Kärsimys elämässä

Joskus kyselin Jumalalta miksi oon joutunut niin kärsimään...miksi juuri minä.
Miks mun nuoruus ei voinut olla normaali niinkuin monilla muilla.

Eikä se siihen päättynyt, vaan sitten on myös sitä kärsimystä kun itse aiheutin itselleni. Koska luulin että ei mun elämällä ole mitään merkitystä enkä ole niin arvokas.

No tänäpäivänä olen kiitollinen siitäkin mitä on joutunut käymään läpi.

Jeesus rakasti mua jo kun olin pieni. Ja tiedän että missään vaiheessa en kokonaan ollut yksin.
En koskaan oo syyttänyt Häntä mistään. Silloin kun itse aiheutin omat ongelmat niin tiesin että se on omaa syytä.
Enkä syyttänyt Häntä vaikka jopa uskovat ihmiset ovat kohdelleet ilkeästi.
Tänään uskon että kaikella sillä mitä oon käynyt läpi, on oma merkityksensä, ehkä suurin voi olla se, että Jeesus on todella näyttänyt miten paljon Hän rakastaa ja ei ole mitään mitä Hän ei anteeksi antaisi.
Uskon myös että oman elämän kärsimys ei ole päättynyt vaan varmasti tulee vielä suurempiakin.
Ainoa mitä rukoilen on se että omat lapset eivät joutuisi elämässään käymään läpi sitä mitä itse vaan että he pääsisivät helpommalla.

Mutta Jeesuksen seuraaminen ei varmasti yhdelläkään tule olemaan helppoa. Toisilla se vaan on kovempaa kuin toisilla.

Mutta kiitos Jeesus kaikista koettelemuksista. Ylistän Jeesustani kaikesta sydämestä ja mielestäni, vain Hän on hyvä ja täydellinen.
Hyvää yötä.
3152
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Apostolit yhtä lukuun ottamatta kärsivät väkivaltaisen kuoleman, vaelluksensa aikana heitä piestiin, kivitettiin, kidutettiin, ruoskittiin verille, pilkattiin, syljettiin jne... Ja kaikesta tästä he iloitsivat, että heidät oli katsottu arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen Kristuksen nimen tähden.

1Äänestä

Luen parhaillaan kirjaa Vihan ja rakkauden päivät/Arvo Myllymäki. En ole ehtinyt vielä loppuun, mutta yksi parhaimmista lukemistani kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Kirja ei ole kristillinen, mutta kuvaa ihmiselämän ääriulottuvuuksia, kärsimystä, rakkautta ja ihmeellisyyttä, kuvaa sodan kurjuutta, koskettaa eri kansallisuuksien välisiä jännitteitä ja politiikkaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Todella ihmeellinen tarina neuvostosotavangin ja suomalaisnaisen välisestä romanssista ja sen hedelmänä syntyneen pojan elämästä ja vaiheista, kun poika ja isä kohtaavat toisensa vuosikymmenien jälkeen.
Lainatkaa vaikka kirjastosta ja pitää muutaman illan tauko tältä palstalta.

Äänestä

Kuulostaa luettavalta kirjalta.
Eihän se oman elämän kärsimys ole mitään verrattuna heihin jotka sodan keskellä, slummeissa tai jossain hyvin köyhissä oloissa elävät.
Surullisinta on että monet kärsivät ja kuolevat ilman että koskaan saavat tuntea Jeesusta.
Niin surullista..

Äänestä
  • Kiitos sinulle ystäväinen,
    rakkaudellisista viesteistäsi, jotka ihan rohkaisevat tämmöistä vanhempaakin ( ikävuosissa ) uskon tiellä tallustelijaa!

    Siunausta sinulle.

    Äänestä

Menestysteologiaa totta totisesti. "Anokaa niin teille annetaan",..siis vaikeuksia annetaan, tämä tie on kyllä tuttua, niitä vehreitä niittyjä lepohetkineen ei ole kyllä näkynyt.

Äänestä

Jumalan lapsia tämä maailma ja tämän maailman ihmiset vihaavat ja siten Jumalan lapset rikotaan jo pieninä lapsina usein.

Joh. 15:18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.

Joh. 15:19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.

Tässä on yksi selvä syy Jumalan lapsen kärsimyksiin jo ihan pienestä pitäen.

Äänestä

Kukaan ei ole kärsinyt ja epäonnistunut niin pahasti kuin minä, paitsi jotkut laitapuolen kulkijat tai juo, niin saatte oijeen kertalaikkisesti sydänkohtauksen..... synyin kotiin jossa olin ei toivottu. Vanhempani söivät lääkkeitä, aineita ja viinaa. Toinen vanhemmistani oli uskossa.
Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi vauvasta asti systemaattisesti 17 vuotiaaksi asti. Minua lyötiin ja minulta riistettiin tavaroita, lapasetkin joten menin pakkasella kouluun kädet taskuissa. Koulukiusaaminen oli paha.
Siten menin uskovaisen kanssa naimisiin sain lapsen ja mies petti minua ja otti lapsen,

Tuli toinen uskovainen nies joka myls petti minua ja erottiin. Tuli kolmas mies koka myös petti ja murhattiin. Lapset eri isille. Sossuluukulla ja seurakunta ei auttanut.
Ajokortittomana kävelin lumihangessa vaunuja työnnellen kauppaan jos sattui rahaa joskus vähän olemaan ja luottotiedothan meni jo parikymppisenä. Kouluja en koskaan saanut päätökseen. Koska en peruskoulussa pystynyt opiskelemaan kunnolla kiusaamisen insestin vuoksi, niin en pärjännyt sitten hoitaja koulussakaan kun matikasta aina jäi kiinni tai englannista.

Lapset huostaanotettiin eräänä kauniina päivänä. Poliisi tuli sodsun kanssa sisälke yhtäkkiä kun olin rauhallisesti kotona ja lapset koulussa ja nuorimmainen päiväunilla. Olen aina ollut uskossa ja elänyt puhdasta elämää, miehet vaan on pettäneet mya ja heillä on ollut alkoholi ja mielenterveys ongelmia. Lisäksi minä ajauduin hyväksikäytettynä vääriin suhteisiin kun rajat oli viety.
Tästä kaikesta uskovaiset syyttävät minua. En saa mennä seurakunnassa kuoroon kun olen eronnut.
Olen kaksi kertaa " eronnut" ( mies erosi) ja yksi kerta olimme menossa avioliittoon kunnes se mies kylmän viileesti jätti minut.

Yhden illan suhteita tai maallista elämää en ole koskaan viettänyt ja minulla on kaijenlisäksi Jumalan vaötakunnan työn kutsu! Sen on todistanutvanhimmiston veljet ja lähetystyöntekiköt ja vaikka ketkä. En tarvitse heidän vahvistuksiaan, mutta tarkoitan että kun Jumala puhui minusta heille, niin he itsekään eivät olisi ikinä uskoneet.

Näin kuulkaas Suomen kamalimmasta ja vainotuimmasta ja syytetyimmästä ja halveksituimmasta ihmisestä tuli evankelista joka elää ihanaa elämää tänä päivänä kypsässä iäsdä ihan ouolisonsa kanssa ja asuu omakotitalossa lapsineen!!

Äänestä
  • Kirjoitus virheitä: juo- juopot. Ja piti sanoa että mimäpä nyt kerron teille.... niin saatte todennäköisesti sydänkohtauksen....

    Äänestä

"Kärsi, kärsi, niin kirkkaimman kruunun saat", täysin naurettavaa itseinhoon, itsekidutukseen ja viimeisimpänä jonkinmoisen marttyyriuteen liittyvä asenne. Pidetään jotenkin hyveenä, että kärsit ja pysyt kärsimyksessäsi pitlämielisenä, kärsivällisenä, lempeänä, Jumalaan lujasti uskovana ja Jumalaa ja muita ihmisiä rakastavana. Jotenkin sairas tapa ajatella elämää yleensäkin. Tällaisia elämänohjeita, kun saarnaajat, papit ja seurakuntalaiset toisilleen tarjoilevat "sädekehä pään päällä keikkuen", niin viimeinenkin elämänhalu loppuu siihen ja pelkkä masennus jää jäljelle. Jotenkin sairasta touhua.

Äänestä

Tikk. Todellakin on sun elämäs ollut kovaa, mutta ihan ihmeellistä miten Jumala kaiken voi muuttaa. Ja kun tapahtuu noin paljon pahoja asioita,,niin tarvii paljon voimaa antaa anteeksikin. Tuo rohkaisee todella. Siunausta.

Äänestä

Tuosta Joh. 15:18-19
kun Jeesus on parantanut jo paljon niitä sisäisiä haavoja mitä on tullut, niin oon ymmärtänyt että en koskaan oo kuulunutkaan siihen maailmaan missä monet muut niin viihtyvät. Aina oli ulkopuolinen olo nuorena ja tunsin itteni niin omituiseksi kun mietin miksi en voi olla kuin muut, miksi oon niin outo....No en pudä enää itseäni outona. Mutta monta vuotta luulin että minussa on jotain vikaa.

Äänestä
  • Niinhän se monen Jumalan lapsen kohdalla juuri menee.

    Siis kun tämän maailman lapset toimivat miten toimivat ja kun Jumalan lapsi ei lähde samaan, niin hän erottuu joukosta.

    Samalla käy niin, että Jumalan lapsen oikea toiminta paljastaa toisten väärän toiminnan ja se kiusaa väärin toimivia, ja tästä johtuu eristäminen ja vihaaminen.

    Siis valkeus kontrastina paljastaa selvästi pimeyden eikä pimeys siitä tykkää.

    Olemme siis jo nuoresta asti erilaisia monesti, ja erotumme joukosta ja meidät eristetään muista, emmekä itsekään tunne kuuluvamme joukkoon, vaikka sitä yrittäisimmekin tavalla ja toisella, niin silti sydämessämme tunnemme toisin.

    Itsekin vaikka tulin jo 13 ikäisenä sitten uskoon eli uudestisynyin, niin jo sitäkin aiemmin en kokenut kuuuluvani edes omaan perheeseeni, sillä sielläkin koin olevani ulkopuolinen ja erilainen, ja kuin ei toivottu äpärä lähinnä.

    Eli monesti jo perheessä saamme kokea olevamme ulkopuolisia, ja sellaista ei lapsi voi käsittää, ja siten hän luuleee ja vakuuttuu silloin jo olevansa jotekin viallinen itse.

    Näistä harvemmin puhutaan, mutta jos uskovien kanssa asioita jaamme keskenämme, huomaamme nopeasti samankaltaiset kokemuksemme jopa jo varhais lapsuudestamme asti.

    Äänestä

Minulla oli viime viikolla pienten koetusten kimppu, kun toisistaan riippumattomia pieniä vastoinkäymisiä sattui perätysten puolisen kymmentä. Näin minulle tapahtuu usein, että tulee kimpussa joko koettelemuksia tai sarja kivoja asioita.
Jos elämä kulkisi tasapaksua rataa, niin saattaisi alkaa tuntumaan tylsältä. Koetusten jälkeen kun asiat ovat jälleen normaalisti reilassa, niin kokee merkillistä mielihyvää ja kiitollisuutta.
Kun joskus on ollut hirveä aika ja pitkäaikainen raastava aika, niin osaa nauttia tavallisesta arjesta. Ei kaipaa koko ajan huippuelämyksiä ja osaa tyytyä ihan tavalliseen elämään. Ja jos niitä pieniä vastoinkäymisiä tulee, niin luottaa, että asioiden on tapa järjestyä ja Isä pitää huolta.

Äänestä

Helluntalainen. Tuo on totta. Vastoinkäymiset kasvattaa luottamusta Jeesukseen.
Meilläkin oli aika jännää kun rahat alkoi olemaan lopussa ja minä rukoilin että selvittäisiin seuraaviin niin ettei tarvi keneltäkään pyytää. Ja kyllä ihmeellisesti ollaan pärjätty vaikka on jouduttu autoakin käyttämään ja sehän vie taas oman osansa ruokarahoista.

Mutta kyllä Herra huolen pitää ja on hyvä kun joutuu välillä laittamaankin kaiken uskon ja luottamuksen vain Hänen varaansa.

Äänestä

Vastoinkäymiset ei kasvata luottamusta, päinvastoin, vihaa, katkeruutta, kaunaa, sitä toivoo jokaiselle vastaantulijalle yhtä vaikeata tai oikeammin vielä vaikeampaa elämää. Uskosta ei jää kuin rippeet jäljelle, jos sitäkään vuosikymmeniä kestävien vaikeuksien keskellä, joita ei ole edes itse aiheuttanut, vaan muut ihmiset kateuksissaan, kun eivät kestä toisen lahjakkuutta ja erilaisuutta. näitä ihmisnilviäisiäkö pitäisi pitää ihan Jumalan luomina, jotka tietoisesti aiheuttavat toiselle pahaa, mitä vielä, helvettiin joutavat.

Äänestä
  • Tänään viimeksi kuuntelin erään uskovan kehumista, miten surkea ihminen on maailman silmissä mutta sitä pyhempi ja täydellisempi Jeesuksessa. Jos joku oikeasti osaa tai tietää jotain, se on saatanasta. Vaikka koko yhteisölle olis eduksi kun voisivat yhdistää toistensa lahjakkuudet, erilaisuudet yms. Pääasia on kuitenkin se, ettei kenellekään tule paha mieli tai huonommuuden tunteita. Eivätkö uskovat pysty iloitsemaan tai olemaan kiitollisia muiden onnesta? Heti lytätään kasaan, ettei vaan ylpistytä liikaa ja kuvitella olevansa jotain. Sairaalloista.

    Äänestä

Valehtelukin on syntiä, on itsensä huijaamista väittää, ettei kärsimys satu, ettei se aiheuta negatiivisia tunteita ja tekojakin. Uskovat, jotka eivät myönnä sitä, että ihminen on verta ja lihaa eikä muuksi muutu, vaikka kuinka olisi uskossa, vaikka kuinka olisi Pyhällä Hengellä täytetty uusi luomus ja vaikka kuinka yrittäisi esittää pyhempää kuin onkaan, asettavat aina vain raskaampia taakkoja lähimmäistensä kannettavaksi.

Miksi Jumala haluaa ihmisten kärsivän, niidenkin, jotka yrittävät Häneen uskoa? Eikö Jeesuksen kärsiminen riittänytkään eikö se ollutkaan kaiken kattava sijaiskärsimys?

Äänestä

Joo en halua väittää että uskova olisi niin täydellinen ettei enää koe mitään negatiivisia tunteita.

Tiedän sen koska oon käynyt läpi sellasta vihaa että luulin etten koskaan pääse siitä. No ilman Jeesusta olisin ehkä katkerakin mutta kyllä Hän on auttanut.
Olin myös pettynyt itseeni koska uskovana en muka saisi tuntea vihaa.
Uudestaan ja uudestaan sanoin Hälle että kyllä mä haluan antaa anteeks mutta mä en ite pysty.

Kyllä mä toivon että uskovat saisi elää helpon elämän Jeesusta seuraten ettei joutuisi niin kärsimään ja elämään vaikeaa elämää.
Mutta onko sitten ihmisiä jotka saa elää koko elämänsä ilman suurempia vastoinkäymisiä, onnellisina loppuun asti...toivottavasti on niitäkin :)

Äänestä

Ajattelen näin että ei oo mitään sellaista mitä ei voisi viedä rukouksessa Jeesukselle.
On asia miten vaikea tahansa, niin Jeesus ei lyö enää lyötyä.
Eli kun epäonnistutaan ja mokataan, niin ei onneksi tarvi jäädä makaamaan maahan vaan saadaan tunnustaa Jeesukselle että Häntä todella tarvitaan, ilman ei selvitä eikä jakseta.

Joskus mietin että miten Jeesus jaksaa kuunnella mun poraamista kun ite välillä meinaa väsyä omiin perheenjäseniin, heidän rutinoihin ja valituksiin...onneksi Jeesus ei väsykkään kuuntelemaan ja auttamaan :)

Äänestä

Rakastakaa vihamiehiänne
"Teille on opetettu: 'Silmä silmästä, hammas hampaasta.'
Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.
Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin.
Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan* matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.
"Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta,
jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin?
Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?
Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.

- - Hirveitä vaatimuksia, jos pahojen ihmisten antaa itseään polkea, he kyllä tekevät sitä hamaan tappiin saakka, Jumala ei heitä pysäytä, tuntuupa jopa, että heitä ihan siunataan menestyksellä pahan tekemisen jälkeen, itse joudut heikkona paitarievussasi kulkemaan seuraavaa kärsimystä kohden - tämä on kokemuksesta sanottu. Tyhjäksi tehdään rakkaan lähimmäisen rakastaminen, se ei ole mitään, pitäisi vihanmiehiään rakastaa, että saisi palkan. minkä palkan? Eikö Jeesuksen ristintyö ollutkaan pyyteetöntä, pitäisi siis ansaita jotain palkkaa hyvistä teoista, niinkö? Pitäisi olla täydellinen, toisaalla Raamatussa annetaan ymmärtää, että ihminen on kurja, syntinen eikä siitä muuksi muutu, että kaikki on Jumalan armoa ja tekoa, jos jotain hyvää on ja sitten kuitenkin käsketään olemaan täydellinen. "olkaa", siinähän kehoitetaan tekoihin ja sitten taas alas ammutaan ihmisen teot "minkä palkan te siitä ansaitsette".

Äänestä

Saviseutulainen. Siunausta myös sulle :) Uskovien pitäisi enemmänkin rohkaista ja kannustaa toinen toistaan. Kukaan ei oo toistaan parempi vaan samalla viivalla kaikki.
Ja joskus mietin kun jossain seurakunnassakin istun, että vielä Taivaassa saa nähdä varmasti monia heistä joita siellä kokouksissakin käy. Miten jännittävää...odotan niin pääsyä Taivaan kotiin..

Äänestä

Siunausta myös sinulle " Ylistän Jeesustani" ja teille kaikille! Kirjjoitin väsyneenä huonosti, mutta sanoin vaan että kuinka epäonnistunut olen. Eräs ihminen tästö uudesta uskon suunnasta sanoi, että en osaa elää niin, että saisin Jumalan siunaukset. Että olen niin rikki. Että kaikki on minun syytä.( Huostaanottokin todettiin laittomaksi myöhemmin.) Mutta porukka alkoi luulla, että olen tosiaan tehnyt jotain...., ja kohtelivat minua kuin koiraa. Vein tämän lapun heille ja asenne muuttui.

Suomessa voidaan tosiaan viedä lapsetkin vaikkei he oikeasti ole vaarassa. Sitä pois ottoa turvallisen äidin luota ei pidetä traumatisoivana tekijänä kapsille, kuvitelkaa!
Tuolle uskovaiselle joka syytti minua, voisi kertoa, että olin niin pohjalla, että kodittomana olin yhden" hullun" miehen luona jälleen joka osti seksiä, laittoi nettiin itsestään ilmoituksia ja viestitteli kuvien kera naisille omaa alapäätään ym. En ollut eheytynyt vaan sairastunut lisää, ja nöin huonolle Jumala siihen toi kunnollisen uskovan miehen joka pelasti minut siitä. Tämä mies näki Jumalan antaman unen meidän häistämme jo vuosia sitten samoin minä ja lapseni nähtiin unia missä tapahtui juuri niin, kuin oikeasti tapahtui myöhemmin kun tuo mies tuli minua katsomaan. Samoihin aikoihin entinen mieheni joka oli jöttänyt meidät, murhattiin.

