Noiden ihmisten maailmankuva on kuin 60- luvulta
Kävin kuin keskiajalla, vierailin Oulussa
Lahkolaistenpääkaupunki
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Etkös Ope Oulusta asu oulussa juuri.
Oliko puukot mukana, jos vaikka maataloustuilla hurskasteleva junkkaripökäle halusi uhota.
Keskiaika on aivan turhaan leimattu pimeäksi, kun samoin elettiin vielä 1960-luvullakin. Keskiajalla ilmeisesti käytiin kuussakin.
Jos oululaisista olisi ollut kiinni niin never... niille uskonveljien miehittämä Vaasakin on liian pitkällä
Oulu on kasvanut valtavasti viime vuosikymmenessä.
Samoin näkyy olevan Rovaniemikin. Ajatellen Rovaniemeä, ei ollut juuri mitään sotien jälkeen. Mutta toisaalta, paljon kaupungeista purettu uuden rakentelun tieltä. Vaikka Oulun historiaa katselee kuvina, ei siellä monia rakennuksia, jotka 1930 luvulla oli. Taas, vaikka Helsinki, täällä paljon yhäkin vanhoja rakennuksia, ihan keisarin ajoilta, kun tehty heti alunpitäen lujasti, kivestä, se ei vanhene, raamit.
Niin, kuussa ei ole käyty "keskiajan" jälkeen miehitetysti.
Oulussako muka mobiiliteknologia keksittiin?
Vai oliko se vain halpojen insinöörien kehto?
Itse asiassa Helsinkiäkin on purettu rajusti. Kaupungin pohjoisosan puutalokorttelit on sielläkin jyrätty kerrostalojen tieltä. Eikä keskikaupunkikaan ole säästynyt tuhoilta. Tässä satakunta esimerkkiä:
http://www.hs.fi/aihe/puretuttalot/
Hesari keksi 1970-80 -lukujen vaihteessa käsitteen Turun tauti, jossa vittuiltiin turkulaisille mm. vanhojen rakennusten purkamisesta. Hienoa, että lehti katsoi peiliin kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.
Oulu on surullisen raamattuvyöhykkeen keskus
Oulussa sellainenkin mukava yksityiskohta kuin Saksalaisten upseerikerho. Rakennus käytössä, oli aiemmin Tuiran paloasema siinä.
Hyvin rakennettu. Puu kestää pitkään.
http://alppimaja.fi/alppimajan-historiaa/
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/tuiran-vanhasta-paloasemasta-tulossa-juhlatila-ja-tapahtumapaikka-katso-kuvia/682994/
http://crop.kaleva.fi/mB7U8sS11RWlLR4XKSXamIgUXNg=/894x0/smart/http://kuvat.kaleva.fi/default/2d70bbb8-c0b7-11e2-be2d-12313b053908/xlarge-mita-kayttoa-alppilan-paloasemalle.jpg
Hyvin markkinoituna Saksalaiset ym syömään sinne.
Alueella liikkuu paljon turisteja.
Majoitustilaa, motelliksi.
Nyt rummun päristeliöillä se.
Oulu on hihhulikepuleiden ja kepulandian pääkaupunki.