Miksi maajussit vinkuu ruoan halpuuttamisesta ?

Kauppa tinkii omista katteistaan, eikö niin. Ei se maajussilta pois ole. Kauppa päättää ihan itse millä hintaa se tuotteitaan myy, ei siihen lupaa tarvitse MTK: lta tai Jyväjemmareilta kysellä ja mitä varten maajusseille ei kelpaa halvempi ruoka ? Onko muka Suomessa liian halpaa ruokaa ? Vastaan: Ei todellakaan ole.
20123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

No eikö tule yhtään lantavarvasta kommentoimaan ?

Äänestä

"Marttilan (MTK:n puheenjohtajan) mukaan halpuuttaminen tehtiin ”käymällä tuottajan kukkarolla” sen sijaan, että ruoka-alennus olisi otettu kaupan omista katteista".

Eli nyt se on sitten ihan Marttilan suulla sanottu. Aiemmin täällä nimittäin Pystyyn kuollut saivarteli Marttilan sanamuodoilla asian suhteen. Pystyyn kuollut kirjoitti, ettei Marttila sanonut, että on käyty tuottajan kukkarolla, vaan kertoi Marttilan vain pelkäävänsä niin käyvän.

Saa nähdä, mitä tuosta jussien verkkokaupustelusta tulee. Kuluttajan ei ainakaan kannata osallistua siihen pitkällä kepilläkään, ellei hinnat ole kaupan hintoja alhaisemmat. Ja se laatu, kuka sitä valvoo ja kuinka paljon siitä tulee kuluja, eli onko laisinkaan kilpailukykyistä tuollainen suoraan "navetasta myynti"?

Äänestä
  • Onkohan Marttilalla näyttöä väitteelleen?

    Äänestä

  • Marttila saa ihan vapaasti myydä valion maitokusta 5 euron litrahinnalla ja katsoa kuka ostaa.

    Äänestä

Joka maajussia halveksuu, niin sen ei syömänkään pidä.

Äänestä
  • Maatalouden turva puolestaan on veronmaksaja, joka sen puuhastelun kustantaa. Suomessa kansallisia tukia jostain syystä maksetaan muuhun EU-tasoon verrattuna käsittämätön määrä. Joka veronmaksajaa, tässä tapauksessa erityisesti suomalaista kansallisten tukien kustantajaa, halveksii ja kertoo sellaisen olevan ylipalkattu laiskimus, aina sairauslomalla ja juoppo, miettiköön, mistä maajussi sitten tulonsa saa, jos duunarilta otetaan jussien kadehtima palkka pois. Tai jos korvataan suomalainen duunari virolaisillla ja muilla halpamiehillä. Maajussin mielestä suomalaisuuden suosiminen koskee vain suomalaisen maajussin tuottamia tuotteita. Niitä pitäisi ostaa. Se olisi isänmaallista, sanoo jussi. Ja seuraavassa lauseessaan vannoo jo virolaisten työmiesten nimeen.

    Nuo toiveet kriisiajoista on kuultu paksumahaisten jussien suusta ennenkin.
    Tulisipa sota ja sitä sun tätä, niin näkisivät, mistä leipä tulee...

    Mustasta pörssistä sitten vissiin niin kuin viime sodissakin? Harvoille ja valituille.
    Sellaista on jussien isänmaallisuus, sellaista isänmaallisuutta en ruoki kotimaista suosimalla.

    Äänestä

  • Harvoinpa Suomessa on koskaan syöty paitsi nyt jolloin saadan miljardien tuilla saksalaisia lihapullia kotimaisina.

    Äänestä

Toivottavasti pian tulee ruokakriisi. Silloin ne syövät joilla on syötävää.

Äänestä
  • Tyypillinen jussitoive. Ei riitä mersut, valmetit, moottorikelkat ja muut vehkeet pitämään itsetuntoa yllä. Pitäisi nähdä vielä, kuinka muut kärsivät nälkää.
    Sillälailla.

    Äänestä


  • hyvin.kuvaavaa kirjoitti:

    Tyypillinen jussitoive. Ei riitä mersut, valmetit, moottorikelkat ja muut vehkeet pitämään itsetuntoa yllä. Pitäisi nähdä vielä, kuinka muut kärsivät nälkää.
    Sillälailla.

    Eivät muut vaan ainoastaan puniikit. He eivät ole ruaan arvoisia. Jo 1918 todettiin, että heihin ei kannata ruokaa uhrata.

    Äänestä

  • Nauruhyytyy kirjoitti:

    Eivät muut vaan ainoastaan puniikit. He eivät ole ruaan arvoisia. Jo 1918 todettiin, että heihin ei kannata ruokaa uhrata.

    Sinä kusipää kyntäisit vieläkin auralla ilman rehellistä työväkeä.

    Äänestä


  • Nauruhyytyy kirjoitti:

    Eivät muut vaan ainoastaan puniikit. He eivät ole ruaan arvoisia. Jo 1918 todettiin, että heihin ei kannata ruokaa uhrata.

    "puniikit" "ruaan"

    No leikkimajuriko se siinä kiljupäätelmällään nakkasi ?

    Sepä siitä sitten taas. Nyt löylyyn ja sitten pankolle.

    Äänestä

  • Nauruhyytyy kirjoitti:

    Eivät muut vaan ainoastaan puniikit. He eivät ole ruaan arvoisia. Jo 1918 todettiin, että heihin ei kannata ruokaa uhrata.

    Nimimerkkisi on "Nauruhyytyy". Tekstiesi sisällöstä päätellen sinulla se on hyytynyt jo ajat sitten. Siksikö haluat muidenkin kärsivän? Jos ei muusta, niin nälästä. Et kai muuten näin kirjoittaisi.
    "Toivottavasti pian tulee ruokakriisi. Silloin ne syövät joilla on syötävää. "

    Ps. Pääsääntöisesti ne syövät, joilla on syötävää. Jotkut jopa liikaakin. Ylipainoisuus onkin eräs kansanterveydellinen ongelma. Mutta se on jo mielenterveydellinen ongelma sinun kohdallasi, että toivot, ettei kaikille olisi syötävää ensinkään.

    Äänestä

  • Nauruhyytyy kirjoitti:

    Eivät muut vaan ainoastaan puniikit. He eivät ole ruaan arvoisia. Jo 1918 todettiin, että heihin ei kannata ruokaa uhrata.

    Provoaja. Samanlainen trolli kuin oikeistodemu.

    Äänestä

  • elleiperätisama kirjoitti:

    Provoaja. Samanlainen trolli kuin oikeistodemu.

    Noin täytynee olla. Tai sitten se on oikeasti hullu.

    Äänestä

  • vaikutatkatkeralta kirjoitti:

    Nimimerkkisi on "Nauruhyytyy". Tekstiesi sisällöstä päätellen sinulla se on hyytynyt jo ajat sitten. Siksikö haluat muidenkin kärsivän? Jos ei muusta, niin nälästä. Et kai muuten näin kirjoittaisi.
    "Toivottavasti pian tulee ruokakriisi. Silloin ne syövät joilla on syötävää. "

    Ps. Pääsääntöisesti ne syövät, joilla on syötävää. Jotkut jopa liikaakin. Ylipainoisuus onkin eräs kansanterveydellinen ongelma. Mutta se on jo mielenterveydellinen ongelma sinun kohdallasi, että toivot, ettei kaikille olisi syötävää ensinkään.

    Oivallinen maatalousyrittäjä ei halua tuottaa puniikeille ruokaa. Mutta puniikkienkin maksamat tuet kelpaavat oivalliselle maatalousyrittäjälle.
    Paitsi, ettei maatalousyrittäjä mikään yrittäjä ole. Senhän todistaa jo sekin, että kaikissa tilastoissa maatalousyrittäjät mainitaan omana ryhmänään, ei yrittäjinä.

    Äänestä

Ymmärtävät vain kekkoslaista sulle mulle-ekonoomiaa.

Äänestä

Sehän olisikin hienoa, mutta arvaapas mistä se hinta otetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AhneusTaitaaVaivata kirjoitti:

Kauppa tinkii omista katteistaan, eikö niin. Ei se maajussilta pois ole. Kauppa päättää ihan itse millä hintaa se tuotteitaan myy, ei siihen lupaa tarvitse MTK: lta tai Jyväjemmareilta kysellä ja mitä varten maajusseille ei kelpaa halvempi ruoka ? Onko muka Suomessa liian halpaa ruokaa ? Vastaan: Ei todellakaan ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu