Fenno elää tulevat vuodetkin lainarahalla. Eikä fennolla ole hajuakaan siitä, miten velka maksetaan takaisin. Siihen on menty, että elintasoa pidetään pystyssä keinotekoisesti. Eli varsinkin eläkefennojen elämä on ihan keinotekoista.
Fenno, velkaraha ja keinotekoinen elämä
Keino-Tekoinen
11106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olet ainakin siinä oikeassa, että Suomi ja sen mukana kansalaiset velkaantuvat, kun ylläpidetään turhaa, haitallista ja kallista kielisysteemiämme.
Voi pikku fennolaista kun pelkää ruotsin kieltäkin.
Sveko Sixten Korkman on pikkuisen viisaampi:
Suomi on pelokas kansa. Se on syystä pelännyt. Oli sitten nälänhätää tai tauteja tai sotaa Venäläisiä vastaan tai sotaa veljiä vastaan tai joukkotyöttömyyttä. On ymmärrettävää, että me aina pelätään, että taivas putoaa niskaan, hän toteaa.
Mutta täytyy sanoa, että meidän nuorissa fennojen pelokkuutta enää ole. Meidän nuoret sukupolvet tulevat pelastamaan Suomen, koska heillä on itsevarmuutta, heillä on sosiaalisia taitoja ja kielitaitoja. Sieltä tulee paljon hyvää, hän sanoo.
Vanhemmatkin ikäluokat voivat hänen mukaansa oppia pelosta pois, mutta nuorille pitäisi antaa nyt tilaa.
Meidän [vanhempien ikäluokkien] pitäisi siirtyä syrjään, antaa nuoremmille mahdollisuuksia, mutta silti jatkaa vaatimattomammissa tehtävissä. Kyllä meistä on paljon apua ja hyötyä, mutta kyllä se on nämä meitä nuoremmat, jotka tulevat nostamaan Suomen, Korkman sanoo.
Turha on fennolle Korkmanin tekstejä esittää. Fenno ei ymmärrä niistä mitään. Fenno lukee vain seiskaa.
Onko totta, ettei fenno ymmärrä? Minusta fennot olivat ennen vanhaan tosi fiksuja ja luokan parhaimpia. Fennot ovat tainneet nykyään tipahtaa kelkasta.
Eivät ennen valittaneet pakoruotsistakaan ja isoja herrojaan heistä tuli. No valittajafennot ovatkin todellisuudessa elämässään epäonnistuneita eläkeläisfennoja.
Nettifennomaanit, jotka kitisevät 24h/7 ruotsin kielestä - siis aikuiset, keski-ikäiset miehet - ovat Neitejä. Ei Mies kitise yhdestä kielestä ja pidä sitä niin isona ongelmana elämässään, että sen puhuminenkin aiheuttaa välittömän identiteettikriisin ja tunteen alistumisesta. Jos alistuminen taas aiheuttaa tarkoitushakuisesti kiksejä, niin suosittelen sadomasoa ja sen aihepiirin palstalle menoa. Tämä on väärä palsta.
Luulin, että ne vain plärää Tuksun ja Nykäsen kuvia nakuina ja kännissä, sekä tietenkin neiti fennohomoa, mikä sen.... Sillinpää...nimi nyt olikaan. Mutta, että vielä lukisivat kuvatekstit ja puhekuplat. Nyt kyllä yllätyin.
Just ja tällaiset fennot haluavat johtaa hienon Suomemme kielipolitiikkaa. Ei helvetissä asiat voi olla näin huonossa jamassa. Fennojen on pakko ryhdistäytyä vai onko svekojen taas otettava ohjakset käsiinsä Suomessa.
FittiReino tas purkautuu. Fenno säästäisi kun ei maksaisi loisen, eli ruotsinelisten elämää. Ajattelepa sitä kunhan lopetat perseesi hiplaamisen.
Se on kyllä kamalaa katsottavaa. Onneksi voi lukea sinun hienostuneita kirjoituksia. Ne löyvät verrattain helposti, vaikka nimimerkki on aina eri.
Valtakunnassa on liian voimakas fennokulttuuri. Voimistuminen on tuonut Suomeen pelkkää köyhtymistä ja elintasoa pidetään yllä enäävain velkarahalla. Fennoille ei pidä antaa valtaa!