Ulkomainen tai kotimainen RAP, jota myös virheellisesti musiikiksi kutsutaan, BOIKOTTIIN!
Kyseinen melu ei tosiaankaan ole musiikkia, vaan jostakin tummaihoisten slummien perukoilta lähtenyt ärsyttävä mökellys. Jo lähtökohdat antavat ymmärtää, että möly ei ole tarkoitettu sivistyneille työssäkäyville ihmisille. Tyhjät tynnyrit kumisevat eniten. Kyseisessä mölyssä ei ole mitään musiikille tunnusomaista sävelkulkua, vaan monotoninen kolina ja mökellys.
Eli boikotoikaa kaikkia RAPIN esittäjiä, levykauppoja, radioasemia ja levy-yhtiöitä vastaan. Älkää tilatko mitään suoratoistopalveluja, joissa esitetään RAP-mölyä. Älkää katsoko TV-kanavia, joissa esitetään RAP-mökellystä.
Kaikki festarit boikottiin, joissa vilahtaakin nimiä geek, elastinen, villekalle ja iso tai pieni kee (ota nyt tuostakin selvä) tms. Myös monet ns. normaalit artistit saattavat olla piiloräppäreita tai ovat ainakin joskus esittäneet yhden RAP-mölinän, boikottiin heti! Varo heitä!
RAP-mölinä on pilannut monet hyvät vanhat festarit, kuten esimerkiksi Ruisrockin ja Provinssirockin. Nimistäkin on jo pudotettu sana "rock" pois. Tilalla on lökäpöksyjen ja hupparinistien suosima monotoninen RAP-kolina ja mölinä. Syy on mölinästä maksavan yleisön. Ei ole ihmekään, että Suomella menee niin huonosti, kun nuoriso kuuntelee vain kyseistä velttoperseiden ja tyhjännotkujien mölinää.
Ennen painettiin maanantaista perjantaihin duunia ja kesäviikonloppuisin ajettiin festareille kuuntelemaan kunnon rockmusaa. Tämä on nykyisin mahdotonta, kun joka ainoalla festarilla on mukana jotku hemmetin keek anttituiskuineen. Ei jumalauta.
RAP-mölinän kaikenlainen esittäminen on saatava LAILLA KIELLETYKSI!
RAP-melu boikottiin! Älä kuuntele sitä, äläkä osta
NytLoppuSahti
0
52
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009