Työttömille pitäisi maksaa 2000 euroa kuukaudessa

Meille työttömille pitäisi maksaa 2000 euroa kuukaudessa korvausta siitä, että yhteiskunta on meidät hytlännyt eikä meitä tarvita enää työelämään. Robotit ja halpaulkomaalaiset ovat vieneet työpaikat ja toimeentulon. Tuo 2000 euroa kuukaudessa pitäisi repiä yrittäjien ja yritysten omistajien taskuista ja maksaa kansalaispalkkana kaikille työttömäksi joutuneille, se olisi samalla rangaistus työttömyyden aiheuttajille, eli ahneille yrittäjille jotka eivät palkkaa suomalaisia töihin.
Työttömyyden kasvu tulee aiheuttamaan kansannousun ja siinä kohtaa rikkaat ja päättäjät saavat RANGAISTUKSEN!
669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vihapuhetta. Miksi kärjistät kun 360 000 työtöntä 15 000 työpaikkaa.

Haen kokoajan 0 e / kk töitä. Töitä ei ole.

Äänestä
  • Ruotsiin muuttava Wahlroos saa pitää satojentuhansien maataloustuet!!!


    Ruotsiin muuttaminen ei vaikuta Björn Wahlroosin saamiin maataloustukiin.

    Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi keskiviikkona Björn Wahlroosin muuttaneen viime vuoden joulukuussa kirjoille Ruotsiin.

    Wahlroosin ratkaisun kerrotaan pohjaavan verotuksellisiin syihin.Wahlroosien voivan säästää muuttaessaan perintö- ja lahjaverojen muodossa yli sata miljoonaa, mikäli hänen lapsensakin jättävät Suomen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa perintö- ja lahjaveroja liikemiehen yli puolen miljardin arvoisesta omaisuudesta ei kannettaisi.

    Vuodesta toiseen Suomen tulolistojen kärjestä löytyvä Wahlroos on löytänyt säännöllisesti tiensä uutisotsikoihin verotietojen lisäksi myös maataloustukien julkaisemisen yhteydessä.

    Halikossa sijaitsevan Åminnen kartanon ja sitä ympäröivien tilusten isännän nostamat tukisummat ovat viime aikoina pyörineet vuositasolla 250 000 euron molemmin puolin. Viimeisten viiden vuoden aikana Wahlroos onkin saanut maataloustukia reippaasti yli miljoonan euron edestä.

    Tähän on tuskin luvassa lähitulevaisuudessa muutosta, sillä "Nalle" voi asiasta vastaavan Maaseutuviraston mukaan nostaa tukia myös muuttaessaan Ruotsiin.

    - Tukea maksetaan hakijan hallinnassa olevalle Suomessa sijaitsevalle maatilalle. Tilalla asumispakkoa ei ole, kertoo Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osaston tiedottaja Lauri Hyttinen sähköpostitse Iltalehdelle.


    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018202189_uu.shtml

    eli näin kok-superkuppari kuppaa tuet(=sossutukea!) suomalaisilta veronmaksajilta!

    Itse ei tietenkään halua maksella veroja!

    SINÄ MAKSAT NÄMÄKIN TUET!

    Äänestä

  • Nallehan on täysin kiimassa ruotsalaiseen kuningasperheeseen.
    Halutessaan hän olisi pystynyt kiertämään perintöveron,tyhmäthän niitä maksaa,mutta ruotsalainen kansallisuus tuonee mahdollisuuden erinäisten ritarikuntien jäsenyyteen.
    Ainoa mutka matkassa onkin se,että kunkku taisi aavistaa,minkälaiseen kaupparatsuun tutustui...

    Äänestä

Täällä hallitus olemme luomassa 4 miljoonaa uutta työpaikkaa kohta talous kukoistaa ja kanankakka haisee nurmikolla pääsette kaikki töihin ja saatte 120 neliön omakotitalon ja uuden mersun pihalle.

Äänestä
  • Joko vihreätkin joutuvat töihin?

    Äänestä

Itseasiassa ei hullumpi ajatus.

Maksetaanhan me kaikki suomalaiset veronmaksajat täysin turhille virkamiehillekin monen tonnin palkka joka kuukausi.

Samalla logiikalla pitäisi työttömillekin maksaa monen tonnin "palkka" joka kuukausi?

Silloin työttömät ostaisivat Suomesta enemmän suomalaisia palveluita, eikö?

Miksi muka olisi järkevää maksaa täysin turhille virkamiehille vuosikymmeniä monta tonnia palkkaa vaikkei niiden työpanosta oikeasti tarvittaisikaan, muttei työttömälle?

Ajatellaan että työttömällel maksettava parin tonnin tuki ei olekaan meno, vaan se on INVESTOINTI joka proffan logiikalla tuottaa lisää työpaikkoja kun työtön ostaa lähikaupasta enemmän ruokaa ja käy välillä jopa ravintolassa syömässä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikkaillerangaistus kirjoitti:

Meille työttömille pitäisi maksaa 2000 euroa kuukaudessa korvausta siitä, että yhteiskunta on meidät hytlännyt eikä meitä tarvita enää työelämään. Robotit ja halpaulkomaalaiset ovat vieneet työpaikat ja toimeentulon. Tuo 2000 euroa kuukaudessa pitäisi repiä yrittäjien ja yritysten omistajien taskuista ja maksaa kansalaispalkkana kaikille työttömäksi joutuneille, se olisi samalla rangaistus työttömyyden aiheuttajille, eli ahneille yrittäjille jotka eivät palkkaa suomalaisia töihin.
Työttömyyden kasvu tulee aiheuttamaan kansannousun ja siinä kohtaa rikkaat ja päättäjät saavat RANGAISTUKSEN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu