Suomi menettää 10 miljardia verotuloja harmaan tal

Suomi menettää virallisen arvion mukaan 5-10 miljardia verotuloja harmaan talouden vuoksi.
Volyymiltään harmaa talous on suurinta rakennusalalla.
Rakennusalalla työnantajien ja työntekijöiden intressit harmaan talouden torjumisessa yhtyvät,
koska vain harmaa talous kitkemällä mahdollistetaan rehellisten
suomalaisten yritysten toimintaedellytykset markkinoilla.

Rakennusalan harmaan talouden juuret ovat virolaisissa yhtiöissä,
joista merkittävä osa on Suomessa liiketoimintakiellossa olevien henkilöiden omistamia.
Viron kautta koukataan takaisin Suomen merkkinoille, koska valvonta on pettänyt.
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan teettämän tutkimuksen mukaan Suomessa on 25000 lähetettyä työntekijää,
joista vain 2000-3000 on veroviranomaisten tiedossa.

Suomen ja Baltian maiden välisen sopimuksen mukaan Suomessa alle 6 kk vuodessa
työtä tekevä baltti on ainoastaan rajoitetun verotuksen piirissä eli hänen pitäisi
siis maksaa Suomeen vain Suomessa tehdystä työstä. Käytännössä kontrolli on kuitenkin
heikko ja monet työntekijät eivät maksa oikeaa määrää veroja sen enempää Suomeen kuin Viroonkaan

Rakennusalalla erityisesti pääkaupunkiseudulla rehottavan harmaan talouden kuriin
saaminen on välttämätöntä sekä verotulojen, rehellisen kilpailun,
että ulkomaista työvoimaa koskevan arvostelun näkökulmasta.
Rakennus -ja ravintola-alan epäselvyydet ulkomaalaisen työvoiman käytössä
ovat nostattaneet negatiivisia asenteita ylipäätään ulkomaalaista työvoimaa vastaan.
Tämä ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, koska monilla aloilla
ja monissa yrityksissä ulkomaista työvoimaa tarvitaan
ja suomalaisia työehtoja noudatetaan. Koko puuta ei siis pidä kaataa,
mutta mädät oksat pitää poistaa.

http://artosatonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54181-harmaa-talous-kitkettava-rakentamisesta
14149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hallintarekisteripuolueen edustajalla on murehia. Verottaja ei pääse iskemään pikkutekijöihin niin, että Satonen pääsisi siirtämään niiden rahat parhaille veljille. Pääurakoitsijoiden edustajan luulisi tietävän, että alihankkijoille ei jää centtiäkään verisen kilpailutuksen jälkeen.

Äänestä
  • Kykypuolueen Orpokin oli huolestunut eriarvoistumisesta;)

    Äänestä

Kuinka monta triljonaa suomen poliittisella ja taloudellisella eliitillä on Panamassa ja muissa veroparatiiseissa?

Äänestä
  • EU menettää harmaan talouden ja veroparatiisien takia arviolta 1 000 000 000 000 eli 1 000 miljardia euroa vuodessa = 1 biljoona euroa vuodessa, pääosin rikkaiden, varakkaiden ja yritysten veronkierron kautta. Todennäköisesti tämäkin alakanttiin laskettu. Suomi menettää vuosittain varovasti arvioiden oikeasti ainakin 1-5 miljardia euroa vuodessa pääosin saman ryhmän veronkierron seurauksena. Valtionvelan ottoa voisi laskea huomattavasti jopa lopettaa velanotto, ja Suomen hyvinvointivaltiota ylläpitää jos veronkiertoon puututtaisiin, tai haluttaisiin puuttua. Koko veronkiertopääoma voitaisiin tuomita valtiolle menetetyksi rikoksentekovälineenä, joka toimisi vahvana pelotteena. Nyt PerskeKo-porvarihallitus jopa huonontaa veronkierron selvittämistä.

    Äänestä

Mutta kun juuri eilen tuli uutisissa, että verottaja saa valtavasti vihjeitä Torissa,Huutonetissä ja Facessa tapahtuvasta pimeästä bisneksestä....siellä ne miljardit lymyävät?...

Äänestä
  • Joo Nordean Luxemburgin yksiköiden sijaan käytetyn tavaran myyjien kimppuun.

    1Äänestä

Aina vasemmistolaiset vähättelee noita harmaan talouden menetyksien laajuutta.

Minusta kymmenen miljardia ei riitä alkuunkaan, vaan harmaatalouden menetykset ovat 20 miljardia ja enemmän, vuositasolla.

Äänestä
  • Vasemmistolaiset ei sivullina tiedä, mutta onneksi porvareilta tulee omakohtaista tietoa.

    Äänestä

isot edellä ja pienet perässä.

Äänestä

Yksi Kokoomuksen naispuolinen rosvoministeri on pyörittänyt vuosia Suomen taloutta pahiten tuhoavaa veronkiertobisnestä, jossa jo yksittäiset yritykset voivat huijata valtiolta satoja miljoonia euroja. Kun Timo Harakka nosti kokoomushuoran veronkierron esiin täysistunnossa, väitti huora, että Harakka valehtelee. Juuri tuollaista rosvojen KOKOOMUSMÄTÄÄ on vallassa, minkä vuoksi kaikki Kokoomuksen luihut poliitikot tulisi eliminoida keinolla millä hyvänsä.

Äänestä

jokainen voi aloittaa itsestään ja lopettaa pimeät puuhat
turha täällä muita aina syyttää

Äänestä
  • Älä naurata. Moni "harmaata taloutta" pyörittävä velkainen köyhä on pakotettu ottamaan rahansa elämiseen epävirallisin keinoin, kun ulosotto vie virallisista tuloista liian ison osan. Eläminen Suomessa maksaa ja mamuloiset ovat nostaneet vuokria kun asunnoilla on kova kysyntä porvareiden mamubisneksissä. Suomi on äärimmäisen sairas maa. Köyhät kyttäävät toistensa tienestejä ja ilmoittelevat niistä poliisille. Samanaikaisesti kokoomuslainen rosvoelliitti kiertää veroja miljoonilla euroilla per nuppi, eikä kukaan edes yritä tehdä tuolle rikollisuudelle mitään. Lisäksi miljoonien ökyläkkeitä maksetaan ulkomaille verovapaasti kokoomuslaisille rosvojohtajille.

    ...SAIRAS KANSA PAAPOO RIKKAITA ROSVOJA JA AHDISTELEE KÄYHIÄ, JOTKA VAIN YRITTÄVÄT SELVIYTYÄ HENGISSÄ.

    1Äänestä

Paljon enemmän on myyty kansallista omaisuutta maasta ulos ja maksamme ulos veroja - mm. YLE'stä irroitettu Digita Australiassa tuottaa voittoa omistajilleen - me maksamme.

Äänestä

Suomi menettää monta miljardia kun kansallisomaisuutta ja maaperän rikkaudet jaetaan ulkomaisille yhtiöille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


gvcfde kirjoitti:

Suomi menettää virallisen arvion mukaan 5-10 miljardia verotuloja harmaan talouden vuoksi.
Volyymiltään harmaa talous on suurinta rakennusalalla.
Rakennusalalla työnantajien ja työntekijöiden intressit harmaan talouden torjumisessa yhtyvät,
koska vain harmaa talous kitkemällä mahdollistetaan rehellisten
suomalaisten yritysten toimintaedellytykset markkinoilla.

Rakennusalan harmaan talouden juuret ovat virolaisissa yhtiöissä,
joista merkittävä osa on Suomessa liiketoimintakiellossa olevien henkilöiden omistamia.
Viron kautta koukataan takaisin Suomen merkkinoille, koska valvonta on pettänyt.
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan teettämän tutkimuksen mukaan Suomessa on 25000 lähetettyä työntekijää,
joista vain 2000-3000 on veroviranomaisten tiedossa.

Suomen ja Baltian maiden välisen sopimuksen mukaan Suomessa alle 6 kk vuodessa
työtä tekevä baltti on ainoastaan rajoitetun verotuksen piirissä eli hänen pitäisi
siis maksaa Suomeen vain Suomessa tehdystä työstä. Käytännössä kontrolli on kuitenkin
heikko ja monet työntekijät eivät maksa oikeaa määrää veroja sen enempää Suomeen kuin Viroonkaan

Rakennusalalla erityisesti pääkaupunkiseudulla rehottavan harmaan talouden kuriin
saaminen on välttämätöntä sekä verotulojen, rehellisen kilpailun,
että ulkomaista työvoimaa koskevan arvostelun näkökulmasta.
Rakennus -ja ravintola-alan epäselvyydet ulkomaalaisen työvoiman käytössä
ovat nostattaneet negatiivisia asenteita ylipäätään ulkomaalaista työvoimaa vastaan.
Tämä ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, koska monilla aloilla
ja monissa yrityksissä ulkomaista työvoimaa tarvitaan
ja suomalaisia työehtoja noudatetaan. Koko puuta ei siis pidä kaataa,
mutta mädät oksat pitää poistaa.

http://artosatonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54181-harmaa-talous-kitkettava-rakentamisesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu