ydinaseista jotka on pyritty kuljettamaan Romaniaan.Romania on kuitenkin kieltänyt tuomasta ydinaseita omalle maaperälle.Nyt Usan kolonna harhailee omien pommiensa kanssa lähellä Venäjän rajoja eikä ole varmuutta mihin ydinpommisaattueen lopullinen päämäärä oikeastaan on.Tällainen sotku on hyvä saada nopeasti raiteilleen ja saattue harhailee paikasta toiseen ja Turkkiin ei pommeja voi takaisin lähettää.Venäjä taitaa myös olla hermostunut tilanteesta.Toivottavasti harhaileva saattue ei joudu terroristien käsiin.
Maailmalla ollaan huolestuneita Usan
Usanpommieharharetket
1087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Puolassa on hermostuttu siitä että Romaniaan olisi suunniteltu pommien sijoituspaikaksi.Puola pitää Romaniaa epävakaana maana joka on entinen Neuvostoliiton satelliittimaa ja Romanialla on tekemistä oman maan yhteiskunnallisten ongelmien,köyhyyden ja kerjäläisten oikeuksien parantamisessa ja Romanian vanhat neuvostoaikaiset sotilastukikohdat ovat aivan jotain muuta kuin turvallisuus määräyksiä ja takuita täyttäviä standardeja.
Jotkut väittävät että jenkit ovat tyhmiä.
Kyllä se taitaa tosiaan pitää paikkansa.
Asiantuntijoiden mukaan suurin vaara maailmanrauhalle.
Jotkut väittävät että JulermiCC ovat tyhmä.
Kyllä se taitaa tosiaan pitää paikkansa.
Asiantuntijoiden mukaan hän on tosin pieni vaara muille p0alstalla kävijöille.
USA:lla on jo 24 ydinpommia Romaniassa, Deveselun tukikohdassa.
Romania on yksi johtavista maista mitä korruptioon ja mustaan pörssiin tulee.
Kaikki on kaupan.Ihan sama missä siellä perunasäkkien alla vanhoissa kosteissa neuvostobunkkereissa ydinpommeja säilytetään.Vartiosotilaat pienellä palkalla vartioivat pommeja ja kanat ja porsaat juoksentelee ympäriinsä ja joku tulee ja näyttää tukun dollareita sotilaille ja korin votkapulloja kaupan päälle.Ja sitten ihmetellään minne katosivat pommit.Romania on niitä vihoviimeisiä paikkoja pommien sijoituspaikoiksi.
On meno Euroopassa merkillistä, luulisi että syntyy suuri vastarinta ja jenkit painostettaisiin viemään ydinaseet omaan maahansa.....vähintä mitä voi kuvitella?
Miksi niitä on Euroopassa, eikö kukaan muu tee sitä kysymystä....ei muutkaan ydinasevallat levittele niitä miten sattuu?
Minä teen!
Niitä pitää olla Euroopassa suojaamassa Eurooppaa Venäjän hulluilta laajentumisopyrkimyksiltä!
Toi oli parasta mitä Nato kiimakko voi antaa....arvasin sen ennalta.
Kerro, miten niillä suojataan.....?
No ennekoivalla iskulla tietenkin, sitähän natokiimaset himoaa.
Usassa monet kommentoijat vastustavat Usan pommien sijoittelua ongelmallisin maihin ja presidentti kandidaatti Billaryn lkopolitiikkaa kutsutaan vanhaksi menneeksi.Pommit halutaan pois Euroopasta ajelehtimasta.Day dream waste money of own pockets and rusty cities continues grow as Washington looks rabbits of nukes.Bring rusty bombs back Usa