Minä olisin sairaalassa ilman Jumalan armoa ja Hänen lähettämää uskovaista miestä joka unessa profetoitiin vuosia sitten. Enkä yhtään itse ansainnut tätä olemalla paremmin muka Jumalassa. Moniko teistä uskoisi Jumalan rakkauteen kun sossut vie järkyttyneet lapset pois loppuelämöjsi???
Niin, ekaluokkalainen pakkasi reppuunsa ja eskari ikäinen sekä yksivuotias jota imetin. SAIRASTA. He soittivat sijoituspaikoista( jokainen eri paikassa.) Minulle hätä soittoja öisin. Minun pitäisi nyt olla alkoholisoitunut varmaankin ja psykoosissa. Mutta minä olen opettaja, lähetystyöntekijä, minulla on oma yhdistys, minulla on ihana omakotitalo, mies joka on haaveillut aina juuri minun laisestani naisesta, ja työpaikat, eläimet, lisää yhteisiä lapsia, terveys, ilo, ei sanat ja jutut riitä.....

Äänestä

Tiivistäen siis:
- lapsuus insestin uhrius.
-1. Avioliitto- mies petti, otti lapsemmekin( olin 18v.)

-2. Avioliitto-mies petti.

3. Suhde- mies jätti ja vielä murhattiin myöhemmin.
- yksin huoltajana kolmelle lapselle
- yksi lapsi isällä ekasta liitosta.

Seurakuntaelämää ja yksinhuoltajana kauan.

Perättömiä ilmoituksia vakavista asioista sossuun.

Huostaanotto

Kodittomuus

"Hullu" mies joka muka tuli uskoon- hänen talossaan olin väliaikaisesti siis.

Sain kuulla murhasta.

Nykyinen mieheni tuli minut pelastamaan ja armahtamaan. Minulla on siunattu elämä!

Äänestä

Kiitos todistuksesta aloittaja ! kuulostaa samantapaiselta kuin oma taipaleeni vaikka molemmilla toki omat taistelut ja kivut ja elämänhistoriansa. Paljon Jeesuksen siunausta, lohdutusta ja rakkautta sinulle ja voimia tuleviin päiviisi. Jumala siunaa myös yksinäisyydessä. Joskus meidät viedään yksinäisyyteen turvaan kiviltä. On aika heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Jumala säätää ajat jolloin saatamme Hänen sallmuksestaan joutua "kivitettäviksi". Jumala myös säätää rakkaudessaan ja armossaan hoitoajat, levon ja rauhan. Kiitos Jumalalle sinusta, aloittaja. Herra Jeesus Kristus kulkee sinun kanssasi, Hän on sinun Hyvä paimenesi eikä yksikään susi voi sinau ryöstää Hänen laumastaan. Haavoittuneena ollessasi Herra itse sitoo haavasi, nostaa sinut harteilleen ja kantaa sinut vihreille niityille virvoittavien vetten ääreen lepäämään. Tämän ketjun aloittaja, psalmi 23 on sinulle. Siunausta!

Äänestä
  • Sussen,nyt tuleesinulta teksti myös minulle.Aamulla herättyäni sain sanat kiven heittäjistä ja kerääjistä."Ystäväni" "heitti kivellä"eilen,niin että olin voin fyysisesti huonosti.Tuo koskettaa erikoisesti minua:viedään yksinäisyyteen turvaan kiviltä.Näin ole kokenut elämässäni.Kiirehdin kotiin,koska tunnen turvallisuutta,kukaan ei voi repiä minua kotonani.Hoitoaika,lepo ja rauha on Taivaan isän resepti minullekin.KIITOS.

    Äänestä

Mulla on usko mennyt.

Äänestä

Hei Sussen ja kiitos niin kauniista kirjoituksestasi. Olen huomannut että juuri yksinäisyydessä on saanut kohdata elävän Jeesuksen. Niinkuin viime yönä...Hän on todella ihmeellinen ja niin suuri ja niin Pyhä.
Siunausta sulle sussen <3

Äänestä
  • Sä oot psykoosissa. ET kohdannut viime yönä jumalaa vaan omat harhasi.

    Äänestä

Moikka taas aurora :)
Jeesus teki jotain ihanaa viime yönä. Hän kosketti Pyhän Henkensä kautta tuota pikkuista tyttöä.
En tiedä tuleeko Hän jotakin tekemään vielä tuon tytön kautta, kun kasvaa isommaksi.

Äänestä

Jostain syystä aurora mä tulen aina niin iloiseksi kun näkee sun kommentoivan. Vaikka sun kirjotukset ei aina niin ystävällisiä olekkaan. Ja no ei tarvikkaan olla en sitä odota. Mutta en kuitenkaan pahastu vaikka kirjotteletkin :)
Mukavaa illanjatkoa.

Äänestä
  • Minä yritin saada suhun jotakin aikaiseksi että ymmärtäisit mitä minä sanon!

    Et selvästikään tajua vieläkään.

    Jos kertoisit noista näyistäsi lääkärille hän sanoisi vain saman kuin minä: sinä olet sairastunut psykoosiin.

    Et kaiketi lääkärille sanoisi että hui olkoon kuinka epäystävällistä mutta minä olen ilahtunut siitä että sanoit edes jotain.

    Ja lapsiraukkasi, jota aivopeset omaan uskoosi kuten äitisi on aivopessyt sinut... hän on arvokas ihan itsenään ilman että etsisit hänestäkin jotain merkkejä Jumalasta.

    Tuo on rakkaudetonta mitä hänestä kirjoitit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ylistänJeesustani kirjoitti:

Joskus kyselin Jumalalta miksi oon joutunut niin kärsimään...miksi juuri minä.
Miks mun nuoruus ei voinut olla normaali niinkuin monilla muilla.

Eikä se siihen päättynyt, vaan sitten on myös sitä kärsimystä kun itse aiheutin itselleni. Koska luulin että ei mun elämällä ole mitään merkitystä enkä ole niin arvokas.

No tänäpäivänä olen kiitollinen siitäkin mitä on joutunut käymään läpi.

Jeesus rakasti mua jo kun olin pieni. Ja tiedän että missään vaiheessa en kokonaan ollut yksin.
En koskaan oo syyttänyt Häntä mistään. Silloin kun itse aiheutin omat ongelmat niin tiesin että se on omaa syytä.
Enkä syyttänyt Häntä vaikka jopa uskovat ihmiset ovat kohdelleet ilkeästi.
Tänään uskon että kaikella sillä mitä oon käynyt läpi, on oma merkityksensä, ehkä suurin voi olla se, että Jeesus on todella näyttänyt miten paljon Hän rakastaa ja ei ole mitään mitä Hän ei anteeksi antaisi.
Uskon myös että oman elämän kärsimys ei ole päättynyt vaan varmasti tulee vielä suurempiakin.
Ainoa mitä rukoilen on se että omat lapset eivät joutuisi elämässään käymään läpi sitä mitä itse vaan että he pääsisivät helpommalla.

Mutta Jeesuksen seuraaminen ei varmasti yhdelläkään tule olemaan helppoa. Toisilla se vaan on kovempaa kuin toisilla.

Mutta kiitos Jeesus kaikista koettelemuksista. Ylistän Jeesustani kaikesta sydämestä ja mielestäni, vain Hän on hyvä ja täydellinen.
Hyvää yötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu