Suomessa on ollut ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia kautta vuosisatojen, mutta koska ulkomaalaisiin alettiin suhtautua krittisesti ja peräti torjuvasti.
En muista moista vielä 80-luvulla olleen, eikä edes 90-luvulla se ollut ainakaan kovin suurta.
Olisikohan kriittisyys alkanut siinä vaiheessa kun suomalaisten elinoloja alettu kurjistamaan ja rahaa nyhdetään kiihtyvällä tahdilla mutta mamuille jaetaan aina vaan enemmän ja enemmän ilmaiseksi. Suomalaisten työllä ansaitsemia rahoja ei käytetä suomalaisten hyvinvointiin tai edes nykytason ylläpitoon, joka olisi täysin oikeutettua, vaan sillä rahoitetaan erilaisten ulkomaisten loisijoiden huoleton elämä. He eivät ole siitä ansainneet lanttiakaan eikä Suomi ole heille lanttiakaan velkaa. Edes vakaviin rikoksiin syylistynyttä ei saada pois maasta vaan he ovat erityisen suojelun kohteena. Ja heihin syydetään rahaa kaksin verroin.
Tämä todellisuus ei kuitenkaan tunnu kaikille aukenevan millään lailla.
Demarit ja vasurit sen kumminkin ovat saaneet aikaiseksi, sen mamu-vihan, meinaan.
En muista moista vielä 80-luvulla olleen, eikä edes 90-luvulla se ollut ainakaan kovin suurta.
Olisikohan kriittisyys alkanut siinä vaiheessa kun suomalaisten elinoloja alettu kurjistamaan ja rahaa nyhdetään kiihtyvällä tahdilla mutta mamuille jaetaan aina vaan enemmän ja enemmän ilmaiseksi. Suomalaisten työllä ansaitsemia rahoja ei käytetä suomalaisten hyvinvointiin tai edes nykytason ylläpitoon, joka olisi täysin oikeutettua, vaan sillä rahoitetaan erilaisten ulkomaisten loisijoiden huoleton elämä. He eivät ole siitä ansainneet lanttiakaan eikä Suomi ole heille lanttiakaan velkaa. Edes vakaviin rikoksiin syylistynyttä ei saada pois maasta vaan he ovat erityisen suojelun kohteena. Ja heihin syydetään rahaa kaksin verroin.
Tämä todellisuus ei kuitenkaan tunnu kaikille aukenevan millään lailla.
Demarit ja vasurit sen kumminkin ovat saaneet aikaiseksi, sen mamu-vihan, meinaan.
Vastaukset 33
Vanhimmat
"puolueeton"media on koittanut vääristellä ja salata totuutta asioista jo vuosikymmeniä?
http://www.riemurasia.net/kuva/Yle-sensuroi/60141
Milloin isänmaallisuudesta on tullut vihattavaa?
Etköhän anna nyt hieman väärää kuvaa maahanmuuttajien "hyysäämisestä". Ei suomalaisten elämä ole miksikään muuttunut viimeisen vuoden tai kahden vuoden aikana.
Talouden huono kehitys ei ole johtunut maahanmuuttajista vaan viennin hiipumisesta. Annetaan se kuva, että omat kansalaiset ovat jääneet huonompaan asemaan kuin maahanmuuttajat. Sehän ei pidä lainkaan paikkaansa. On tahallaan sekoitettu asioita keskenään ja luodaan valehtelulla väärä kuva asioista.
Pakolaiskysymys on vielä kesken, ei tässä ole vielä kaikkea katsottu. Turkin ja EU:n välit heikkenevät, pian ei pidä mitkään sopimukset. Turkissa on levotonta ja tilanne saattaa johtaa sisällissotaan ja lisääntyvään pakolaisuuteen. Syyriassa ja Irakissda asiat menevät entistä huonommaksi. Lisänä vielä Afrikan maiden heikkenevä tilanne.
Alkakaahan miettiä aivan oikeita toteuttamiskelpoisia toimenpiteitä, joista olisi apua.
Pelkästään huutamalla "rajat kiinni" jargonia ei saada mitään aikaan. Sellainen osoittaa vain ihmisen tietämättömyyden ja ymmärtämättömyyden.
Väärin. Suomalaiset ovat jääneet heikompaan asemaan ja heikommassa asemassa olevien elämä on vaikeutunut ja kurjistunut. Sairaiden ja vammaisten taloudellinen turva ja hoito on heikentynyt.
Koulutus ja lasten edut ovat heikentyneet.
Ja turvattomuus tulee lisääntymään jatkossa tätäKIN kautta mamu-tulvan jatkuessa.
Onneksi matuille kaikki järjestyy valon nopeudella. Missä on ongelma?
Tämän loppumattoman ja hallitsemattoman nykyisen maahanmuuttovirran vaikutukset nähdään jo useissa maissa ja siksi ollaan huolestuneita.
Sitäpaitsi kaikki ne positiiviset asiat, millä niitä viime syksynä tänne tervetulleeksi toivotettiin on jo jouduttu ampunaan alas, esim ei tullut tohtoreita, lääkäreitä, insinööreja, tuli kieli- ja jopa lukutaidottomia sotilaskarkuteita, joista osa on jo aloittanut melkoisesti rikoksia tekemään kiitokseksi vastaanotosta, kun ei ollutkaan sitä Sippilän huvila ja muita herkkuja ilmaiseksi tarjota koko laajennetulle perheelle.
Myöskään heistä ei ole työvoimaksi, kun töitä ei ole eikä tule, siinä mallissa nyt on tulevaisuus.
Eikä heillä myöskään voida paikata suomalaisen syntyvyyden alenemista, koska naivat vain omiaan ja haluavat asua omilla alueillaan.
Tosin ei ole kauan, kun RKP:n kansanedustaja sanoi, että eihän tämä 10 000 ole yhtään mitään, niin hyvin perillä on edustaja, samaten suuri kansa uskoo yhä, että meillä on niitä syyralaisia lapsia tilapäisesti sotaa paossa. Onhan niitä kyllä muutama.
Kaikkoset ja viherilmapallot kyllä edelleen uskovat, että ongelmat ratkaistaan, kun vain otetaan lisää velkaa ja lisää maahanmuuttajia.
Eihän pakolaisista voi odottaa mitään erityisesti ammatillisesti valikoitunutta ryhmää. Ei tietenkään! Pakolaiset lähtevät sotaa ja levottomuuksia pakoon. Miten voi odottaakaan, että tänne tulisi kansan parhaiten oppinut aines?
Monet ovat eläneet näiden rasistien nostattamassa illuusiossa koulutetuista tulokkaista. On valheellisesti annettu kuva, että tätä ammatillista osaamista olisi korostettu jotenkin.
Onhan joukossa korkeasti koulutettujakin tulijoita, mutta eiväthän kaikki sitä ole. Ensisijaisesti tämä joukko on pakolaisia, ei työn perässä maahan tulleita.
Eivät pakolaiset asu "omilla alueillaan", vaan vanhoissa käytöstä poistetuissa laitoksissa. Vanhoissa mielisairaaloissa, tuberkuloosiparantoloissa ja vaikkapa vanhoissa kasarmeissa. Pakolaiset asuvat juuri sellaisissa asumuksissa, joita ei voida muuhun käyttöön hyväksyä, ne eivät ole siis asuinkäyttöön soveltuvia.
Annetaan ihmisten olla rauhassa, eikä liikaa sekaannuta heidän elämäänsä.
Annetaan niiden paskaelättien olla omissa maissaan, ei sekaannuta.
Kyllä se taisi olla ihan joku muu porukka kuin rasistit, jotka näitä tulijoiden uskomattomia ammattitaitoja kehuivat.
Ei niitä nyt tohtoreita oikeasti monikaan odottanutkaan, mutta kyllä taisi olla aikamoinen yllätys esim. tuo afgaanien lukutaidottomuus, Afganistanissakin on kouluja pojille ainakin, ja jos ei opi siellä edes lukemaan, niin kyllä kai siinä on turha odotella minkäänlaisella aikataululla heistä mitään veroja maksavia yhteiskunnan jäseniä.
Toki ymmärtäisin vaikka noiden syyrialaisten tilapäisen holhoamisen ilman työvelvoitteita, mutta suurin osa näistä meidän siirtolaisista ei ole siinä mielessä avun tarpeessa, kuin pakolaislailla tarkoitetaan.
Toisekseen emme millään pysty mitään suuria maailman ongelma ratkaisemaan ottamalla Eurooppaan näitä Merkelin vieraita, tuhoamme vain oman taloutemme ja turvllisuutemme.
Tuossa brittiläisen maahanmuuttovirkailijan tuntemuksia, tuskimpa meidänkään siirtolaiset paljon poikkeavat tuonne tulijoista:
http://www.express.co.uk/news/uk/702347/Britain-s-asylum-system-shokcing-judge-warns-DISASTER
Eihän normaalissa maahanmuutossa ole mitään ihmeellistä. Sehän on jopa suotavaa normaalissa määrin eli sellaisena mitä se oli vielä 15v sitten kun ihmisiä tuli pääsääntöisesti työn perässä ja oli pienimuotoista. Kun taas tässä nykyisen kaltaisessa sosiaaliturvalla katetussa pakolaistsunamissa ei ole mitään järkeä. Vaikka mitä väitetään nämä ylläpito kulut on suoraan pois veronmaksajilta.
Ensinäkään nuo termit joita käytetään tulijoista ovat vääristeleviä ja valheellisia.
Oikealla " Maahanmuutajalla " ON asunto valmiina ja joko työpaikka tai koulutuspaikka Suomeen tullessaan ja rahaa täällä kalliissa Suomessa elämiseen.
Että silleen.
Liika on aina liikaa. Kohtuus kaikessa, on sopivasti.
Kriittisiä maahantunkeutumiseen on suomalaisissa paljon, mutta äänestävät vääriä puolueita. Ei asia korjaannu, jos odottaa toiset tekevän asialle jotain, ja itse vetäytyy muiden seläntaakse.
ei tämä asia enää äänestämällä selviä korkeintaan yleislakko auttaa?
Nythän ne kerto että opettajatkin antaa mamuille koulussakin helpommin hyviä arvosanoja kuin kantasuomalaisille vaikka taidot heillä ei niihin riitä toisin päin kun tekisvät se olisi rasismia ja potkut tulisi mutta näin päin hyväksyttyä.
Asiasta voi lukea myös ihan oikeaa tietoa, ettei tarvitse omiin muistikuviin turvautua.
"Käsillä oleva tutkimus analysoi suomalaisten näkemyksiä maahanmuuttajista
vuosina 1987–2007. Myönteistä on, että suomalaisten asenteet ovat
muuttuneet suopeammiksi maahanmuuttajia kohtaan viimeisten 20 vuoden
aikana."
http://www.hel.fi/hel2/Tietokeskus/julkaisut/pdf/09_02_19_Tutkimus_Jaakkola.pdf
Kokeiles todistaa tämä: "Suomalaisten työllä ansaitsemia rahoja ei käytetä suomalaisten hyvinvointiin tai edes nykytason ylläpitoon, joka olisi täysin oikeutettua, vaan sillä rahoitetaan erilaisten ulkomaisten loisijoiden huoleton elämä."
Avuksi voi ottaa vaikkapa tämän:
http://www.verokuitti.fi/
Nyt eletään vuotta 2016 ja tuo tutkimus on alkanut 1987 ja päättynyt 2007 ja julkaistu 2009. Että silleen.
Konteksti, arvon höpöhöpö, konteksti.
"En muista moista vielä 80-luvulla olleen, eikä edes 90-luvulla se ollut ainakaan kovin suurta."
"Asiasta voi lukea myös ihan oikeaa tietoa, ettei tarvitse omiin muistikuviin turvautua."
Noinko todella tuohon olisi auttanut tuoda tietoa tältä vuodelta?
No parina kolmena viime vuotena noiden mamujen käytös on tullut todella röyhkeäksi ja vaaraliseksi Suomessa ja Euroopassa. Että siinä sitä konteksia sinulle.
Eiköhän tuota uutisvideoita löydy viime vuosilta ihan tarpeeksi, ettei mielikuvia tarvitse katsella. Että silleen.
Niinpä asenteet on jyrkentynyt paljon varsinki kun elintason perässä alkanut suur tulva euroopan alkoi viime kesänä suomeen tulleistakin ainakin puolet olleet rahan perässä surffaavia ja tässä siis kiinni jääneet monen partalapsen tarinat on uskottu sinisin silmin kuten sipilän 17v partapoika vieläkin notkuu suomessa tämä huijari.
Harva suomessa kanattaa afrikkalaisten ja lähi-idän miesten siirtoa suomeen sitä tämä "pakolaisuus" on pääpiirteittäin ollut viimisen vuoden ihan eri asia työperäinen maahanmuutto jota taas kannattaa lähes jokainen suomessa.
Suomeen pitää perustaa ensi tilassa " Pelastakaa Suomen vanhukset " järjestö.
Tarvetta tuntuisi olevan , jos noita uutisia on uskominen vanhusten huonosta hoidosta ja resuusien puuteesta. Että silleen.
Suomi ei tarvitse noita " Käpykaartilaisia " yhtään. Miksi ne ei taistele oman maansa asioiden parantamisen puolesta omissa maissaan ? Että silleen.
Olisi ollut korkea aika jo kauan sitten, mutta kun se ei tahdo kiinnostaa ketään. Vanhusten asioiden järisyttävää suosiota voi tarkastella vaikkapa tämän addressin myötä:
http://www.adressit.com/yritetaan_edes_pelastaa_vanhukset_-_adressi
Se keräsi vallan 44 allekirjoitusta aikanaan.
Mukava, jos sinä ja yhä useampi alkaa asiasta viimein kiinnostua. Ehkä sitten myös vanhuksistamme aletaan huolehtia paremmin.
Viimeinkin kiinostaa tuo on sama väittämä mitä hyysäri naiset väittivät että raiskauksista ei ole välitetty suomessa ennen pakolais aaltoa pelkää puppua. Kummatkin asiat ollut suomalaisilla tapetilla jo vuosia ja kuinka asiat näissä huonosti. Poliitikkoja ja järjestöjä nämä ei ole kiinostaneet mutta kyllä nyt löytyy poliitikoilta ja järjestöiltä tarmoa tosin ei tälläkään kertaa suomalaisille.
Nojuu, ihan asiallinen palaute. Kyllä meillä on ollut paljonkin ihmisiä, joita nämä asiat ovat kiinnostaneet. Pahoittelen. Ei ehkä kuitenkaan tarpeeksi, koska tilanne ei ole korjaantunut, mutta ei se pyyhi pois sitä, miten paljon jotkut ovat tehneet asioiden eteen pyyteettä ja hiljaisuudessakin.
Olisin voinut tarkemmin kohdistaa sanani niihin uusheränneisiin, joita nyt yhtäkkiä on alkanut kiinnostaa syystä tai toisesta.
koko eun kattava luotettavampi tutkimus toteaa että suomessa on vähiten rasismia koko euroopassa mutta suurin vastustus maahanmuuttoon?
Toteaako se jotakin 80- ja 90 -lukujen asenteista, joista tässä oli kyse? Jos, niin laita ihmeessä linkki.
jos 3000 tuhannen pakolaisen kulut ovat miljardin, se tekee 33000 euroa vuodessa jokaista pakolaista kohden. Jos jokainen suomalainen saisi sen, pitäivi valtion budjetin olla kolminkertainen ykyiseen verrattuna.
Jota syystä voi sanoa että pakolainen on erityisasemassa tässä valtakunnassa, kaikin tavoin suojattu ja suojeltu ja hänen hyvinvoinnistaan pidetään huolta ihan henkilökohtaisellakin tasolla. He saavat viivytyksettä kakki palvelut joita heidä'n hyvinvointinsa vaatii.
Toisin kuin suomalaisia on asunnottomana, heitteillä ja vailla terveydenhoitoa. Ei mene tasan hyvinvoinnin jakaminen, kerman kuorivat ne jotka eivät ole lanttiakaan pottiin laittannet, ja rikoksiakin vielä kehtaavat tehdä.
Missä vaiheessa Suomalaiset radikalisoituu oikein kunnolla ? Eihän Suomessa joudu, kun vankilaan ja siellähän on loisto olot kokolihaakin kahdesti viikossa ja täysylläpito. Että silleen.
"se tekee 33000 euroa vuodessa jokaista pakolaista kohden. Jos jokainen suomalainen saisi sen, pitäivi valtion budjetin olla kolminkertainen ykyiseen verrattuna."
Niin ja noita "kuoriutumistaan odottavia" laittomia maahantunkeutujia pitäisi sitten ottaa viellä lisää pilvin pimein, jotta ns. kokoomuksen & keskustan mainostama "huoltosuhde" pysyisi kohdillaan...
Ei voi järjellä ymmärtää.
Vai onko tässä kaikessa kyseessä ja takana vain suvakkihuoratätien unelma näiden sieluttomien suklaanappisilmäisten karvaperkultamunamatujen mukanaan tuomasta ihmistä alentamaan pyrkivästä aavikkokultista ja sen mahdollisimman laajalle leviämisestä, jossa muun muassa tulee mukana suvakkitätibonusta ns. "kuoriutumisen" muodossa..?
Viestistäsi on vähän vaikea saada selkoa, keitä tarkoitat. Todennäköisesti taas turvapaikanhakijoita.
Hehän tosiaan tänne tullessaan eivät ole saaneet yhteiskunnan rahoin kustannettua lapsuutta terveydenhoitoineen ja koulutuksineen ym. Joten vertailussa tietysti pitäisi huomioida asioita vähän laajemmin kuin moni tahtoo.
Ihan mielenkiinnosta sitä omaa hydöyllisyyttään voi tarkastella taloudellisesta näkökulmasta vaikka oheisen linkin avulla. Toki tulee muistaa, että jos on sairastellut paljon, on työttömyyttä ym. niin ei sitä ole välttämättä missään vaiheessa kääntynyt tai kääntymässä maksajaksi.
Siitä voi esimerkiksi kätevästi katsella, että montako vuotta turvapaikanhakijan elämää pitäisi kustantaa, jotta hänestä olisi yhtä paljon kulua kuin tavan suomalaisesta.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/18/katso-mita-maksat-yhteiskunnalle
Ja jos joku aikoo taas tulla kertomaan, että suomalainen on ansainnut elatuksensa muilta suomalaisilta sillä, kun hän on syntynyt suomeen ja edelliset sukupolvet ovat rakentaneet hyvinvointivaltion, niin älkää suotta. Minun kirjoissani henkilö x ei ole ansainnut yhtään mitään sillä, että häntä on koko ikänsä autettu, kun muut ovat tehneet töitä hänen eteensä. Ellei sitten oikeutta ja velvollisuutta auttaa puolestaan muita parhaan kykynsä mukaan.
niin älkää suotta. Minun kirjoissani henkilö x ei ole ansainnut yhtään mitään sillä, että häntä on koko ikänsä autettu, kun muut ovat tehneet töitä hänen eteensä.
Mutta samalla vaaditte että muiden suomalaisten pitäisi kustantaa nyt tulleiden pakolaisten ja rahan perssä surffavien miehien elämää vaikka heidän suomalaisten silmissän eivät ole ansainnet mitään varsinkin kun edellistekin tuliat yliedustettuna tukipuolella vaikka suomi on tehnyt todellapaljon töitä heidän eteensä sama asia mut toinen on taas rasisti.