Työttömille kyllä löytyy tekemistä

Tien varret on roskia täynnä, voisivat mennä niitä keräämään kun kerran saavat korvauksia jouten olosta.
On älytöntä maksella valtavia summia laiskuudesta, kun voi tehdä yhteishyödyllistä, siivota ojia ja pientareita.

Metsissä on risuja joita voi siivota pois marjastajien ja lenkkeilijöiden tietä ja putsailla polkuja ja olla tukena ja turvan heille siellä, vahtia polkujen päässä ihmisiä jotta heillä on hyvä ja turvallinen olo. Metsäpolun vahteja.

Lunta tulee kohta sinne vaan kolan varteen katuja siivoon ja ihmistenpihoja.

Onpaljon ilmaistyötä mihin ei trvi koulutusta, jokainen osaa jotakin. Sinne vaan kysymään mitä voi tehdä. Yritykset tarvii siivoojia ja kahvinkeittäjiä, joten se ei paljon älliä kaipaa jos menee keittämään kahvia tai vaikka ulkoiluttamaan koiraa.

Puistoissa on näitä kummajaisia jotka istuu ja juopottelee, sinne voi mennä valistamaan hyvästä elämästä, ja ohjaamaan pois kaidalta tieltä. Nykyisin halutaan vanhuksille perhekoteja päiväksi, voisi nille puistojen kulkijoillekin soveltaa päiväkoteja työttömän kodissa, syödä yhdessä ja rupatella yhdessä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


miksiseonvaikeeta kirjoitti:

Tien varret on roskia täynnä, voisivat mennä niitä keräämään kun kerran saavat korvauksia jouten olosta.
On älytöntä maksella valtavia summia laiskuudesta, kun voi tehdä yhteishyödyllistä, siivota ojia ja pientareita.

Metsissä on risuja joita voi siivota pois marjastajien ja lenkkeilijöiden tietä ja putsailla polkuja ja olla tukena ja turvan heille siellä, vahtia polkujen päässä ihmisiä jotta heillä on hyvä ja turvallinen olo. Metsäpolun vahteja.

Lunta tulee kohta sinne vaan kolan varteen katuja siivoon ja ihmistenpihoja.

Onpaljon ilmaistyötä mihin ei trvi koulutusta, jokainen osaa jotakin. Sinne vaan kysymään mitä voi tehdä. Yritykset tarvii siivoojia ja kahvinkeittäjiä, joten se ei paljon älliä kaipaa jos menee keittämään kahvia tai vaikka ulkoiluttamaan koiraa.

Puistoissa on näitä kummajaisia jotka istuu ja juopottelee, sinne voi mennä valistamaan hyvästä elämästä, ja ohjaamaan pois kaidalta tieltä. Nykyisin halutaan vanhuksille perhekoteja päiväksi, voisi nille puistojen kulkijoillekin soveltaa päiväkoteja työttömän kodissa, syödä yhdessä ja rupatella yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu