopuolisen avun piiriin, esim. katkaisuhoito, päihdekuntoutus, AA, NA jne.

      • jaksaajaksaajaksaa

        Taitaa tuo itsen hyväksi tehty olla myös yhteiskunnan hyväksi...


    • hyvin.pyyhkii.vai

      Just näin!
      Jos et viihdy sontakasassa, mikset tee yhtään mitään sen eteen!?
      Ruikutus ja toisten kadehtiminen ei vie minnekään. Elämästään on jokaisen aikuisen otettava ihan itse ote ja tehtävä parhaansa sen eteen.
      Passiivisena makaaminen ja toisten syyttely omasta kurjuudesta on ajanhukkaa.
      En väitä, että köyhästä tulee noin vaan rikas tai yksinäinen saa heti sata ystävää, pienin askelin, omalla sisulla ja päättäväisyydellä eteenpäin. Mitä hyödyttää siellä sohvanpohjalla napaansa tuijottelu ja itsesääli. Elämä on tässä ja nyt. Ottakaa itse vastuu omasta elämästänne, tehkää siitä paras mahdollinen ja pyrkikää eteenpäin!
      Mikään ei koskaan parane jos joudutaan elättämään passiivisia negatiivisesti kaikkeen suhtautuvia laumoja jotka ovat joka asian edessä EI.

      • pornis

        Et itsekään ilmeisesti ole tyytyväinen,kun parut joudutaan elättämään.hyvä sosiaalipolitiikka on paras kriminaali politiikka.


    • dshbchnhn

      Ihmisillä on oikeus tietää, että he voivat vaikuttaa omaan asemaansa. Se luo toivoa ja toivo luo aktiivisuutta.

      Tosin kaikki eivät HALUA vaikuttaa omaan asemaansa, koska he haluavat olla "uhreja". Uhri ei voi tehdä mitään eikä ole VASTUUSSA mistään. Joillekin on helpompaa olla uhrina kuin aktiivisena oman elämänsä vaikuttaja.

    • 4353464

      No kela sossu paska rahoilla kukaa ei ainakaa muuta minnekää että se on selvä. Ensin pitäis olla työpaikka.

      • uhgsrkkkkk

        Kerrohan mulle miten satoja tuhansia köyhiä suomalaisia muutti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Pohjois-Amerikkaan ilman minkäänlaista sossua tai kelatukea?

        Saiko ne Ruotsiin 1960-luvulla muuttaneet köyhät suomalaiset sossusta tai kelasta rahaa muuttoon?

        Kun sulla on nettiyhteys, niin sitä kautta voi töitä hakea. Siitä vaan. Suurin osa työnantajista haluaakin sähköisiä hakemuksia.

        Milloin, UHRI, jätit viimeisen hakemuksesi? Kuinka monta olet jättänyt tämän vuoden aikana, UHRI?

        Kun se työpaikka järjestyy, sossu antaa ilomielin muuttorahaa ja takuuvuokran uuteen asuntoon. Jos pitää mennä haastatteluun, varaat puoli-ilmaisen bussilipun, jonka sossu korvaa sinulle myöhemmin.


      • 43436463

        Kerrohan mulle miks työttömän pitäs saada lainaa? Nykyään ku ei saa että se siitäkin.


    • 4356

      Kerrohan mulle kuka sen asunnon etsii? Minä en ainakaan.

    • 43643

      Kerrohan mulle montako kertaa olet itse vaihtanut paikkakuntaa...epäilen että 0 kertaa. PASKAPÄÄ. Kohta tulee selityksiä no ku asun omassa...mutku lutkun joo lutkun mutkun.

    • 3555

      Muuta itse töinesi perässä. UHRI.

    • 5747

      Se pitäs olla niin että jos minä vaihan paikkakuntaa muutkin tekevät niin mutta jos näin ei ole niin ei sitte. Työnhakualue on tällä hetkellä se 80km kotiovelta mutta eipä se siltä näytä ja siks se on epäreilua. Ei kukaan toinen ihminen voi alkaa ketää käskemään muualle tai on päästään sairas natsi paska.

    • 489694

      Joo kuka muuttais kuukauden kestävän työn takia....Prysmian Cables....sinne firmaan ei kenenkään kannata hakeutua ainakaan.

    • 648969849

      Yksinkö minä ne vitun muutot teen ku en todellakaa tee. Tule tänne muuttokaveriksi pakkailemaan. Ääliö.

    • 43545

      Kirkkonummella on töitä kaikille joo. Onko kiva suoltaa sitä paskaansa tänne onko.

    • hdmnhdhdhdhd

      Siellähän yksi UHRi sai oikein hepulin. Se koira älähtää....

      Aikamoista paapomista tarvii nämä nykyajan hemmot.

      Vaikka netistä löytää asuntoja vuokraovelta, oikotieltä, torilta ja jokaisen kunnan nettisivuilta, niin nämä tarvii jonkun ulkopuolisen apua asunnon etsintään. Ihme kun ei vaadittu, että se työpaikkakin pitää tarjottimella tuoda kotiovelle. Pakkausapua myös tarvitsevat. Kun kerran olette niin helkutin köyhiä, niin eihän teillä varmaan ole sitä omaisuuttakaan, mitä pakata?

      Näkyy niin hyvin, että mitään vastuuta ei oteta omista valinnoista.

    • 5634654564

      Jonnekin sinäkin Jake joudut joskus lähtemään jos töitä haluaa tehdä. SItten paskan lätinä loppuukin siihen.

    • 6646

      Kirkkonummi Gesterby paskan lätinää läskän patinaa. Olette paljastaneet itsenne. Tollot.

    • 43643

      Jos on kerran asunut Helsingissä ei sinne uudestaan enää MENE. Se on nähty jo.

    • 4436

      Niin se natsi älähtää...minä tunnistan natsit jo kaukaa.

    • 4646

      Meinasikko ite olla Pikkalan tehtailla lopun ikäs....LOL.

    • 5547

      Ei kukaan minnekään muuta kuitenkaan. Sekin on nähty jo. Paskan lätinää ja läskän patinaa.

    • 6568

      Tol tyypil ei ole ollu koskaan eri paikkakunnalla mitään työtä eikä haekaan eikä muuta. Ne on näitä Natseja.

    • 687456

      Ja mikä helvetin UHRI...ite piipität vaan täällä netti palstoilla koska oot RAUKKA. Muualla et osais mitää sanoa kuitenkaa että hällä välii.

    • kirkkiksennatsipaska

      "Uhrit" jäävät jatkossa jalkoihin kun työttömyys- ja sosiaalitukia kiristetään, mutta he ovat liian tyhmiä ymmärtämään sitä. Heidän oma röyhkeytensä tulee vahingoittamaan heitä itseään ja siinä sivussa monia viattomiakin.

      Natsipaska olen varmaan kun olen sitä mieltä, että jokainen kykyjensä mukaan ja jokaiselle (aidon) tarpeensa mukaan. Ymmärrän, että tuo lause on monelle jo liian vaativa ymmärtää, mutta sillä periaatteella on Suomi nostettu sodan jälkeen.

    • 755775475

      Joo ja työttömiä on 300.000 ja niit on joka paikkakunnalla. Jos sun mielestä Helsingissä on töitä niin EI OO.

    • 57776

      Paikkakunnan vaihto maksaa 2000-3000€ ellei enemmänkin että teepä se. Vittu mutta sinähän olet tyhmä etkä ymmärrä sitä.

    • 55647

      Työtön ei saa myöskään lainaa mistään etkä vittu myöskään ymmärrä sitäkään. Helsingissä yhtä työpaikkaa voi hakea yli 500 ihmistä joista 1 pääsee sinne etkä vittu ymmärrä sitäkään. Koska olet tyhmä.

      • Huuhhuhjoo

        Mitä työtä haet kun 500 hakee samaa?. Itse hakenut töitä ja 12-20 hakenut samaa paikkaa...


    • 65656

      Olen töissä kun asun Helsingissä työttömänä. Vittu ku olet tyhmä.

    • 5464574

      Liiton rahathan menevätkin jo ensi vuokka 400 päivään että se siitäkin...UHRI.

    • seonitestäkii

      Sossun asiakkaalle ei paikkakunnan vaihdon tarvitse maksaa mitään. Sossu avustaa kun muuttaa toiselle paikkakunnalle, jos siellä odottaa työ- tai opiskelupaikka. Sossu avustaa kohtuullisiin muuttokuluihin. Usein näillä köyhillä uhreilla on kuutiokaupalla roinaa, mutta turhia muuttokustannuksia ei sossukaan kustanna.

      Uudellamaalla näyttää olevan yli 15 500 työpaikkaa. Ymmärrän, että suurinta osaa niistä kouluttamattomat eivät voi hakea. Mutta löytyy sieltä kouluttamattomillekin töitä. Kaikenlaista avustavaa työntekijää, siivooojaa, torimyyjää, autonpesijää yms. yms. löytyy vaikka kuinka paljon.

      • xdkghtuhgtu

        Mielenkiintoista lukea, kun itsellä esimerkiksi kaikkein arvokkain työmeriitti olisi jäänyt jäänyt saamatta, jos ei omat sukulaiset olis auttaneet muuttokuluissa pätkätyön vuoksi: sossutoimisto olisi jälkikäteen korvauksena maksanut halvimman junalipun hinnan muuton korvauksena ja sinne sitte sänkyjen ja telkkareiden kanssa vai kukaan junaan matkustamaan, juu joo, silleenhän ihmiset "muuttaa", jos pitää puol vuotta tai enemmn asua uudella paikkakunnalla. Ja vielä tiedoksi, että tietenkään tilanteessa en nauttinut mitään yhteiskunnan työllistämis- tai työttömyyssosiaaliturvaa, kun sosialitoimistosta muuttokulujea itse hankitun työn vastaanottamiseen hain, ja ainoastaan siksi edes asioin sossussa. Myöhemmin kyllä totesin, että pätkätöiden vuoksi ei ole varaa laukata ympäri Suomea, kun siinäkin tilanteessa maksoin kahden vuokra-asunnon kulut alta 1500 euron kuukausipalkasta alta puolen vuoden epävarmasta työsuhteesta ja olematta minkäänlainen yhteiskunnan palkkatukityöllistetty.


    • beatnh

      Vähälläkin koulutuksella pääsisi esimerkiksi myyntityöhön, taksikuskiksi ja hoiva-alalle. Lisäksi sopivalla opiskelulla aukeavat lukemattomat ovet. Niskasta kiinni vain ja työn perässä sinne, missä sitä on.

    • 436364

      Muuta nyt vittu jo yksinäs. Joudu vielä asunnottomaks kun liian kallis vuokra.

    • ftedgshbcnx

      Sama tilanne näyttää olevan joka puolella Suomen kaupunkeja: Avustavia työntekijöitä tarvitaan. Viisaat johtaa ja tyhmemmät suorittaa, eikös se niin mene?

      Jyväskylässä mm. Kela hakee työntekijöitä.

      "Edellytämme sinulta ennen kaikkea asiakaspalveluhenkisyyttä ja paineensietokykyä. Puhelinpalvelussa pääset käyttämään vuorovaikutus-, viestintä-, ja tietoteknisiä taitojasi, joten nämä taidot tulee olla sinun vahvimpia puoliasi. Olet joustava ja yhteistyökykyinen. Sinulle on luonnollista toimia tavoitteellisesti, laadukkaasti ja tehokkaasti kiireisissäkin tilanteissa sekä viihdyt asiakaspalvelutyössä. Koulutuksen osalta toivomme alalle soveltuvaa koulutusta esim. tradenomin, merkonomin tai sosionomin tutkintoa."

      Kun köyhänä ja työttömänä on Suomessa niin stressaavaa olla, niin luulisi sen olevan hyvä valtti Kelan hommiin pääsemisessä?

    • 56545

      Niin ja siellä Jyväskylässäkin lienee työttömiä.

    • 64636

      Köyhänä ja työttömänä....jos mulla jää tukien kanssa enemmän rahaa vuokra jälkeen käteen kun palkasta niin mitä se on....ei oo mitää 450€ kk koskaa näkyny.

    • 46777

      Maksat helsingissä yksin kallista asumista ja joudut työttömäksi ja asunto menee....mitenkäs sitte tehtäis jos ei olekaan mitään tilapäispaikkaa jossa asua. Helsingissä on niin isot asuntojonot että kaupungiltakin voit joutua odottamaan sen 5 vuotta. Yksityisille ei ainakaa uskalla edes mennä kun niistä voi joutua pihalle millo vaa.

    • 657686
    • 6568

      Helsingissä vuokratki nousee niin että sittehä sä muutatkin siinä kerra vuotee tai pahimmiten joudut asunnottomaks siinä rumbassa. Saaha sitä Natsi olla.

    • HaistaPaskani

      Suomalainen on vain kateellinen. Ja se näkyy natsipaskoistakin jo pitkälle.

    • sjdghfrrug

      Onpas törkeä teksti trollilta väittää, että suomalaiset ihmiset hakis tai saisi lakiperustaista sosiaaliturvaansa velkoihinsa tai että olis velkaantuneita... Hyh hyh. Paskanjauhamisen määrä netissä on varmaan vakio, mutta sentään niin röyhkeä ei pitäisi trollinkaan olla, että valehtelis Suomen sosiaaliturvan järjestelmässä olevan hyväksikäyttäjiä, jotka muka sosiaaliturvaa saa kaljan juomiseen tai velkoihin, tai että kaikki maan köyhät olis sellaisia ihmisiä, jotka muka ylivelkaantuneita. Ja aika outoa, että sellaisen paskasakin edustaja jonka tuntemien piireissä haetaan sosiaaliavustuksia kaljan juomiseen tai velkoihin, yleistää jokaisen palstaa lukevan ja tekstiään kommentoivan sellaiseksi. Hyh, hyh. Sikamaista trollausta, hyi.

    • w54655

      Siks kukaan ei muutakaan enää koska sosiaaliturvaa kiristetään ja muualla liian kalliit vuokrat. Tyhmät ei vain halua tätä tajuta.

    • eufhdsmx

      Vaasa on pieni kaupunki. Mollin mukaan siellä on tarjolla useita työpaikkoja, joihin ei vaadita erityistä koulutusta. Vuokraoven mukaan siellä on tarjolla useita halpoja vuokrayksiöitä. Halvin oli 341 euroa kuussa.

      Mikä estää työtöntä hakeutumasta Vaasaan tai johonkin muuhun vastaavaan paikkaan?

      • tyhjäntors

        vaasassa on monta tuhatta työtöntä , kaikki työpaikat täyttyy ja sama juttu
        suurimaassa ossaassa suomen kaupunkeja


    • 87687678

      No mee ite sinne???

      • knddbj

        Onhan se voinut mennäkin.


    • 54665

      Mitä vaikutusta sil on työnsaantiin vaikka missä asuis? Joka paikas on työttömii.

      • snusmu

        Esimerkiksi Sottungassa työmyysaste on 0,0 %.

        On myös useita paikkakuntia, joissa töitä olisi oikeilla aloilla koko ajan tarjolla, mutta jengiä on tahallaan työttömänä.


    • HaistaPaskani

      Paska puhut. Niit on sielläkin.

      • haisetpaskalle

        Haiset hyi hitto haiset paskalle mikäs ihme tuo on kun syrjäytynyt persläpi buuuaaah buaaah


    • HaistaPaskani

      Jos työ kestää 1-3kk onko sillon tahallaan työtön vai pitäskö muuttaa sen 3 kk välein johki eri paikkaan....Vittu ei kukaan niin ala tekemään.

      • roletaari

        Vittu kun satuin tekemään niin. Lyhyin pätkäni 2pv oli 440km:n päässä. Olin tehnyt sopparin ko. firman tuotantopäällikön kanssa ja toisena työpäivänäni minulle kerrottiin sen olevan myös viimeinen. Olivat purkaneet ko. tuotantopäällikön työsopimuksen.

        Alle vuoden pätkistä pisin oli 7kk. Etäisyys pääosoitteestani noin 170km.
        Yksi vuosi 250km ja 6 vuotta 120km.
        Muut olivat kestoltaan tuossa välissä. roletaari

        Voi vittu kun halusin elättää itseni omalla työlläni! Voi vittu kun aloin tekemään ja myös tein niin. Voi vittu kun vituttaa tuollaiset laiskat, kotiseuturakkaat loiset! Voi vittu!!!!!!!!!!!!!!roletaari


    • 4646

      Mites muutat minnekää jos ei saa asuntoo...heh heh heh..

    • KaikkeaSitäEhdotellaan

      Sairastuin, en valinnut sitä. Myös puoliso sairastui. Yritän nyt vain pitää pääni kasassa ja hoitaa kodin, puolison ja lapset. Siinä on haastetta mulle ihan riittämiin ja jos sen pystyn tekemään, niin säästö yhteiskunnalle on merkittävä.

      Vaikka olisin työtön, niin en olisi valmis vaihtamaan paikkakuntaa. Lapsilla on täällä omat kuvionsa ja koko pieni suku on täällä. En tulisi toimeen ilman heitä. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, että tuosta vain pystyy muuttamaan.

      • tähmitäh

        Ai säästöä yhteiskunnalle, kun kumpikaan ei käy töissä?


      • KaikkeaSitäEhdotellaan

        Tottakai paras vaihtoehto olis yhteiskunnankin kannalta se, että oltais töissä molemmat, mutta elämä nyt ei vaan mennyt niin. Jos mä saan takuueläkkeen ja sillä hoidan perheen, niin onhan se halvempaa yhteiskunnalle, kuin se, että koko sakki olisi laitoksessa.

        Jostain on rahaa saatava elämiseen ja valitettavasti se on nyt yhteiskunta, joka meidän elämän kustantaa.


    • 4354554

      Eivät todellakaan ole. En minäkään vaihtais paikkakuntaa johki missä en tuntis ketää enkä tietäis siitä paikkakunnasta mitää muutenkaa.

      • roletaari

        Kotiseuturakkautta tai sitten ei.
        Perheen kanssa vaihtui paikkakunta neljästi ja lasten vartuttua yläasteikään kävin puutteen torjunnassa 12 vuoden aikana useilla paikkakunnilla. Pisin, vakituinen työ 120km:n päässä 6 vuotta, lyhyin pätkä 2pv matkaa 440km.
        Puhtaalla omallatunnolla tökkäsin pensselit santaan reilusti etuajassa. Pienipalkkainen vaimoni teki samoin samoihin aikoihin.

        Kuka arvostaa mitäkin!


    • 645665

      Taas natsi huutelee. From gyrkslätt.

    • 43435

      Huutelepa kuule natsi joskus tossa kadulla jotain jos on pokkaa siihenkää muuta ku täällä netissä ulista jostain.

    • enteetitäikinä

      SIIS MITÄ VASUUTA??? Vastuutahan tässpn ihmiset ottaneet ovat menneet töihin että elättäisi perheensä, mutta raja se on heilläkin. Jos koko ajan palkat laskee ja maksut noussée, niin ei se ole duunarin vika hyvänen aika.
      Kumma ettei jotkut tollot sitä tajuu.
      KUKA TEKEE TITÄ ILMASEKSI??? KYLLÄ SE VASTUU ON HALLITUKSELLA.
      Kun koko ajan leikataan ja korotetaan veroja niin kyllä ne duunarin rahat loppuu yvin nopeesti.

      Mutta jos tienaa 20 000 e kk niinkuin ministerit ym etuja ja ilmaisia palveluita, niin eihän sitä voi tajuta...

    • 56565

      Palkat laskee vuokrat nousee tolkuttomasti ainakin pk seudulla ja kustannukset nouseee. Pieni palkkasella n 1700€ kk saava ei ole varaa muuttaa kaupunkeihin. Pika vitun vipeilläkö niitä töitä pitäisi tehdä? Ne pitäs kieltää lailla.

    • elämänhallinta

      Ihmisillä hukassa nykyään elämänhallinta kun sinne tänne poukkoilevat eikä saa mistään otetta.Mars huomenna työvoimatoimistoon ja sanoo että haluan harjoittelupaikan että kyllästyttää istua kotona. Varmaan saat positiivista vastakaikua.

    • 5464574

      Ei Kirkkonummella oo työvoimatoimistoo...ääliö :o)

    • Tämmöstä6

      Lisää velkaa valtio kuulutti tänään ottavansa.

    • 6miljardia

      Juu 6 miljardia kun eihän entisiäkään ollut kun noin 100miljardia, hitto mikä velka valtiolla mutta eikös osa veloista sellaisia ettei tarvi maksaa takas.

    • roletaari

      Harkittua vastuuta.
      Eräs tuttavani ei mennyt edes aloittamaan ammattiaan vastaavaa metallin perustyötä koska lähtöpalkka olisi ollut vain 13,90€/h. 40v kaveri asuu yksin omassa talossaan haja-asutusalueella.
      Ennen ansiosidonnaisen loppumista otti vastaan määräaikasen paska-auton kuskin työn ja nyt tämän lähestyessä loppuaan, alkaa hämmästelemään jatkoa jota olisi saatava 6 viikkoa päivärahalaskurin nollaamiseksi.
      Eipä veitikka pidä turhaa kiirettä eikä stressaa itseään lähitulevaisuuden suunnittelulla.

      Tehdessäni itse pätkiä ilmoitin aina työkkäriin alkavan pätkän tiedossa olevan loppumisajankohdan ja aloin haistelemaan uuden mahdollisuuksia.
      Työkkäri ei tarjonnut kertaakaan mitään mutta omatoimisuuteni merkitsi uusien pätkien tavoittamista vaihtelevien työttömyysjaksojen jälkeen.
      3kk:n työhaut Espanjassa olivat virkistävää vaihtelua ankeisiin syksyihin.

      Kuten kaikkiin asioihin, niin tähänkin voi suhtautua hyvin monella tavalla.

    • haistelijaaaa

      Olet sinä aikasmoinen haistelija,oletko pyllyreikää nuuhkinut.

    • efydgszbchjxn

      Paska-pyllyreikä-haistattelijoita täällä kyllä vilisee, mutta vastuunkantajia ei taida löytyä. Varsinkaan siitä omasta vastuusta ei olla yhtään kiinnostuneita.

      Koko ketjun pointti on just siinä, että mitä itse voi tehdä (tai jättää tekemättä) oman ja yhteiskunnan hyväksi.

      Edes työn perässä muuttoa ei harkita. Perusteluna se, että ei haluta muuttaa pois suvun luota. Ei ihme, että pikkupaikkakunnat näivettyy, kun sinne jäävät vain uusavuttomat peräkammarinpojat. Mies olisi parhaassa työiässä, mutta kun "ei voi, ei jaksa, ei ossaa, kun ei muukkaan tee......"

      Hatunnosto vastuunkantaja roletaarille!

      Lyönpä muuten vetoa, että nämä uusavuttomat lusmuilijat eivät nosta pikkusormeaankaan minkään yhteisen asian hyväksi: eivät äänestä, eivät toimi. Netissä kyllä uhotaan ja haistatellaan.

    • 4577

      Kokeile vuos asunnottomana ja puhu sitte paikkakunnan vaihdoista saaaaaatanan persereikä runkkari. Jos se vuokra on tonnin ja työ loppuu sen siitä saat jos asut yksin. Vittujen kevät perserikä runkkaajaaja ku mitää ei tajua mistää.

      • iglgjy

        Suomi on täynnä muuttotappiokuntia, jotka ovat tyhjiä asuntoja pullollaan. Niihin voi aina muuttaa, jos ei työ kelpaa.


    • 346534

      Minäpä olen asunut eripaikkakunnalla ja kas kummaa työtä ei ollut sielläkään. Joten se siitä RUNKKARIT. Tulin siihen tulokseen että lähdinpä takas kotipaikkakunnalle ja sekös joitain nyt sitten VITUTTAA. RUNKKARI APINAT SAATANA.

      • ylgylug

        Oho, löysit Suomesta ihan kaksi paikkakuntaa, joilla ei ollut työtä. Mitä sitä enää loppuja kolmeasataa ajattelemaankaan?


    • MarionRung

      300.000 työtöntä...työ ei kelpaa kun ei niitä oo. Olen töissä kun asun Helsingissä työttömänä. Jep jep...

    • 537654

      HELSINGISSÄ EI OLE TYÖTÄ.

      • barbyh

        Vaikkapa myyntityöhön tai taksirengiksi pääsee Helsingissä tuosta vain.


      • vapaaherra74
        barbyh kirjoitti:

        Vaikkapa myyntityöhön tai taksirengiksi pääsee Helsingissä tuosta vain.

        Ketjun ruikuttajat eivät välttämättä kelpaa noihin ammatteihin. Ensimmäinen vaatii siistiä,ja uskottavaa habitusta sekä kommunikointia ilman kirosanoja, jälkimmäinen selvin päin olemista.


    • 36665

      Sinä nyt et ajattele ainakaan kun omaa paikkakuntaasi RUNKKARI.

    • 45675

      Siinä sitä vastuuta on riittävästi kun yrittää pitää sen katon päänsä päällä. Jos mitään tilapäispaikkaa ei ole kaiken mennessä päin persettä niin ei kukaa muuta. Ei voi olettaa että joku 40 vuotias nyt kotiinkaan pääsis kun näin se ei mene.

    • fcgvhcbjnx

      Paska-pyllyreikä-haistattelijoita täällä kyllä vilisee, mutta vastuunkantajia ei taida löytyä. Varsinkaan siitä omasta vastuusta ei olla yhtään kiinnostuneita.

      Vanha sanonta: "Kyllä tekevälle aina työtä löytyy."

      Uusi jatko edelliselle: "Vaan ei tyhjän valittajalle."

      Työvoimaviranomaisten sivujen mukaan jokaiselta keskisuurelta tai isommalta paikkakunnalta löytyy töitä myös kouluttamattomalle. Halpoja vuokra-asuntoja löytyy myös Helsinginseutua lukuun ottamatta.

      Jos menee työhaastatteluun kiroillen, uhoten ja paskalta haisten ei varmaan töitä tipu. Varmaan työnantaja ottaa mieluummin jonkun, joka osaa käyttäytyä ja hoitaa itseään.

      Miksi pitäisi kokeilla asunnottomana oloa? Minä olen aina hoitanut omat asiani, joten en ole joutunut asunnottomaksi. Minua ei uhkaa asunnottomuus, vaikka menettäisin työnikin. Kun hoitaa asiansa, kerääntyy omaisuutta väkisinkin. Maksetussa omistusasunnossa on halpaa asustella.

    • 564

      Niin oot saanu kotoas jonkun perinnön kuitenkin. Ennen ollut tyhjätasku lässyttäjä.

    • 457547

      Paskan länkytystä tämäkin vaan on. Aina samat jutut. Kirkkonummi pikkalan paska tehtaat ja sillee.

    • 6786565

      Jos on ollu jo 6 v työtön enää ei saa töitä. Kuulikko.

      • näinmeillä

        Mä olen ollut työtön 25 v enkä haluakkaan mennä, näinkin elää hyvää elämää, parempaa. Sossu maksaa laskut ja sieltä saa rahaa elämiseen, on asumistuet ym, ei tarvi kun hakea vaan niin rahaa tulee. En vaihtais tätä mihinkään.
        Viime viikolla sain 690 e sossuta ja sillä elää mukavasti.


    • 98778

      Lähteä muualle.....sittehä siellä eri paikassa länkytettäs tätä samaa jos sun ei oo töitä että lähdepä muualle. Loputon kierre se vaan olis jos kerran erehdyt. Eiköhän se oo vaan sitä ettei olis just sillä paikkakunnalla työtön.

      • snuyjn

        Ei ole loputon kierre, kun hommaa työpaikan ennen muuttoa. Työhaastattelumatkatkin kustantaa työkkäri.


    • 65765

      Minäpä pysyn Kirkkonummella ainakin. Kuulikko??? Länkyti länkyti länkyti.

    • 3457467

      Niille työpaikoille voi käydä miten vain ja loppua lyhyeen. Jos vaikka eri firma ostaa sun työpaikkas ja potkii sut pihalle niin mites sitte. Hoida siinä asioitas sitte. Haluat vaan kiusata minua vieläkin kun et kesä totuutta.

      • dfyhnz

        Jos työ menee, niin saa muutosturvalla hakea töitä, työkkärin laskuun käydä haastatteluissa ja muuttoavustuksella muuttaa. Ei ole huonosti silloinkaan asiat, jos työ- ja kouluttautumishalu on kohdallaan.


    • 5856

      Siellä töissä pitäis myös osata tehdäkin niitä töitä ja voi loppua lyhyeen jos et osaa. Eikös sekin nähty jo paska tehtailla.

      • snumyj

        Kouluttautumiseen saa opintotukea.


    • 47766

      Ne muuttamiset on vaan yks iso huijaus ja vie sun rahas...En kuuntelis enää ketää taulapäätä tästä asiasta....ite ne on pitäny maksaa tähänki mennessä.

    • 5456

      Joo opintotukea joka on alta 250€ ja bye bye asunto. Roskiksestahan olis hyvä opiskella.

      • vgeac

        Opiskelija on oikeutettu hakemaan opiskelija-asuntoa.


    • 3457467

      Oo kimmo hiljaa.

    • 57475

      Sulle sen työpaikan järjesti sun isä ja jos saat kenkää mistää muualta et enää tuu saamaan. Ilmainen totuus.

    • 666767

      Minä oon muuttoni tehnyt...ja se siitä. Mitä se sun persettä kutittaa jos mä asun Kirkkonummella???

      • tnnfjmn

        Niin kauan kuin et ole vailla muiden rahoja, niin eihän se kenellekään kuulu. Mutta yleensä te työkkäristä ja sossusta ilmaista rahaa ruinaatte.


    • 65765765

      Sitä samaa se olis muuallakin. Sitten itsekin se raha nostetaan jostain p reikä kassasta jos saa kenkää. SInä se oot tyhmä.

    • 564565

      Olisko siellä pikkalan paska tehtaalla mitää paikkaa ku ei tainnu nekää irtisanonut paljoa mihinkää liikkua....monetko yt neuvottelut sielläkin oli ja lisää tulee....pian on lappu luukulla. Kuulikko.

    • 657787

      Jostain se raha on haettava jos duunia ei ole. Ei se niin voi mennä että minä tässä 3kk välein muuttaisin paikasta toiseen ja muutkaan eivät tee mitään koska se on epäreilua. Se pitäs olla niin että jos minä muutan sitten toisetkin tekevät niin. Ja sinä kökit siinä asunnossas varmaan hamaan loppuun saakka kuitenkin Kimble.

      • jndgn

        Niinhän se pitäisi olla, että kaikki muuttavat. Sitä vain ei tapahdu niin kauan kuin valtio velkaannuttaa itseään maksamalla tukia muuttohaluttomille.


      • fhfdh
        jndgn kirjoitti:

        Niinhän se pitäisi olla, että kaikki muuttavat. Sitä vain ei tapahdu niin kauan kuin valtio velkaannuttaa itseään maksamalla tukia muuttohaluttomille.

        Ai pitäs eri paikkakunnalle mennä nostamaan niitä tukia? Sinäpä se oot kyllä tyhmä.


    • HaistaPaskani

      Vai syrjäytynyt persläpi.....Kimmoseni voi Kimmoseni. Ketä se kiinnostaa muutenkaa oonko mä töissä vai en oo ku ei yhtää ketää. Ei oo koskaa kiinnostanu eikä tuu kiinnostamaankaa. Bersläpi oot itte.

    • 45443

      Poliitikothan eivät ole muiden rahojen perään eihän....Voi nyt vitulla päähän.

    • 5556

      Eikä tapahdu sittenkään. Työtön ei saa lainaa. Bersläpi. Paikkakunnan vaihto voi hyvinkin maksaa sen 2000-3000 euroa eikä sitä rahaa mistää oteta. Jos ei oo nii ei oo.

      • vittupissakakkahuuto

        Samaa idiotismiasi toistat numerosarja. Johon se on täällä todettu, että työkkäri maksaa ja sossu maksaa haastattelukulut, muutot ja vuokravakuudet. Mutta kun ei ällisi riitä edes sitä ymmärtämään.


      • 5475454
        vittupissakakkahuuto kirjoitti:

        Samaa idiotismiasi toistat numerosarja. Johon se on täällä todettu, että työkkäri maksaa ja sossu maksaa haastattelukulut, muutot ja vuokravakuudet. Mutta kun ei ällisi riitä edes sitä ymmärtämään.

        Haista VITTU tai muuta itse.


    • vittupissakakkahuuto

      Kyllä on koiraan kalahtanut oikein kovaa, kun oma vastuunkanto on otettu puheeksi.

      Pissa-kakka-tyylillä haistattelevat vittua, kun eivät muuta osaa.

      Oma vastuu alkaa jo koulussa. Vastuu omista opinnoista. Harvassa maassa on niin halpaa opiskella kuin Suomessa. Akateemiset opinnot ja ammatilliset opinnot sujuisivat talouden puolesta kaikilta. Osa ei niihin panosta, koska eivät ymmärrä eivätkä osaa. Älli ei yksinkertaisesti riitä.

      Koulutuksen kautta tulee sitten se työpaikkakin varmemmin. Edelleen on tarjolla töitä myös kouluttamattomille, tosin ei yhtä paljon kuin ennen. Niissä töissä on paljon ulkomaalaisia. Nämä kotona makaavat kantasuomalaiset osaisivat tehdä ainakin niitä töitä, mutta kun ei kelpaa. Tai ehkä se älli ei riitä edes niihin töihin?

    • 56666

      Niin kaikki muuttavat paitsi sinä et. Just joo. Vttu mikä elvistelijä paskapierupää. Niitä hullujan joka paikas piisaakin.

      • vittuhuuto

        Numerosarja, saanko arvata? Olet varmaan kovaa kamaa naismarkkinoilla noilla puheillasi. Siis silloin kun peräkammarista kajahtaa.


    • 65767

      Kuule ei kiinnosta mitkää naisetkaan. Sinullakaan niitä ole pahemmin näkynyt. Läski kaljamaha kun ei naisia kiinnosta.

      • vittuhuuto

        Numerosarja on klassisena: "Happamia, sanoi..."

        Ymmärrän, että numerosarjalle yllä olevan ymmärtäminen on jo liikaa. Ehkä muut kuitenkin...?


    • Kaikkeasitäkuuleekaan

      Miten muuttaa mihikää jos asuntoa ei vaan saa? Ootteko te ihan älyvapaita vai jostain hoidosta karanneita? Siltä vaikuttaa. Joka paikas on asuntojonotkin ja voi joutua odottamaan vuosia.....huh huh.....

    • SuljettuOsasto

      Nämä ovatkin suljetulla osastolla.

    • MikäSossu

      Mikää työkkäri ja sossu ei mulle maksanu penniikää ku vaihdoin paikkakuntaa vaikka oli työpaikka. Älkää uskoko näitä RUNKKAREITA täällä. Joudut ottaa velkaa maksaakses sen muuton.

    • sdecfgvb

      Jopa Turussa, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa jne. isoissa kaupungeissa on tarjolla halpoja vuokra-asuntoja. Ainut poikkeus on Suur-Helsingin alue.

      • 5466

        Mitä klauemmas muutat sen enempi se myös maksaa RUNKKARIT. Älkää uskoko näitä pässinvitunpäitä


      • fgyunmmm

        Onneksi kaikilla tänne kirjoittavilla on nettiyhteys ja he voivat itse tarkistaa missä halpoja vuokra-asuntoja on. Ei tarvitse uskoa peräkammarinpoikia, jotka toivovat koko kylän jäävän sinne hänen seurakseen ja ylläpitämään paikallisen huoltiksen baarin tarjoilua.


    • Sossumies

      Kato yksinäs niitä vuokra asuntojas. Jooko? Mulla on halpa vuokra asunto. Jota en vaihda.

      • kaljaakitaanvaan

        Joko oot aloittanut tämän päivän kaljoittelun? Eikös ne pikkuhuoltiksien baarit mee aikaisin kiinni?


    • Sossumies

      En ole juonut puoleen vuoteen mitään. Sossu rahoilla nimittäin ei paljoa ryypätä. Kyl se työssä käyvä ryyppää enemmän kun sil on varaa siihen ;D

    • Sossumies

      Kun ne liiton päivärahat menee silloin on Sossumies tai Nainen. Niin mitä sitten?

    • dnhsb

      Työtön saa jopa 700 euroa muuttoavustusta, kun muuttaa työn perässä. Rahasta ei ole kiinni, vaan työhaluista.

    • 54656565

      Haista nyt jo vittu kun se muutto maksaa useita tuhansia. Montako kertaa olet itse muuttanut vastaus varmaa 0 kertaa.

      • snbsb

        Aikuisiällä olen muuttanut 6 kertaa. 700 eurolla teettää kevyesti pitkänkin muuton vaikka muuttofirmalla, pelkän auton vuokraava pääsee vielä halvemmalla.


    • Sossumies

      En oo saanu avustuksia muuttoihin ja jos en saa en muuta.

    • Sossumies

      Jos et oo muuttanu oman paikkakunnan ulkopuolelle sitä ei lasketa.

    • Sossumies

      Muuta yksityiselle niin vuokratakuu on heti 1400€ ellei enemmänkin että se siitä

      • mitesnytsuupannaan

        Sossu avustaa myös vuokratakuussa. Tekevät maksusitoumuksen. Ensisijaisesti yhden kkn vuokraan, mutta tarvittaessa myös kahden kkn.


    • Vitutaustaaa

      Vitut avustaa

    • 5547

      Vedä Jake kätees.

    • atwg

      Vedä kätees.

      • ujymn

        Hyvä ajatus! Kiitos kun ehdotit.


    • antilusmu

      Se on tosiaan hirveää, että lusmuilijoilla ei ole yhtään mitään selitystä käytökselleen kuin juurikin se lusmuilu.

    • eimuutakutöihin

      Menkää töihin luuserit ja lopettakaa mankuminen.

    • 454676

      No mee yksinäs Ja MAKSA vielä siitä kun MENET.

    • 56545

      Heh heh heh heh heh heh heh heh heh...;DDDDDD

    • Envaihtaisi

      Kirkkonummi Gesterby. Paikka jos on kuspäitä ja muita hörhöjä. Itsekään eivät muuta mihikää. Heh heh heh heh heh heh heh heh...;D

    • niasutsiellä

      Ni asut siellä hoh hoh hah buuuuuuuaaaaaaaaaaaaaaaahhhhh

    • Vedäkätee

      Vedä Jukka käees...Hohoh hoh hah heh.

    • iascdvxcc

      Siellä se peräkammarinpoika on taas kännissä yöllä kirjoitellut henkeviä...

    • 546436

      Haista sinä jo VITTU. Jos on kerran asunut Helsingissä ei sinne toista kertaa MENE. Koska sinä meneet Helsinkiin asumaan niin tuskin menet koskaan vaikka saisit kenkää.

      • sedrtfgyhjknm

        Taisit herätä jo krapulaasi, yksin ja katkerana. Voi voi. Kerrohan mitä hyötyä sinusta on kenellekään tai millekään? Tai iloa?

        Aivan.......!


      • dhdhg
        sedrtfgyhjknm kirjoitti:

        Taisit herätä jo krapulaasi, yksin ja katkerana. Voi voi. Kerrohan mitä hyötyä sinusta on kenellekään tai millekään? Tai iloa?

        Aivan.......!

        Myös sinäkään et lähtisi paikkakuntia vaihtamaan kuitenkaan. Kerrohan miksi sen tekisi jos mitään tilapäispaikkaa ei ole kaiken mennessä perseelleen? No niimpä....


    • Hahahahahahhahahahaha

      Peräkammarin poikia nämä kaikki ovat. Ei haluta liikkua kotikulmilta mihinkään. Muille siitä vain sitä päätänsä auotaan paskan lätinöillään.

    • Joopajoooooooo

      Yksin sitä on ollu vaikka olis ollu töissäkin...Mitäs sitte? Ei se ketään oo koskaa kiinnostanu mitä minä teen. Miks Helsingissäkin on se 50.000 työtöntä parasta aikaa niin kannattas vähä tutkia mitä ympärillä tapahtuu. Anttila meni konkurssiin, microsoft vähentää porukkaa. Jne. Koko Suomessa on yli 300.000 työtöntä että laitahan faktoja miten se tois työpaikan jos asuu muualla....ei tuonut ainakaan minulle. Joku on vaan ehkä tajunnut tämän ja sekös se vituttaa teikäläistä. Se on vaan sitä ikivanhaa tuubaa mitä teikäläinen suoltaa. Vaihda jo levyä tai tee itse niinkuin ajattelet.

      Aivan....!

    • kgcnknun

      Helsingin työttömät ovat työttömiä omasta halustaan. Kaupungista löytyy kyllä työtä usealta alalta.

      Syrjäseuduilla saattaa olla väkeä, jonka pitäisi uskaltaa ensiksi muuttaa suureen maailmaan töitä saadakseen.

      • Nykymaailmantodellisuus

        Totuus ei ole ihan näin yksinkertainen työmarkkinoille pyrkivälle. Kaupungissa on enemmän töitä mutta myös enemmän potentiaalisia hakijoita. Samalla periaatteella pullojen kerääminen ei ole välttämättä tuottoisampaa kaivopuiston haravoijille kuin jollekin parin tuhannen ihmisen pikkukunnan ainoalle ammattimaiselle pullonkerääjälle. Pääkaupunkiseudulla on kymmeniä tuhansia hanttihommia hamuavia opiskelijoita varsinaisten työttömien päälle jotka olisivat valmiita ottamaan vastaan melkein mitä tahansa mainostenjakajasta hesen hampurilaisenlämmittäjään. Kun itse laitoin CV-nettiin ilmoitusta että kaikki käy, tuli odotetusti peräänkuulustelua vain kahdesta puhelinmyyntipuodista. Toisesta paikasta osoitettiin haastattelun jälkeen tylysti ovea ja toisesta ei kuulunut mitään. Se siitä puhelinmyynnin työvoimapulasta.

        Pelkästään Helsingin väkiluku kasvaa keskimäärin yli 20:lla joka ikinen päivä ja ainakin puolet tulokkaista on maahanmuuttajia, usein huonosti koulutettuja turvapaikanhakijoita yms. Suurelle osalle heistä pitäisi keksiä matalan tuottavuustason hommia kun henkistä pääomaa ja varallisuutta ei ole monikansallisen vientiyrityksen perustamiseen. Pitää muistaa, että alhaisinkin toimitilojen siivooja pystyy moderneilla säätövartisilla mopeilla/puhdistusaineilla/yhdistelmäkoneilla siivoamaan monen kymmenen ihmisen sotkut. Pari postinjakajaa hoitelee kokonaisen kaupunginosan. Toimitila/laitoshuoltajia lienee Suomessa jotain 80 000 luokkaa. Postilla on väkeä 17 000.
        Hanttihommiakaan ei ole loputtomasti. Siksi pitääkin kysyä: Eikö PK-seudun kymmenistä tuhansista työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautuneista kantasuomalaisista todellakaan löydy halukkaita vessanpönttöjen rassaajia ja porrassiivoojia? Tarvitseeko Suomen talous aivan välttämättä kieli- ja ammattitaidottomia kolmannen maailman asukkeja maailmassa, jossa fyysistä panosta tarvitaan yhä vähemmän?

        Lisäksi työllistymistä hankaloittaa ammattiliittojen sanelemat korkeat palkkatasot.
        Venäjällä minimipalkka on alle euro tunnissa. Virossa 2,54 euroa. Suomalaiselle on maksettava vähintään kahdeksan euroa tunnissa alasta ja työkokemuksesta riippumatta. Siis tuottavuudeltaan tismalleen samasta työstä ostovoimallisesti moninkertainen korvaus. Ei ihme että virolaista vuokratyövoimaa käytetään.


    • Sossumies

      No jos joku sais näitä Kela sossu paska rahoja johan loppuis se puhe paikkakunnan vaihdoista lyhyeen ja leuka loksahtais...Niillä se ei nyt ainakaan onnistu kellään. Sitten Sossu vielä kauniisti kertoo mihin hintaan sinä saat asua niin mikä tässäkin on sitten ihmisen vika. Ei ne mitään 1000€ vuokria maksele. . .Senku tyhmäilette keskennne kun se sossun asiakas tietää kyllä tilanteensa paremmin kun tuuban puhujat.

      • tdnbu

        Sossurahoilla muutto onnistuu erittäin helposti, sillä muuttoon saa erikseen muuttoavustuksen.

        Mitä vuokriin tulee, niin suurimmassa osassa Suomessa saa kämpän alle 500 eurolla, jonka makselee helposti jo pienemmästäkin palkasta.


    • fgeyyer

      Ei työttömäl ole mitää rahaa muuttaa eikä lainaa tipu mistään että se siitä. Tämä jannu taitaa elää vaan jossain omassa kuplassaan. Ala työttömäks jos kiinnostaa niin sitte tiedät mitä herkkua se on. Jokainen tietää mitä rahaa saa ja mitä sil on varaa tehdä ja mitä ei. Jos näin ei ole sitten on oma talous aika hakoteillä.

      • snsbs

        Valtio maksaa, kun työtön muuttaa työn perässä.


      • fdgdf
        snsbs kirjoitti:

        Valtio maksaa, kun työtön muuttaa työn perässä.

        Eihä maksa.


      • suntbj

      • dfhdg
        suntbj kirjoitti:

        Maksaa, maksaa.

        http://www.te-palvelut.fi/te/fi/erikoissivut/kustannukset_ja_avustus/index.html

        Eivät maksneet minulle ainakaan enkä niitä minäkään maksa. Aina ne keksii jonku tekosyyn ettei sitä avustusta tule. Jos se paikkakunnan vaihto maksaa 2000-3000 euroa niin ei ne avustukset sitä kaikkea kata muutenkaan. Älä huijaa ihmisiä täällä. Mitä kauemmas muutat sen enempi se maksaa. Minä tiedän mitä se maksaa kun olen kerran vaihtanut paikkakuntaa mikä oli iso virhe.


      • dtsbt

        Muutin 3 vuotta sitten. Matka oli parisataa kilometriä ja hinta 630 euroa, vaikka muuttofirma teki hommat. Muuttoavustus olisi siis riittänyt hyvin.


    • dhdfhdkjkj

      Mistä sä voit kenenkää taustoja tietää jos se ihminen onki asunu muualla jota mollaat joka paikassa kun sillä ihmisellä on takuuvarmasti kaikki työtodistuksensa tallessa.....Muutenki sitä työpaikkaa voi hakea eri paikkakunnalta vaikka ei asukaan siellä eri paikkakunnalla ja on saatukin. Jos kerta bussilla pääsee Helsinkiin 50 minuutissa miksi vitussa siellä asua? Helpoiten pääsee kun lataa matkakortin. Moni vaan on että ei yksinkertaisesti osata liikkua muulla.

    • hghgfhgh
      • yfegumx

        TYövoimasivut on täynnä työpaikkailmoituksia töistä johon ei tarvita erityistä koulutusta.


    • fdfdg

      No hae itse niitä?

      • ymndk

        Haettu on. Hae sinäkin!


    • hkjghgulol

      Pikkalan Pökäleet täällä vaan lätisee. Hah hah haa....Siellä kyllä ura urkenee varmaan ainakin.

    • fhfhfgh

      Ensinnäkään en hae työtä jos siellä lukee että se kestää kuukauden tai 1-3kk koska siinä ei ole mitään järkeä. Toisekseen en muuttais niin lyhyen työn takia minnekään tai olisin tyhmä.

      • jdhrfhvtujhh

        En pysty lukemaan tätä idioottimaista ihmisvihaketjua ja pakko peittää silmät ettei näe ääliömäisimpiä kommentteja kun tulee oksu lukiessa, mutta ihan samaa mieltä lukemani tekstin tekstisisällön kanssa, kun en minäkään hae töihin, joissa työsuhteen kesto olisi 1-3 kuukautta työpaikan sijaitessa missä vaan päin maata, koska siinä jäis kolmen kuukauden työsuhteista joka kerta pari tonnia persnetolle vuokravakuuksien ja uuden vuokra-asunnon hankintakulujen osalta jos työsuhde kestäis kolme kuukautta ja asuakin pitäisi, enkä itse ainakaan ole niin rikas, että mulla olis alipalkkatyöstä jossa työn kuukausipalkka olis alle 5000 euroa per kuukausi, varaa elää sellaista elämää, että hyppisi ympäri maata minkä tahansa koulutusta vastaamattoman 1-3 kuukauden mittaisen pätkätyön perässä. Toki jos mulle annettais satatuhatta euroa, muuttaisin mihin tahansa päin maata.


      • roletaari

        Olen tyhmyyteeni tyytyväinen.
        Kotipaikkakuntani ulkopuolella olleet työt kestivät 2pv (440km) > 6vuotta (120km). Muuttoja perheen kanssa, ensin yksi penska, sittemmin 2lasta, 4 muuttoa.
        Lasten vartuttua muuttoja yksin, mutta vaimoni jäi pääosoitteeseen, 7kpl. Näihin kuuluu tuo 2pv/440km. Eipä sitä tiennyt ennakkoon. Jos olisin tiennyt niin en olisi lähtenytkään.

        Lienee luonnekysymys. Jo poikamiehenä elin levottomasti. Liikuin työn ja rahan perässä ilman paikkakuntarajoitteita.
        Arvostan vaimoni joustavuutta sekä muuttoherkkyyden, että myöhempien yksinolojen vuoksi.
        Olemme ratkaisuihimme hyvin tyytyväisiä. Aktiivinen työura loi vaatimattoman taloudellisen pohjan joka antoi mahdollisuuden täydelliseen, omaehtoiseen "laiskistumiseen" 57/52 vuotisina.
        Kotiseuturakkaina se ei olisi ollut mahdollista.
        Olemme nyt eläneet tätä joutilasta, stressitöntä elämää ilman mitään tukiaisia, pian 16 vuotta.
        Työeläkkeet ja vaimon KELAn alle 200€:n täydennys hänen minuakin pienempään eläkkeeseensä.

        Suosittelen kaikille omien "todellisten" tarpeiden tarkistamista, pitemmän tähtäyksen suunnittelua ja lyhyen aikavälin mukavuustekijöistä tinkimistä.
        Muuten on turha ruikuttaa!

        Katsotaan nyt korista!


    • tehthth

      Nämähän ovatkin äälitöitä. Toisekseen en lähtis halvasta vuokra asunnostani myöskään kalliimpaan ainakaan jonka senkin vaivalla olen saanut eikä muuten tarvinnu odottaa kun vuos !!!!

    • dfhf

      Missä ihminen asuu sitte jos sen menee se työpaikka ja asunto??? Ne kalliit kustannukset on omiaan siihen jos haluu elämäänsä jännitystä....Voihan sitä tyhmä olla ja muuttaa mutta minä en ainakaan. Tyhmiä on jo liikaa jos helsingissä on se 5000 asunnotonta koko ajan niin se on sit. Äly hoi meininkiä. Kaupungillakin jo pelkästään niin isot jonot että saa odottaa vuosia asuntoaan...yksityisen ei vuokraa. Joka paikas on asuntojonot !!!!

      • dyndjb

        Ei ole pakko asua Helsingissä, jos ei tee siellä töitä. Palkalla taas saa yksityiseltä tai vuokrafirmaltakin helposti asunnon.


    • yyjkjgjk

      Täällähän vain haukutaan muita jotka ovat yrittäneet saada töitä........Ei se hmekään kun mielenkiinto sitten latistuu. Muuta te te ette osaa kun piipittää asioista jossai paska netti palstalla. Kun päässä humisee tyhjyyttä niin sittehä humisee.

    • fgfghhg

      Ja yksityisellä et tiedä kuinka kauan saa asua. Että sillee. Jos se asunto menee myyntiin niin sittehä on. Kerra asuin toista kertaa en mene koska ne on PERSEESTÄ.

    • dfhf

      Muuta paikkaa ei enää ole kun Kirkkonummi. Siel asutaan ja ollaan . Työnnä sä vaan ne peräkammaris sanonko mihin.

    • mitäsääkintied

      Mitä sääkin persläpi mistään tiedät mitään helkkarin runkkari homo.

    • dfshhdfh

      Runkkari paska vitun homo runkkaaja. Hae töitä sieltä CGI paska firmasta nii et pääse.

    • fhfdd

      Mä oonkin ylpeä persläpi runkkaaja homo.

    • gfdgfzfdg

      Töihin on paha mennä jos ei pääse edes haastatteluun.....Mistäpä sinäkää mitään tiedät.

      • kuygg

        Sitten pitää hankkia parempi CV. Käy vaikka koulua.


    • fgtdh

      Työttömiä on yli 300.000 kuitenkin...ei siinä auta mikään parempi Wc,kään...vittu kun et vaan kestä totuutta. Mä olin jo asunnoton enkä tekis enää mitään jos näyttäis siltä että se vähäkään vaarantais mun asumista. Opiskelijan rahat on jo niin pienet etteihän ne mihinkään riittäisi ja sitten yks kaks ootki asunnoton vielä. Ei se 40 vuotias mihkää kotiinkaan pääse asumaan.

    • sghshtd

      Kuunnelkaa ton jätkän neuvoja ja alkakaa asunnottomaks...Menkää yksityisille asumaan niin voi olla että saat asua vaan vuoden siinä. Puolen vuoden sopimuksiakin tekevät.

    • dgdhgfh

      Minäpä en niitä samoja työpaikkoja enää hae. Kyllä se menee kerrasta perille jos joku paikka sanoo EI niin se on EI.

    • harjoittelupaikka

      Mars työharjoitteluun kun sellaisen paikan saa jos viitsii yrittää eikä vaan lusmuilla

    • Sossumies

      Vitut saa. 6v työttömänä ollut ei enää muutenkaan saa mitään työtä. Sitä paitsi Sossu sen edelleen sanoo mihin hintaan pitää asua. Näillä työttömyysrahoillahan tottakai maksellaan tonnin kuluja ja ostellaa omia asuntoja....Joo....Työtön ei saa pankista lainaa nykyään edes tonnia joten se siitäkin. Menepä muuten sen oman asuntos kanssa sitten joskus sinne Sossuun jos satut saada kenkää ja liiton rahat menee niin ne käskee myydä sen.

    • Sossumies

      Sossu kun määrää mihin hintaan pitää asua jos on työtön asua niin syyttäkää nyt sitä virastoa vaan siitäkin.

    • sgshg

      Onko tullu mieleen ettei kaikilla oo sitä kultalusikkaa siellä jossain ruskeassa reiässä? Ei oo ajokortteja tai muutakaan niin minä kyllä sanon että tälläset ihmiset ei osaa katsoa kun omaa tilannettaan. Työttömyys kun sattuu omalle kohdalle putoaminen on niin kovaa että sittepähä tietää mitä se on. Ei nykyään voida kävellä vaan johkin työpaikkaan kysymään työtä eikä niitä mitkää isätkää voi enää järjestää. Kaikki on muuttunut sitten 70 luvun. Se on nykyään hakemus sähköpostilla ja ne soittaa sulle jos niitä kiinnostaa. Että terveisiä perseestä.

