Jos ja kun Suomi halutaan saada kokonaan toimimaan ydinenergialla, niin montako ydinvoimalaa tänne saadaan mahdutettua, jotta täystuhomme olisi varmistettu?
Montako ydinvoimalaa Suomeen mahtuu?
taaltapesee
35172
4Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Nyt rakenteilla ja suunnitteilla olevien lisäksi Loviisa-3 ensi vuosikymmenen lopulla. Ja Hanhikivi-2 jos siirrytään sähköautoihin. Ja Katsotaan sitten Olkiluoto 1&2 korvaavia laitoksia myöhemmin.
Tehdään karkea laskelma Tshernobylin ydinkatastrofin pohjalta. Oletetaan siis, että jokainen ydinonnettomuus aiheuttaa Tshernobylin ydinkatastrofin kaltaiset päästöt.
Tshernobylin ydinkatastrofin saastuttama alue on noin 70000km2. /1/
Suomen maapinta-ala on noin 340000km. Tarvitaan siis 340/70 eli noin 5 kpl kunnolla posahtavaa ydinreaktoria koko Suomen ydinsaastuttamiseen. Lähellä ollaan jo. Tosin jo yhden paukahtaminen tarkoittaisi Suomen talouden romahtamista, maanviljelyselinkeinon loppumista jne.
/1/ http://keskustelu.suomi24.fi/t/924149/tshernobylista-18-vuotta
Jos Suomen nykyiset ydinvoimalaitokset korvattaisiin tuulimyllyillä, syntyisi yli 10 000 km2 asuinkelvotonta aluetta, ja monet eläimetkin karttaisivat noita alueita. Ihan ilman onnettomuuksiakin.
limbo
Mahtuu vaikka miten monta, kymmeniä joka tapauksessa hyvinkin. Esim. Helsingin sekä itä- että länsipuolisille rannikkoalueille sopisivat oikein hyvin. Inkoossa on jopa valmiiksi voimalatoiminnoille raivattu tonttikin olemassa, satamineen kaikkineen, siis Fortumin eli ex. IVO:n toimintansa lopettaneen ja purkamistaan odottavan voimalan alue. Että kyllä mahtuu, ja vähin erin tuleekin onneksi lisää ja lisää ilmastoa pilaamatonta puhdasta ydinvoimaa!.
Tuulivoimalan ja asutuksen välisen etäisyyden on oltava vähintään 2 km. Jokainen erillinen tuulivoimala tekee siten "asumiskelvottomaksi" vähintään noin 1200 hehtaaria maa-alaa!
Lisäksi tuulimyllyt on sijoitettava vähintään 0,5 km etäisyydelle toisistaan. Esim. 10 tuulimyllyn tuulivoimala tarvitsee tuulimyllyjen väliin maa-aluetta yli 200 hehtaaria.
10 tuulimyllyn tuulivoimala vie siten vähintään noin 1500 hehtaaria maata pois asutuskäytöstä.
OL3 sähkön vuosituotannon kattamiseksi tarvitaan noin 1600 kpl 3 MW tuulimyllyä.
OL3 vuosituotannon korvaaminen tuulivoimalla veisi yhteensä satoja tuhansia hehtaareita maa-alaa pois asutuskäytöstä.
Jatketaan juttua muita häiritsemättä, jookosta? Tuolla:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14437492/ydinvoiman-korvaaminen-tuulivoimalla
Mahtuu tuhansia, mutta yhtään lisää tuskin rakennetaan. Maailma on aika allerginen jo ydinvoimalle. Fennovoimallekkin kukaan ei enää saanut puuttuvaa rahoitusta, muuten kuin kiristämllä Fortum mukaan. Kukaan osakkaista ei ole onnistunut juuri myymään osuuttaan, vaikka poislähtijöitä olisi pilven pimein.
Kukaan lähde sellaisen teknologian kelkkaan, jossa yksi ainoa onnettmuus voi lopettaa koko alan yhdessä yössä ja jossa lopulta ei ole voitonodotuksia edes pitkällä tähtäimeellä. Tällä hetkellä ydinvoiman on todennäköisesti surkein bisnes läntisellä pallonpuoliskolla.
Vitonen saadaan ehkä valmiiksi, kutonen on epävarma, seiskaa ei enää tule.
"Tällä hetkellä ydinvoiman on todennäköisesti surkein bisnes läntisellä pallonpuoliskolla."
Saksan energiakäänne vielä surkeampi bisnes? Tukirahaa siihen on syydetty vuodesta 2011 lähtien jo lähes 200 miljardia euro eikä päätavoite; kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ole edennyt lainkaan.
Hei pikku paapero! Osaatko kirjoittaa tuon viestisi siihen ketjuun mihin se kuuluukin, siis http://keskustelu.suomi24.fi/t/14381128/energiavallankumous-(energiakaanne) . Siellä voi sitten siitä jutella sinun kanssa enemmän siitä aiheesta. Pyydä vaikka päiväkotisi tätiä näyttämään, miten se kirjoitetaan oikeaan keskusteluun, ja sitten kysy niiltä tädeiltä sitä että mistä tietää mihin keskusteluun pitää mitäkin kirjoittaa.
Asiantuntijat ihan eri mieltä.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14381128/energiavallankumous-(energiakaanne)#comment-86042612
(Siirsin viestisi asiaankuuluvaan ketjuun ja kommentoin sinne)
Saksassa hiilivoima on hyvä liiketoimi ja ollut sitä kohta 5 vuotta. Ruskohiiltä louhitaan suurilla koneilla avolouhoksilta ja muutama kylä poistettu. Nähtävästi lunastushinnat tyydyttäneet omistajia. Hiilivoiman voittokulkua ei paljoa mainosteta täälläkään.
Jutellaan tuolla. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14440915/montako-hiilivoimalaa-suomeen-mahtuu
"Saksan energiakäänne vielä surkeampi bisnes? Tukirahaa siihen on syydetty vuodesta 2011 lähtien jo lähes 200 miljardia euro eikä päätavoite; kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ole edennyt lainkaan."
Jaa, no onko kyseessä ylipäätänsä bisnes? Jos titanic-laivan kurssia käännetään ohi jäävuoren, niin kyseessä on käänne ja käänne ei yleensä ole bisnestä. Toisaalta on se kyllä luonut melkoisesti työpaikkoja, joita te nuclear lowerit aina vuolaasti ylistätte Fennovvoiman työmaalla.
Samalla lailla, jos ydinvoimaa kaikesta huolimatta aiotaan rakentaa, se rakennetaan tuettuna. Britannia ensimmäisenä on valmis hyväksymään tämän. Sekin voi olla raekntajien mielestä energiakäännettä, ainakin kohti hiilidioksiidivapautta.
"Toisaalta on se kyllä luonut melkoisesti työpaikkoja,"
Heh, työpaikkoja 200 miljardilla. Siinä Saksan energiakäänteen suurin saavutus tähän asti.
Toisaalta, 200 miljardilla olisi voitu rakentaa 20 ydinvoimalaa a' 10 TWh sähköä/vuosi. Uusien ydinvoimaloiden rakentaminen ja käyttö olisi sekin luonut melkoisesti työpaikkoja.
Mutta kun asiantuntijat sanovat, että energiakäänne olisi järkevää, vaikka Ilmastonmuutos ei olisi olemassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14381128/energiavallankumous-(energiakaanne)#comment-86042612
Kyllä Suomeen mahtuu paljon ydinvoimaloita, mutta aloittaja halusikin tietää vain sen, minkä verran pitää olla "jotta täystuhomme olisi varmistettu".
Viite:
"123475
22.8.2016 13:40
Mahtuu vaikka miten monta, kymmeniä joka tapauksessa hyvinkin. Esim. Helsingin sekä itä- että länsipuolisille rannikkoalueille sopisivat oikein hyvin. Inkoossa on jopa valmiiksi voimalatoiminnoille raivattu tonttikin olemassa, satamineen kaikkineen, siis Fortumin eli ex. IVO:n toimintansa lopettaneen ja purkamistaan odottavan voimalan alue. Että kyllä mahtuu, ja vähin erin tuleekin onneksi lisää ja lisää ilmastoa pilaamatonta puhdasta ydinvoimaa!."
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14436943/montako-ydinvoimalaa-suomeen-mahtuu#comment-86040461
Mahtuuhan niitä tuhansia, ellei miljoonia, mutta tarvetta olisi vain luokkaa viidelle reaktorille lisää tässä vaiheessa. Siis nykyisten lisäksi. Jos nykyiset poistetaan, niin sitten niitä vastaamaan lisää.
Ydinvoima vesivoima olisi lähes optimi tapa tuottaa energiaa koko maan tarpeisiin. Paikallisesti (=kesämökeillä, asuntovaunuissa, yms) voi käyttää aurinkoa tai vaikka tuulta.
Kiinnostavaa,+ettei+SUPO+salli+enää+missään+keskusteltavan+ST1+LERN+
teknologiasta+mitään?+Huomaa+SELOVÄSTI+miten+100%+ongelmaton+GEOTERMINEN+täydellinen+energian+muoto+saa,+kuin+saakin+ydinlobbarit+,+nettipoliisit+katatonisen+KRIISIIN!+
Pitääkin+varmaan+kirjoittaa+kaikkiin+paikkoihin.+Että+katsokaa+Yotube+Arto+Lauri+208.+Videota.+Niin+näette+MIKÄ+aiheena+musersi+SUPO+suunnan+keskustelun+kyvyn+100%!+TÄYSIN!!
TheRat. Ilmoita heti, kun haluat ydinvoimalan takapihallesi, niin pannaan Olli Rehn asialle!
Montako ydinvoimalaa Suomeen mahtuu?
Ydinvoimalaitos mahtuu hyvin 100 hehtaarin alueelle. Suomen maapinta-ala on noin 303 892,46 km2.
Peruskoulun ala-asteen laskuopilla saadaan tulkoseksi, että Suomeen mahtuu ainakin 30 miljoonaa ydinvoimalaitosta. (Stux tarkistanet, onko laskelma oikein?)
100 ha = 1 km2. Eli Suomeen mahtuu vain 300 000 ydinvoimalaitosta.
Olkiluoto 3 on teholtaan 1600MW, joten kymmenen sellaista riittää, jolloin maksimiteho on 16000MW. Sähkön kulutushuippu on ollut jotain luokkaa 15000MW.
Ok! Voi harmi, miten vähän ydinvoimaloita mahtuu Suomeen.
(pieleen meni stuxille tarkoitettu laskuvirheen huomaaminen, vai oletko stux?)
"Olkiluoto+3+on+teholtaan+1600MW,+joten+kymmenen+sellaista+riittää,+jolloin+maksimiteho+on+16000MW.+Sähkön+kulutushuippu+on+ollut+jotain+luokkaa+15000MW."
Noinhan+asia+on.+
Jatkoksi+voisikin+miettiä,+montako+(3+MW)+tuulivoimalaa+tarvitaan+kattamaan+Suomen+sähkönkulutus?
15000MW/3MW+=+5000+kpl+3MW+tuulimyllyä.+Tuo+olisi+teoreettinen+tarve,+jos+tuulivoimalat+toimisivat+koko+ajan+100%+nimellistehollaan.
Yksittäisen+tuulivoimalan+tuntiteho+vaihtelee+välillä+0+-+100%.+Kaikkien+Suomen+tuulivoimaloiden+tuntiteho+yhteensä+on+vaihdellut+tilastollisesti+välillä+noin+5+-+75%.+
Tarvittaisiin+siis+noin+100+000+kpl+3+MW+tuulimyllyä+tuottamaan+Suomen+sähköntarve+kaikissa+olosuhteissa.+Toisaalta+sopivassa+tuulisuudessa+tuulisähkön+kokonaistuotanto+voisi+silloin+olla+yli+10-kertainen+Suomen+sähköntarpeeseen+nähden.
Suomeen kannattaisi rakentaa ydinvoimapuisto, jossa parikymmentä myllyä jauhaisia sähköä Euroopan verkkoon.
Peruskalliomme soveltuu mainiosti ydinjätteen loppusijoitukseen. Voisimme tehdä pisnestä ottamalla Euroopan ydinjätteet loppusijoitukseen.
Kannatetaan. Tämä olisi myös ympäristöystävällisin tapa tuottaa sähköenergiaa. Maisemahaitta olisi paikallinen ja silloinkin pieni. Linnut eivät silpoutuisi tuulisilppureihin ja maailman nälänhätä ei pahenisi peltojen jäätyä aurinkovarjojen alle.
Markkinoille mahtumattomasta sähköstä voitaisiin elektrolyysilaitoksissa tuottaa vetyä, jota hyödynnettäisiin esim. liikenteessä polttokennoautoissa.
"Suomeen kannattaisi rakentaa ydinvoimapuisto, jossa parikymmentä myllyä jauhaisia sähköä Euroopan verkkoon."
Juurikin noin ja hieman tarkentaen, kymmenen ydinreaktorin puisto riittäisi. Sillä katettaisiin Suomen sähkönkulutus tasaisella , säästä riippumattomalla tuotannolla.
Ylijäämäydinsähkö myytäisin Eurooppaan tai sillä voisi tuottaa vetyä tms. Yksittäisen ydinreaktorin huoltoseisokki tai pysäyttäminen ei vaarantaisi sähkönsaatavuutta,
nii ongelma on vaan se että ydinsähkönhinta on liian kallista markkinoille
Tuulisähkö on kalliimpaa, takuuhinta 83,5 e/MWh Suomessa ja silti, monet haluaisivat lisätä tuulisähkön tuotantoa, miksi ?
Tahtoo lisää ydinvoimaa!
Putin-1 yksinään riittää Suomen täystuhoon.
Tuolla ylempänä oli laskettu, että 10 kpl 1600MW ydinreaktoria riittää. Toisaalta voisi olla viisasta tehdä esim. 40 kpl 400MW ydinreaktoria tai 400 kpl 40MW. Ne voitasiin sijoittaa kuluttajien lähelle, jolloin massiivisia siirtolinjoja ei tarvita.
Kosket voitaisiin vapauttaa kaloille, ilma linnuille ja saada puhdas ilma ihmisille.
"voisi olla viisasta tehdä esim. 40 kpl 400MW ydinreaktoria"
Näppärä ja kannatettava ajatus. Sähköntuotanto hajautettua. muutaman yksikön seisokki ei vaaranna sähkönsaatavuutta. Massiivisia siirtolinjoja ei tarvita. Sähkön siirtohäviöt pieniä, kun tuotantolaitokset lähellä kuluttajia.
Ydinvoimaa voitaisiin tuottaa myös pienissä yksiköissä. Esimerkiksi olisi ihanteellista jos omakotitalon voisi lämmittää omalla ydinsähkällä. Jäteongelmaa ei olisi kun ydinpaketit myytäisiin suljettuina kokonaisuuksina ja haettaisiin käyttöikänsä lopulla pois.