Raamatunteksti: Luuk. 4: 23-30
Pyhäpäivän aihe ”kiitollisuus” sopii mielestäni huonosti saarnan teemaksi. Tekstin ydin on nimittäin Jeesuksen parannusteko eikä kiittämisen tarpeellisuus. Tietenkin kiitos ja kiittäminen on välttämätöntä elämässä. Sitä opetetaan ja opiskellaan. Huono on, jos kotona tai koulussa ei opeteta lapsia kiittämään. Parhaiten lapsi oppii sen jäljittelemällä. Kun isä ja äiti kiittävät toisiaan ja lapsiaan, haluaa pienikin lapsi pian kiittää. Tästä olen saanut lastenlasten kautta iloita. Mutta kiitollisuus ei tule esiin käskemällä. Se syntyy sydämessä ja pulppuaa sieltä. Mistä saisimmekaan sellaista iloa, herkkyyttä, valoa ja voimaa, että sydämemme olisi kiitollinen! Olisi itsellä helpompi olla kuin valittajana. Ja lähimmäisen silmissä paistaisi ilo.
On merkillistä, ettei kiitollisia ihmisiä usein löydykään sieltä, missä kaikki näyttäisi olevan hyvin. Raha, vauraus, terveys ja asema eivät usein luo kiitollisia ihmisiä. Mutta sellaisia voi löytyä sieltä, missä on vain köyhyyttä, puutetta ja sairautta.
Saarnassa emme tahdo alkaa kiitollisuudesta, vielä vähemmän siitä, kuka kiittää, kuka ei. Alkakaamme Jeesuksesta. Hän paransi kymmenen spitaalista. Tämä on kertomuksen ydin, sillä siinä näkyy, kuka Hän on. Hän on Messias, Auttaja, Parantaja. Se yksi, joka palasi Jeesuksen luo kiittämään ja ylistämään, oli samarialainen. Ne muutkin parantuivat ja menivät Jeesuksen käskyn mukaan näyttämään itsensä papeille, kuten Mooseksen laki edellytti. Pappien tehtävänä oli todeta parantuminen ja julistaa miehet jälleen yhteiskuntakelpoiseksi. Mutta ne yhdeksän kiittivät ja uhrasivat entisten hurskauslakien puitteissa, he jäivät vanhaan. Se yksi ei jäänyt samarialaisten pappien luo Garissimin vuorelle, vaan palasi Jeesuksen luo. ”Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä.”
Eikö meidänkin sydämestä nouse ylistys silloin, kun tajuamme, että Jeesus parantaa ja antaa anteeksi. Hän on maailman lunastaja ja Jumalan Poika. Hän sanoo: ”Nouse ja mene. Uskosi on sinut pelastanut.” Silloin sydämemme laulaa Ps.103 mukaan: ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini, hän seppelöi minut armolla ja rakkaudella.”
Seppo Suokunnas
Pyhäpäivän aihe ”kiitollisuus” sopii mielestäni huonosti saarnan teemaksi. Tekstin ydin on nimittäin Jeesuksen parannusteko eikä kiittämisen tarpeellisuus. Tietenkin kiitos ja kiittäminen on välttämätöntä elämässä. Sitä opetetaan ja opiskellaan. Huono on, jos kotona tai koulussa ei opeteta lapsia kiittämään. Parhaiten lapsi oppii sen jäljittelemällä. Kun isä ja äiti kiittävät toisiaan ja lapsiaan, haluaa pienikin lapsi pian kiittää. Tästä olen saanut lastenlasten kautta iloita. Mutta kiitollisuus ei tule esiin käskemällä. Se syntyy sydämessä ja pulppuaa sieltä. Mistä saisimmekaan sellaista iloa, herkkyyttä, valoa ja voimaa, että sydämemme olisi kiitollinen! Olisi itsellä helpompi olla kuin valittajana. Ja lähimmäisen silmissä paistaisi ilo.
On merkillistä, ettei kiitollisia ihmisiä usein löydykään sieltä, missä kaikki näyttäisi olevan hyvin. Raha, vauraus, terveys ja asema eivät usein luo kiitollisia ihmisiä. Mutta sellaisia voi löytyä sieltä, missä on vain köyhyyttä, puutetta ja sairautta.
Saarnassa emme tahdo alkaa kiitollisuudesta, vielä vähemmän siitä, kuka kiittää, kuka ei. Alkakaamme Jeesuksesta. Hän paransi kymmenen spitaalista. Tämä on kertomuksen ydin, sillä siinä näkyy, kuka Hän on. Hän on Messias, Auttaja, Parantaja. Se yksi, joka palasi Jeesuksen luo kiittämään ja ylistämään, oli samarialainen. Ne muutkin parantuivat ja menivät Jeesuksen käskyn mukaan näyttämään itsensä papeille, kuten Mooseksen laki edellytti. Pappien tehtävänä oli todeta parantuminen ja julistaa miehet jälleen yhteiskuntakelpoiseksi. Mutta ne yhdeksän kiittivät ja uhrasivat entisten hurskauslakien puitteissa, he jäivät vanhaan. Se yksi ei jäänyt samarialaisten pappien luo Garissimin vuorelle, vaan palasi Jeesuksen luo. ”Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä.”
Eikö meidänkin sydämestä nouse ylistys silloin, kun tajuamme, että Jeesus parantaa ja antaa anteeksi. Hän on maailman lunastaja ja Jumalan Poika. Hän sanoo: ”Nouse ja mene. Uskosi on sinut pelastanut.” Silloin sydämemme laulaa Ps.103 mukaan: ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini, hän seppelöi minut armolla ja rakkaudella.”
Seppo Suokunnas
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ps.103:3. Biblia. Joka sinulle kaikki syntis antaa anteeksi, ja parantaa kaikki rikokses.
Eimen.
Taitaa tämän päivän kristillisyydessä olla sama suhde, että vain YKSI kymmenestä uskoon tulleita alkaa elämään Oikeasti / palavasti Jumalan Sanan mukaisesti ja perustalta, käskynsä kaikilta osin pitävästi ja täyttävästi, ja pelastuu Jumalan tuomioilta. Joihin pahoihin kohtaloihin joka päivä suuri määrää ihmisiä joutuu, saa kohtalokseen.
Suuri osa ihan mitään ennalta aavistamattaankin, yllättäen henkensäkin menettäen.
Tiedotus välineethän niistä suuremmista ja pahemmista, SYYSTÄ (kaikki vääryys ja pahuus) Jumalan Sanan vastaisuudesta tuomioksi, kohtaloista päivittäin, ihan kautta maailman UUTISOI.
Mutta jotka nekin, on vasta pientä ns. "jäävuoren huippua" siitä kaikesta, mistä ihmiset saa niitä SYYSTÄ pahaksi, seuraamus, kärsimyksiksi koituvia, Jumalan tuomioita / kärsimyksiä ja turhia menetyksiä oakseen / kärsittäväkseen. Joita lähes KAIKKI ihmisten sairaudetkin on. Samoin liikenne onnettomuudet ja muuta tapaturmat, ym. SYYSTÄ (kaikki vääryys) tuomioksi / kärsimyksiksi kohtalot ja asiat, niin henkiset kuin ruumiillisetkin.
Herätykseksi, Jumalan Sanan VALOA.
Iloa ja valoa, sekä Jumalan siunausta.
Aamen, aamen.