Minä: Herra, auta kun olen niin väsynyt, olenhan sinun lapsesi ollut jo vaikka miten kauan, ja ketä ja mitä se hyödyttää, että olen uneton ja sairas. Miu sitä ja mau tätä…
Herra: Kun olet ollut niin ja niin monta vuosikymmentä uskossa – mitä aina korostat - niin olisko sinulla jotain annettavaa muille ihmisille?
Minä: Ei sitten yhtään mitään, päinvastoin. Niillä on enemmän kuin mulla.
Herra: Tiedätkö miten rukoillaan niin kuin Poikani Jeesus opettaa, että saa kaiken mitä pyytää?
Minä: Ei harmaankirjavaa aavistustakaan.
Herra: Näit tänään naapurisi, joka ei pääse minnekään ilman pyörätuolia / avustajaa. Oletko koskaan kiitollinen, että pääset omin jaloin, minne haluat?
Minä: En yhtään ole ollut, näin on valitettavasti tosi.
Herra: Miten olisi jos annan sinulle silmät ja korvat nähdä ja kuulla?
Minua alkaa naurattaa.
Herra: Hauska pitkästä aikaa nähdä, että naurat.
Minä alan ääneen nauraa hohottaa, lopulta kierin lattialla kippurassa pelkkänä nauruna.
Herra nauraa mukana.
***
Tiedättekö, miten vapauttavaa on sydämensä pohjasta nauraa omalle hölmölle tärkeydelleen?
Herra: Kun olet ollut niin ja niin monta vuosikymmentä uskossa – mitä aina korostat - niin olisko sinulla jotain annettavaa muille ihmisille?
Minä: Ei sitten yhtään mitään, päinvastoin. Niillä on enemmän kuin mulla.
Herra: Tiedätkö miten rukoillaan niin kuin Poikani Jeesus opettaa, että saa kaiken mitä pyytää?
Minä: Ei harmaankirjavaa aavistustakaan.
Herra: Näit tänään naapurisi, joka ei pääse minnekään ilman pyörätuolia / avustajaa. Oletko koskaan kiitollinen, että pääset omin jaloin, minne haluat?
Minä: En yhtään ole ollut, näin on valitettavasti tosi.
Herra: Miten olisi jos annan sinulle silmät ja korvat nähdä ja kuulla?
Minua alkaa naurattaa.
Herra: Hauska pitkästä aikaa nähdä, että naurat.
Minä alan ääneen nauraa hohottaa, lopulta kierin lattialla kippurassa pelkkänä nauruna.
Herra nauraa mukana.
***
Tiedättekö, miten vapauttavaa on sydämensä pohjasta nauraa omalle hölmölle tärkeydelleen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tapahtuiko tämä keskustelu oikeasti vai onko tämä kristillistä fan fictionia?
Tässä sulle ajankulua: ei se tarkottanut, tai ehkä, mut ei sittenkää, ei tollast tapahdu, mut toisaalt...
Ok, eli fan fictionia.
Huiii!!! Lissää hauskoi jutui!!!
Okei, tämä ei kylläkään ole hauska korkiast kirkollisten mielestä. Yksi ystäväni oli tullut uskoon, ja mietti kasteasiaa. Hän käveli kaupungilla asioilla ja kyseli Herralta, onko kaste nyt oikein, kun pää oli vauvana valeltu. Hän pyysi jotain merkkiä asian vahvistukseksi. Siinä samassa hänen päähänsä tuli jostain loiskaus vettä. Hän katseli mitä se oli, ja näki takanaan rikkinäisen maljakon, joka oli pudonnut jonkun ikkunalta.
Se vesi tuli siis hänen päälleen, mutta maljakko ei. Ja juuri sillä hetkellä, kun hän pyysi merkkiä.
Tämän hän kertoi kastetodistuksessaan, kun oli kasteella samaan aikaan samassa altaassa kuin minä. Seurakunnalla oli hauskaa. Mun todistus ei ollut läheskään niin hauska.
Toihan on suurinpiirtein sama kun vasta uskoon tultuani tapasin puiston penkillä minusta kovasti kiinnostuneen vastakkaisen sukupuolen edustajan.
Tiesin, että nyt pitäisi tehdä rakentavia valintoja ja sanoin mielessäni: Herra auta. Juuri sillä hetkellä lokki ruiskautti jätöksensä olkapäälleni ja jouduin lähtemään tilanteesta pikapikaa.
Vähänkös nauratti, sillä se on ainoa kerta elämässäni, kun lokki on onnistunut tähtäämään suoraan päälleni.
Autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen, sillä heiltä ei pidä hupia puuttuman. Kyllä Jumalakin huumorintajua tarvitsee meidän kanssamme.
Ja taas sanailua: istuin kyllästyneenä ja puutuneena kasseineni Tallinnan laivan epämukavalla istuimella. Äkkiä tuli autuas olo, kun katsellessani lähestyvää Helsinkiä ajattelin Jeesusta. Kysyin että onko tämä nyt sitä "Herran kirkkauden läsnäoloa."
Herra: Sitä saat nimittää miksi vain.
Minä: Jos tämä on läsnäoloa, oletko sinä sitten muulloin poissa?
Herra: Olen aina kanssasi, niin kuin olet sanasta lukenut.
Minä: Siitä seuraisi, että olen aina Herran kirkkauden läsnäolossa. Ei se kyllä oikeesti niin mene.
Herra: Jos olen sama aina ja iankaikkisesti, niin olenko välillä kirkkaana ja välillä sammuksissa?
Minä: En kestä. Nyt et ala naurattamaan, täällä on ihmisiä. Odota että pääsen himaan.
***
Himassa läsnäolo jatkui. Ja ilmeisesti jatkuu ja jatkuu...
Vaikkei sitä aina aisteillaan havaitse.