Otteita professori Timo Vihavaisen loistavasta kirjoituksesta. Kannattaa lukea linkin takaa koko teksti.
http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2016/08/ajatusrikoksia.html
"Valtio, joka ei kykene estämään tunkeutumista alueelleen, on epäonnistunut. Valtio, joka ei edes halua sitä tehdä, on tehnyt moraalisen konkurssin ja loppunsa ansainnut.
...
Mikäli valtio on menettänyt tässä suhteessa toimivaltansa tai muutoin toimii vastoin kansan ilmaisemaa poliittista tahtoa, on tilanne paradoksaalinen. Silloinhan tämä väkivaltakoneisto toimii omia toimeksiantajiaan vastaan ja on ilmeisesti muuttunut tyranniaksi.
Maahanmuutto vastoin kantaväestön enemmistön tahtoa eli tunkeutuminen suvereenin valtion alueelle ilman lupaa on luonnoton tilanne. Jatkuessaan massamittaisena se merkitsee maan valloittamista, mitä a priori voi pitää vihamielisenä tekona, elleivät tulijat ole sitoutuneita samoihin arvoihin ja periaatteisiin kuin kantaväestö.
Muslimien kohdalla, niin kauan kuin he pysyvät muslimeina, ei asia ole näin. Muslimimaailman arvot ovat jo perustasolla mahdollisimman kaukana pohjoismaisen yhteiskunnan tunnustamista arvoista ...
Nykyaikainen, pluralistinen valtio voi sietää tietyn määrän poikkeavuutta, aina mielisairauksista ja rikollisuudesta radikaaleihin poliittisiin liikkeisiin. Ongelmia kuitenkin syntyy väistämättömästi silloin, kun poikkeavuuden määrä kasvaa liian suureksi.
Mikä on tuo maaginen raja, ei liene riidattomasti ratkaistavissa. Sen sijaan on ilmeistä, että tuollaisen, voimakkaasti poikkeavan aineksen määrän ylittäessä paikallisesti kymmenen tai valtakunnallisesti viisi prosenttia, ollaan suurissa vaikeuksissa ja syntyy prosesseja, jotka vammauttavat normaalin yhteiskunnan toiminnan.
Esimerkit useista Euroopan maista puhuvat vastaansanomatonta kieltään, eikä niiden todistusvoimaa voi millään mahtikäskyillä kumota.
Voisiko nyt olla niin, että tällaisen vaaran mainitseminen tai ajatteleminenkin on luvaton ja jopa rikollinen teko? Millaisessa poliittisessa järjestelmässä me silloin eläisimme?
...
Islaminusko ei kuulu minkään kansanryhmän synnynnäisiin tunnusmerkkeihin eikä myöskään ole verrattavissa useimpiin muihin uskontoihin, vaan on luonteeltaan kaikki elämänalueet kattava yhteiskunnallis-poliittinen liike, jonka kannattajat eivät suvaitse muita uskontoja, saati tunnusta niitä tasavaroisiksi. Se on tästä näkökulmasta katsoen verrattavissa totalitaarisiin poliittisiin liikkeisiin, jollaisia on monissa Euroopan maissa kielletty."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.