15. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se! 16. Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi? (Room 6:15-16)
Monet tuntuvat tänään opettavan, että myös uskovat elävät synnin vallassa, mutta kuten myös tämä Pauluksen kirje kertoo, niin meidän ei saa elää synnin tekijöinä.
Lihassamme on tosin viettelys syntiin, mutta me emme saa olla sen viettelyksen toteuttajia, vaan meidän tulee kuolettaa syynnilliset halumme itsessämme, näin emme itse ajaudu kuolemaan.
Monet tuntuvat tänään opettavan, että myös uskovat elävät synnin vallassa, mutta kuten myös tämä Pauluksen kirje kertoo, niin meidän ei saa elää synnin tekijöinä.
Lihassamme on tosin viettelys syntiin, mutta me emme saa olla sen viettelyksen toteuttajia, vaan meidän tulee kuolettaa syynnilliset halumme itsessämme, näin emme itse ajaudu kuolemaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mitä olen kuullut ja mitä on uutisoitu niin sangen monet uskovaisista ovat langenneet "pienehköihin" synteihin viimeisen parin vuoden aikana. Varsinkin pornoon ja tekemään sopimattomia ehdotuksia vastakkaiselle sukupuolelle.
Siihen on jokin syy? Karitsan tähden kuultiin ilmakehässä torvia vuonna 2012. Se on merkki siitä, että Karitsa on ainoa arvollinen. Ehkä on tahallaan kristittyjen maine asetettu kyseenalaiseksi ja turmeltu monien silmissä, etenkin niiden jotka ovat tiukkapipoisia tai omaltatunnoltaan erityisen herkkiä. Jotta kristittyihin ei uskottaisi.
Aika tehdä parannus ja kääntymys on käymässä vähiin. Erään dokumentin mukaan kun Imaami Mahdin tulemuksen ensi airueet astuvat esiin on kääntymys sen jälkeen ehkä mahdotonta.
Mistä saada voimaa tehdä kääntymys tänä aikana? Omatunto ei toimi enää täysillä eikä ole tarpeeksi herkkä. Vain jos saa armon joltakin lapselta voi kääntymys tulla ajankohtaiseksi. Jos joku lapsi kehottaa kääntymykseen niin siinä on totuuden leima. Mutta aikuiset ovat tyhjän veroisia ja luottamus heidän pyyntöihinsä on hatara.
Myös islam uskoiset ovat jossain määrin arvolliset kehottamaan tekemään kääntymyksen. Mutta monien muiden kehotukset ovat arvotonta sanahelinää. Kristityistä paras lienee tämän foorumin T.S., jonka kehotuksia olen jonkin verran kuunnellut, mutta hän ehkä liian moneen asiaan puuttuu yhdessä viestissä. Hän saattaa nuhdella kolmestakin asiasta yhdessä viestissä mikä vähentää nuhtelun arvoa.
Islam uskoinen saattaa nuhdella vain esim. sianlihan syömisestä, mutta ei puutu muihin asioihin samaan syssyyn. Jos tekee siitä asiasta parannuksen niin seuraava nuhde koskee luultavasti uhkapelien pelaamista.
Intialaiset nuhtelevat myös samaan syssyyn liian monesta asiasta kerralla: Lihan syömisestä, seksismistä, pilkkaavista sanoista etc. Ei oikein silloin tiedä mistä aloittaa parannuksen tekeminen.
Olen saanut jonkin verran voimaa nyt seuraaviin seikkohin: onanian lopettamiseen, pornon lopettamiseen, sianlihan välttämiseen, RAY pelien välttämiseen. Kun aloittaa yhdestä suuresta asiasta kerralla esim. sianlihan syömisestä niin muut asiat seuraavat ketjussa perässä paljon helpompana toteuttaa.
<<<Olen saanut jonkin verran voimaa nyt seuraaviin seikkohin: onanian lopettamiseen, pornon lopettamiseen, sianlihan välttämiseen, RAY pelien välttämiseen. >>>
Ja nuoko ne on sitten sitä syntiä??? Pitänee sitten alkaa harrastamaan.
Tuon onanoinnin taidan jättää vähemmälle. Sukupuolivietin
tyydyttäminen tuntuu paremmalta avovaimon kanssa:)
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit.
Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä.
Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas.
Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot.
Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.
Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään.
Näin juurikin.
Teen syntiä ja silti olen nähnyt Kristuksen vuonna 2003 kun hän Ilmestyi. Raamattu on siis joissakin asioissa väärässä.
Joka tekee syntiä on Paholaisesta. Se voi osittain pitää paikkansakin elämässäni. Jehova-Nissi eli tosi Jumala on melkein kuin paholainen. Hän antaa lupauksia usein pitkälle meneviä, jotka tuottavat enemmän tuskaa kuin hyötyä.
Myös Torinon kääriliinan löytymistä 1800-luvun lopussa voidaan pitää eräänlaisena Kristuksen näkemisenä. Ovatko siis kaikki, jotka sen ovat nähneet synnittömiä, vaikka tekisivät mitä???
Mitä ylipäänsä synti on? Paavali sanoi kaikki on sallittua, mutta kaikki ei rakenna. Onko synti, jota nykyisin tehdään tahatonta ja erehdyksessä tapahtuvaa? Vai mistä on kyse? En minä ainakaan usko tahallani syntiä tekeväni, vaan olosuhteet siihen jotenkin joskus pakottavat. Kristus itse sanoi: Älkää tehkö pahalle vastarintaa.
Ja jos joku tekee syntiä ja sanoo: Minä kadun, niin antakaa anteeksi vaikka seitsemän kertaa joka päivä. Eikö kaikki synnit ole jo kertakaikkisesti sovitettu.
Toki on vaikea hyväksyä esim. psykopaattien tekoja. Ja monia muita psyykkisiä tekijöitä ja olosuhteita. Miten ne voidaan antaa anteeksi kun tekijä on siinä mielentilassa, että ei edes ymmärrä mitä anteeksianto on.
Paavali puhui vielä jotakin olevansa vakuuttunut, että mikään ei erota meitä Kristuksen rakkaudesta. Ei korkeus eikä syvyys, ei mikään.
Synnin tekeminen (harjoittaminen)
ja syntiin lankeaminen ovat kaksi eri asiaa.
Kun ihminen vielä makaa maassa eikä ole matkalla,
hän ei kompuroi.
Kun hän on noussut ylös ja aloittanut matkanteon,
hän voi kompuroida.
Todennäköisesti ihminen hairahtaa alkutaipaleellaan, mutta jos hairahtelua sattuu vielä pitkienkin aikojen päästä, niin jokin on ytodennäköisesti pahasti vinossa. Ehkä rakkakus mammonaan on liian suuri, tai jokin muu uskollisuutta turmeleva tekijä, kuten haureuden hyväksyntä, naispappeus, tai muu tämän kaltainen asia, jonka ihminen on mennyt omaksumaan, ja hyväksymään Raamatun vastaisesti, seuratakseen muita ihmisiä.
Raamattu tarjoa lujat raamit ihmselle, ja niissä tulisi pysy, jotta saisi sanasta lujan avun syntiä vastaan.
"Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat:
haureus, saastaisuus, irstaus,
epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset,
joista teille edeltäpäin sanon,
niinkuin jo ennenkin olen sanonut,
että ne, jotka semmoista harjoittavat,
eivät peri Jumalan valtakuntaa."
Luultavasti viittaat joihinkin tällaisiin asioihin
puhuessasi alkutaipaleen hairahduksista.
Minä en ajatellut tällaisia asioita ollenkaan,
kun kerran olet otsikoinut ketjun sanoilla
"Saako uskovat tehdä syntiä".
Mutta syntiä on kaikki, mikä ei tapahdu Rakkaudesta.
Monesti on niin, että hyvinkin pitkän taipaleen Herran palveluksessa
olleet ovat tulleet vuosikymmenien jälkeen
kylmiksi lähimmäisiään kohtaan.
Luetaanpa eteenpäin Paavalin tekstiä:
"Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen."
Ja sitten Paavali jatkaa ohjeistuksella,
miten meidän "hengellisten" tulee toimia,
jos joku tavataan jostain rikkomuksesta.
Miten meidän tulee kantaa toinen toistemme kuormia.
On aivan hirvittävä synti, jos luulemme jotain olevamme,
vaikka emme mitään ole. Ja niin Paavali sanookin jatkoksi:
"Sillä jos joku luulee jotakin olevansa,
vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä."
Meidän tehtävämme on täyttää Kristuksen laki:
Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Jos joku on viinan kiroissa kiinni,
niin ei häntä auta se, että kiellämme häntä juomasta.
Meidän tehtävämme on tuoda hänet Jumalan Rakkauden
eli Jeesuksen Kristuksen tykö.
Vain armo vapauttaa syntikahleista.
En niin siihen ota kantaa, että millä tavalla ihminen hairahtuu, mutta omasta kokemuksesta tiedän, että monilla tavoilla, kunnes juurtuu kiinni Jumalan sanaan.
Ja Kalamos, sinä ja minä tiedämme, että sinä olet kovin pikkumainen minua kohtaa, ja ihan syyttä. Punnitse omia tuntojasi, ja ole rehelline itsellesi.
Onko se minun syntini, että kirjoitan parannusta ihmisille? Ja jos on, niin miksi ihmeessä?
Sinä et juurikaan kirjoita parannus, mutta ehkäpä haluaisit kirjoittaa, mutta tunnet, että sinulla ei ole siihen varaa, niinpä et haluisi, että myöskään minulla olisi siihen varaa?
Mutta minulla on siihen varaaja, erityinen tarve, jopa velvollisuus.
Minä olen kieltämättä hyvin tarkka Jumalan Sanan suhteen.
Kaikki, mitä kirjoitan, on aina linkitettävissä Jumalan Sanaan.
Olisi hyvä, jos varsinkin tällä Raamattu-palstalla
antaisit aina suoran lainauksen Raamatusta
tai ainakin Raamattuviitteen.
No, miten sinä suhtaudut niihin hirvittäviin syhteihin,
jotka toin edellisessä viestissäni esille.
Ja nyt en tietenkään puhu haureudesta ja sen sellaisista.
En käsitä, miten voit nostaa tällaisia esille,
kun avaamasi ketjun otsikon mukaan pitäisi keskustella
uskovien ihmisten uudesta elämästä Jeesuksessa.
Vaan kysyn, oletko sinä milloin viimeksi tehnyt jotain
jollain muulla motiivilla kuin agape-rakkaus?
Silloin sinäkin olet tehnyt syntiä.
Moni väittää, että rapakunnossa olevan voi pelastaa vain joko Jeesus tai nainen. Pidin totena kunnes rakastuin. Tyttö ei minua huolinut mistään hinnasta, mutta kiusallaan viettelee lankeemaan esim. pornoon väittäen sitä sallituksi, ja jopa avuksi hänelle itselleen. Nainen on ikään kuin luotu viettelemään syntiin.
Tätä ei varmaan enää tiedosta monikaan, joka elää parisuhteessa, vaan pitää kaikkia harrastuksia, joita puoliso ehdottaa normaaleina eikä syntinä.
Myös taivas voi yllyttää syntiin. Itseäni esim. RAY-pelejä pelaamaan. Syömään sianlihaa ja muuta lihaa minut vietteli kaverin vanhemmat silloin kun olin vielä kasvisvaliolla. Kun yrittää elää jumalista antaumusta osoittaen räjähtää käsistä niiden henkilöiden määrä, jotka viettelevät syntiin.
Kyllä olisi ihanaa, jos kukaan ei viettelisi. Miten tässä voi tulkita enää tämänkään sanan: ÄLKÄÄ TEHKÖ PAHALLE VASTARINTAA.
Synnin tekemistä varten on jokainen Saatanan porttolauma rakentanut itselleen ikioman jumalanhuoneensa, jossa saavat rauhassa harrastaa sitä syntiä, joka tekee heidät onnellisiksi.
Sitten on näitä Mikko Ainasojan, kalamossen ja alfa-pojam kaltaisia, jotka itse lihan mukaisilla haluilla rakentavat omasta kodistaan sellaisen paikan, jossa voivat lihan teoilla itse itsensä tyydyttää onnelliseksi.
Kuten heille opetettu on:
"Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."
Kerrohan Teuvo nyt Mikolle murheesi, että mikä tässä avauksessa kaivelee, ja elämässäsi ylipäätänsä?
Sen voin sanoa, että toisinaan varmasti osut kirjoituksissasi asiohinkin, vaikka nonesti meneekin ihan ohikin, mutta ylipäätänsä se miten asioita esittelet, jo tapa, ei ole hengellinen tapa, vaan kovin riitaisa tapa, eli lihallinen.
Saat vapaasti olla onnellinen lihallisten halujesi tyydytyksen kanssa. Minua ne eivät häiritse, mutta en voi olla vaiti, kun noilla ihmisteoilla olet sulkemassa taivasten valtakunnan ovia ihmisten edestä.
Etkö muista, mitä olen sinulle sinun uskosi syntymisestä kirjoittanut:
Tämän viimeisen palstauudistuksen aikoihin tänne ilmestyi omalla nimellään mies, Mikko Ainasoja, joka heti alkuun herjasi Totuuden Hengen eksytyksen hengeksi, koska en ollut tehnyt hänen uskonsa mukaista totista parannusta.
Se on Saatanan kehittelemä parannus, vastakohtana Jeesuksen kehotuksesta kilvoitella sisään ahtaasta portista.
Se saa alkunsa sellaisen ihmisen omasta lihasta, joka ei jaksa odottaa Kristuksen ilmestymistä vaan alkaa itse parannella itseään, ollakseen ihmisten silmissä mallikelpoinen uskova. Silloin Saatana aukaisee hänelle Raamatun, josta lukee:
"Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?"
Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."
"Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
"Kaikkia niitä olen noudattanut", sanoi nuorukainen, "mitä vielä puuttuu?"
Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua."
Ja kun tämäkin, palstalla tätä markkinoinut mies, tekee lopulta tämän epäitsekkään teon. Myy kotinsa, ja lahjoittaa kaikki rahat köyhille. Ollakseen ihmisten silmissä mallikelpoinen uskova, antaa vielä kastattaa itsensä Saatanan kasteella, jota uskovien kasteena markkinoidaan.
Kun Saatana näin erinomaisella ihmisteolla ympärileikkasi hänen omaisuutensa, Mikko todellakin uskoi tulleensa pyhitetyksi.
Niin se omaisuuden ympärileikkaus veti Mikon naaman totiseksi ,kun siivottuun sisimpään ei tullutkaan Pyhää eli Totuuden Henkeä, vaan vanhan tutun Saatanan valheen ja vääryyden hengen lisäksi seitsemän vielä pahempaa henkeä.
Koska hänelle kävi näin:
"Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä.
Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa tyhjillään, lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä, silloin se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan.
Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa.
Samoin käy tämän pahan sukupolven."
Nuo seitsemän vielä pahempaa henkeä ovat: ylpeys, ahneus, kateus, vihamielisyys, hekumallisuus, mässäily ja hengen velttous.
Eikä tämä mies enää tässä vaiheessa pystynyt ymmärtämään tätäkään Jeesuksen varoitusta:
"Jeesus sanoi heille: "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys.
Ja niin ilmestyi kateuden hengessä palstalle tämäkin aloitus:
"mikko.ainasoja
26.3.2015 07:56
On häpeällistä tulla tälle palstalle, jossa tämä Teuvovillitys on meneillään.
Lopettakaa tuo lapsellisuus."
Nyt on puolitoista vuottai mennyt tuosta hurmoksesta, eikä se ole totuuden häpeämistä sinusta poistanut, kun edelleen kärkyt kunniaa kaltaisiltasi. Vaikka Saatana sinulta sukunimen poistatti.
Uskosi antajalle Saatanalle, totuuden kertominen on riidan haastamista, ja sitä ei Saatana sinussakaan suvaitse, koska riidan tuoja on Jeesus Kristus:
"Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!"
Jumalasta syntyneet tekevät hyvää.
Jotakinhan me kaikki teemme, ja jos sitten teemme hyvää, niin miksi se on niin vaikeaa joillekkin, jopa suorastaan pahuutta?
Minusta sinun tulisi Teuvo tutkiskella vähän omia arvojasi, ja kysyä itseltäsi, että "Mikä saa minut vastustamaan hyviä tekoja?"
Jokaisen kaltaisesi teot ovat Saatanan petollisia tekoja, sen "pelastussuunnitelmaa":
"Uskokaa, toivokaa, rakastakaa, tehkää, antakaa, lahjoittakaa jne loputtomiin..."
Näihin liittyy vielä sinunkin kohdalla Pyhän Hengen herjaus, jolla Saatana on saanut sinut ikuisesti tekojensa orjaksi, eikä sen tarvitse pelätä, että Kristus tulisi sinut joskus sen orjuudesta vapaaksi ostamaan.
Valittujen taivastie alkaa tästä hetkestä:
"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
Tähän liittyy vielä hänen jyrkkä kielto:
"Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.
Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää."
"Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?"
Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.
Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
Tämän Hengen sinä olet herjannut eksytyksen hengeksi.
"Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat:
haureus, saastaisuus, irstaus,
epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset,
joista teille edeltäpäin sanon,
niinkuin jo ennenkin olen sanonut,
että ne, jotka semmoista harjoittavat,
eivät peri Jumalan valtakuntaa."
Tuo kuullostaa vihapuheelta ihmistä vastaan, joka on liha. Oman kokemukseni mukaan nuo juuri ovat hengen tekoja eivätkä lihan. Juuri henget yllyttävät noihin tekoihin, joihin liha ei mielellään ryhdy. Ei lihassa ole tuollaisia tekoja ja ajatuksia tai himoja. Vaan ne nousevat sydämestä henkenä.
Pitää myös ottaa huomioon, että Intialaisen viisauden mukaan on sellaisia joilla on Elävä sielu (lihalliset) ja sellaisia joilla on Hengellinen sielu (ei-lihalliset). Mikäli tuo Paavalin puhe koskee Hengellisiä sieluja niin miksi hän puhuu noin loukkaavasti Eläviä sieluja kohtaan.
Paavali on kääntänyt mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi väitteilään. Voin todistaa, että lihassani ei ole mitään tuollaisia tekoja, vaan ne nousevat henkivaltojen kiusausten seurauksena.
Eikö kukaan guru ole kertonut sinullekaan, alfa123om22 siitä, että jo äitisi kohdussa nuo lihalliset halut ovat veren mukana siirtyneet sinunkin lihaasi:
"Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä."
"He haihtuvat ilmaan kuin savu. Niin kuin vaha sulaa tulen hohteessa, niin tuhoutuvat väärämieliset Jumalan edessä."
Tästä syystä Paavali on kaikkien valehtelijoiden ja väärämielisten rakas veli, koska ei pystynyt noudattamaan tätä Jeesuksen käskyä:
"Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni."
Vaan Rooman vankeudessakin rinta rottingilla julisti uskollisuuttaan Jumalan paaduttamien isiensä uskolle:
"Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi:
"Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on tuotu vangittuna tänne."
Missäköhän Teuvo on, kun ei ole näkynyt eikä kuulunut? ;)
Teuvo odottaa sinua tässä keskustelussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto
Toivon sinulta tekopyhän uskosi mukaista todistusta sille, miksi tuokin kirjoitukseni on eksytystä, joka sinua hävettää.