      • kdfhgtugtuhu

        Täällä kylläkin "kultalusikka perseessä syntyneinä" pidetään ihan tavallisia ihmisiä näillä Suomi24- keskustelupalstoilla, lukemani mukaan. Se on joidenkin mielestä "kultalusikka perseessä syntymistä", että talous on normaali ja että kouluja ollaan käyty muutakin kuin peruskoulu ja lukio. Se on kyllä totta, että ei ajokortittomalle työttömälle ole samanlaisia työmahdollisuuksia, kuin ihmisellä jolla on varaa käydä autokoulu. Muuten, uskallan sanoa, että vielä vähemmän joskus 1970-luvulla työpaikkoja sai muuten kuin omalla ahkeruudella: koska en ole umpitampio, tiedän yleissivistyksellä että 1970-luvun vasta alussa tuli edes peruskoulu-uudistus. Sitä ennen pitkälti lähemmäs 1960-luvun alkuun suomalaisen taviksen omien vanhempien piti raataa, että lapsensa pääsi edes lukioon. "Terveisiä perseestä" sinne vihaavalle äärioikeistolle täältäkin!


    • hgfdhghg

      Ketä se vittuakaan kiinnostaa oikeasti mitä joku toinen tekee kun ei ketään. Minä kun vaihoin paikkakuntaa eipä ne entiset työkaverit yhteyksiä pitänyt tai muutakaan. Olishan se ihan kiva kun joku joskus edes olisi sattunut soittamaan ja kysymään että mitenkäs on mennyt mutta ei niin ei...yhtä tyhjän kanssa. Sinänsä sama muuttaako sitä vai ei...ketään ei kiinnosta. Ei ne semmoset mitää kavereita ole. Odottavat vain että pääsisivät selän takana nauramaan jos lähtiskin muualle.

    • uskojoettävalehtelu

      MO EI VALTIO MITÄÄN MUUTTOJA MAKSELE VAIKKA KUIN LÄHET TYÖN PERÄSSÄ. Pelkkää puppua syöttää kansalaisille huijareita koko sakki siellä.
      Tuo on ovaan hyvä konsti saada kansaliset ensin myymään asuntonsa ja kun ovat sen myyneet niin sipilä sanookin että käytä nuo rahat mitkä sait asuntosi myynnistä!!!! hehe... siinä sun valtion rahat on!!
      Se on kosti saada ihmiset myymään omaisuutensa.. ja taas kusessa ovat...
      Etkä vielä ole oppinut, miten siellä eduskunnassa valehdellaan??????? Älä nyt ystävä rakas usko kaikkea mitä sulle sanotaan....

      Niinhän sairaanhoitajillekin aikanaan katainen lupaili 500 e kun hänet valitaan eduskuntaan... jahas. no ei tänä oäivänä ole niitä palkankorotuksia saaneet.

      Ja mitä sipilä on luvannut???????? Se poik avasta lupaakin ja valhetelee...se on jo hänelle arkipäivää, ei enää erota itsekkään mikä on totta j amikä valhetta.

      Pakolaisille lupaili omakotitalonsakin vuokralle, vaan kuinkas kävi, soriiiiiiii ei sovi turvallissyistä käyttöön!!!!! Pelkkä huijari, halusi vaan näyttää esimerkillään että monet kansalaiset antamavat oman kotinsa pakolaisille.... heh... takataskussa oli sipilältä pelkkä pila. hahaa, enpäs annakkaan....

    • kjjjljjlhjl

      Ne paikkakunnan vaihdot vie vaan sun rahas ja sitte ootki köyhä eikä enää tarvi muuttaa. Aina sossukin keksii jonkun ettei sitä avustusta saa....No ainiin kun pitäs olla se 6kk kestävä työkin ensin ja jos saa sittenkää muuttoavustusta kun saatkin jo palkkaa....no ota lainaa ja muuta velaks...Hehe !!!! Sitten se parin tonnin velka menee ulosottoon kun saatkin potkut. Hehe !!!! Kun joudut ulosottoon etpä saa lainaakaa enää että halpa oli homma. Hehe !!!!

    • seeikäyseeikäyse

      Ei voi. Mahdotonta. Ei se kuitenkaan....
      Ei se putoa taivaasta valmiina käteen. Sen eteen on oltava valmis tekemään, ja PALJON!
      Nykyajan ihmiset on tottuneet siihen, että rahaa tulee jollain taikatempulla valmiiksi käteen. Omaa persettä ei haluta liikauttaa. Väsyy. Joutuu rasittamaan itseään. Joutuu luopumaan mukavuudestaan (= sohva, telkkari, kalja, tupakka) Jne.
      Ulvotaan räkä lentäen kun joillakin on töitä ja jotkut painaa niska limassa itsensä ja perheensä eteen. Ei suotaisi kenellekään toiselle kun itselle ei kotiin tarjottimella kanneta. Sitten kun jotain tarjotaan, ei tuolla palkalla, ei kun joudun muuttamaan, ei kun joutuu aamulla nousemaan, ei kun se ei ole kivaa.

    • fghgfhfg

      Jonneki jos muuttaisi kyllä se asunto on tultava vapailta markkinoilta eikä mistäään yksityisiltä. Sen voin kertoa että niihin EN menisi. Liian moni on joutunut niistä kuseen ja asunnottomaksi kun tekevät epämääräisiä sopimuksia. Hyi.

      • gvbgd

        Yksityiset vuokranantajat toimivat nimenomaan vapailla markkinoilla. Huoneenvuokralaki turvaa vuokralaiselle hyvän aseman, olipa sopimus millainen tahansa.


    • Aivopieru1

      Jaa toisella paikkakunnallako se työpaikka sulle kotio kannetaan? No sittenhän työttömiä ei varmaa olis. Ite sitä pitää hakea eikä jossai muualla asuminen auta siihen mitään kun jos vastauksina saa että hakijoita paikkaan oli 600 joista 1 pääsi sinne niin vastaukset puhuu puolestaan. Pitkään yli 5v työttömänä ollut ei enää työllisty. Asu missä tahansa.

      • ybhnn

        Ei kaikilla paikkakunnilla työttömiä olekaan. Lisäksi useilla paikkakunnilla on vain työttömiä, jotka itse valinneet työttömyyden. 600:a hakijaa taas ei ole mihinkään.


    • älkääusokominitereitä

      Kuka hullu lähtee omasta kodistaan yhtään mihinkään. Älkää hyvät ihmiset uskoko valtiovallan juttuja mistään muuttoavusta! Työ ette sitä avustusta saa!! Paljon ne apinat puhuu, mutta täyttä potaskaa, eduskunnassa valehtelu on sallittua, Siellä kun ei saa sanoa suoraan että sinä valehtelet, siellä käytetään kiertoilmaisuja.

    • uihhhjh

      En uskois ketää vähääkää apinalta näyttävää....tai Natsilta

      • iknrkfm

        Minä en usko loiselta haisevia.


    • fghjg

      Se on sun ongelmas.

    • fdgfdgdf

      Hullu Trolli polli sinä oot.

    • puhutpotaskaa

      Miten olisi sodan jälkeen käynyt, jos rintamalla olleet miehet olisivat jääneet kotiin kurjuuttaan itkemään? - Silloin monella lapsella olisi isä, monella vahemmalla olisi lapsensa, jos suomi ei olisi ollut niin hullu että pakottaa kansalaiset sotaan. Ihmishenkiä olisi säätynyt.

      Kenenkään ei Suomessa tarvi nähdä nälkää. Tuet on riittävät, vaikkakin niukat. --Tuet eivät ole riittävät, jos olisi ei olisi leipäjonoja, nälkäisiä ihmisiä velkaisia. Tuet ei riitä edes perusruokaan. Sitä vaane i myönnä ne joilla on rahaa, joilla on töitä joilla on joku joka elättää, siivellä niinkuin sinä elät jonkun siivellä.

      • yfgdchvjz

        Ai että jos oltaisiin päästetty ryssät rakentamaan Neuvosto-Suomea, olisi ihmishenkiä säästynyt?

        Leipäjonot palvelevat päihdeongelmaisia, ylivelkaantuneita, uusavuttomia ja niitä, jotka eivät halua hakea toimeentulotukea.

        Kun ihmisen kurkusta kaataa alas tarpeeksi viinaa tai vetää suoneen tarpeeksi huumetta, voi syntyä aliravitsemus myös Suomessa olevalle suomalaiselle. Mutta ei se synny sen takia, että tuet olisivat liian pienet.

        Kun ihminen mieluummin ostaa huvikseen yli varojensa kaikkea tarpeetonta, hänellä ei rahat riitä ruokaan ja ihminen tarvitsee ruokakassia. Sekään tilanne ei johdu siitä, että tuet olisivat liian pienet.

        Kun ihminen käyttää tukirahansa roskaruokaan ja rahat loppuvat kesken kuukauden, ei syynä ole tukien pienuus.

        Kun ihminen ei periaatteesta halua hakea toimeentulotukea, hänellä saattaa tarvita ruokakassia. Toimeentulotuen pienuus ei kuitenkaan ole syynä tilanteeseen.


      • roletaari
        yfgdchvjz kirjoitti:

        Ai että jos oltaisiin päästetty ryssät rakentamaan Neuvosto-Suomea, olisi ihmishenkiä säästynyt?

        Leipäjonot palvelevat päihdeongelmaisia, ylivelkaantuneita, uusavuttomia ja niitä, jotka eivät halua hakea toimeentulotukea.

        Kun ihmisen kurkusta kaataa alas tarpeeksi viinaa tai vetää suoneen tarpeeksi huumetta, voi syntyä aliravitsemus myös Suomessa olevalle suomalaiselle. Mutta ei se synny sen takia, että tuet olisivat liian pienet.

        Kun ihminen mieluummin ostaa huvikseen yli varojensa kaikkea tarpeetonta, hänellä ei rahat riitä ruokaan ja ihminen tarvitsee ruokakassia. Sekään tilanne ei johdu siitä, että tuet olisivat liian pienet.

        Kun ihminen käyttää tukirahansa roskaruokaan ja rahat loppuvat kesken kuukauden, ei syynä ole tukien pienuus.

        Kun ihminen ei periaatteesta halua hakea toimeentulotukea, hänellä saattaa tarvita ruokakassia. Toimeentulotuen pienuus ei kuitenkaan ole syynä tilanteeseen.

        Hyvin tiivistetty!
        Liittyen alkuosaan niin miehityksen seurauksen mallia voisi katsoa Baltiasta. Neukkulan puhdistusten seurausten henkilömenetykset olisivat ollet suuremmat kuin tappiomme sodassa ja kohdistuneet toisella tavalla eri henkilöryhmiin.


    • raedd

      Jatka sä vaan tosa samaa paskaas ku et itekää lähe minnekää. Tuet riittävät jos ei asu kalliilla ja se on.

    • Lomailujatkuu

      Hyvin menee, mutta menköön.

    • gdfshhf

      Jorma25cm, ne pikavippifirmat panea sua vaaan perseeseen. Lopeta niiden ottaminen. Ilmainen neuvo. Ei ennen ollut vaan sellaisiakaan Minä panen ennemmin piukkapyllystä sosiaalitanttaa. Olisko vika itsessä jos joku ei osaa etuuksiaan hakea. Jos duunia ei oo ne on vaan haettava. Siks pitääkin asua yksin että näitä etuuksia saa koska jos puoliso käy töissä voi olla että kela rokottaa koska kela on natsi. Kela ei hyväksy kalliimpia vuokria. That's it.

    • hinkasinkanssa

      Hinkasin kanssa sosiaalityöntekijää kun olin työttömänä,mitäs siinä ku sai tuheroo ja toimeentulotukea.

    • Lutkutilutkuti

      Joo muuta työnakia ja saa haukut kun ei onnistukaan. Samalla kun tiedetään että on muillakin niitä vanhempia lähellä...samalla kun tiedetään että on ikänsä työttöminä olleita...joo...Samalla kun tiedetään että ihmiset on saanu perintöjä ja rakentaneet niillä varallisuuttaan....Kyllä SE tiedetään. Enää en muuta jos nämä ikänsä työttömnä olleetkaan ei ala jotain tekemään...alkaa vaan vituttaa. Haukkuisitte heitä eikä sellaista joka on yrittänyt edes saada töitä muualtakin kun hikisestä peräkylästä. Lutkuttakaa nakkiinne vittu....Sitä saa mitä tilaa.

    • beethooven

      Ei kerkeä turhasta valittamaan etenkään silloin kun vielä on työttömänä niin hirveän paljon työtä. Ettei varsinaista luppoaikaa jää kuin korkeintaan yöllä tv-tuolissa torkkuessa ja odottamassa onnettoman maan onnetonta olympiamitalijahtia.

      • Ikiliikkuu

        Ei tässä todellakaan ehdi muuta kuin huikopalan kanssa vähän istahtaa ja tsekkailla uutisia ja vaikka näitä kirjoituksia ja sitten taas menoks ja mä kun kuvittelin, että työttömänä olis jotenkin löysempää, mut näköjään ihan toiveajattelua. Hommia riittää ja kaikkea ei ehdi tehdäkään, aina jää rästihommia seuraavaksi ja seuraavaksi ja seuraavaksi päiväksi.


    • Justiinsajajuu

      Näähän on aivan aivokuolleitten kirjotuksia tai sitten se on kateus joka puhuu. Mitä pienempi kylä sen suurempi kateus sanoo sananlaskukin.

    • PerseeseeVeto

      Hei aivokuolleet...pääkaupunkiseudulla edes liiton rahat ei riitä jos asut yksin kalliimmalla ja saat kenkää jos nekin on pienet. Joudut asunnottomaks. Älkää edes harkitko sinne menoa vaan siksi jos joku sanoo niin tai siinä sitä ihmistä vedetään perseeseen.

    • jhghhgjj

      Kyl sossu katkasis tuet jos tiliotteessa näkys että joku ulkopuolinen on sinne rahaa...Sossu myös sanoo mihin hintaan pitää asua että nämä taitaa tosiaan olla aivoluolleita.

    • sgsgghhj

      Ei se 6v työttömänä ollut paikkakunnanvaihtoja enää maksa. Eikä vanhemmat. Mistä se työpaikan ja asunnon menettänyt muualtakaa apua olis kysyny kun kotoa. Jos joku on joutunu muualta sinne kotialueelle takas ehkei oo ollu vaihtoehtoja. Työttömänä ei oikein asumisesta maksa 950kk. Jos ei mee jakeluun vois mennä hoitoon. Menkää rokkariin juttelee niille paikkakunnan vaihdoista niin ne ei edes ymmärrä mitä se tarkottaa. Joku vois vetää vaikka turpaan.

      T. vittuuntuut Gesterbyn hourulasta

    • fdggfgf

      Nämä haukunnat ei minun elämään vaikuta kun aina minua on kiusattu ja haukuttu. Kyllä siellä vanhempien luona kävis vaikka olis töissäkin tai asuis eri paikassa niin kauan kun ne elää. Joillainhan vanhempia ei ole enää. Sen voin kertoa ettei se 40 vuotias sinne ainakaan asumaan enää mene.

    • fdhdfhh

      Itsestänne te pellen täällä vaan teette näillä turhilla haukuillanne kun ei s mihinkään johda kuitenkaan. Siellä Gasterbyssä on ihmisiä jotka ei oo koskaan olleetkaan missään töissä niin haukkukaa niitä. Koska he muuttavat työn perässä....AIVAN !! He saavat hurrausta kun eivät edes yritä mitään ja ne jotka on yrittäneet niitä sitten haukutaan niin kannattaako edes työtä sitten hakeakaan....vähä tuntuu siltä ettei jos kert näin on.

    • dfhdhgfh

      Tiedättekste pallipäät ettei sil työttömäl oo mitään tuhansia euroja kun ite ne muutot on pitäny maksaa. Lainaakaa et saa mistää jos ei oo vakituinen työpaikka vai ootteko te ihan aivokuolleita? Ei onnistukaan muutot että se siitä.

    • lisääsatujakiitos

      HAHHAAAA... TÄÄ OLI TOSI HAUSKA SATU!

      Oon nauranu nyt kohta kaks viikkoo tätä tarinaa! Aloittajalla on tosi hyvä mielikuvitus... hehheee...

    • jhghghghg

      Joo työttömäks eri paikkakunnalle....Työttömii on liki 400.000 kertokaa lisää satuja...hahahaaa...hehehee....

    • yuuyuuyt

      Jorma25cm. Minäpä en lähe enää minnekään. Jos ne vanhemmat ja rahat olis niin sittenhän sieltä muualta ei olis tarvinnu lähtekää takas vaan kun ei oo. Oliskoha niillä vanhemmilla omiakin maksuja. Ei sitä kallista asumista millää etuuksilla pidetä että in your dreams. Ei ole enää vakituisia työpaikkoja. Siinähä haukut jos ei muuta niinku oo. Luulis huomanneen jo ettei siinä mitään tapahdu.

    • Hehehehehehehehehahah

      Ei se sossuun tipahtanut mihinkää eri paikkakunnalle pysty muuttamaan ja se tietää sen itsekin....Se on vähä voi voi. Kertokaas taas lisää satuja. Kuuntelen.

    • jfkjkjföajföadfj

      Nykyhallitus on syyllinen työttömyyteen. KUKA HULLU OTTAA VASTAAN TYÖTÄ JOSTA EI MAKETA PAlKKAA.

      Hallitu vääntää kovalla tohinalla halpatyömallia köyhille ja huonotuloisille, jotta menettävät luottotiedot ja näkevät nälkää.

    • ghfhj

      Kuka hullu ottaa vastaan töitä jos palkasta ei jää edes toimeentulotuen verran joka on se 485,50€ kk ????

    • sgfgdsht

      Jorma25cm. Muuta helsinkiin ja siellä kun vuokra nousee sittenhän sä muutatkin kerran vuoteen kun joudut vaihtaa aina asuntoo jos saat...Sen voin kertoa että minä en sinne enää ainakaan MENE.

    • jhkhj

      Jos tää on jonku mielestä tosi elämää kirjottaa tänne jotain paskaa niin täytyy olla niuvanniemestä karannut?? Tosielämässä kukaan ei tule ulkona sanomaan mistään muuttamis saarnoistaan kellekään mitää. Kun eivät uskalla. Kyllä minä nauran.

    • roletaari

      Kokemuksia työttömyydestä ja työkkärista.
      Kouluaikaiset kesätyöt löytyivät suoraan alkaen 14v. Täysaikaisia, pieniplkkaisia, kesälomat töissä ilman päivääkään kesälomaa.

      Intin jälkeen 1964 ilmoittauduin työnhakijaksi. Täysin turhaan. Suora haku tomi.
      Poikamiehenä oli helppo liikkua. Paikkakuntaa, tai edes maata vaihtaessa ei aina ollut tietoa mistä löytää yöksi katon päälleen.

      Perheeellisenä useita työpaikan ja paikkakunnan vaihtoja.

      Kun työsopimukseni purettiin ( siis ei irtisanottu ) 1996 alkoi työttömyys / pätkätyö vaihe jota kesti putken alkuun saakka.
      10 pätkää joista yksi oli naapurikunnassa. Muut kauempana.
      Yhtään pätkää en saanut työkkärin kautta.
      Muutaman kerran käytin hyväkseni matka-avustuksen itse hankkimaani haastatteluun.

    • dtrfgfjgf

      Kuka tääl mitään mihkää muuttais....jos se pitäs ite maksaa niin milläs maksat jos ei oo. Teepä se vielä velaks niin rupee tulee näitä VOUTI juttuja. Kuka sellaista haluais koska sitten on mennyt vituiks jo valmiiks. Älkää kuunnelko näitä älykääpiöitä he ei tiedä mistään mitään. Ovat varmaan asuneetkin ikänsä samassa paikassa.

    • regrer

      Ne jotka on asunu samal paikkakunnal ikänsä ei edes tiedä mitä se muuttaminen maksaa. Vois tulla pikku yllätys joten helppo siitä on aina sanoa tietysti....sitten he ei keksi enää muuta kun että työtön elää jonku muun rahalla niin se on aika säälittävää. Pitäsköhän tämä hieno sosialiturva sitten lopettaa niin huomataan ettei työttömiä olekaan 1 tai 2 vaan niit on liki 400.000. Ne joilla on töitä elävät omassa mielikuvitus mailmassaan ja kuplassaan. Kannattako joskus katella uutisiakin mitä ympärillä tapahtuu...koko ajan irtisanotaan ja niin pois päin ettei se työ muuttamallakaan enää niinkun tule.

    • ykjhjjgh

      Ketään on turha haukkua mikskää peräkammarinpojuks tai lois pummiks tai muutakaan. Koht koko Suomi on työttömii. Minä en kuuntelis ainakaan enää ketään koska tiedän totuuden. Jotkut ei vain kestä totuutta että työttömii on satoja tuhansia. Hae siinä joukossa sitä paikkaa sitte niin ei tuu.

      • Peräkammarinpoju

        On ihan lokosata ollai vaimon peräkammaripojuna. Tuet juoksee tillille kuin Manulle illallinen. Kalja virtaa kun muija kantaa sitä kaupasta tänne peräkammariini. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!


    • serhreg

      Niillä yksityisillä vuokraantajilla sä oot koko ajan muutenkin liipasimella koska tulee pihalle lähtö niin kannattaa asuu niis joo. Kuka niihin menis.

    • dffhdhfd

      Omas maksetus varmaan on kiva asua mutta yhtiövastike menee kuitenkin. Sitten kun vähä remonttia tehän sieltä voi pukata lisä maksua jota ei ehkä pystykää maksaa. Onneks pääsin omasta asunnosta eroon...voi vittu. Heheheeee.

    • dtthrdf

      No kohta kukaan ei nykyvaatimuksilla pääse edes töihin. Vaaditaan jopa 5v alan kokemusta ja ajokorttia ja kaikkea muutakin niin haepa siinä jos ei niinku oo. Koulusta se työkokemus ei tuu. EI tämä oo tavallisen ihmisen vika että mittees työ muita mistään haukutte...Lukekaapa niitä ilmotuksia sieltä te palvelujen sivuilta niin vois vähä jo vähä laittaa valoja päälle. Minä kyllä sanon että VOI VOI.

    • sdgdfg

      Haistakaa kaikki vittu ja muuttakaa itse muualle.

    • rtghfh

      Ei kukaa mihkää Helsinkiin mene vai kiinnostasko maksaa jostai siivouskomerosta 800 vuokraa yksin? Minä kyllä sanon että ne kanin kopit saa sinne jäädä ihan yksinään.

    • dfhhdh

      Jorma25cm. Miten pienellä palkallakaa elää jos sä asut kalliimmalla ja sitten kun se työ lopahtaa saakin vaan arvailla miten siinä käy. Jos toi on naurun asia niin kannattas miettiä onko asunnottomaks joutuminen mikää naurun asia sitten. Kyllä ne liian kovat hinnat kaupungeissa on syy siihen miks muualla ei vois asua.

    • dhfhfhf

      6v työttömänä ollut ei enää saa työtä. Vaikka muuttais. Ilmainen totuus.

    • Bersaukko

      Perseaukinen ei ainakaan muuta mihinkään. Ota siinä oppias yksinäs. Berseaukkki bärsaukko persaukki.

    • eurookaanenvaihtaspois

      Arvaas mihin kaikkeen kauheeseen uusavuttomaksi yhes sukupoves ryysyläisestä rikastuneeksi koulutettu asunto ja vähän muukin velallinen kallispalkkainen "osaaja" pystyy noon miljardin vuoden geeniperimällä saamatta mitään hyvää aikaseksi yhtään kellekkään oikeesti`? Vailla mitään todenmokasta vastuuta yhtäänmistään?
      Puheet kun ei vastaa totuutta eivätkä tekoja ja aikaansaanokset on usein aivan soopapuheitten asteella nii mitä palkka sitte vastaa?

    • dghdfhg

      Millonkas ne 15 vuotta työttöminä olleet tohtorit työllistyy ???

      • jfdjlfjladjlköafjöadjfö

        Ei tohtorit tarvi työllistyy, heillä on ollut aikaan suuret palkat he saavat hyvät korvaukset ja kun tekevät tutkimustyötä saavat apurahaa. He kyllä pärjää, pimeesti vaan tukia.


    • srthh

      Kyl työssä olevanakin voi olla sama tilanne kun työttömänä että käteen jäävä raha on melkeinpä sama mitä työttömänä saa. .voi jäädä jopa vähemmän jos se asuminen vaikka nielee sitten kaiken ettei se oikein kannusta yhtää mihinkään. Olisko siinä järkeä jos työssä olevanakin joutus hyppiä sossussa niin minusta ei. Niitäkin siellä joutuu käydä että ei pelkästään työttömät. Ja opiskelijatkin joutuu.

      • roletaari

        Tein tappiolla työtä vuoden. Eri paikkakunnalla. Maksoin itse yksiön vuokran saamatta edes vähentää sitä verotuksessa.
        Viikonloppujen kotimatkaa oli 250km/suunta. Verotukseen vähennys vain halvimman julkisen mukaan.
        Bruttopalkkani oli noin puolet edellisen työn tasosta.
        Vittuunnuin verottajan tulkintoihin ja työpaikan kahteen marokkolaiseen jotka olivat omistajan vävyjä joten sovimme työnantajan kanssa työsopimuksen muuttamisesta määräaikaiseksi vuoden mittaiseksi.
        Jos asumis- ja matkakustannuksiani olisi kompensoitu ja vieläpä saanut tehdä verovähennyksiä niin olisin saattanut olla niin hullu, että olisin jatkanut, ehkä, mutta ne marokkolaiset vävyt.

        Kipristelin tuon vuoden koska putken pää häämötti reilun kahden vuoden päässä.
        Paikkasin puutteen pätkätöillä joita olin tehnyt ennen tämän "vakituisen" aloittamista.


    • agggg

      Kyllä niitä perkeleitä on joka kerrostalossa jotka on turhankin uteliaita muiden asioista. Ihan ku omissa ei olis tarpeeks. Minä kyllä sanon että huh huh. Perkeleistäpä ei tarvi välittää.

    • dfdgds

      Helpommalla pääsee kun ei lue näitä. Jokainen saa jotain rahaa kuitenkin olipa tilanne mikä tahaan. Kannattaa muistaa että Suomes on koko ajan 7000 asunnotontakin niin ei semmoseen tilanteeseen kukaan halua. Ne paikkakunnan vaihdokset on siihen juuri omiaan. Nämäkin täällä muita haukkuvat ajattelevat kuitekin lopuksi vain omaa napaansa ja että on se katto pään päällä. Kuka ei ajattelisi? Jos saa maksuhäirikömerkinnän vuokran laiminlyönnistä ei oo oikeutta enää lakisääteiseen asuntoon niin en minä ainakaan ketään Mulkkua kuuntelis.

    • sdffsd

      Sossun asiakkaan on asuttava siinä sossun hintaan määrätyssä asunnossa. Ette työ tälle asialle mittään maha kuitenkaan !!!!

    • xncng

      Jos otan velkaa itse ne on ottanut eikä niistä muita haukkuminen. Suurin osa on just tälläsii paskoja muutenkin jotka täällä muita tulee sitten haukkumaan. Minä en ymmärrä miks pitää ottaa velkaa jos ei pysty maksaakaa niitä takas koska vain aivokuollut tekee niin. Oma valinta.

    • dftjdfdhf

      Sen voin kertoa että PIKAVIPPIÄ en ainakaan oa. Hahahahhahahhhhehehehehehehhehhemuhhahhahhehehhahhahehehhahahahahhehehehehheeeeeeeeeeeee.

    • srhrrdhrhd

      Juu heti huomenna vaihan paikkakuntaa. Juu juu. Oottepa te hauskoja ihan naurattaa. Hahhahhhhehehehhhhahhhamuhhahhahhehehehhhehhahahahahahahhheeeeeeeeeeeeee

    • agrggeag

      Näitä irvileukoja on joka paikassa minne meneekin jotka sanoo että pitäskö sun muualle mennä asumaan. Irvileukoja kun ei oo pakko kuunnella että silleen.

    • tärkeempääkinmietittävää

      Paskanpuhujilla ja huuhaan tekijöillä jotka taas täällä esiintyy "asijantuntevina" kovalla palkalla tehokkaalla työajalla ei oo oma nauta läheskään kaikilla milloinkaan ollu ees ojassa, joten heiltä puutuu vain omakohtalollinen käytännönkokemus jota ei voi oppia, opiskella tai korvata millään muulla? Iha toista saarnaisivat jos itte oisivat kusessa ja tällätyylisuunalla on vaan ajan? Millon kaikki ovat. Puheet eivät vastaa tekoja valheet totuutta ja työt palkkausta koulutus takaa osaamista todenmokaset näkyvät aikaansaamisetkin on aivan soopapuheittenasteella tuttua vai?

    • fdgdf

      Ei nämä itsekään muuttais minnekään jos heiltä työ loppuis kun sitten tajuttais että sehän maksaa niin ei sitä voi. . .Kyllä minä tiedän.

    • sdffddfs

      Mitä helkkarin hyötyä mistää muuttamisista on? Ei takaa työpaikkaa sekään.

      • roletaari

        Paas ajatellen järjestystä!
        Itse tein aina työsopimuksen ennen muuttoa. Olisi älytöntä lähteä kuikuilemaan tyhjän päälle.


      • dfhfg

        Milläs rahalla lähet jos ei oo?


    • xcbfcbfc

      Vuokraiskohan tässäkään ykskää asunnon omistaja sille sossussa olevalle yhtään mitään niin vähän epäilen että kannattasko miettiä mitä paskaansa tänne kirjottaa. Jos se ei kysy tuloja tai työpaikkaa niin ompas tyhmä asunnon omistaja. Hehehehee.

    • fdhdht

      Niin kyllähän se joku saattas olla kateellinen siitäkin jos joku on edes joskus saanut asuakin jossain muualla kun siellä peräkammarissa. Sitähän se vain on.

    • fgfgjgf

      Muutenkin tuntuu aika hassulta jos jollekin tarjoomalla tarjotaan sitä työpaikkaa eikä se sinne eri paikkakunnalle lähtis.....Mutta sitä kukaan ei nykyään voi tietää kauanko se työ kestää koska nyt ei ole niinkuin ennen koska mitään 40 vuotta kestäviä paikkoja ei taida enää olla. Sitten sitä joutuu taas järjestelemään asiansa uudestaan, etsiä halvempi asunto jne. Kuka tuohonkaan muka haluaisi koska se vituttaa sit jos se työ loppuu ja oot vaihtanu paikkakuntaa...voi olla että joudut meneeki sinne kotikuntaan takas jos sitä halvempaa asuntoo ei muualta sitten heru kun ei niitä kaupungeissa ainakaan oo.

      • roletaari

        Sellaista on elämän meno ollut jo pitkään!
        Eräs kaverini oli vuosikaudet sorvailemassa pk-seudulla asuen siellä viikot vaatimattomasti ja käyden viikonloppuisin pääosoitteessaan 250km:n päässä.

        Ketju herättää kysymyksen miten mahdottoman massiivista muutoista jengillä onkaan kyse. Meidän kahden lapsen perheemme muuttokamat ovat aina mahtuneet yhteen koppikuormuriin. On testattu monta kertaa.


      • sdfcgvhbjn
        roletaari kirjoitti:

        Sellaista on elämän meno ollut jo pitkään!
        Eräs kaverini oli vuosikaudet sorvailemassa pk-seudulla asuen siellä viikot vaatimattomasti ja käyden viikonloppuisin pääosoitteessaan 250km:n päässä.

        Ketju herättää kysymyksen miten mahdottoman massiivista muutoista jengillä onkaan kyse. Meidän kahden lapsen perheemme muuttokamat ovat aina mahtuneet yhteen koppikuormuriin. On testattu monta kertaa.

        Hamstraaminen on pakkomielle. Rikkinäisiä ja turhia esineitä saa ilmaiseksi. Monella köyhällä on valtavasti aivan turhaa tavaraa, suurin osa odottamassa, että heillä olisi voimia korjata, kunnostaa ja pestä ne.


    • gfhgjgf

      Joo se on helppo muutella jos on ajokortti ja voi käyttää vaan pakua mut entä jos ei oo ajokorttia tai kuskia muuten siihen. Menee jo liika kalliiks yhen maksaa aina niitä paska muuttofirmoja. Sen voin kertoa että mitään muuttoavustuksia ei ole koskaan herunut ja jos mulla ei ole rahaa sitenpä ei muuteta. Aina ne kiertää sen paskan muuttoavun ettei sitä saa.

    • jkhhgjhjg

      Joku tampio täällä kuvittelee että sitte ihminen muuttaa kun se ei saisi tukia niin täytyy olla kyllä aivokuollut paviaani kun ei todellakaa muuta. Näkyy jo niin pitkälle että tällänen tyyppi ei ole ainakaan sitä koskaan maksanut eikä tiedä mistään mitään !!!!

    • shbvy

      Työn perässä muuttaminen ilmaiseksi, ja rahoitus siitä, että muuttamisesta kieltäytyvien tuet puolitetaan.

      • dfzgh

        Eipä oo kukaan käskeny kuule muuttamaan??? Missä kuplassa sinä elät???


    • fghhfgg

      Takaiskuista se ihminen ainakin oppii ettei toista samoja virheitä. Esimerkiks jos on joutunu olee asunnoton se pitää sen asunnon sen saadessaan paskat välittämästä mitä toiset sanoo. Nämähän yrittävät horjuttaa sitä ihmistä tekemään samat asiat että menis sen uudemman kerran vituiksi ja nauravat partaansa selän takana...Yrittävät egoansa pönkittää kiusaamalla heikompaa että se jolla on huonosti käynyt tyhmänä lähtis taas sinne eri paikkakunnalle odottelemaan koska on taas asunnoton...voi voi. Ehkä jollain palkat tai mitkään rahatkaan ei siihen edes riitä että monellahan se on justiinsa näin. Ehkä pitäisi voittaa ensin lotossa...mmhh...justiinsa.

    • hjggfj

      Työvoimatoimisto ei käske ihmistä muuttamaan. Ilmainen totuus. Omasta halusta ehkä jos on työpaikka voi muuttaa.

    • dffdhgf

      Nytkin teksti tv,ssä luki että työttömiä oli heinäkuussa lähes 380 000. Tässä porukassako pitäs yrittää työpaikan löytyvän..Jep jep..

    • fgxgfj

      Ei kukaa mitää paikkakuntaa vaiha. Vaan siks jos joku omas asuva kusipää sanoo niin. Luulettekste omistavanne koko mailman jos teil on joku oma asunto häh ?? No menkääpä sen oman kans sossuun jos duunit ja liiton rahat kuluu umpeen niin tehän tiedättekin jo mitä ne teille sitten sanoo. Ne käskee myydä sen...hah hah haa...

    • dfgfd

      Menkää kalliimman vuokra sunnon kans sossuun ne sanoo no vaiha halvempaan...hah hah haa...Ei se sossuun tipahtanu mihinkää muuta koska kalliimmallekaan se ei voi mennä.

    • yyjny

      Vähäistä, kovin vähäistä on työttömän omasta työllistymisestään ottama vastuu. Heti ensimmäisenä ollaan vaatimassa, että työn luo ei ainakaan mennä, vaan työ pitää tuoda työttömän luokse.

    • fgfgffd

      MIKS SIITÄ JOUTUU AINA KODOTTOMAKS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • xdfgfdgdfd

      SUN LUOKO MÄ PERKELE TUUN SITTEN ASUMAAN ETTÄ LOPETA MUNAPÄÄ TOI JANKUTTAMINEN !!!!!!!KATO PALJO JOSSAI HELSINGISSÄ MAKSAA ENSINNÄKIN VUOKRAT !!!!!!!!!!!!!!!!!! SINNE EI KUKAAN ENÄÄ MENE !!!!!!!!!!!!!!!!!! TIEDÄKS PALJO TYÖMARKKINATUKI ON TAI TOIMEENTULOTUKI NIIN SILLÄ RAHALLA KUKAAN EI MUUTA MUNAPÄÄ !!!!!!!!!!!!!!

    • ghfgg

      HEI MUNAPÄÄ ANNA SE 5000 € NIIN TOTTAKAI VAIHAN PAIKKAKUNTAA !!!!!!! EI TYÖTTÖMÄLLÄ SITÄ RAHAA OO VAIKKA HERRA MUNAPÄÄ KUINKA SIITÄ SANOIS !!!!!!

    • dhdrthgf

      HERRA MUNAPÄÄ !!!!!!! TÄÄLLÄ ON KARKEESTI 500 000 TYÖTÖNTÄ VAI ETKÖ HALUA USKOA TOTUUTTA?????? MIKSI KIUSAAT VAIN YHTÄ IHMISTÄ SIITÄ VAI ONKO KUSTA PÄÄSSÄ?????????

      • Kusta_omassasi

        Jospa idiootti lopettaisit tuon huutamisen.


    • dffdhdf

      Idioottihan sä oot itte.

    • fghfhfg

      Ainakin täl idiootilla on asunto. Se on ihan jokaisen tiedossa muutenkin mitä hintaa voi ylläpitää ja mitä ei että jos ei oo niin sitten on jo idiootti ainakin.

    • kgjhgjh

      Kyllä se on niin, että pilkka saattaa osua myös omaan nilkkaan. Nehän jotka ovat asuneet ikänsä samalla paikkakunnalla eivät tiedä edes millaista on siirtyä eri paikkakunnalle. Puheeksi jäisi paska puhujallakin siirtyä minnekään jos saisi potkut persauksille. Olen varma siitä.

    • fbbyj

      Suomessa on ennätysmäärin avoimia työpaikkoja, mutta työttömälle ei vain kelpaa. Työ on aina muka väärässä paikassa, vääränlaista tai väärin palkattua.

      Pitäisi päästä eroon yhteiskunnan tulonsiirroista, niin alkaisi työ kelvata.

    • dsggg

      Sittenhän kaikki istusi vain kadulla. Ei työtön ihminen lainaa saa. Idiootti taas äänessä.

    • fddsfgd

      Tuloton ihminen ei asuntoa vuokraa. VOI VITTU MIKÄ IDIOOTTI !!!

    • dhdfh

      Minäpä tiedän kuka tämö idiootti on. On aina ollut idiootti ja tulee olemaan. From kyrksslät.

    • dfdthhtdtdr

      Mun puolesta kaikki tuet voidaan lopettaa katsotaan kuka muuttaa ja minne. Liiton rahat myös tulee lopettaa. EI VASTAVÄITTEITÄ !!!!!!!!!!!!!

      • eipalkkaaenää

        PALKANMAKSU PITÄÄ LOPETTAA. Se on suomessa liian iso kuluerä että siitä saisi herrat ison potin taas itselleen.

        Kukaan ei tarvi suomessapalkkaa.

        Verot 98 % ja loput hyväntekeväisyyteen. Kaikki omaisuus valtiolle. Ja ihmiset pakkotyöhön. Ilman palkkaa, puurolautasella.


    • rsersehher

      YT NEUVOTTELUT TULEE MYÖS LOPETTAA !!!!!!!!!!

    • esrerh

      PIKAVIPIT PITÄS LOPETTAA, PANKKILAINAT PITÄS LOPETTAA !!!!!!!

    • srerrg

      Minua ei kiinnosta elättää herroja.

    • drtst

      On väärin että jotkut saa ylipäänsä olla samalla paikkakunnalla koko ajan.

    • ewgeg

      Ja koska tämä ei johda mihinkään haistelkaa niitä pyllyreikiänne keskenänne. Adios.

    • aeraer

      Jos sä herra munapää teet jotai paskaa duunia niin miks et vaiha parempaan? No siks kun et osaa. Älä täällä muille kitise mitään siitä.

    • earherha

      Alkaa vaan vituttaa tälläset NATSIT. Vittu ku urakalla irtisanotaan ja töiden perässä pitäis muka muuttaa niin mitä ihme vittupäitä nämä tyypit luulee olevansa? Potkut persauksille tälläisillekin ja äkkiä !!!!!!

    • aweaewer

      Nordic Aluminium Oyj vois laittaa lappu luukulle ainakin. VITTU NIIN PASKA FIRMA ETTEI MITÄÄN RAJAA !!!!!!!!!

    • Depressiivinen

      Lähtökohtaisesti en ymmärrä, miksi hyvin toimeentulevat ylipäätään käyvät täällä vittuilemssa köyhille. Mut niinhän se on, että vian ei tarvitse olla suuri, kun se on päässä.

    • srdhhhrsdrd

      Se minnekään muuttamattomuus on vain vastalause kaikelle paskalle ja irtisanomisille ja asuntojen menettämisille. KOITA NYT VAAN JO TAJUTA SE MUNAPÄÄ !!!!!!! ME KAPINOIMME PASKAA VASTAAN !!!!!!!!!!

    • Sota.köyhiä.vastaan

      Köyhät pitäisi lopettaa Suomesta.

    • aerher

      Perinnöt pitäisi lopettaa ettei köyhä saisi mistään rahaa tullakseen KUSIPÄÄKSI.

    • aewrghe

      Kuule Kimmo. Ne sun sanomises olikin sitten siinä. Ei tartte sanoa enää päivää edes missään. Paljastit itsesi.

    • aewrwe

      Kyllä siellä omas on varmaan niin kivaa asua..mutta kun remonttia tulee saat siitä vitusti lisää laskua. Onko sinun tarkotus haukua muita aina siitäkin...vittu. Mene vuokralle äläkä valita.

    • rfgerahreha

      Minä oon maksanu jo perseeni ruvelle noista tyhmistä paikkakunnan vaihdoista. Tulkaa ampumaan jos vituttaa koska enää en voi maksaa. VITU KUSIPÄÄT.

    • jhfgj

      No nyt se munapää tais mennä iltavuoroon tekee sitä paskaa duuniaan....hehehhehehehehehehehhehehehehhahhahehehhehehehhehehehehehhehehehehhehehehehhehhehehheh

    • thhsy

      Valtio on ottanut kantaakseen vastuun ihmisen työttömyydestä. Siksi omaa vastuuta ei oteta.

      Poliitikot kantavat kaksin käsin rahaa yhteiskunnan hyödyllisiltä jäseniltä työttömille. Tämä työttömyydestä palkitseminen on johtanut, yllätys yllätys, työttömyyden voimakkaaseen kasvuun.

    • hdfhfdfhdf

      Suurin osa työttömistä on luottotiedottomia ja ulos ottovirastokaan ei ole vieras paikka. Miten tässä yks pölvästi edes kuvittelee sellaisen ihmisen vaihtavan mitää paikkakuntaa millään muotoa. Jos ei oo vaikka luottotietoja on aika pirun vaikea saada edes asuntoakaan. Saati jos ei oo sitä työpaikkaa ensin että olis tulojakaan hakea sitä asuntoa jostai kalliimmasta paikasta. Kyllä näkyy jo niin kauas ettei tälläinen ihminen tiedä itse paikkakunnan vaihdoista mitään...Miksköhän...no ku ei oo tarvinnu koskaa tehä. Nää on just näitä. Sitten tulee vaan näitä..niin ku elää muiden rahoilla...niin tulonsiirrot ptäs lopettaa...niin....kun ne ei keksi enää muuta sanottavaa. Mistä te ottaisitte korvauksenne jos mitään korvauksia ei olisi kun työ lopahtas....tätähän sopii sitten miettiä koska sehän koskis kaikkia jos ne lopetettais.

      • ethve

        Töiden välissä ollessa voi käyttää säästöjä. Niitähän olisi paljon nykyistä enemmän, jos ei tarvitsisi maksaa veroja työttömyyskorvausten kustantamiseksi.

        On se kumma, miten paljon innokkaammin työttömät kannattavat työttömyyskorvauksia kuin toimia työllisyyden parantamiseksi.


    • serhhh

      Jatkuvat yt neuvottelut ja irtisanomiset on aiheuttanut työttömyyden. Missä yritysten vastuu? No vittu sitä missää ol. Suomes on lähes 500 000 työtöntä ihmistä. Se on tämän päivän totuus.

      • sthsv

        Kaikki yritykset eivät koskaan ole kannattavia vapaassa talousjärjestelmässä. Irtisanomisia tulee aina olemaan. Vasta silloin ollaan todellisissa ongelmissa, jos irtisanotut eivät saa työ- tai opiskelupaikkaa, vaikka todella haluaisivat.


    • sagggg

      Paikkakunnan vaihdoilla ihminen saadaan rahattomaks, luottotiedot menee sitten kun duunit menee oletkin iloinen perseaukinen eikä tarvii enää koskaa vaihtaa paikkakuntia. Ne on niin kalliita että ei se perseaukinen niitä enää pysty enää koskaan uudestaan maksamaan.

      • roletaari

        Paikkakunnan vaihdoilla ihminen kestää työelämässä kiinni ja säilyttää halutessaan mahdollisuuden toisen, mielestään paremman työn etsimiseen.
        Samalla ihminen saa palkkaa josta jättää osan kuluttamatta ja myös säilyttää luottotietonsa.
        Poikamiehen paikkakunnan vaihdot olivat kustannuksiltaan mitättömiä eikä lapsiperheenkään koppikuormuri ja muutama sata kilometriä maksaneet omaisuuksia.
        Töissä olleen persaukinaisuus on omaa tuottamusta, suunnitelemattomuutta ja tyhmyyttä.

        Perheellisenäkään en kokenut paikkakuntien vaihtoja keljuina, vain tarpeellisina.
        Poikamiehenä ne olivat suorastaan virkistävää vaihtelua.
        Vaihdot perheen kanssa pystyisin laskemaan. Poikamiesajan vaihdoista jäisi kyllä jokunen unohduksiin.

        Mistä helvetistä joillekin on syntynyt käsitys muuton kalleudesta?
        Onkohan kyse vain laiskuuden selittelystä?


      • MaksaaSE

        Älä oleta että kaikilla olis sitä ajokorttia. Jos joutuu käyttää muuttofirmaa se muuttaminen maksaa ihan VITUSTI. Se muutama sata kilometriä maksaisi aika helvetin paljon.


    • serre

      Ei sitä paikkaa oo 6 vuoteen näkynyt !!!!!

    • yyugyg

      Miten sä muutenkaan minnekää muutat jos sulla ei oo mitään tilapäispaikkaa kaiken mennessä perseelleen? Ei kukaa 40 vuotias enää kotiinkaan MENE. Kun eivät edes ota. Kun asuntojakaan ei kerran tosta vaan aina oteta se on täys mahottomuus. Asunto kuuluu ihmisen perusturvaan Suomessa. SItä kukaan ei voi kieltää.

    • Stubidosiellä

      Työnnä ne veros vaikka Stybbin hanuriin. Sinne ne menevätkin. Työttömältäkin veroja ottavat 20% joka laakista ryökäleet :o)

      • rugyvh

        Se työttömän 20 % on vain ennakonpidätys. Veronpalautuksina tulee takaisin. Todellinen 20 %:n vero työttömille olisi hyvä alku työttömyyden kannustimien vähentämisessä.


    • dsfdsf

      Entäs jos onkin vaan toimeentulotuella??? Lol.

    • Kankster

      Gangsterbystä kukaan ei näytä lähtevän ainakaan minnekään ettei kyllä oo muuttoautoja näkynyt !!!! Eikä tuu näkymäänkään. Paskaa puhutta.

    • Kyrpä000

      Kuka tonne pääkaupunkiseudulle enää lähtis? Täytyy olla jo aika kova palkka jos yksin asuvana siellä meinas pärjäillä. Asuminen vie kaiken, säästöön jää 0. Työ lopahtaa joudut asunnottomaks kun korvaukset eivät riitä.

    • jgjhg

      Jos kirkkonummelta saa vuokra yksiön alta 500 ja jossain vantaassa se on yli 800 niin kyllä se vika on joku muu tässä. Kuka helvetti lähtis edes siitä halvasta kalliimpaan jos sellaisen on saanut niin ei kyllä kukaan jos ei oo ihan täys seinähullu. AIniin ku ei sitä kalliimpaa edes saakaan. Voi voi.

    • Aivopieru1

      Montahan kaljaa nämä on ottaneet aivopieruja kirjoitellessaan...Huh huh

    • Eiolpuuhöylä
    • kyyyjfhjh

      Sen minä ainakin olen todennut että muita haukkuvat ovat itse jääneet sisään. Itsellehän sillä hallaa vasta tekeekin ja gutaa juuri sille jota tässäkin on haukuttu. Kannattasko ketään haukkua koska jossai se on asuttava jokaisen kuitenkin. Jos minä olen uutena jossain firmassa niin viimeisempänä sinne päässeenä vähennysten tullessa lähtee ensimmäisenä uloskin....Ei kukaa enää uskalla mihinkää muuttaa kun ei minua vanhemmatkaan ihmiset sitä uskalla tehdä kun ei oo munaa siihen. Sitten nämä muita haukkuvat sairaat paskat.

    • dfggds

      Muutenkin minne helevettiin se pitäis ylipäänsä muuttaa ?

    • Totuustämä
    • adrrdh

      Mitä kukaa toinen voi kenenkää töistä ja asumisista muutenkaan tietää. Koska se ihminen tietää ihan ite missä on ollu töissä, missä asunut. SOsialiturva on vaan niin paska ettei sillä mitään 1000€ asumiskuluja maksa. Ilmainen totuus.

    • sggsgr

      Jos saan perinnön saan perintöveroa. Oliko tämäkin työttömän syy? Wittu mitä pökilöitä.

    • segsgse

      Jos maksan kallista vuokraa en ihmettele jos palkasta jää vähemmän. Oliko tämäkin työttömän syy? Kaikki tuntuu olean työttömän syy. Vetäkää käteen.

    • fdhffhd

      Elän omal rahal ku otan lainaa. Elän omal rahal ku otan lainaa ja saan Voudin kimppuuni. Käkä. On se elämää joo. Kyllä minä sanon että ottakaa niitä lainojanne vaan mutta muita ette siitä kyllä rupea perkele haukkumaan js vituiks ment. Näitähän nämä paska haukkujat on.

    • fddsgg

      Kyllä näitä mulkkuja löytyy joka paikassa. Asupa missä tahansa. Se ei siitä miksikään muutu kuitenkaan teki mitä teki tai ei tee.

    • kjhgjhgjh

      Mitähän nämä tekisivät jos joutusivat itse työttömiksi....jaaa-a. Luultavasti piereskelisivät siellä kotipaikkukunnallaan kuitenkin loppu ikänsä. Ainiin mistään työkkäristä ei muuten tarvii odotella mitään työpaikkoja sillä sieltä sitä ei ainakaan tule.

      • roletaari

        Ei todellakaan tarjottu edes yhtä työpaikka haastattelun mahdollisuutta.
        Ensimmäisen kerran ilmoittauduin työkkäriin työnhakijaksi 1964.
        Viimeisen kerran 2000.roletaari
        Tuolla aikavälillä ehkä pari- kolmekymmentä ilmoittautumista työhakijaksi.
        Ei YHTÄÄN, eikä minkäänlaista ehdotusta!
        Ainoa ehdotus oli viimenen saamani. Etköhän uusi työnhakusi puhelimitse puolivuosittain.


      • shchss
        roletaari kirjoitti:

        Ei todellakaan tarjottu edes yhtä työpaikka haastattelun mahdollisuutta.
        Ensimmäisen kerran ilmoittauduin työkkäriin työnhakijaksi 1964.
        Viimeisen kerran 2000.roletaari
        Tuolla aikavälillä ehkä pari- kolmekymmentä ilmoittautumista työhakijaksi.
        Ei YHTÄÄN, eikä minkäänlaista ehdotusta!
        Ainoa ehdotus oli viimenen saamani. Etköhän uusi työnhakusi puhelimitse puolivuosittain.

        Missä oikein asut? Utsjoella? Pääkaupunkiseutu kärvistelee työvoimapulassa. Maassa on jo 70 000 avointa työpaikkaa.


      • rerggr
        shchss kirjoitti:

        Missä oikein asut? Utsjoella? Pääkaupunkiseutu kärvistelee työvoimapulassa. Maassa on jo 70 000 avointa työpaikkaa.

        SIksihän tänne haalitaan lisää pakolaisia tekemään ne halvalla. Missä kuplassa itse oikein asut?


      • bthvhs
        rerggr kirjoitti:

        SIksihän tänne haalitaan lisää pakolaisia tekemään ne halvalla. Missä kuplassa itse oikein asut?

        Siinä kuplassa, jossa ei tarvita pakolaisia, kun pannaan omat työttömät töihin.


      • fgghfg

        Työnnä sä se Helsinki perseeses. Liian kallis paikka asua. Ilmainen totuus.


      • roletaari
        bthvhs kirjoitti:

        Siinä kuplassa, jossa ei tarvita pakolaisia, kun pannaan omat työttömät töihin.

        Asun Kaakkois-Suomalaisessa kaupungissa. Työkkärin tyhjien toimien, tai oikeastaan niiden puutteen vuoksi, etsin työni poikamiehenä milloin mistäkin. Kuitenkin Skandinaviasta, eniten Suomesta, seuraavaksi Ruotsista. Oslon postin ajo oli lyhytaikainenn.

        Perheellisenä Haminasta, Imatralta, Tikkurilasta, Sipoosta, Järvenpäästä, Forssasta, Savonlinnasta, Varkaudesta, Ruokolahdelta. Nuo nyt tulevat mieleeni enempää miettimättä. Joku saattaa puuttua.
        Työkkäri sponsoroi matkakorvauksen muodossa haastettelujani Outokummussa ja Joroisilla.

        Eipä pk-seudun työkkäritkään ehdotelleet mitään. Esimerkiski Järvenpäässä ilmoitauduin 3kk ennen silloisen työni lopetusta. Eli heti kun olin tehnyt ratkaisuni.


    • shdshfhfd

      Voisihan sitä muuttaa vaikka Amerikkaan...Mutta tuskinpa näistä muille haistattelijoista edes siihenkään olisi. Hah hah.

    • nettisyntinen

      Itsensävahingoittaminen on eri kuin toisten vahingoitos.

    • sehre

      Työttömän on asuttava sossun määräämässä hinnassa. Miksitätmä ei mene jo jakeluun. Syyttäkää sitä virastoa vaan mutta muuten ootte hiljaa.

    • sgre

      Sossu ei hyväksy yhdelle mitään yli 650€ vuokraa jos oot työtön. Älkää kuunnelko näitä pässinpäitä !!!!!!

    • tyylitajuu

      Max Verstappen ei pitänyt Kimi Räikkösen ajotyylistä Belgian F1-kisan toisissa harjoituksissa.

    • fhhh

      Perstapppi !!!!

    • sdfhhd

      Ottakaa lainaa, ottakaa kallis vuokra asunto oot köyhä vaikka oot töis !!!! Näkyy jo niin pitkälle että joo !!!!

    • fhfgh

      Kyllä siinä on tarpeeksi vastuuta että on katto pään päällä oli tilanne mikä tahaan. Sitten menee kyllä jo aika vahvasti jos sitäkää ei oo. Pääkaupunkiseutu on ainakin ihan PERSEESTÄ niine hintoineen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6755
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2313
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1867
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1271
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1065
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      90
      963
    8. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      850
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      152
      783
    Aihe