Tiltujen suru: Turkki iskee ISISTÄ

Turkin erikoisjoukot, panssarivaunut, lentokoneet ja tykistö hyökkäävät äärijärjestö Isisin taistelijoita vastaan Jarabulusin kaupungissa.

Turkki on lähtenyt keskiviikkoaamuna laajamittaiseen hyökkäykseen äärijärjestö Isisiä vastaan Syyriassa. Armeija käynnisti operaation syyrialaiskaupunki Jarabulusin tyhjentämiseksi islamistitaistelijoista. Kaupunki sijaitsee Turkin ja Syyrian rajalla Syyrian puolella. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Uutistoimisto AFP:n mukaan myös Turkin panssarivaunut ovat ylittäneet rajan ja tukevat operaatiota. CNN Turkin mukaan panssarivaunuja oli asemissa rajalla jo aamulla.

Varsinainen operaatio toteutetaan erikoisjoukoilla, ja Jarabulusia on moukaroitu myös tykistöllä ja ilmaiskuin.
3<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikä Putin voi sinne mitään, Erdogan on nyt Putinin "Ystävä". Turkki oli näytänyt malli miten yhteistyö venäjän kansa pitäisi olla. Ensin sitä lyödään turpaan sitten kysyivät yhteistyöstä. Muuten venäjä ei ymmärtä missä hänen paikka sovitusta asiassa.

Äänestä

Turkki on näköjään todelle vaihtanut leiriä. Kiinan, Venäjän ja Iranin puolelle. Eli Siiojen ja Alawiitien puoleelle. Mistähän tämä käänne johtuu. Voimme vain arvailla olisiko tällä epäonnistuneella vallankaappaus yrityksellä jotain vaikutusta asiaan.

Äänestä

USA siirtää ydinaseitaan pois turkista. Saas nähdä jottei vaan anna niitä isikselle, jotta saavat vietyä vallankumouksen loppuun Turkissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotIsis kirjoitti:

Turkin erikoisjoukot, panssarivaunut, lentokoneet ja tykistö hyökkäävät äärijärjestö Isisin taistelijoita vastaan Jarabulusin kaupungissa.

Turkki on lähtenyt keskiviikkoaamuna laajamittaiseen hyökkäykseen äärijärjestö Isisiä vastaan Syyriassa. Armeija käynnisti operaation syyrialaiskaupunki Jarabulusin tyhjentämiseksi islamistitaistelijoista. Kaupunki sijaitsee Turkin ja Syyrian rajalla Syyrian puolella. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Uutistoimisto AFP:n mukaan myös Turkin panssarivaunut ovat ylittäneet rajan ja tukevat operaatiota. CNN Turkin mukaan panssarivaunuja oli asemissa rajalla jo aamulla.

Varsinainen operaatio toteutetaan erikoisjoukoilla, ja Jarabulusia on moukaroitu myös tykistöllä ja ilmaiskuin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu