Onko niin että Sydämen Rukousta harjoittavat kaikki ortodoksit, jotka eivät ole kovin maallistuneita? Luin juuri Kallistos Waren kirjan Nimen Voima, ja olin siitä hyvin vaikuttunut. Entisenä joogan harjoittajana siinä oli minulle suuri määrä sinänsä tuttua asiaa tekniikoiden puolelta, tosin tällä kertaa oikeammassa viitekehyksessä.
Eikö tuo Rukous kuulu Hesykastian puolelle kuitenkin? Toisaalta luulisi, että kaikki tahtoisivat kulkea yhtäläisesti elävän uskon tiellä Jeesuksen käskyn mukaisesti.
Luen juuri metropoliitta Anthonyn Elävä Rukous -kirjaa, joka antaa kyllä paljon lisätietoa samaiseen asiaan. Suurimpana ongelmana maallikon kannalta voisi olla nöyryys Jumalan edessä rukoiltaessa ettei rukouksesta tulisi vain pelkkää teknistä mantraa. Kunka lähestyä Jumalaa niin että saisi nöyryyden, kun toisaalta pitäisi lähestyä mantralla jotta saisi nöyryyttä - tässä on paradoksi.
Auttakaahan!
yst. utelias
Eikö tuo Rukous kuulu Hesykastian puolelle kuitenkin? Toisaalta luulisi, että kaikki tahtoisivat kulkea yhtäläisesti elävän uskon tiellä Jeesuksen käskyn mukaisesti.
Luen juuri metropoliitta Anthonyn Elävä Rukous -kirjaa, joka antaa kyllä paljon lisätietoa samaiseen asiaan. Suurimpana ongelmana maallikon kannalta voisi olla nöyryys Jumalan edessä rukoiltaessa ettei rukouksesta tulisi vain pelkkää teknistä mantraa. Kunka lähestyä Jumalaa niin että saisi nöyryyden, kun toisaalta pitäisi lähestyä mantralla jotta saisi nöyryyttä - tässä on paradoksi.
Auttakaahan!
yst. utelias
Vastaukset 27
Vanhimmat
Taisin kysellä liian vaikeita?
Mielestäni tuossa kuitenkin paradoksin näen.
Olisiko vastaus jotain että: pitää Sydämen Rukouksen avulla pyytää nöyrästi nöyryyttä itselleen?
Ongelma voi monella olla synnintunnon puutteessa. Sydämen Rukoushan ikäänkuin herkistää omalle syntisyydelle, jolloin Rukouskin muuttuu aidommaksi.
Yrittäkää nyt joku, please,
utelias
Esiin nostamasi asia on kiintoisa ja Jeesuksen rukous on ortodoksisen kirkon kalleimpia aarteita.
Varsinaiseen isoon kysymykseesi en kykene kovin tyhjentävästi vastaamaan. Sydämen rukousta harjoittavat monet ortodoksit, mutta ei tästä mitään gallupia ole tehty. Historiallisesti rukouksen tyyssijoja ovat tietenkin olleet varsinkin luostarit. Jeesuksen rukous on ajoittain vaikuttanut luostarilaitoksen nousukausiin, viimeksi mm. Venäjällä 1800-luvun loppupuolella.
Kyllä, hesykasmista, rukouskilvoituksesta hiljaisuudessa ja kristillisestä meditaatiosta tässä on kysymys. Se on sukua joogalle menetelmiensä, mutta ei sisältönsä puolesta. Protestanttisessa kristillisyydessä meditaatiota on usein pidetty harhaoppisena itämaisena humpuukina. Tällöin on unohdettu, että sekä ortodoksisen että katolisen kirkon perinteessä meditaatiolla on hyvinkin tärkeä merkitys.
Kirjoitat, että ongelmana on se, että rukous voi muuttua pelkäksi tekniseksi "mantraksi". On turhaa kuvitellakaan, että tuloksia rukouskilvoituksessa voisi saavuttaa vaivatta ja nopeasti. Suuret kilvoittelijat ovat harjoittaneet Jeesuksen rukousta kenties vuosikymmeniäkin, kunnes vasta jotain on tapahtunut. Eli että nöyryyttä tarvitaan todella paljon - enemmän kuin mihin moderni ja kärsimätön ihminen olisi valmis. Rukouksen hedelmistä sanotaan mm. että se laskeutuu sydämeen, muuttuu lakkaamattomaksi ja aiheuttaa lämmön tunteen sekä tunteen, että rukoilija on syvässä yhteydessä Jumalan ja luomakunnan kanssa ja että kaikki ihmiset ympärillä näyttävät rakastettavilta ja hyviltä.
Pitkä on matka tähän olotilaan...sen saavuttaneita kutsutaankin usein pyhiksi ihmisiksi.
Kiitos vastauksestasi. lähetin jo yhden vastauksenm mutta kone ei sitä perille tuonut. Jos tuo myöhemmin niin tämä on sitten vahinko.
Siis, ymmärsinkö oikein että Jeesuksen Rukouksen voi aloittaa vaikka hieman mantramaisestikin, ja sitten, ulkoisen tekniikankin kehittyessä, aito läsnä olo ja merkitys sille mitä rukouksessa sanoo saa elävämmän pohjan? Eli tuo mantramaisuuden jakso on sitä nöyrtymisen aikaa ja opettelua ja sillä tavalla välttämätöntä ja tärkeää?
Tiedän joogasta sen, että voi kestää vuosia ennen kuin saavuttaa niin sanotun joogan tilan. Tämä tila ei ole mikään luonnoton tila, vaan ihmisen psykofyysisen olemuksen tavallinen, arkinen, mutta objektiivisempi tila, jolloin ympäristön huomioiminen on automaattisempaa, tarkempaa ja kevyempää, enemmän hereillä olevaa. Näistä kaikilla on vähäisiä kokemuksia välähdyksenomaisesta minuutteja kestäviin harjoittipa joogaa tai ei.
Erona tietysti on se, että joogalla pyritään vain "maallisen normaaliuden" ideaaliin, vaikka jotkut joogan harrastajat muuta sanovatkin.
Olet oikeassa siinä mitä sanoit protestanttien suhtautumisesta meditaatioon. Mutta protestantit eivät ylipäätään suhtaudu mihinkään muuhunkaan kristillisyyden piirteisiin hyväksyvästi. Tässä lienee taustalla niin erilainen ihmiskäsitys. Siinä missä ortodoksi tahtoo pyhittyä, niin protestantti katsoo ettei omaa minkäänlaisia lahjoja, jotka voisivat välillisesti auttaa häntä kohentamaan omaa uskon elävyyttä. Unohdetaan ettei Jumala aina toimi taikatemppujen kautta vaan myös ihmisen oman toiminnan kautta jossa on mukana lähtökohtaisesti vapaa tahto (olipas nyt sanottu epäluterilaisittain luterilaiselta ;-) ).
Kyllä ainakin luterilaisuus tuntee meditaation. Luther itsehän kirjoitti Vähä Katekismuksenkin meditaation apuvälineeksi. Meditaatiohan tarkoittaa kristillisessa yhteydessä jonkin sisällölisen teeman, esim. Kristuksen kärsimyksen tai uskontunnustuksen mietiskelyä.
Kontemplatiivinen eli ei-mielikuvallinen rukous on sitten se, johon luterilainen perinne suhtautuu huomattavasti varovaisemmin. Vaan sanoopa Luther siitäkin paljon positiivista esim. teoksessaan Neljätoista lohdutusta. Kokemattomia hän kuitenkin varoittaa ryhtymästä siihen.
Myöhempi luterilainen traditio suhtautuu myös varsin myönteisesti sisällölliseen meditaatioon. Mikäli teema kiinnostaa, suosittelen tutustumaan vaikkapa Johannes Gerhardin teokseen Meditationes Sacrae, suom. nimellä Uskon pyhä salaisuus. Voit yllättyä.
Uskonelämää ihmisen ja Jumalan yhteistyönä luterilaisessa perinteessä käsittelee hyvin laajasti teos nimeltä Johdatus luterilaisen spiritualiteetin teologiaan. Lähtökohtana siinä tosin ei ole ihmisen oma tahto, vaan ihmiseen Pyhän Hengen uudistuksen kautta syntynyt uusi tahto.
Tämän palstan otsikko kuuluu: Keskustele ortodoksisuudesta.
Miten kirjoituksesi liittyy ortodoksisuuteen?
Yhtä paljon kuin edellisen kirjoittajan virheellinen väite protestanttien suhtautumisesta meditaatioon.
Vai tarkoittaako palstan ortodoksisuus kenties sitä, että täällä saa vapaasti haukkua protestantteja, mutta heidän puolustamisensa on ortodoksisuuden vastaista?
Parina viime päivänä olen ilokseni huomannut, että tänne on alkanut kirjoittamaan joku, joka tuntee luterilaisuutta syvemmin kuin ortodoksisen uskonnon kursseilla opetetaan. Kiitos Justinos keskustelun tason kohottamisesta.
Minulla - ja varmaan melkein kaikilla muillakin - on luterilaisia ja ortodoksisia sukulaisia. Minä satun olemaan ortodoksisesta perheestä. Jotenkin minusta tuntuu, että ortodokseille on tarve turvata oma alue ja olemme ärhäkkäitä valittamaan, jos luterilaiset yrittävät neuvoa meitä. Luterilaiset eivät ole yhtä tiukkapipoisia :-) Toivottavasti vastakin joku viitsii korjata täällä esitettyjä.
"Mutta protestantit eivät ylipäätään suhtaudu mihinkään muuhunkaan kristillisyyden piirteisiin hyväksyvästi" -kaltainen ajattelu ei ole kovin hedelmällinen pohja keskustelulle. Tosiasia on pikkuisen ortodoksisen kirkon kohdalla, että sen ulkoiset toimintamahdollisuudet riippuvat kokonaan protestanttien hyväntahtoisuudesta. Missä muualla 1% kirkko on valtiokirkkona?
Jos varsinaisia "ampiaisia" etsitään, niin kannattaa suunnata palstoille, joilla viihtyy kiihkoluterilaisia. Tässä pari päivää sitten erehdyin esittelemään varsin ortodoksissävytteisiä ajatuksiani yhdellä sellaisella palstalla, jota mainitut pyrkivät "omimaan", ja seurauksena oli varsin suorasukainen toivotus, ettei sellaisia ajatuksia kyseisellä forumilla leviteltäisi ihmisiä "eksyttämässä".
Mutta tietysti ortodokseilla vähemmistönä enemmistön keskellä eläneinä saattaa olla tiettyjä ylikehittyneitä suojamekanismeja tontille tunkeutumista vastaan...
Uskotaan uskotaan,
Edellisessä kommentissani olikin sana USEIN. Puhun omasta kokemuksesta ,ja meditaatiota kritisoivat taisivat edustaa lähinnä evankelioivaa herätyskristillisyytta ja uuspietistisiä piirejä. Siihen samaan romukoppaan meditaation kanssa menivät muuten myös New age sekä jälleensyntyminen, joilla kummallakaan ei toki ole tekemistä kristinuskon kanssa.
Kiitos rohkaisusta :)
Todellakaan tarkoitukseni ei ole olla täällä palstalla tuputtamassa luterilaisuutta, vaan yritän oppia lisää ortodoksisuudesta ja mahdollisesti käydä dialogia.
Minulle patristinen ajattelu on tullut rakkaaksi siitä asti kun nuorena luin Augustinuksen Tunnustukset (vaikka Augustinus huonossa huudossa ortodoksien parissa onkin). Myöhemmin olen saanut juuri ortodoksisen kirkon tekemän käännöstyön kautta tutustua moneen ihanaan patristiseen teokseen. Koen valtavan ihanaksi sen, että ortodoksinen kirkko välittää kirkkoisien perintöä elävänä meidän ajallemme, ei vain teksteissä, vaan myös liturgisessa elämässään. Olen siis tällä palstalla ennen kaikkea tämän vanhakirkollisen mielenkiintoni takia.
Kuitenkin minulle välillä syntyy sellainen kokemus, että ortodoksinen kirkko yrittää omia patristisen perinnön jonkinlaiseksi suojamuuriksi skolastiseksi leimattua länttä ja etenkin protestantteja vastaan. Olen kyllä sitä mieltä, että ortodoksit ovat uskollisimpia tämän perinnön säilyttäjiä, mutta kyllä sitä on mielestäni säilynyt uskonpuhdistuksen kirkoistakin ainakin luterilaisessa ja anglikaanisessa kirkossa. Minä henkilökohtaisesti koen luterilaisuuden lännen kristillisyyden väärien keskiaikaisten kehityskulkujen korjausyritykseksi, joka osittain epäonnistui. Olen taipuvainen tulkitsemaan luterilaista ajattelua tältä pohjalta, mutta mielestäni se on ihan yleisesti oikeutettua, kun suomalainen Luther-tutkimus jakaa pitkälle tämän saman käsityksen.
Se nyt tietysti on totta, että amerikkalaisperäinen protestanttisuus, jota esiintyy paljon luterilaisen kirkonkin sisällä, on autuaan tietämätön suurimmasta osasta kirkon dogmaattista, liturgista ja mystistä perintöä. Olen minäkin silloin tällöin saanut kuulla olevani New Agen kannattaja puhuessani vaikkapa meditaatiosta. Vaan 10 vuotta sitten uskoon tultuani vaahtosin ihan samalla tavalla omalle papilleni hänen käyttäessä termiä. Kiitän Jumalaa, että olen saanut itse oppia tuntemaan tätä kirkon perinnettä.
Mutta siis kiinnostus vanhaan kirkkoon ja siihen miten sen perinne välittyy ortodoksisuudessa minut tänne toi. Yritän kirjoittaa varovaisesti, etten loukkaisi ketään.
No jopas tuli vastineita!
Aluksi on todettava että Johannes oli oikeassa sen suhteen keitä tarkoitin niillä luterilaisilla joita ei kiinnosta muu kuin oma luterilaisuus. Vahvimpana tästä ryhmästä pidän ns. amerikkalaispohjaisia fundamentalisti-kristittyjä. Pietisteillä ei ole juuri sen suurempaa kiinnostusta.
Olen evlut kirkon jäsen ja tiedän kyllä neuvomatta mitä oman kirkkoni perinteeseen kuuluu. Siitä ei tarvitse kovin paljon puolestani huolehtia. Kiitän tästä osanotosta kuitenkin asianosaisia kirjavinkkeineen.
En ole varma tarkoitanko kuitenkaan meditaatiolla sama asiaa kuin Justinos. En ole etsimässä tietoa siitä kuinka joogatyynyllä istutaan tai rukousjakkaralla. Tito Colliander puhuu kirjassaan Kristityn Tie hienosti siitä että kuinka kilvoitteluelämä on ennen kaikkea toimintaa (!) - ei paikallaan junnaavaa sisäavaruusmatkustelua.
Valaisen ongelmaani toisin: valitaan sokkona viisi tai kymmenen suomalaista evlut seurakuntaa aikeena lähestyä samankaltaisilla kysymyksillä joita olen tässä foorumissa esittänyt. Mennään sisälle seurakuntiin ja vedetään ensimmäistä pappia hihasta sivummalle - esitetään kysymykset. Sitten tehdään sama ortodoksipuolelle. Mitä arvelisitte että näiden käyntien saldoksi jäisi ja kummalta puolelta? Korostan, että nämä kysymykset ovat minulle henkilökohtaisia vakaumustani kasvattavia ja erittäin erittäin tärkeitä. En ole täällä pilkkaamassa vaan ensisijaisesti keskustelemassa nimenomaan ortodoksien (!!) kanssa.
Jos tänne tulee lisää luterilaisia niin pyydän että luette aiempia viestejä ensialkuun, jotta vältytään virheiltä tyyliin "ortodokseilla on vapaa tahto, mutta luterilaisetpas ne ovat saaneet senkin Pyhältä Hengeltä". Tässä ei ymmärrykseni mukaan ole ristiriitaa kummankaan teologian taholta.
Sitä pyydän nöyrimmästi anteeksi että en eritellyt tarkemmin moittimiani luterilaisia edellisessä viestissäni.
Tiedon saanti on usein vaikeaa, sillä evlut kirkko on muuttunut niin sekaoppiseksi paikaksi turvautua ihan kaikessa enää. Tämän katson, omana mielipiteenäni, johtuvan siitä että kirkkomme individualismin taso on niin korkea että jokainen reiska uskoo kykenevänsä tulkita raamattua aina paremmin kuin vanhat kirkkoisät, siis eräänlaista "ole oma lutherisi" -ajattelua liputtaen. Tästä se sekaoppisuus nousee. Ja tähän tahtoisin hieman etäisyyttä, jotta voisin tarkastella sitä edes hieman objektiivisemmin.
Johannekselta, jonka vastauksia kunnioitan muutaman muun ohella täällä, toivoisin kuitenkin vastausta edelliseen viestiini, jos enää viitsit.
yst.pahoitellen, utelias
Olen aika paljon samoilla linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa. :)
Ihan hyvä tarkoitus Lutherilla epäilemättä oli Rooman keskiajan pimeydessä, mutta taisi uudistusyritys valitettavasti vain mennä hiukkasen metsän puolelle. Ehkä olisi kannattanut suunnata tähtäintä vähän enemmän itään? Mutta kaatunutta maitoa ei kannata itkeä...
Protestantit ottivat oman olemisensa alkuvaiheessa yhteyttä Konstantinopoliin. Keskusteluyhteyttä ei syntynyt, koska idän kirkon mielestä jotkut Lutherin näkemykset olivat varhaiskirkon näkemysten vastaisia tai poikkesivat niistä.
Tällaista luin joskus metropoliitta Johanneksen kirjasta Lähimmäiset (Gummerus, Ajatus 2002).
Yhteyttä kyllä otettiin, ja taisi Konstantinopolin patriarkka jopa lopuksi ihan kirjallisesti tuomitakin Lutherin opin (tai ainakin jotkut sen osat). Mutta tarkoitin, että ehkä olisi ollut parempi ensin tutkia ennen kuin hutkittiin. Eli käytännössähän se meni niin, että Luther kumppaneineen vain esitteli omat näkökohtansa "ota tai jätä"-periaatteella. Rakentavampaa sen sijaan olisi voinut olla tutustua ensin laajemmin idän kirkkoon ja se perinteeseen ennen niiden omien sementoitujen käsitysten muodostamista.
Aiheesta löytyy artikkeli Jarmo Hakkaraisen kirjasta "Bysantin kulttuuriperintöä tavoittamassa" (1986). Englanniksi löytyy kokonainen kirja, jonka on kirjoittanut George Mastrantonis. Sen nimi on "Augsburg and Constantinople: The Correspondence between the Tübingen Theologians and Patriarch Jeremiah II of Constantinople on the Augsburg Confession" (Brookline, 1982).
On hyvin mielenkiintoista lukea joogassa harjaantumisesta. Tiedät Utelias siitä enemmän kuin minä, ja vertaan kirjoittamaasi lukemaani Jeesuksen rukouksesta. Huomaan näissä kahdessa todellakin yhtymäkohtia.
Mehän emme ortodoksisuudessa käytä sanaa mantra lainkaan. Ehkä tässä meidän viitekehyksessämme Jeesuksen rukous "Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä" olisi tällainen mantra. Mutta ymmärsit ihan oikein, että alussa rukouksen toistaminen on tietyllä tavoin teknistä. Aloittelija ei ole rukouksen tilassa, vaan hänen on ikään kuin opittava käynnistämään "kone". Tähän hän tarvitsee runsain mitoin kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja säännöllistä rukoussäännön toistamista. Käytän tietoisesti sanaa rukoussääntö, se viittaa luostaritraditioon, jossa jokaisella munkilla ja noviisilla on ollut oma ohjaajavanhus. Tämän ohjeiden mukaan rukouksen harjoittajan päivittäiseen ohjelmaan on kuulunut tietty määrä Jeesuksen rukousta, vähimmäismäärässäkin puhutaan muutamista sadoista rukouksista. Ohjaajavanhus on tietenkin myös seurannut oppilaansa edistymistä rukouksessa ja antanut omasta kokemuksestaan ohjeita.Muistaakseni kreikkalaisella alueella on lisäksi annettu ohjeita mm. hengitystekniikkaa ja rukousasentoa varten, joskin monet katsovat ettei näillä ulkoisilla seikoilla ole suurta merkitystä. Tärkeä lähtökohta on kuitenkin se, että rukouksen harjoittamiseen on hyvät ulkoiset edellytykset, ennen kaikkea hiljaisuus.
Tarkempia neuvoja aiheesta antaa runsaslukuinen rukousta koskeva kirjallisuus, johon täälläkin on jo annettu monia vihjeitä.
Kiitos kirjallisuusvinkistä. Pitää tutustua tarkemmin kun on aikaa. Siitä että keskusteluja käytiin, tiesin jo aikaisemminkin.
Varsinkin kirjallisuudesta olen saanut sellaisen käsityksen, että olisi vaarallista ryhtyä suoraan rukoukseen ja etenkin sen jatkuvaan harjoittamiseen taistelematta ensin paheita vastaan. Mystinen tiehän kuvataan usein järjestyksessä puhdistautuminen, valaisu, yhtyminen, jossa puhdistautuminen tarkoittaa taistelua paheita vastaan ja hyveiden puolesta, toki tietysti Jumalan armon, katumuksen ja kirkon jumalanpalveluselämän yhteydessä.
Esimerkiksi suuresti arvostamani Johannes Siinailaisen Portaat näyttää noudattavan tätä järjestystä.
Justinos,
peräänkuulutit kilvoitusta. Ja haluat varmaankin vastauksen siihen Johannekselta, mutta kerron tähän väliin oman arveluni asiasta, ja Johannes voi sitten ikäänkuin vastata molemmille, sopiihan?
Jeesuksen Rukouksen käyttäminen voidaan varmaankin, ja usein ehkä tehdäänkin, siten, että ollaan keskellä kilvoitteluelämää. Luterilaisena varmaan tiedät mitä ajattelet siitä kuinka helposti kilvoittelija lankeaa.
Sielunvihollinen tekee hyökkäyksiään kilvoittelijaa kohtaan, eikä kilvoittelija pysty häntä vastustamaan itsekseen. Mitä tehdään? Huudetaan avuksi Herraa, käytetään Jeesuksen Rukousta! En tiedä parempaa paikkaa tuon rukouksen käytölle, sen "koneen käynnistämisen" ohella. Näin kilvoittelu ja Rukous lomittuvat saumattomasti yhteen - mantrasta tuleekin elävää toimintaa, uskon elävää arkea.
Joogassakin tähdennetään aina sitä ettei harjoitusta tehdä harjoituksen vuoksi vaan elämää varten, muutoin harjoitus muuttuu eskapismiksi.
Ne vaarat joista mainitsit voisivat olla mm. nöyryyteen liittyviä asioita. Jos Toiminta tuottaa "tulosta", ihminen yleensä ylpistyy, ja sitten mennään taas takapakkia, ja tähän voi turhautua heti alussa. Ohjaaja on siis tärkeä asia, olen samaa mieltä.
Ja Johannes, kiitos erittäin hyvästä vastauksestasi, se toimii mm. tärkeänä kannustimena minulle ja luulen että myös hyvin monelle lukijalle täällä.
Lukekaa ihmiset Tito Collianderin Kristityn Tie!
yst. utelias
Joo, olen samaa mieltä. Rukous on paras ase kiusauksissa ja käytännön kilvoittelu paras apu rukoukseen, ainakin aluksi :)
Mutta pelkkä rukouksen harjoittaminen, ilman pyrkimystä Jumalan tahdon etsimiseen käytännön elämässä kuulostaa minulta jonkinmoiselta fiilistelyltä joka ajaisi minut ainakin vaaralliseen sisäiseen ristiriitaan. En tietysti usko että Johannes tätä tarkoittikaan... Tietysti hän voi vastata molemmille :)
John Meyendorff: "...luomakunnan todellinen tarkoitus ei ole Jumalan olemuksen kontemplaatio - Jumalan olemushan on salattu - vaan osallistuminen jumalalliseen energiaan, kirkastuminen ja osallistuminen Jumalan työhön maailmassa."
Löysin täysin sattumalta linkin sivulle, jossa on selvitystä luterilaisten ja konstantinopolilaisten keskusteluista 1500-luvulla.
http://www.stpaulsirvine.org/html/lutheran.htm
Tietoa ortodoksisesta meditaatiosta saa esimerkiksi seuraavista teoksista:
Muuttaako mietiskely?
(Julkaisija Valamon luostari 1982, toim. Silibrian metropoliitta Emilianos) Teos käsittelee transsendenttisen mietiskelyn ja ortodoksisuuden suhdetta positiivisessa valossa.
Jeesuksen rukous
(Julkaisija Valamon luosteri 1983, koonnut Valamon luostarin igumeni Hariton)
Vaeltajan kertomukset
(Julkaisija Kustannusosakeyhtiö Otava 1983. Suomennos on arkkipiispa Paavalin tarkistama.)
Mielenkiintoinen ja helppolukuinen.
Eräissä ortodoksikirkoissa (esim. Kreikassa) pidetään Jeesuksen rukous-palveluksia, jotka ovat varsin meditatiivisia. Valitettavasti meillä Suomessa ei noita palveluksia suoriteta. Tarvetta kyllä olisi.
Outokummussa on jo vuosien ajan toimitettu Jeesuksen rukouspalveluksia; ja ort. seminaarillakin vapaaehtoisten voimin jossain vaiheessa.
by the way, palveluksia ei suoriteta, niitä toimitetaan yhdessä.
vointeja
Mitä niissä Jeesuksen ruokouksen palveluksissa tapahtuu?
Valamon luostarin igumeni Haritonin kokoama antologia "Jeesuksen rukous". Sen liitteenä on kyseisen palveluksen kaava. Se on kyllä julkaistu erillisenä vihkosenakin, mutta se lienee vaikeammin enää saatavilla.
Palvelus alkaa tavallisilla rukouksilla (mm. Herran rukous, psalmi, uskontunnustus), minkä jälkeen aletaan rukoilla Jeesuksen rukousta, johon aika ajoin liitetään esirukouksia. Pitemmän kaavan mukaan (800 Jeesuksen rukousta) palvelus kestää noin 2 tuntia. Lyhyemmän kaavan (400 rukousta) mukaan noin tunnin. Suomennettu versio seuraa lyhempää kaavaa.
Palvelus on lähtöisin Athos-vuorelta, Kreikasta, josta sen vei Englantiin arkkimandriitta Sofroni (Sacharov) 1900-l. puolivälissä. Hän perusti Essexiin Pyhän Johannes Kastajan luostarin, jonka päivittäisessä käytössä tämä palvelus (pidemmän kaavan mukaisesti) on. Tulipa joskus käytyä itse toteamassakin.
Sanat "toimittaa" ja "suorittaa" ovat lähes synonymeja. Jos kiireessä valitsin väärän verbin, pyydän anteeksi, että luokkasin tunteitasi.Itse asia lienee kuitenkin tullut ymmärretyksi. Jeesuksen rukous-palvelukseen arvelisin osallistuneeni useammin kuin sinä, joten jotakin ehkä tiedän minäkin!