PääJumalamme on HIRVIÖ-PETO

KUNkertaPAKOTTAVAT

Erään aloituskirjoituksesta korjaus = "että Jumala on selitettävissä kvanttifysiikalla? Ei ole." Näin toi kirjoittaja luuli.

Kaikki tuntee nahoissaan, YLTÄ päältä, lihamme sisintä myöten, KUN Noi Vallat, Jumala-olennot hyökkäävät meihin atakkia hyväksikäyttö-uhraamis-aktiviteettiansa siihen aikaansaamaan. Nuohoovat, Hinkkaavat kuin koira nylkyttäisi jalkaan. Näin Herrat YLTÄ päältä OVAT ihmisten, viattomien miesten ja lastenkin (naiset EIVÄT tosiaankaan ole Heidän Hinkkaamis-kiinnostuksen kohteena olleetkaan) KIMPPUUN hyökänneet vuosien ajan YHTÄ soittoa. VIIMEISIN atakki, YHTÄ VAAN ja samaa henkilöä KOHTAAN (UHRATTU silloin siten siis) on jo KESTÄNYT 10/2014-3/2016, eli 18 kk YHTÄ soittoa JOKA päivä AAMUSTA YÖHÖN, öisinkin OIKEUSMURHAA ja Herrojen TIETOISESTI kierouttamaa ERITTÄIN vaarallista VÄÄRÄÄ todistusta. ELI tota kaikkea 18 kk YHTÄ soittoa, YÖTÄ päivää, kellon ympäri, ja sitten oli vain n. 2 viikkoa, JONKA jälkeen KAIKKI JATKUI taas miltei YÖTÄ päivää (4 kk) NÄIHIN päiviin ASTI EIKÄ lopu VAAN Herrat AIKOVAT kierouttaa TOTUUDEN Oikeista Asianlaidoista ja AUKI AVATA Heidän PERÄTTÖMIÄ, erittäin VAARALLISIA Epätosi-ilmiantoja YHDESTÄ ja samasta syyttömästä UHRISTA (JUST se AINOA, ENITEN esille vedetty AVUTON, syytön mies), Herrojen itse KIEROUTTAMAA VÄÄRISTELYÄ.

VÄKISIN ÄNKEÄVÄT meidän (UHRINKIN just nimenomaan) SISÄÄMME alapään kautta VALEHTELEMAAN, ja VÄÄRISTELEMÄÄN kaiken, VÄÄRÄÄ todistusta siten antamaan, VAIKKA kaiken Asian, Asianlaidan, ovat Herrat ITSE aikaansaaneet TIETOISESTI VÄÄRISTÄEN VALEILLA ja Herrat OVAT ITSE UHREIHIN VÄÄNTÄNEET ÄÄRIasentoon, ja KAATANEET Kovalla Voimalla kumoon, ketoon, JOTTA saisivat AINA VALEENSA, EpätosiAsiat, EpäOikeudella VÄÄRISTELYNSÄ läpi.

Emme saa USEIMMITEN KOSKAAN, IKINÄ Heitä repimälläkään IRTI olemuksestamme. Oksennus EI AUTA, ei ole ENÄÄ mahdollisuutta, vaihtoehtoa MUUTA kuin AMPUA Noi Jumalat, Niine EpäOikeus Valtiasolentoineen, KUN koska KERTA EIVÄT KOSKAAN ota ITSEään IRTI KENÈSTÄKÄÄN EIVÄTKÄ KARKOTU, poistu ALUEILTAMME (Euroopasta ERITYISESTI, kaikki eurooppalaiset OVAT olleet EHDOTTOMASTI 6 vuotta HENGENVAARASSA, KUN KOSKA Jumalat, Valtiaat OVAT täällä VAAN asuneet ASETTAEN, langettaen alapääasiat ihmisiin). Herrat ON POISTETTAVA Elämästä, olemassaolemasta.

2

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • synonyymiuskovainen

      Aamen sanoi uskovainen.

      • UlosUniversumeista

        JUmalat, VAltiaat OVAT nähtävissä infrapunakameroilla ja -kiikareilla. OVAT kavahtaneet niitä, sieltä asti kun n. 3 kk sitten hoksasin sen asian. Ovat AIVAN varmasti todettavissa myös herkillä millä vaan ilmapuntari-mittareilla, herkillä värähtelevillä viisareilla, tämä vaan tiedoksi, KUN JOS koskaan hyökkäävät teidän alueellenne. Herrat VAltiaat OVAT tuhottavissa koko olemassaolostaan, ELÄMÄÄ ja Henkeä myöten myös tappavilla aseilla. YHTÄ lailla tulevat singostakin reikiä, AUKKOJA täyteen. Lasereilla, niillä ISOILLA tehokkailla (armeijoiden käytössä korkeintaan) täysin TUHOTTAVISSA. Ja Asioista ILMOITTAMALLA ÄKKIÄ ihmisille, on myös ERÄS YKSI TEHOKKAIN ase, ENNALTA ehkäisy, Kaikkeen ATAKKIINSA, AIKEISIINSA ja Asioihinsa.

        Kun Katsokaas, ETTÄ tuskin Oikeuslaitos KOVIN kummoista tuomiota LAITTAISI kun JOS laittaisimme noi tollaiset VAltiaat olemasta, KUN NÄÄS EI EDES Heidän TAHOLTAAN ole Ihmisten VAINOAMINEN, IhmisAjojahti EIKÄ MITKÄÄN laittomat, paikkansapitämättömät ILMIANNOT ihmisiä KOHTAAN, EIVÄT OLE MITKÄÄN Asiansa, ATAKKINSA sallittuja, EDES valkoihoisten VALTIOIDEN Oikeuspykälissä.

        Loppunsa ja TUHONSA on LÄHELLÄ, Universumin ystävien kiitos!!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2503
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1378
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      900
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      33
      773
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      771
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe