Helsigissä huima työttömyys 12,4 %, muualla 9 %...

Helsingin työttömyysaste 12,4 prosenttia Helsingissä oli vuoden 2016 maaliskuussa 41 000 työtöntä työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tietojen mukaan. Määrä oli 6 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden lopussa. Helsingin työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi 27 prosentilla, ja työttömyysjaksot pitkittyvät nyt kaikissa ikäryhmissä.
18142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tuo pitänee paikkansa, sillä muutama viikko sitten keskustavetoisen hallituksen mainittiin tehnee uuden Suomen ennätyksen työttömien määrässä.

Äänestä

Kalliille alueelle roudataan vihreitten ja vasureitten äänestäjiä.
Muu maa maksajana.

Äänestä
  • Ei ketään (paitsi mamuja) roudata pääkaupunkiseudulle. Olettamasi vihreät ja vasurit lähtevät maalta, koska siellä ei ole töitä tarjolla. Muu maa ei toimi maksajana, sillä pääkaupunkiseutu huolehtii "omistaan".

    Pääkaupunkiseudulla on tilanteesta huolimatta hieman paremmat mahdollisuudet työllistyä kuin maalla, sillä työnantajia on enemmän.

    Äänestä

  • Mene.sinäkin.töihin kirjoitti:

    Ei ketään (paitsi mamuja) roudata pääkaupunkiseudulle. Olettamasi vihreät ja vasurit lähtevät maalta, koska siellä ei ole töitä tarjolla. Muu maa ei toimi maksajana, sillä pääkaupunkiseutu huolehtii "omistaan".

    Pääkaupunkiseudulla on tilanteesta huolimatta hieman paremmat mahdollisuudet työllistyä kuin maalla, sillä työnantajia on enemmän.

    Eiköhän Helsinki ole vihreitten ja vasureitten aluetta pääosin.
    Nyt sai "työväkipuolue" OIKEIN NUORTA NAISTA johtoon.
    Taitaa olla työnteko kaikilla outo käsite,

    Äänestä

  • Imuttavat.rahat.muualta kirjoitti:

    Eiköhän Helsinki ole vihreitten ja vasureitten aluetta pääosin.
    Nyt sai "työväkipuolue" OIKEIN NUORTA NAISTA johtoon.
    Taitaa olla työnteko kaikilla outo käsite,

    Kokoomus on kannatetuin puolue Helsingissä, ja sillä on suurin valtuustoryhmä 23 edustajaa. Vihreät ovat toisena 19 edustajalla. SDP kolmantena 15 edustajalla.

    Mistä johtuu, että kepu on ihan pikkupuolue kolmella edustajalla, vaikka Helsinkiin tulvii maalta väkeä, joka varmaan on siellä kannattanut kepua?

    http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit/kunnat/helsinki_puolueiden_kannatus_1_91.html

    Äänestä

  • tekee kaltaisekseen.

    Äänestä

lättäperseet eivät vaivaudu töihin. Sossu elättää.

Äänestä

YLEENSÄ ALAMÄKEEN !

Äänestä

Koko Helsingin voisi louhia irti mantereesta, ja tuupata Virolaisten ongelmaksi.

Äänestä

asian kansa nyt olikaan, Hesalaisten pitäisi elättää muun Suomen !

Äänestä
  • Ei hesassa ole mitääm perustuotantoa.
    Verojen keräyspiste vain siellä. Halonen & Ay-liike ei tuo pisteeseen rahaa, ottaa vain. Niin elätä sitten kokomaa hesalaisilla.

    Äänestä

  • Muumaa-elättää kirjoitti:

    Ei hesassa ole mitääm perustuotantoa.
    Verojen keräyspiste vain siellä. Halonen & Ay-liike ei tuo pisteeseen rahaa, ottaa vain. Niin elätä sitten kokomaa hesalaisilla.

    Luoja miten idiootti saa Haloskan sekotettua joka helvetin asiaan

    Äänestä

  • MahtaaOllaPahaElämä kirjoitti:

    Luoja miten idiootti saa Haloskan sekotettua joka helvetin asiaan

    Se on idiotismin seurauksena saatu "lahja". Vähäinen ymmärrys voi tosin olla hänelle siunaus.

    Äänestä

  • Siunattu.hulluus kirjoitti:

    Se on idiotismin seurauksena saatu "lahja". Vähäinen ymmärrys voi tosin olla hänelle siunaus.

    "Vähäinen ymmärrys voi tosin olla hänelle siunaus". Totta tosiaan. Jos sillä olisi ymmärrystä enemmän, häpeäisi hiljaa itseään eikä tulisi tänne muiden pilkattavaksi.

    Äänestä

  • tottahan tuo kirjoittaa..

    Äänestä

Suomen elättäjät ?

Äänestä

JOO

Äänestä

Se myytti päkaupunkiseudun työpaikoista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muumaaelättää kirjoitti:

Helsingin työttömyysaste 12,4 prosenttia Helsingissä oli vuoden 2016 maaliskuussa 41 000 työtöntä työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tietojen mukaan. Määrä oli 6 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden lopussa. Helsingin työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi 27 prosentilla, ja työttömyysjaksot pitkittyvät nyt kaikissa ikäryhmissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu