Usein tulee mieleen että populaarimusiikki videoissa on haettu ehkä jonkinlaista "käänteismoraalisen valistuksen näytelmän keinoa" rooleineen näyttää sellaista mitä ei saa tehdä tai mikä on harhaviettistä. Siinä on ehkä jokin hyvä tarkoitus (onnistumatta), heittäytymällä valistajina likoon rooleissa ja näytelmissä. Sellainen saattaa tosin houkuttaa jännityksen hakijoita tekemään kiellettyä tai sopimattomuuksia kuin demonisessa juonessa. Varsinainen populaari-valistuksen tarkoitus kärsii yleensä myös siinä että valistajat itse käytännössä rooleissa juopottelevat tai strippaavat demonisissa kehon liikkeiden, ilmeiden ja puheiden "ihmisen sielun kiusaamisissa ja sekavuuksissa". Rikollisten elämäntyylistä tai uhriutuneiden päihdeongelmaisten katu-uskottavien ja rikollisten elämästä lumoutuneina josta ovat ylpeitä ja ravitsevat egoaan suojaten sitä syyllisyydeltä ja heikkoudelta ongelmien esiin tullessa tai kiinnijäädessä. Silloin menevät pidemmälle ja pidemmälle sopimattomuuksissa kierteenomaisesti jotta voisivat edelleen kokea egossaan paremmuutta, viattomuutta ja oikeassa olemisen kokemista. Ajattelevat olevansa myös olosuhteiden uhreja, siirtävät syyllisyyttä itsestään toisille ja velvoitteet eivät kuulukaan heille vaan toisille. Kokevat että laki on tehty rikkomista varten ja ylpeästi nostattavat yhteisössään tai alakulttuurissaan keskinäistä yhteisöllisyyttä ja uhriutta pahassa kylmässä maailmassa. Heille yhteinen populaarikulttuurin sisältämä identiteetti on osana eräänlaista petoksellista eksytystä ja epämääräistä itsensä oikeuttamista päihteiden väärinkäyttöön tai strippaamiseen. Ylpeästi kehoittavat kaikkia muitakin tekemään samaa, vaikka tietävät sen kaiken olevan sopimatonta ja haitallista. Usein populaarimusiikki videoissa artistit ja tanssijat näyttävästi kouristelevat vääristyneinä epäinhimillisesti kuolemansynneissä, ovat demonisissa mielen ja kehonliikkeiden vaikutuksen alaisuudessa omasta halusta ja syyllisyydestä antautuneina. Syntisessä ihmiskunnassa se mikä myy hyvin, pohjautuu yleensä mm. saastaan tai turhamaisuuteen. Ja esimerkiksi pelkkä yksikin juopuminen viinistä riittää ikuiseen rangaistukseen. Vain Jumala on tuomitseva. Populaarigospel-musiikki on ylittänyt rajoja ja mennyt todella pitkälle.
Gospelmusiikin erilaiset populaarimuodot erottuvat vuosikymmenien ajan vahvasti perinteisestä Jumalanpalvelusmusiikista, sen lähtökohdista. Seurakuntien kauniista syntisiä virvoittavasta Jumalan armosta ja rakkaudesta sekä pelastuksesta kertovista virsistä. Tekemällä radikaalin eron alkuperäisestä lähtökohdasta ja varsinaisesta tarkoituksesta, myös ihmisen sielun päämäärästä ikuisuudessa on vaihtunut toiminnan muutoksen myötä toissijaiseksi samantekeväksi tai yksinkertaisesti toiseksi kuin ikuinen paratiisi. Ainaisen vaivan ja pimeyden paikaksi, matojen, toukkien, lieskojen ja kärpästen, raatelevien petojen paikaksi. Heittäytymällä ylpeästi ehkä ateismin, maallisuuden, kokemuskristillisyyden ja juopottemisen tai ylpeästi jonkinlaisen satanismin symbolismia sisältävän populaarikulttuurin kautta kuolemansyntisiin populaarilumoutumisiin.
Joitakin kirkonjäseniä "viini ja virsi-illoissa" tai "viini ja gospelmusiikki-illoissa", myös "Highway to hell-festivaaleilla" jne. juopuminen ja siitä seuraavat moniulotteiset ongelmalliset menot, haitat ja tuhot kiinnostavat enemmän. Ihmisen pahasta sydämestä lähtevän pahan tiivistyminen ja sillä hapattuminen ja täyttyminen paisuu vaan raskaammaksi mitä enemmän päästää suustaan ulos ihmisen sydämen valheita ja muotoutuu mielistyen enemmän ja enemmän pahaan. Ihmisen syntinen sydän ja kaikki mitä ihmisen mieli halajaa himoissaan ja järkeilee ihmisen kiusaajan valheitaan, sellainen voi hapattaa hetkessä kokonaisia yhteisöjä.
Gospelmusiikin erilaiset populaarimuodot erottuvat vuosikymmenien ajan vahvasti perinteisestä Jumalanpalvelusmusiikista, sen lähtökohdista. Seurakuntien kauniista syntisiä virvoittavasta Jumalan armosta ja rakkaudesta sekä pelastuksesta kertovista virsistä. Tekemällä radikaalin eron alkuperäisestä lähtökohdasta ja varsinaisesta tarkoituksesta, myös ihmisen sielun päämäärästä ikuisuudessa on vaihtunut toiminnan muutoksen myötä toissijaiseksi samantekeväksi tai yksinkertaisesti toiseksi kuin ikuinen paratiisi. Ainaisen vaivan ja pimeyden paikaksi, matojen, toukkien, lieskojen ja kärpästen, raatelevien petojen paikaksi. Heittäytymällä ylpeästi ehkä ateismin, maallisuuden, kokemuskristillisyyden ja juopottemisen tai ylpeästi jonkinlaisen satanismin symbolismia sisältävän populaarikulttuurin kautta kuolemansyntisiin populaarilumoutumisiin.
Joitakin kirkonjäseniä "viini ja virsi-illoissa" tai "viini ja gospelmusiikki-illoissa", myös "Highway to hell-festivaaleilla" jne. juopuminen ja siitä seuraavat moniulotteiset ongelmalliset menot, haitat ja tuhot kiinnostavat enemmän. Ihmisen pahasta sydämestä lähtevän pahan tiivistyminen ja sillä hapattuminen ja täyttyminen paisuu vaan raskaammaksi mitä enemmän päästää suustaan ulos ihmisen sydämen valheita ja muotoutuu mielistyen enemmän ja enemmän pahaan. Ihmisen syntinen sydän ja kaikki mitä ihmisen mieli halajaa himoissaan ja järkeilee ihmisen kiusaajan valheitaan, sellainen voi hapattaa hetkessä kokonaisia yhteisöjä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Esimerkiksi virsiä laulaessa on keskityttävä Jumalanpalvelukseen, varsinaiseen tarkoitukseen, mm. ylistyksen ja kiitoksen sanoissa, eikä vain hokien sanoja miettimättä niiden merkitystä.
Useinhan populaarigospel kertoo ja tulkitsee lähinnä ihmisen ajatuksia, himoja ja hämmästelyjä, maailman huolia ja murheita, kaikenlaista turhuutta. Ja ihmiset erehtyy keskittymään idoleihin, epäjumaliin jotka samalla narsistisesti tanssivat ja laulavat sanoittamiaan kiusaamisia ja houkuttelemisia, valheitaan jne.
Palveletko sinä kahta herraa mammonaa ja Jumalaa koska sellainen ei ole mahdollista Jumalan yhteydessä ?
Saanko kysyä, miten ymmärsit noin pieleen aloittajan tekstin?
Kannatko sinä kuvaani mukanasi läpi elämän? Ei , en ole ymmärtänyt mitään väärin päinvastoin
Heh. Nyt tuli päivän vitsi. Minua syytetään siitä, etten himoitse mammonaa, yleensä. Suomalaisten tilastojenkin mukaan olen rutiköyhä, siis suomalaisittain.
Oletko tullut ajatelleeksi, ettet kenties olekaan kaikkitietävä ihminen, koska arvauksesi minunkin suhteen meni näin pieleen?
Väitätkö ettet kanna kuvaani ? Köyhä kärsii rahasta mutta jos tarpeeksi ihmisiä luopuu mammonasta ja vaatii ihmisoikeuksiaan Jumalan lapsina niin tuolloin ne oikeudet annetaan
En kanna. Olen ihan onnellinen köyhänä. Toki myönnän ettei ollut lapsia, joten ei tarvinnut heitäkään varten kerätä mammonaa, oli siis tavallaan helpompaa. Tavara on ahdistavaa ja sitoo ihmisen ja yleensä raha, enkä saa niistä mitään tyydytystä. Toki on hyvä että on netti, niin voi lukea kaikenlaista, sillä ei minun älyssäni ja lahjakkuudessani mitään vikaa ole, ne ovat vain sellaisella saralla, mikä ei ole koskaan tuottanutkaan mitään rahaa.
Ehdottomasti minun pitää sulkea silmäni siinä kohtaa, missä Jeesus käskee katselemaan taivaan lintuja sillä se ei ole minua varten, tuijottelen niitä jo ilman Jeesuksen käskyäkin liikaa...Kerta kaikkiaan, elämäni suurin ongelma, olisi pitänyt saada minut jotenkin kiinnostumaan mammonasta. Toivottavasti en saa kovasti nuhteita rajan tuolla puolen Herralta tästä asiasta. Esim. nyt kun äiti on vanha, minulla pitäisi olla auto, mutta kun ei ole. Sitten olen itsekin vanha, joten en tietenkään saa töitä, joilla voisin tuon auton hankkia, ja ajokortin siihen päälle. Toivottavasti ei tule Herralta nuhteita. Glub.
Olet siis omavarainen kertomasi perusteella , onneksi olkoon siitä että olet päässyt eroon rahasta ja myös siitä internetin puolella olevasta . Mutta kuinka olet internetissä ? Ilmainen verkko?
Ei suinkaan. En minä varasta. Mutta siihen se sitten jääkin, ja nimenomaan taloudellinen olen, sillä tässä saa pikkurahalla vähän laajemman horisontin. Televisiota en tietenkään ole hankkinut, sillä sehän olisi rahantuhlausta, eikä varaakaan. Yleensä lueskelen, harvoin katson mitään esim. Yleareenalta tai mitään videoita. (Suomi24 nyt ei ole valitettavasti suosikkisivujani.) Sikäli harmi, ettei nettiä ollut aikaisemmin, aikoinaan kun opiskelin kieliä itsekseni. Alta aikayksikön olisi oppinut kielen kuin kielen. Toki lukiossa aikoinaan opiskeli, mutta ei meillä ollut paljon vaihtoehtoja. Täällä on radiokin! Sekä kirjallista että suullista olisi voinut harjoitella. Toisinaan luen teologiaa jne. ja kaikenlaista muuta. Lehteä ei tarvitse hankkia, kun uutiset ovat netissä. (Ja tietysti arvioin sivuja, enkä vain nielaise kaikkea totuutena, kuten näemmä jotkut.) Musiikkia voi kuunnella Youtubessa, jopa Mozartia, kun ei ole varaa sellaisiin. jne. jne, saati varaa käydä konserteissa. No stereoihin ei enää ole varaa, joten Bach saattaa vähän särähtää korvaan...you tubessa
Mutta nyt täytyy poistuu ketjusta, sillä epäkohteliaasti olemme vallanneet ketjun, emmekä keskustele aloittajan aiheesta. Pyydän siis anteeksi aloittajalta mokaani.
Hevirock on paholaisesta. Tätä musiikkigenreä ei voi käyttää kristillisessä kontekstissa. On totta, että monessa poplaulussa voi olla sellaista, joka ei ole sopivaa.
Mutta on myös niin, että helposti hairahdumme farisealaisiksi. Juutalaiset rabbit eivät kehtaa lukea edes Raamatusta Laulujen laulua, kun siinä puhutaan niin suorasukaisesti rakkaudesta. Rajansa farisealaisuudellakin.
Oikean rajan löytäminen vaatii harjaantuneisuutta. Varokaamme olemasta fariseuksia ja varokaamme lankeamasta pahimpiin ilmiöihin musiikissa. Musiikki on parhaimmillaan oiva tapa ylistää, jos oikeasti ylistää. Saa sitä nauttia muutenkin kotona musiikista.
Seitsemän kuolemansyntiä Raamatusta
Sananlaskut 6:16-19
Kirja kolossalaisille 3:8
Kirje hebrealaisille 13:5
Matteus 6:24
Ensimmäinen Johanneksen kirje 1:9
Kirje roomalaisille 6:23
Jaakobin kirje 2:10
Jaakobin kirje 2:8
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7:7
Ensimmäinen kirje korinttilaisille 6:9-6:11
Johanneksen ilmestys 20:1-20:15
Jaakobin kirje 1:20
Evankeliumi Johanneksen mukaan 3:16
Apostolien teot 20:35
Hesekielin kirja 18:4
Ensimmäinen Johanneksen kirje 5:13-5:17
Joosuan kirja 1:9
Evankeliumi Luukkaan mukaan 11:9
Jeremian kirja 29:11
Kolmas Mooseksen kirja 20:13
Ensimmäinen kirje korinttilaisille 15:58
Toinen Mooseksen kirja 20:17
Johanneksen ilmestys 1:1-1:20
Kirje hebrealaisille 3:13
Evankeliumi Markuksen mukaan 7:1-7:23
Sananlaskut 6:16-19
16 Kuutta asiaa Herra vihaa,
seitsemää hän ei edessään siedä:
17 ylpeitä silmiä, petollista kieltä,
viattoman veren tahraamia käsiä,
18 sydäntä, joka punoo ilkeitä juonia,
jalkoja, jotka rientävät rikoksen teille,
19 väärää todistajaa ja vilpin puhujaa ja ihmistä, joka yllyttää veljen veljeä vastaan.
Kirja kolossalaisille 3:8
8 Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista.
Kirje hebrealaisille 13:5
5 Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut:
Matteus 6:24
24 "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.
Ensimmäinen Johanneksen kirje 1:9
9 Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Kirje roomalaisille 6:23
23 Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Jaakobin kirje 2:10
10 Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin.
Jaakobin kirje 2:8
8 Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7:7
7 "Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.
Ensimmäinen kirje korinttilaisille 6:9-6:11
9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, 10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. 11 Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.
Johanneksen ilmestys 20:1-20:15
Tuhatvuotinen valtakunta
1 Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet. 2 Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, 3 syöksi sen syvyyteen ja lukitsi ja sinetöi sen jäljestä syvyyden oven. Enää ei käärme saa johtaa kansoja harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen. Sitten se on päästettävä irti vähäksi aikaa.
4 Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. 5 Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt.
Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. 6 Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
Saatanan lopullinen tappio
7 Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan, 8 ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa. 9 Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. 10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Viimeinen tuomio
11 Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. 12 Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. 13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. 14 Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. 15 Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.
Jaakobin kirje 1:20
20 sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo.
Evankeliumi Johanneksen mukaan 3:16
16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Apostolien teot 20:35
35 Kaikin tavoin olen teille osoittanut, että näin, työtä tehden, tulee huolehtia vähäosaisista muistaen Herran Jeesuksen omat sanat: 'Autuaampi on antaa kuin ottaa.'"
Hesekielin kirja 18:4
4 Kaikki ihmiset, niin isät kuin pojat, ovat minun vallassani, minun määrättävissäni, ja kuolema on vain sen osana, joka on syntiä tehnyt.
Ensimmäinen Johanneksen kirje 5:13-5:17
13 Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä. 14 Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. 15 Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme.
Rukous synnintekijän puolesta
16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä, joiden synti ei ole kuolemaksi. Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan. 17 Kaikki vääryys on syntiä, mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan.
Joosuan kirja 1:9
9 "Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'"
Evankeliumi Luukkaan mukaan 11:9
9 "Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.
Jeremian kirja 29:11
11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
Kolmas Mooseksen kirja 20:13
13 Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.
Ensimmäinen kirje korinttilaisille 15:58
58 Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.
Toinen Mooseksen kirja 20:17
17 "Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen."
Johanneksen ilmestys 1:1-1:20
1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva.
Jumala lähetti enkelinsä ja ilmoitti kaiken tämän palvelijalleen Johannekselle, 2 joka nyt omalla todistuksellaan vahvistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken minkä on nähnyt.
3 Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, sillä hetki on lähellä.
Tervehdys
4 Johannes tervehtii Aasian maakunnan seitsemää seurakuntaa. Armoa ja rauhaa teille häneltä, joka on, joka oli ja joka on tuleva, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, 5 ja Jeesukselta Kristukselta, luotettavalta todistajalta, joka on esikoisena noussut kuolleista ja on maailman kuninkaiden hallitsija!
Hänelle, joka rakastaa meitä ja on verellään vapauttanut meidät synneistämme, 6 hänelle, joka on tehnyt meidät kuningassuvuksi ja Jumalan, Isänsä, papeiksi, hänelle kunnia ja valta aina ja ikuisesti! Aamen.
7 -- Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen.
8 [i] "Minä olen A ja O, alku ja loppu"*, sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias.
Johannes näkee Kristuksen
9 Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta. 10 Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu. 11 Ääni sanoi: "Kirjoita, mitä näet, ja lähetä kirja seitsemälle seurakunnalle: Efesokseen, Smyrnaan, Pergamoniin, Tyatiraan, Sardekseen, Filadelfiaan ja Laodikeaan."
12 Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua 13 ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö. 14 Hänen päänsä ja hiuksensa hohtivat valkoisina kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. 15 Hänen jalkansa välkehtivät kuin sulatusuunissa hehkuva pronssi, ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu. 16 Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan pisti esiin kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko. 17 Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut.
Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi:
"Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, 18 iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. 19 Kirjoita siis, mitä näet: se, mikä on nyt, ja se, mikä on myöhemmin tapahtuva. 20 Sinä näit seitsemän tähteä oikeassa kädessäni ja seitsemän kultajalkaista lamppua, ja niiden salaisuus on tämä: seitsemän tähteä ovat seitsemän seurakunnan enkelit, ja seitsemän lamppua ovat ne seitsemän seurakuntaa.
Kirje hebrealaisille 3:13
13 Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana "tänä päivänä" on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi.
Evankeliumi Markuksen mukaan 7:1-7:23
Jumalan käskyt ja ihmisten säännöt
1 Muutamia lainopettajia tuli Jerusalemista, ja yhdessä fariseusten kanssa he menivät Jeesuksen luo. 2 He panivat merkille, että jotkut hänen opetuslapsensa aterioivat epäpuhtain, pesemättömin käsin. 3 Fariseukset sen paremmin kuin juutalaiset yleensäkään eivät näet käy aterialle ennen kuin ovat pesseet kätensä, vaikkapa vain tilkkasella vettä. Näin he tarkoin noudattavat isien perinnäissääntöä. 4 He eivät myöskään syö mitään torilta tuotua ennen kuin ovat vihmoneet sen. Monia muitakin tapoja he ovat ottaneet noudattaakseen, kuten juomamaljojen, saviruukkujen ja pronssiastioiden pesuja.
5 Niinpä fariseukset ja lainopettajat kysyivät Jeesukselta: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin?"
6 Hän vastasi heille: "Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu:
-- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,
mutta sen sydän on kaukana minusta.
7 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.
8 Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä."
9 Ja hän jatkoi: "Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne. 10 Mooses on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla'. 11 [i] Mutta te opetatte toisin. Jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, mitä sinun piti minulta saada, on nyt korban*: olen luvannut sen uhrilahjaksi', 12 te ette salli hänen enää tehdä mitään isänsä tai äitinsä hyväksi. 13 Näin te perinnäissääntöjä seuratessanne ja opettaessanne teette tyhjäksi Jumalan sanan. Ja paljon muutakin te teette, samanlaista."
Mikä saastuttaa ihmisen
14 Jeesus kutsui taas väkijoukon luokseen ja sanoi: "Kuulkaa kaikki minua ja ymmärtäkää. 15 Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos. [ 16 [i] Jolla on korvat, se kuulkoon!"]*
17 Kun Jeesus sitten lähti väkijoukon keskeltä ja tuli kotiin, opetuslapset pyysivät häntä selittämään arvoitukselliset sanansa. 18 Hän sanoi heille: "Oletteko tekin noin ymmärtämättömiä? Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? 19 Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu." Näin Jeesus teki selväksi, että kaikki ruoka on puhdasta. 20 Ja hän jatkoi: "Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen. 21 Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, 22 aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. 23 Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet."
Martti Lutherin mukaan Raamatussa ylistetään viinistä pidättäytymistä ja raittiutta. Raamatussa kielletään viinin juominen.
Ei sanaakaan kohtuukäytöstä tai "pidättyvästä alkoholinkäytöstä". Kristus sanoo Luuk. 21:34:nnessa: "Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydäntänne raskauta päihtymys ja juoppous." Luuk. 1:15:nnessä: "Viiniä ja väkijuomaa (s.o. juovuttavaa) hän ei juo. "Luuk. 21:34:nnessä mässäyksistä sanotaan niiden olevan myös "päihtymys". Niin kuin juopumus rasittaa sydäntä liiallisella juomisella, niin päihtymys tekee sen liiallisella syömisellä.
Kristinuskovia kehotetaan olemaan juopumatta (Ef. 5:18). Raamatussa tuomitaan humala ja humalan seuraukset (Snl. 23:29-35). Uskovia kehoitetaan myös, ettei heidän saa antaa minkään asian hallita ruumistaan (1. Kor. 6:12; 2 Piet. 2:19). Liiallinen alkoholin käyttö tekee myös riippuvaiseksi. Raamatussa kielletään uskovia tekemästä mitään, mikä saattaisi loukata toisia uskovia tai rohkaista näitä tekemään syntiä vastoin omaatuntoaan (1. Kor. 8:9-13). Tällaisten periaatteiden valossa kenenkään uskovan olisi todella vaikeaa sanoa, että he juovat alkoholia suuria määriä Jumalan kunniaksi (1.Kor. 10:31).
Jeesus muutti veden viiniksi ja hän joi toisinaan viiniä (Joh. 2:1-11; Matt. 26:29), uuden testamentin aikana vesi ei ollut puhdasta niinkuin nykyaikana ja ilman nykyaikaisia puhdistusmenetelmiä vesi oli täynnä bakteereja, viruksia ja saasteita. Paavali neuvoi Timoteusta (1. Tim. 5:23) lopettamaan veden juomisen joka aiheutti mahdollisesti Timoteuksen vatsavaivat ja juomaan siksi viiniä. Uuden testamentin aikana viini oli käynyttä ja se sisälsi alkoholia, vaikka ei yhtä paljon kuin nykyään. Se ei ollut rypälemehua, mutta ei kumminkaan nykyajan viiniäkään. Raamattu ei siis kiellä uskovia juomasta olutta tai viiniä, alkoholi sinänsä ei ole synnin turmelemaa. On enemmänkin kyse siitä, että uskovan pitää ehdottamasti pidättyä juopumisesta ja alkoholiriippuvuudesta (Ef. 5:18, 1. Kor. 6:12). Juopuminen on syntiä ja riippuvuus on syntiä. Raamatun kohdat varoittavat alkoholista ja alkoholin vaikutuksista. Alkoholin käytössä se johtaa helposti houkutukseen käyttää sitä liikaa. Todennäköisesti se pahoittaa toisten mieltä ja johtaa harhateille. Tällaisten syiden takia on parasta, että kristitty pidättäytyy kokonaan alkoholin juomisesta!
Raamatussa on mainittu; Saarnaajan kirja 9:7 "Juo viinisi hyvillä mielin." Psalmi 104: 14-15 kertoo Jumalan antaneen viinin"...ihmisen iloksi". Aamos 9:14 kuvaa viinin juonnin omasta viinitarhasta olevan Jumalan siunauksen merkki. Jesaja 55:1 rohkaisee sanoin: "...ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!" Silti on tietysti parasta, että kristitty pidättäytyy kokonaan alkoholin juomisesta!
1.Ylpeys (turhamaisuus)
2.Kateus
3.Viha
4.Laiskuus
5.Ahneus
6.Ylensyönti
7.Himo
1. Ympäristön saastuttaminen
2. Geenimanipulaatio
3. Kohtuuton vaurauden haaliminen
4. Köydyyden aiheuttaminen
5. Huumeiden käyttö ja kauppaaminen
6. Moraalisesti arveluttavat kokeilut
7. Ihmisten perusoikeuksien rikkominen
KUOLEMANSYNTI ja VASTAHYVE
YLPEYS -URHOOLLISUUS
AHNEUS -VIISAUS
KATEUS -OIKEAMIELISYYS
HEKUMA -RAKKAUS
KOHTUUTTOMUUS -PIDÄTTÄYTYMINEN
VIHAMIELISYYS -LEMPEYS
HENGEN VELTTOUS -TYÖNTEKO/PONNISTELU