Vaikka suru hieman hellittää, vaikkakin hetkittäin suru nousee uudelleen joidenkin muistojen myötä, jolloin itkettää, niin kaipas seuraa mukana koko lopun elämää.
Vaikka isän kuolemasta on aikaa kulunut kohta 1,5 vuotta, niin se on lyhyt aika surusta toipumisessa.
Varsikin kesän jälkeen, kun nyt syksy koittaa, tuo muistot mieleen syksyn, joka muutti elämän kulun, sairaus ajan hetket, sairaalassa käynnit, syöpähoidot kohti kevättä, toivoa paranemisesta, mutta lopulta sairauden voittaessa ja elämän hiipumisen kevään lähestyessä...
Moni muisto saa itkun pintaan, niin hyvä, kuin huonokin.
Ne ovat hetkiä muistoissa, joita ei enää saa takaisin.
Syysiltojen pimetessä syttyvät jälleen kymmenet kynttilät hautausmaalla luoden kaipuun valoa haudoille.
Tällähetkellä elämä tuntuu pysähtyneen paikalleen, en tiedä milloin elämä jälleen alkaa etenemään, mutta mikään ei ole enää kuin ennen, eikä tule olemaan.
Elämässä ei tunnut enää olevan mitään järkeä, vain odotus, että elämä päättyy ja pääsee sinne, minne läheiset ovat täältä menneet.
Kuolemasta on kulunut vasta niin vähän aikaa, että kai tämä kuuluu tähän suruun, mutta milloin tämä helpottaa...
Monia harrastuksia minulla on ollut, joita olen useita vuosia harrastanut, mutta nyt nekään eivät tunnut merkityksellisiltä, enkä ole jaksanut aloittaa uudelleen harrastamaan.
Harrastin öljyvärimaalausta, piirtämistä ja tiffanylasitöiden tekoa.
Isä harmisteli sitä, että en ole voinut harrastaa, kun aikani on mennyt hänen hoitamisessaan, mutta paljon tärkeämpää on lähimmäisestä huolehtiminen, koska harrastaa voi sitten, kun on harrastamisen aika.
Ainoa harrastus, jota olen tänä kesällä harrastanut on nojapyörällä ajo, jonka hankin kesällä. Joka päivä olen ajanut 20-50km, mutta kesä on ollut niin sateinen, ettei joka päivä ole voinut pyöräillä.
Vaikka isän kuolemasta on aikaa kulunut kohta 1,5 vuotta, niin se on lyhyt aika surusta toipumisessa.
Varsikin kesän jälkeen, kun nyt syksy koittaa, tuo muistot mieleen syksyn, joka muutti elämän kulun, sairaus ajan hetket, sairaalassa käynnit, syöpähoidot kohti kevättä, toivoa paranemisesta, mutta lopulta sairauden voittaessa ja elämän hiipumisen kevään lähestyessä...
Moni muisto saa itkun pintaan, niin hyvä, kuin huonokin.
Ne ovat hetkiä muistoissa, joita ei enää saa takaisin.
Syysiltojen pimetessä syttyvät jälleen kymmenet kynttilät hautausmaalla luoden kaipuun valoa haudoille.
Tällähetkellä elämä tuntuu pysähtyneen paikalleen, en tiedä milloin elämä jälleen alkaa etenemään, mutta mikään ei ole enää kuin ennen, eikä tule olemaan.
Elämässä ei tunnut enää olevan mitään järkeä, vain odotus, että elämä päättyy ja pääsee sinne, minne läheiset ovat täältä menneet.
Kuolemasta on kulunut vasta niin vähän aikaa, että kai tämä kuuluu tähän suruun, mutta milloin tämä helpottaa...
Monia harrastuksia minulla on ollut, joita olen useita vuosia harrastanut, mutta nyt nekään eivät tunnut merkityksellisiltä, enkä ole jaksanut aloittaa uudelleen harrastamaan.
Harrastin öljyvärimaalausta, piirtämistä ja tiffanylasitöiden tekoa.
Isä harmisteli sitä, että en ole voinut harrastaa, kun aikani on mennyt hänen hoitamisessaan, mutta paljon tärkeämpää on lähimmäisestä huolehtiminen, koska harrastaa voi sitten, kun on harrastamisen aika.
Ainoa harrastus, jota olen tänä kesällä harrastanut on nojapyörällä ajo, jonka hankin kesällä. Joka päivä olen ajanut 20-50km, mutta kesä on ollut niin sateinen, ettei joka päivä ole voinut pyöräillä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voimia suruusi ja uusiin, toivottavasti parempiin päiviin. Itsellä paljon surua ja monta kuollut lyhyen ajan sisällä. Viikko sitten kuoli ystävä.
Otan minäkin osaa suruusi ja toivotan voimia.
Kyllä suru ja kaipuu kestävät. Ei suru ehkä koskaan täysin katoa, mutta se muuttaa muotoaan ja tulee helpommaksi kestää.
Nojapyöräily kuulostaa loistavalta harrastukselta koska liikunta vaikuttaa myös mielialaan kohottavasti. Syksyn tullen voisi olla hyvä vaikka vähän patistaa itseään harrastusten pariin.
Onko sinulla ihmisiä joiden kanssa voisi jakaa näitä tuntoja? Tarpeen tullen myös kotiseurakuntasi papit ja diakonit tarjoavat keskusteluapua. Joskus jaettu suru on helpompi kestää.
Lämpimin ajatuksin,
pappi Elisabet
Kyllä vajaa kaksi vuotta on lyhyt aika jos erittäin rakas läheinen kuolee. Hyvä asia että olet saanut omaksesi sen pyörällä ajon. Voihan olla että jo vuoden päästä on helpompaa ja on saanut otetta johonkin aikaisempaan harrastukseen. Isäsikin varmasti toivoo, että pääisisit jo normaaliin elämään ja suru ja kaipaus jäisi etäämmälle.