Lindströmille tarjottu keinoja työllistää kuusikym

265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nuorista jo onkin tehty työelämässä toisenluokan kansalaisia, ja heidän alipalkkaustaan, ilmaista harjoittoittelua ja muutenkin kyykyttämistä työurien alussahan jo on sovelletukin, samanlaistan hyödyttömien typerysten "ajatelmien" pohjalta, ja nyt pitäisi liittää samaan toisenluokan kansalaisten, tai luultavasti kolmannen luokan kansalaisen rooliin siirtää ikääntyvät. Tosin perustelu hiukan ontyy, sillä heillä on osaaminen ja työkokemus yleensä hallussa.

Tuottavuuden mukaan palkkauksesta kannattaa kai Vartiaisen tyyppiseten turhakkeiden olla hieman tarkkana, alkaisi olla hänelläkin sitten "suoritusten" aika työnanatajalleen.

Äänestä

Työpalkka työkyvyn mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Realistista kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/pitaisiko_ikaantyneiden_palkkaa_voida_laskea/6419024

Kannattaa miettiä tosissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu