Tiltut valehtelevat Niinistöstä

"Tietäähän Venäjän tiedustelu tasantarkkaan että Sauli Niinistö on mulkku ja sen ympärillä pyörii mulkkujen lauma joka haluaa Suomen Natoon ja sotaan Venäjän kanssa."

Venäjän tiedustelu tietää tasan tarkkaan, että Niinistön ulkopolitiikan takana on koko kansa tiltuja ( 1 %) lukuun ottamatta.

Niinpä Venäjä esittää Niinistön aloitetta transponderien päällä pitämisestä neuvottelun aiheeksi.
1590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Niinistö se oli sivistymätön moukka Kultarannassa, mulkoili, tuittuili, tiuski, hörähteli."

Niinistö käyttäytyi ja puhui fiksusti. Putin lasketteli puuta-heinää.

"Venäjä on suurvalta vanha sivistysvaltio. Putin ja Venäjä eivät sotke itseään idiootteihin vaan antaa Niinistön sotkea Suomen asiat."

Venäjä on Aasiaan suuntautuva diktatuuri.
Putin kuitenkin arvostaa Niinistöä ja tämän maltillista Venäjän politiikkaa.

Ei hän muuten täällä vierailisi.

Äänestä
  • Kylmiä faktoja taas Niinistöä epätoivoisesti mainostavalle Niinistön tiltutrollille:

    "Sauli Niinistö on niin yksinkertainen että luulee olevansa nero kun kikkailee politiikassa kuin pikkunäppärä juristi. Sauli Niinistö ei osannut esitellä edes Kultarannassakaan Suomen poliittista selontekoa. Hän ei osannut poimia siitä logiikkaa eikä keskeisiä pointtejakaan vaan lausui jotain epäselvää, missä ei ollut järjen hiventäkään. Sekavalla esityksellä hän yritti pestä omia käsiään ja paeta vastuutaan siitä eikä se kehdannut esitellä uhopaperia Ruotsille. Kuin paraskin kesäteatterilainen Ruissalon kesäteatterissa"

    Ei ole vaikea nähdä jo nyt, että Sauli Niinistön sota- ja puolustushommissa käy kuten Suomi-eurossa, Jalkapalloliitossa sotkuissa, Eduskunnan remonttisotkuissa, vaalirahoitussotkuissa, kaikki lysähtää ja muut joutuvat paikkaajiksi, korjaajiksi ja maksajiksi"
    "Mutta niin tuttua Sauli Niinistöä taas kun kun puolustuspoliittinen selonteko julkaistiin. Sauli pysytteli piilossa Mäntyniemessä eikä kommentoinut selontekoa mitenkään yrittäen esittää, että hänellä ei ole mitään tekemistä selonteon kanssa, vaikka on koko paperin pääjehu."
    "Sauli Niinistö ei ymmärrä eikä tajua turvallisuuspolitiikkaa, geopolitiikkaa, ulkopolitiikkaa saati kansainvälistä politiikkaa se tuli selväksi kun Niinistö antoi lausunnon Suomen turvallisuusselvityksen yhteydessä Suomen tämänhetkisestä Nato-selvityksestä.
    Lausunnollaan ajankohtaisuudesta Niinistö ei viitannut turvallisuuspolitiikkaan, geopolitiikkaan, ulkopolitiikkaan, kansainväliseen politiikkaan vaan vain siihen, että vieläkään Suomen kansa ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä, vaikka Sauli Niinistö on juoninut Natoa Suomelle jo vuodesta 2012."
    "Sauli Niinistö on vain salolainen kokoomuksen takarivistöstä julkisuuteen revitty pikkupoliitikko.
    Niinistön ongelma on sivistymättömyys, tyhmyys, huono ulosanti, jääräpäisyys, hän ei opi asioita eikä siksi ymmärrä mitä työtä hänen pitäisi presidenttinä tehdä.Hän ei osaa hoitaa presidentin ja Suomen poliittisia tehtäviä. Siksi hän on tarrautunut vain armeijaan ja siinäkin hän tekee niin kuin USA ja NATO esittävät kun hän ei itse hallitse puolustusvoimien strategisia eikä teknisiä ulottuvuuksia."


    Katso ihmeessä lisää tästä
    https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1744809329099930/?type=3

    Äänestä

Niinistön epätoivoinen mainostaja Niinistön tilturollilla on jo takki valehtelusta aika tyhjänä.

Todellisuus: Niinistön ulkopolitiikan takana ei ole kuin kourallinen lähipiirinsä porvareita. Niinistön kannatus on presidenttien historian heikoimpia. Hänen Nato haihattelujakaan ei tue kuin vähäinen 20 prosentin vähemmistö.

