Sivutoimen toiminimen perustamisesta,hjälp!

Olen kasvatusalaa opiskeleva ja osa-aikaisena ihmisalalla töitä tekevä nuori aikuinen. Suunnitelmissa perustaa sivutulon toiminimi, mutta tietoa netissä on todella vaikea löytää mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Minulla ei ole minkään näköistä kokemusta yrittämisestä aiemmin, joten kaikki tieto aiheeseen liittyen otetaan ilolla vastaan. Arvostan myös selkokieltä asian suhteen :D

Toimenkuvani sivutyössä on kahdenlainen: toisaalta vastaisin tapahtumabändimme myynnistä erilaisiin tilaisuuksiin ja toisaalta kirjoitan freelancerina reppareita eri lehdille ja medioille (näitä olen tehnyt aiemmin verokortilla mutta haluan oman y-tunnuksen).

Olen myös aikeissa vuokrata puoliksi pienen toimistotilan, ettei työt ole aina kotona.

Minua mietityttää rekisteröinti. Olen tutustunut prh:n sivuilla kaavakkeisiin mutta esim tilikauden arviointia koskevat asiat ovat täyttä hepreaa? Mikä on oikea pituus tilikaudelle ? Ottavatko kaikki sivutoimen toiminimelliset YEL -vakuutuksen? Mitä minun pitäisi huomioida kun toimintani kuukausitulot tulevat jakautumaan erittäin epätasaisesti? (Kesäkuukaudet ovat kovinta tuottoaikaa, muuten voi olla tosi hiljaista). Ensimmäisenä vuotena liikevaihto jää varmasti tosi matalaksi (alle 8500e jolloin ei mene alv).. Miten kirjanpitoa käytännössä hoidetaan? Laskut ja kuitit talteen mutta mitä muuta?

Kiitos kaunis kaikille <3
3209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Up!

Äänestä

Ota tilikaudeksi vuosi (so. max). Kannattaa ilmoittautua ALV-velvolliseksi etkä joudu maksamaan ALVia lainkaan, jos liikevaihtosi jää alle 10000€/vuosi. Vaikka liikevaihtosi menisi 10000€:n yli, helpotusta ALViin saa aina 30000€:oon saakka (so. alarajahuojennes). Tee itse kirjanpito (ns. yksinkertainen kirjanpito) esim Excelilla tai muulla taulukkolaskennalla. ALV-velvollisena teet kausiveroilmoituksen kerran vuodessa ja ammatinharjoittajan veroilmoitusen kerran vuodessa. YEL maksut pitää maksaa, jos toimintasi on senverran laajaa, että olet velvoitettu ne maksamaan.

Webistä löytyy hyviä esimerkkejä kirjanpidosta. Kuitit voi käsitellä sähköisenä eli skannaa ne tai ottaa niistä valokuvia ja linkkaa ne kirjanpito-taulokkolaskentaan.

Äänestä
  • Kiitos paljon! Sain apua ja itsevarmuutta;) Jotenki kuumottaa että unohtaa tehä jotain ja yhtäkkiä olis kusessa jostain, hassua I know:D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Skikki kirjoitti:

Olen kasvatusalaa opiskeleva ja osa-aikaisena ihmisalalla töitä tekevä nuori aikuinen. Suunnitelmissa perustaa sivutulon toiminimi, mutta tietoa netissä on todella vaikea löytää mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Minulla ei ole minkään näköistä kokemusta yrittämisestä aiemmin, joten kaikki tieto aiheeseen liittyen otetaan ilolla vastaan. Arvostan myös selkokieltä asian suhteen :D

Toimenkuvani sivutyössä on kahdenlainen: toisaalta vastaisin tapahtumabändimme myynnistä erilaisiin tilaisuuksiin ja toisaalta kirjoitan freelancerina reppareita eri lehdille ja medioille (näitä olen tehnyt aiemmin verokortilla mutta haluan oman y-tunnuksen).

Olen myös aikeissa vuokrata puoliksi pienen toimistotilan, ettei työt ole aina kotona.

Minua mietityttää rekisteröinti. Olen tutustunut prh:n sivuilla kaavakkeisiin mutta esim tilikauden arviointia koskevat asiat ovat täyttä hepreaa? Mikä on oikea pituus tilikaudelle ? Ottavatko kaikki sivutoimen toiminimelliset YEL -vakuutuksen? Mitä minun pitäisi huomioida kun toimintani kuukausitulot tulevat jakautumaan erittäin epätasaisesti? (Kesäkuukaudet ovat kovinta tuottoaikaa, muuten voi olla tosi hiljaista). Ensimmäisenä vuotena liikevaihto jää varmasti tosi matalaksi (alle 8500e jolloin ei mene alv).. Miten kirjanpitoa käytännössä hoidetaan? Laskut ja kuitit talteen mutta mitä muuta?

Kiitos kaunis kaikille <3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu