En antanut poikieni vannoa sotilasvalaa.
En h alunnut että he olisivat valmiita vaikka kuolemaan Marja-Sisko-hybriditransupapin tai Mäkispiispahomofanittajan kaltaisten takia.
Evoluutio saa jatkaa kulkuaan, siis väkivallan käyttö, ilman heitä. Poikani suorittivat asevelvollisuusaikansa siviilipuoln tehtävissä. Siis heistä oli jotain hyötyäkin yhteiskunnalle tuona aikana. Suurkiitos siitä heille.
Sotilasvala-päivä oli ja meni.
4
149
Vastaukset
- Ja.taas.asialinjalle
Tiedän luvanneeni olla keskustelematta kanssasi, mutta menköön nyt kerta kiellon päälle.
Minä jatkuvasti enenevässä määrin SÄÄLIN sinua suunnattomasti. Syytä et tietenkään käsitä, mutta jo sekin kertoo jotakin.- Kuunnellaaneitapella
Tappohommiin oppii jokainen, siinä ei paljoa päätä tarvita, mutta aseistakieltäytyminen rauhanaatteen vuoksi edellyttää todella tervettä harkintaaja vahvaa henkistä kanttia sillä siinä asettuu vastakkain väkivaltaan mieltyneiden evokkien kanssa jotka bg-ope on opettanut siihen että vahvimmalla on oikeus voittaa.
Siksi kysynkin että kumpi on viisaampaa, sovittaa erimielisyyden rauhanomaisesti vaiko sotimalla? Mikä on evokin aivopieru tähän?
Minä suoritin asevelvollisuuteni pitemmän kaavan mukaan ja siirryin siviiliin SPol-kessuna. Eikä kaduta yhtään.
Ainoa huono puoli oli se, ettei armeija tarjonnut oikein kunnollisia fyysisiä haasteita (ei, en tarkoita sitä, mihin Jyrin ajatukset eittämättä vievät), ja aika tuli välillä pitkäksi. Parempi vaihtoehto olisi ehkä ollut kuitenkin rajavartiosto.- Sait.tilaamasi
Kyllähän noita suvakkeja/aseistakieltäytyjiä tarvitaan, nimittäin sotatilanteessa heidät pannaan aina eturintamalle niinsanotusti heikentämään vihollista ja senjälkeen kun tuo kieltäytyjien porukka tapettu tulee vasta armeijan käyneet ja koulutuksen saaneet taistelemaan.
Eipä tuolla kieltäytymisellä ollut maanpuolustuksen kannalta juuri mitään merkitystä, mutta poikasi ovat liikekannellepanon tapahtuessa viholliselle syötettävää ns. tykinruokaa, eli ensimmäiset jotka tapetaan.
Ihmisillä on väärä luulo että siviilipalvelun suorittaneiden ei tarvitse sodan syttyessä ossallistua sotaan, mutta se menee juuri päinvastoin, eli ne ovat ensimmäisiä uhrattavia koska heillä ei ole sotilaskoulutusta ja ovat näin siis armeijalle ja Isänmaallemme arvottomia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks385399Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si704079Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut353488Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?993281Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää533258- 732699
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1262189En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri552182Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit261507- 1911346