"Sauli Niinistö tehtaili varsinaisen 2016 kesähuijauksen esittämällä lehtiin ja televisioon törkeän valheen, valhe oli siinä että "hän nauttisi huippusuosiosta ja häntä vastaan olisi ainoastaan prosentti". Mikä on totuus?
Kysymyksessä oli Kokoomuksen tilaama HS- kyselyksi naamioitu huijaus mihin TNS gallubikin osallistui mutta petkutus kärähti kuitenkin hetkessä."


Ja ettei taas totuus unohtuisi

https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1766263550287841/?type=3


"Järjen köyhyys kuvastuu suoraan Sauli Niinistöstä!
Paasikivi, Kekkonen, Koivisto, vielä Halonenkin yrittivät puhua järkeä, että Suomi on pidettävä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella Sauli Niinistö on niin tyhmä ja siksi vaarallinen kun se luulee pääsevänsä juridisesta ja poliittisesta vastuusta luovuttamalla Suomen turvallisuus-, puolustus-, sotaasiainhoidon ulkopuolisille."

Äänestä

Niinistön+mainostoimiston+tiltutrollille+taas+todellisuutta:""Suomen+presidenttien+koko+historian+epärehellisin+ja+myös+suurin+kansan+virhe+Sauli+Väinämö+Niinistö+on+valjastanut+Suomen+median+epärehellisyytensä+markkinointiin.+Niinistö+ostaa+mainokset+ja+maksaa+toimittajat+kirjoittamaan+itsestään+yksi+kaunista+kymmenen+hyvää+yksitoista+tekaistua+ylistystä.+Naurettavimpia+Niinistön+mainossloganeja+"ykkönen"+ja+"ylivoimainen"+kansalaiset+nuo+tuollaiset+ovat+pelkkää+Sauli+Niinistön+itsensä+kustantamaa+mainontaa+itselleen"+Totuus+on+enemmän+kuin+käsin+kosketeltavissa.+kansa+ymmärtää+vihdoin+että+Niinistön+äänestäminen+presidentiksi+oli+suuri+virhe+ja+siksi+on+aihetta+messuun""Verkon+imun+valtakautena+totuutta+ei+pääse+enää+pakoon+eikä+perinteinen+printti+enää+toimi.Sen+että+Niinistö+ei+todellakaan+ole+suosiossa+sen+todistamiseen+riittää+pelkkä+yksi+tai+muutama+kylmä+fakta:näyttö+viimeisistä+kolmelta+itsenäisyyspäivän+mielenosoituksista+joita+vastaavia+ei+ole+ollut+koko+Suomen+presidenttien+historian.+Ei+edes+Tarja+Halosen+aikana+ole+aiheutettu+yhtä+suurta+tuhoa+linnan+juhlien+yhteydessä.Miksi+kansa+mellakoi+ja+itsenäisyyspäivänä?+huvistako?+ei+ei+ei...+Yksinkertaisesti+kansa+osaa+jo+käyttää+omia+aivoja+eikä+olla+johdateltavissa,+yleisö+ymmärtää+että+heidät+huijattiin+äänestämään+presidentiksi+kylmäkiskoinen+valtion+petosmies+ja+valehtelija,+Sauli+Niinistö+joka+ei+ole+muuta+kuin+vaaraksi+Suomelle.Entä+mitä+muuta?+"Niinistö+päätti+vuoden+2015+emähuijaukseensa+mikä+on+hänelle+tyypillistä,+naruttaminen+ei+enää+mennytkään+läpi!Kysymyksessä+oli+Niinistön+ja+Kokoomuksen+tilaama+"gallup",+jossa+ei+ollut+rehellisyyden+häivääkää+ja+joka+varsin+selkeästi+osoitti+Niinistön+tyhmyyden+tilata+tuollaisia+"tutkimuksia":+Kysely+oli+rakennettu+niin+että+istuva+presidentti+voittaa+ja+näyttää+ylivoimaiselta+ehdokkaalta+kun+muut+"äänet"+jakautuvat+49+muun+"ehdokkaan"+kesken":Moka+oli+vaan+siinä+että+oikeassa+presidentivaalissa+ei+KOSKAAN+ole+50+ehdokasta+eikä+49+presidentin+"vastustajaa",+mutta+niinistön+tilaamassa+mainoksessa+oli,+jotta+Niinistön+kilpailijoiden+äänimäärät+hajosivat+mahdollisimman+monen+ehdokkaan+kesken+niin+että+Sauli+Niinistö+näyttäisi+"ylivoimaiselta"Edellisellä+Kokoomus+ja+Niinistö+eivät+edes+halunneet+selvittää+vaalisetelmaa+niin+härskisti+gallub+oli+rakennettu,+tarkoitus+oli+vain+johtaa+Suomen+kansa+harhaan,+luulemaan+että+kaikki+haluavat+Sauli+Niinistön+presidentiksi.+Vaan+ei+halua+ja+piste.+Ylen+ja+Sauli+Niinistön+suureksi+pettymykseksi+Niinistöä+kannatti+45%+Suomen+kansasta+eli+Suomen+kansan+vähemmistö.+Tulos+oli+yksi+heikompia+istuvan+presidentin+kannatusmittauksia+toiselle+kaudelle+kautta+presidenttien+historian.Mistä+on+kyse+katso+tästähttps://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1686327158281481/?type=3&theater

Äänestä

"Sauli Niinistöllä ei ole toimintakykyä eikä harkintakykyä. Hän on impulsiivinen ja epävakaa ihminen joka tekee jopa ratkaisevia päätöksiään tunnevaltaisesti. Hän vaihtaa mielipiteitään koko ajan ja kantansa tärkeistäkin asioista saattaa muuttua parikin kertaa vuorokauden aikana. Erittäin vahingollista epävakautta henkilöltä jonka pitäisi olla presidentti."
Vieläkö muistatte miten Niinistö painotti vaaleissa olevansa "työväen presidentti", hän lupasi toimia työväen puolella ja eduksi, no katsotaanpas sitten mitä Sauli Niinistö on työväelle saanut aikaan, nyt suoraan sanoen aiheuttanut:

Lue lisää tästä

https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1766263550287841/?type=3

Äänestä

"Viime vuonna Sauli Niinistö ehdotti mini-CIA:n perustamista Suomeen niin, että tänne tulisi USA:n CIA-tiedustelujärjestön alainen sivukonttori."

Ei ehdottanut. Supon johto ja muut asiantuntijat ovat tuoneet esiin tarpeen tarkentaa lainsäädäntöä niin, että olisi mahdollisuus paremmin seurata viestiliikennettä. Näin on muissa maissa.

" CIA:n sivukonttori-ehdotus ei tietenkään mennyt Suomessa läpi, mutta ehdotuksen tarkoituksena olikin pohjustaa salaisen USA:n ja Suomen yhteistä toimintaa koordinoivan CIA:n ja Suomen kansallisen tiedustelujärjestön perustamista."

Ajatus oli samalla perustaa erityinen sotilastiedustelu, mutta sia on jäissä.

"Suomen ja USA:n salaisen tiedusteluyksikön tarkoituksena on kehittää yhteistyötä yhteisellä tiedustelualueella Suomessa ja Suomen lähialueilla."

Tiltun valetta.

" Niinistö on hankkimassa Suomeen tiedustelulennokkeja, jotka ryhtyvät vakoilemaan Venäjää. Lennokit alistetaan Suomen ja USA:n yhteiselle tiedustelulle."

Lennokkeja hankkii Puolustusvoimat. Niitä käytetään apina aluevalvonnassa.

Äänestä
  • Lennokkeja hankkii Puolustusvoimat kyllä. Mutta puolustusvoimien ylipäällikkö vahvistaa kaikki tälläiset hankinnat. Puolustusvoimien ylipäällikkö on tasavallan presidentti. En nyt muista kukahan se tällä hetkellä oli tuossa tehtävässä, olikohan se Halosen Tarja vai Sauli "väliaika" Niinistö.

    Vastuu on Sauli Niinistön kaikenlaisissa asehankinnoissa ja sotkuissa

    HÖLMÖ

    Äänestä

"Tuo+laki+liittyy+Sauli+Niinistön+hyväksymään+Usan+ja+Naton+20+%:n+ohjesääntöön,+että+kunkin+taisteluosaston+esimies+saa+tapattaa+omiaan+20+%+PÄIVÄSSÄ."Tuollaista+ohjesääntöä+ei+ole+kuin+tiltujen+valeissa."Armeijatasolla+se+tarkoittaa+100.000+suomalaisen+Nato-sotilaan+kuolemaa+ja+haavoittumsta+PÄIVÄSSÄ."Suomella+ei+ole+ainoattakaan+Nato-sotilasta.+Eikä+tule."Tuosta+jo+normaalikin+tulee+hulluksi."Tiltu+ei+ole+normaali,+vaan+valmiiksi+hullu+ja+kieroutunut+valehtelija.

Äänestä

Niinistöä mainostavalle Niinistön mainostoimiston Tiltulle taas karvasta todellisuutta:

Sauli Niinistöllä on oikeasti päässä vikaa. Tuollainen mies presidenttinä on samanlainen katastrofi kuin kuurosokea poliisi liikenteenvalvojana

Niinistön toimista on havaittavissa voimakkaasti jo NYT vakavia deluusioita ja muun muassa seuraavia diagnooseja aivan ammattikielellä:
hypomania F32
narsismi F 60.8
harhaluuloisuushäiriö F22
rajatilapersoonallisuus F 60.3 (persoonan epävakaus)

Edellämainittujen diagnoosit lähentelevät aina skitsofreniaa, ja taudinkuvan kehittyessä (ja vain kehittyessä sillä Niinistöltähän puuttuu se presidentin perusominaisuus eli paineensietokyky) hän olisi valmista kauraa mielisairaalaan ja eläkkeelle viimeistään 2020.

http://sauli-niinisto-salosta.blogspot.fi/

Älkää olko enää niin hulluja ja tyhmiä että äänestäisitte häntä uudestaan
https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1766263550287841/?type=3

Äänestä

"Saas nähdä mitä Sauli Niinistö ja Suomen media ja Suomen puoluejohtajat ja kansanedustajat tekevät kun Suomi-ukkoa alkaa kaatumaan, haavoittumaan, tulemaan hulluksi."

sitä tapahtuu vain tiltun valeissa. Niistä ei kukaan piittaa.

#Jatkuuko tämä nykyinen pelleily, että Niinistö saa silloinkin piilotella Mäntyniemessä ja tulla Ylelle sanomaan että

"En minä vaan tiedä miten niitä on niin paljon kuollut jos edes onkaan, ei kukaan tiennyt, jos olisin tiennyt niin toki olisin puuttunut asiaan, mutta ikäväähän tämä on Natollekin". #

Niinistö ei ole piilotellut kuin tiltujen valeissa.

Äänestä

Niinistöä epätoivoisesti mainostavalle Niinistön tiltutrollille taas pyyhkeitä

Äänestä
  • mainostaa. Hän hoitaa sen itse erinomaisella toiminnallaan.
    Tiltut pystyvät kirkumaan vain valeita pystymättä esittämään ainoatakaan faktaa.

    Äänestä

"Eiköhän YK ja Venäjä tule vapauttamaan meidät kun USA, NATO, Sauli Niinistö-Lindberg ovat tapattaneet meitä 100000-200000."

Tarvitsemme vapautta vain tiltujen valeista. Tosin niihin ei kukaan usko.

Äänestä

Niinistöstä+valeitaan.+Kansa+on+hänen+takanaan+99+%."USA,+CIA+on+luvannut+Niinistölle+suojelun+ja+piilopaikan+niin+kuin+Bushille,+eihän+muuten+kukaan+suostu+tapattamaan+omaa+kansaansa+20+%.+"Niinistö+valitaan+ylivoimaisesti+toiselle+kaudelle.+Tiltut+eivät+sille+mahda+mitään.

Äänestä

Niinistöä+mainostavalle+Niinistön+tiltutrollille+taas+pyyhkeitä.Lopeta+lapsi+rukka+tuon+paskan+suoltaminen+muka+Niinistön+suosiosta.+Se+sellainen+on+nimittäin+keinotekoista+ja+paperia.+Katso+lapsi+tästä+jotain+konkreettista,+Niinistön+kannatus+on+tällä+hetkellä+presidentin+historian+heikoimpia+ja+asiaa+yritetään+salata."Suomen+presidenttien+koko+historian+epärehellisin+ja+myös+suurin+kansan+virhe+Sauli+Väinämö+Niinistö+on+valjastanut+Suomen+median+epärehellisyytensä+markkinointiin.+Niinistö+ostaa+mainokset+ja+maksaa+toimittajat+kirjoittamaan+itsestään+yksi+kaunista+kymmenen+hyvää+yksitoista+tekaistua+ylistystä.+Naurettavimpia+Niinistön+mainossloganeja+"ykkönen"+ja+"ylivoimainen"+kansalaiset+nuo+tuollaiset+ovat+pelkkää+Sauli+Niinistön+itsensä+kustantamaa+mainontaa+itselleen"+Totuus+on+enemmän+kuin+käsin+kosketeltavissa.+kansa+ymmärtää+vihdoin+että+Niinistön+äänestäminen+presidentiksi+oli+suuri+virhe+ja+siksi+on+aihetta+messuun""Verkon+imun+valtakautena+totuutta+ei+pääse+enää+pakoon+eikä+perinteinen+printti+enää+toimi.Sen+että+Niinistö+ei+todellakaan+ole+suosiossa+sen+todistamiseen+riittää+pelkkä+yksi+tai+muutama+kylmä+fakta:näyttö+viimeisistä+kolmelta+itsenäisyyspäivän+mielenosoituksista+joita+vastaavia+ei+ole+ollut+koko+Suomen+presidenttien+historian.+Ei+edes+Tarja+Halosen+aikana+ole+aiheutettu+yhtä+suurta+tuhoa+linnan+juhlien+yhteydessä.Miksi+kansa+mellakoi+ja+itsenäisyyspäivänä?+huvistako?+ei+ei+ei...+Yksinkertaisesti+kansa+osaa+jo+käyttää+omia+aivoja+eikä+olla+johdateltavissa,+yleisö+ymmärtää+että+heidät+huijattiin+äänestämään+presidentiksi+kylmäkiskoinen+valtion+petosmies+ja+valehtelija,+Sauli+Niinistö+joka+ei+ole+muuta+kuin+vaaraksi+Suomelle.Entä+mitä+muuta?+"Niinistö+päätti+vuoden+2015+emähuijaukseensa+mikä+on+hänelle+tyypillistä,+naruttaminen+ei+enää+mennytkään+läpi!Kysymyksessä+oli+Niinistön+ja+Kokoomuksen+tilaama+"gallup",+jossa+ei+ollut+rehellisyyden+häivääkää+ja+joka+varsin+selkeästi+osoitti+Niinistön+tyhmyyden+tilata+tuollaisia+"tutkimuksia":+Kysely+oli+rakennettu+niin+että+istuva+presidentti+voittaa+ja+näyttää+ylivoimaiselta+ehdokkaalta+kun+muut+"äänet"+jakautuvat+49+muun+"ehdokkaan"+kesken":Moka+oli+vaan+siinä+että+oikeassa+presidentivaalissa+ei+KOSKAAN+ole+50+ehdokasta+eikä+49+presidentin+"vastustajaa",+mutta+niinistön+tilaamassa+mainoksessa+oli,+jotta+Niinistön+kilpailijoiden+äänimäärät+hajosivat+mahdollisimman+monen+ehdokkaan+kesken+niin+että+Sauli+Niinistö+näyttäisi+"ylivoimaiselta"Edellisellä+Kokoomus+ja+Niinistö+eivät+edes+halunneet+selvittää+vaalisetelmaa+niin+härskisti+gallub+oli+rakennettu,+tarkoitus+oli+vain+johtaa+Suomen+kansa+harhaan,+luulemaan+että+kaikki+haluavat+Sauli+Niinistön+presidentiksi.+Vaan+ei+halua+ja+piste.+Ylen+ja+Sauli+Niinistön+suureksi+pettymykseksi+Niinistöä+kannatti+vain+45%+Suomen+kansasta+eli+Suomen+kansan+vähemmistö.+Tulos+oli+yksi+heikompia+istuvan+presidentin+kannatusmittauksia+toiselle+kaudelle+kautta+presidenttien+historian.Sauli+Niinistö+tehtaili+varsinaisen+2016+kesähuijauksen+esittämällä+lehtiin+ja+televisioon+törkeän+valheen,+valhe+oli+siinä+että+"hän+nauttisi+huippusuosiosta+ja+häntä+vastaan+olisi+ainoastaan+prosentti".+Mikä+on+totuus?Kysymyksessä+oli+Kokoomuksen+tilaama+HS-+kyselyksi+naamioitu+huijaus+mihin+TNS+gallubikin+osallistui+mutta+petkutus+kärähti+kuitenkin+hetkessä.Lue+ihmeessä+kaikki+täältähttps://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1766263550287841/?type=3

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TiltunKauhu kirjoitti:

"Tietäähän Venäjän tiedustelu tasantarkkaan että Sauli Niinistö on mulkku ja sen ympärillä pyörii mulkkujen lauma joka haluaa Suomen Natoon ja sotaan Venäjän kanssa."

Venäjän tiedustelu tietää tasan tarkkaan, että Niinistön ulkopolitiikan takana on koko kansa tiltuja ( 1 %) lukuun ottamatta.

Niinpä Venäjä esittää Niinistön aloitetta transponderien päällä pitämisestä neuvottelun aiheeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu