Norjanhan piti olla täydellinen ja vapaa maa, mutta nyt sitten iski tämä. Olisikohan se Norjallekin hyväksi tulla EU:n kilpailuviranomaisten valvovan silmän alaisuuteen???
Norjassa tutkitaan kaupan lahjusskandaalia
[STT 14.1.2005, 15:28]
Norjan kilpailuvirasto tutkii epäilyjä salaisesta lahjusjärjestelmästä päivittäistavarakaupassa. Norjassa talouslehti Dagens Näringsliv ja sanomalehti Aftenposten ovat kertoneet, että tuottajien on pitänyt maksaa vuosien mittaan miljardien kynnysrahoja saadakseen tavaroitaan kauppojen hyllyille.
Mahtikauppaketjujen luoma laaja kynnysrahajärjestelmä on estänyt käytännössä reilun kilpailun, nostanut ruoan hintaa kohtuuttomasti ja rajoittanut tuotevalikoimaa päivittäistavarakaupassa. Erityisesti tilanteesta ovat kärsineet pientuottajat.
Dagens Näringslivin haastatteluissa kaikki tavarantoimittajat kertoivat monia vuosia kestäneestä järjestelmästä. Kirjanpitoon kynnysrahat laitettiin "yhteismarkkinointimaksuiksi".
Kilpailuviraston johtaja Eggum Johansen kertoi perjantaina, että tilanne kartoitetaan ja niitä, jotka ovat kokeneet tulleensa väärinkohdelluksi, pyydetään ottamaan yhteyttä virastoon.
"Jo ensi viikolla aiomme tiedottaa tutkimuksen kulusta ja tarkoitus on, että pääsiäiseen mennessä asia olisi jo yleisellä tasolla selvitetty", sanoo Johansen.
Norjassa huhutaan, että lahjukset olisivat yleisiä myös urheiluvälinekaupassa ja vaatetusliikkeissä.
Vaikka Norjassa on aika korkea hintataso, on kalleuden ajateltu johtuvan siitä, että hinnat ovat suhteessa korkeaan palkkatasoon. Kalliita hintoja on selitetty myös sillä, että maa on EU:n ulkopuolella.
Lahjuksia Norjassa
5
282
Vastaukset
- fin
Meinasin laitta pari sanaa samasta aiheesta, mutta ehdit näköjään ensin.
"olisikohan se Norjallekin hyväksi tulla EU:n kilpailuviranomaisten valvovan silmän alaisuuteen???"
Jaa-a. En oikein usko, että EU:n kilpailuviranomaiset olisivat asiaa huomanneet yhtään aikaisemmin kuin Norjankaan kilpailuvirasto.
Täällä on vaahto suupielistä roiskuen huudettu, että Norjan elintarvikkeet maksaa niin paljon, koska Norja ei kuulu EU:hun. Tämä uutinen näistä kynnysrahoista kuitenkin osoittaa, ettei asia ole ihan näin yksinkertainen.- Punasilmä
Vai ei Suomessa ole sama juttu. Kyllä varmasti
- Klasu24
Punasilmä kirjoitti:
Vai ei Suomessa ole sama juttu. Kyllä varmasti
Onko väite pitävä, kun se on todettu näin julkisesti anonyymipalstalla :)
´vai muka olisi Norjalaisille parempi olla korruptoituneen bryssän kuin omien maanmiestensä valvonnassa.
Tuo touhu on kyllä aika pientä verrattuna siihen mitä teikäläisten idolit puuhaavat Brysselissä.- kemikaali
Norjan vapaus noin yleisesti on NATO:n navan alla!Mutta ko. asiassa kannattaisi katsoa sitä että asia paljastui ja se korjataan,kysymys on yhdestä sektorista ja ratkaisu on kansallisilla viranomaisilla ja poliitikoilla,joten tuo hoituneen kansan eduksi.EU:n koko kirjanpito on ollut niin sekaisin kuin seinäkello,etteivät sen tilintarkastajat voineet kunniansa vuoksi sitä alle kirjoittaa.Vieläkään en ole nähnyt selkeää kartoitusta kadonneista miljardeista ja rosvoista jotka niitä liikuttelivat!!!Tehtävä onkin mahdoton se on myönnetty julkisestikin ja meno jatkuu ,koneisto on liian suuri valvottavaksi,kasvaa yhä......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2001546
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58961Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 53826
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t264738Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10730Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338681Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58674Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74666