Auttakaas nuoret likat vanhempaa insinöörisetää?

Vanhempi-insinööri

Olen 60 ja toimin firmassa erikoisasiantuntijana ja projektipäällikkönä.

Tässä eläkepäiviä odotellessani tehtäviini kuuluu myös osaamisemo ja kokemukseni siirtäminen nuoremmille insinööritieteen harjoittajille. Useat heistä ovat uransa alkupuolella olevia naispuolisia insinöörejä, minun näkökulmastani lapsosia.

Kun toimin mentorina nuorille likoille, joudun usein selittämään heille kahdenkesken kaikenlaista asiaan liittyvää. Esimerkiksi neukkarin pöydän yli kurkotteleva tyttönen saattaa jäädä minun eteeni tutkimaan papereita ja röhnöttää edessäni häpeilemättä kyynärpäidensä varassa, melko avoimessa puserossaan. Kyllä kai tämän lapsosenkin on pakko tajuta, että vanha setä joutuu samalla katselemaan tyttösen tissejä, jotka ovat siinä asennossa melko anteliaasti esillä? Ja niin edelleen, muissa vastaavissa tilaneissa, kurkottelua ja kumartelua.

Herää kysymys?

Eikö tyttönen vain tajua, että vanha setä joutuu tahtomaattaan tarkkailemaan lapsosen intiimejä alueita? Ja jos tajuaa, niin yrittääkö hän vedättää vanhaa setää saadakseen itselleen kaiken sympatian ja hyviä neuvoja?

Entä jos vanhan insinöörimiehen itsehillintä pettäisi ja hän tarraisi kiinni tyttösen tisseihin? Rientääkö lapsonen heti syyttämään työpaikkahäirinnästä tai jostain vielä pahemmasta? Kenen on syy ja vastuu?

Näitä tilanteita riittää. Nauravatko tyttöset kaljatuopin ääressä vanhalle sedälle ja vaihtamaan kokemuksia siitä, kuka on vedättänyt pappaa parhaiten?

Näissä mietteissä. Kertokaa.

22

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhempi-insinööri

      Likat, vielä.

      Kertokaa vaan, mitä itse ajattelisitte naisina vastaavassa tilanteessa.

      Kiitos.

    • Ajatus kulje heil e pitkälle.
      Mä ain käsken tulee kurkkii vierelle.

      Paikanvaihto, sä istut pöydän pääs & harkkari istuu oikeel tai vasemmal.

      Syyllinen tietty hää, ken daisareihi tarttuu.

    • oidgosdfkjg

      Nuoren naisen mieleen ei tule, että jollain yli 60-vuotiaalla voisi olla seksuaalisia ajatuksia tai haluja. Näin se on.

    • omanikäsetpojatonjees

      Ne paidat on aikalailla nykymuotia, älä imartele ittees. Kyllä itse ainakin tekisin heti ilmotuksen asiasta jonnekin jos joku vanha äijä rupeis koskettelee.

      • 122112

        Sanoisit lapsille: Koko tyyli sopi ehkä illalla baariin, ei toimistoon


    • 341234123

      Tämän verran on selvää.

      Insinööri-sedän pitäisi tehdä ensitilassa valitus röyhkeästi käyttäytyvistä, hävyttömistä naispuolisista työntekijöistä.

      Mies ei moiseen alentuisi.

    • Entinen-nuori-nainen

      Nuoria naisia on kaikenlaisia. Jotkut ehkä ajattelee sua vain mukavana vanhana setänä, toiset ajattelee että olet perverssi vanha setä. Kai sen jotenkin näkee naisesta, yrittääkö se tahallaan kiusata vai onko tietämätön omasta vaikutuksestaan.

    • hoitsuäijä

      Nuo ajatukset on sun ongelma, ei naisten. Kaikenlaisiin ärsykkeisiin tässä maailmassa pitää tottua. Itse hoitoalalla työskentelevänä miehenä en paljon hätkähdä mistään naisten ruumiinosista. Ehkä te vanhat insinööriukot olette liikaa viettäneet aikaa äijäporukoissa.

      • samaakastia

        Pillu mielessä sullakin vaan siellä naisten keskellä..


      • hoittsuäijä

        Joskus on, joskus ei. Mutta mun himot ei ole naisten ongelma eikä heidän tehtävä ole ennakoida pukeutumisensa vaikutusta mun panetukseeni. Mä olen aikuinen mies, joten osaan hoitaa sen ongelman itse tai jonkun sopivan naisen kanssa. ;)


      • NuotetLikat

        Neuvomme myös setää esittelemään vapautuneesti omaa seksuaalisuuttaan, jotta nuoret likat oppisivat tottumaan kaikenlaisiin ärsykkeitä.


      • hoitsuäijä

        Niin pitkään kun pitää kädet kurissa ja munan piilossa, siitä vaan. Senkun nostaa möhömahan pöydälle ja kumartelee ja keikistelee.


      • InsinööriMyös

        Naisten ruumiinosien tarkkailu kuuluu hoitoäijien toimenkuvaan, eikä insinöörityöhön. Jos insinöörille ei makseta siitä erikseen, ei sen tarvitse sietää työpaikallaan tissinäyttelyä.


      • LällälääVielä
        hoitsuäijä kirjoitti:

        Niin pitkään kun pitää kädet kurissa ja munan piilossa, siitä vaan. Senkun nostaa möhömahan pöydälle ja kumartelee ja keikistelee.

        Niin ja mistä sä päättelit, että vanhemmalla insinöörillä olisi välttämättä möhömaha? Se voi olla vaikka miten timmissä kunnossa, pitää huolta kunnostaan ja liikkua terveellisesti. Taitaa hoitsuäijä olla vaan kateellinen, kun sen omassa työpaikassa ilkeät naiset pompottelee sitä. Insinöörityössä mies on herra ja hidalgo.


      • kfghjlfdkgjh
        InsinööriMyös kirjoitti:

        Naisten ruumiinosien tarkkailu kuuluu hoitoäijien toimenkuvaan, eikä insinöörityöhön. Jos insinöörille ei makseta siitä erikseen, ei sen tarvitse sietää työpaikallaan tissinäyttelyä.

        "Jos insinöörille ei makseta siitä erikseen, ei sen tarvitse sietää työpaikallaan tissinäyttelyä."

        Eikä messuosastoilla. Eiku hetkinen, siellä se tissinäyttely tarvitaan, että insinöörit saa kiinnostumaan myös koneista :D


      • hoitsuäijjä
        InsinööriMyös kirjoitti:

        Naisten ruumiinosien tarkkailu kuuluu hoitoäijien toimenkuvaan, eikä insinöörityöhön. Jos insinöörille ei makseta siitä erikseen, ei sen tarvitse sietää työpaikallaan tissinäyttelyä.

        Potilaiden, ei työkavereiden. Siinä on ero.


      • hoitsuäijjä
        LällälääVielä kirjoitti:

        Niin ja mistä sä päättelit, että vanhemmalla insinöörillä olisi välttämättä möhömaha? Se voi olla vaikka miten timmissä kunnossa, pitää huolta kunnostaan ja liikkua terveellisesti. Taitaa hoitsuäijä olla vaan kateellinen, kun sen omassa työpaikassa ilkeät naiset pompottelee sitä. Insinöörityössä mies on herra ja hidalgo.

        Kun insinööreja katsoo ja sitä, miten pihalla monet on naisista, enemmän herää säälin kuin kateuden tunne. :D

        Mua on vaikeaa pompottaa, kun tunnen naiset ja niiden jutut. Helpompi pompottaa jotain reppanaa, joka on ihan pihalla naisten kuvioista.


      • KakkaEiHaise
        hoitsuäijjä kirjoitti:

        Kun insinööreja katsoo ja sitä, miten pihalla monet on naisista, enemmän herää säälin kuin kateuden tunne. :D

        Mua on vaikeaa pompottaa, kun tunnen naiset ja niiden jutut. Helpompi pompottaa jotain reppanaa, joka on ihan pihalla naisten kuvioista.

        Ihanan katkeraa. Jatka vaan hoitsuäijä samaan tapaan. Oikeat miehet tekee hyvin palkattua, sisäsiistiä toimistotyötä vaikka jotkut luuserit pyyhkiikin potilaiden peppuja yhdessä muiden ladyjen kanssa.


      • hoitsuäijjä
        KakkaEiHaise kirjoitti:

        Ihanan katkeraa. Jatka vaan hoitsuäijä samaan tapaan. Oikeat miehet tekee hyvin palkattua, sisäsiistiä toimistotyötä vaikka jotkut luuserit pyyhkiikin potilaiden peppuja yhdessä muiden ladyjen kanssa.

        Ja naisethan tykkää miehistä, jotka ei arvosta heidän tekemäänsä työtä... tai sitten ei. ;)

        Enkä muuten nykyään enää pyyhi peppuja, vaikka ei sillä, jonkunhan sekin on tehtävä eikä se ihmistä pahenna. Olet varmasti itsekin kiitollinen sitten joskus, jos et joudu kakkavaipoissa makaamaan.


    • ksjdfklsdjflsdkflsdj

      "... tähän sähkökeskukseen tulee sitten vieras ohjausjännite jonka... voi kytkeä pois tästä... mmm... pehmeän ja täydellisen näköiset tissit... öööö, köh, köh.... mihinkäs minä jäinkään... ainiin tänne tuli seksuaalinen jännite... eikun... vieras muna... eikun siis... köhkökköh...."

    • VoisikoOlla

      Nuorissa naisissa on paljon nymfomaaneja ja exhibitionisteja.

    • eieieieieiei

      Vanhempi insinööri, älä alennu nuorten naisten pompoteltavaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      87
      3502
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      5
      1729
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      5
      1472
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      29
      1301
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      51
      918
    6. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      862
    7. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      35
      852
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      810
    9. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      774
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      767
    Aihe