Berner entistä syvemmällä, lähtölaskenta alkaa?

Valtion tilintarkastajat kertovat muistiossaan että liikenneministeriö on lähettänyt Finavialle 2 s-postis jossa kehotetaan olemaan nostamatta syytteitä erittöäin riskipitoisilla johdannaiskaupoilla kymmenien miljoonien tapiot Finavialle aiheuttaneita henkilöitä vastaan.

Mailit, 2 erillistä marraskuun lopulla, eivät tulleet Berneriltä, mutta joulkuun alussa Berner puhui suullisesti asiasta silloisen F:n hallituksen pj:n kanssa, joka erosi protestina sille että ministeriö ja ministeri puuttuivat asiattomasta yhtiön hallituksen tomintaan ja päätöksentekoon.

Berner kiistää edelleen Totta kai, mitä muutakaan hän voisi tehdä. Mutta se on hänen subjektiivinen omaa etua ajava kantansa. Ja toki hänellä on oikeus kantansa imlmaista, kuinka uskottava se on, on toinen juttu.

Onko nämä toheloijat Bernerin tuttuja/ kavereita vai mikä oli syynä haluta heitä suojella syytteeltä? Ja otaa vapaaehtoisesti valtion piikkiin kymmenien miljoonien tappiot?
7682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

mutta sopii kaikkiin muihinkin puolueisiin ja politikoihin.

Olisi hienoa, jos joskus tulevaisuudessa, maailmanlopun jälkeen kun kaikki on aivan ihanasti, kun ihmiset saavat aloittaa puhtaalta pöydältä, ei olisi politikkoja, valehetelevia onmaa etuaan ajavia mulkkuja, ei puolueita, pelkkää tyhjyyttä ja lautoa ilmaa - siis ilman ihmisiä, koska ihmiset ovat itsekkäistä mulkkuja, ja politikoiksi valikoituvat kaikkein ahneimmat ja mulkuimmat yksilöt.

Äänestä

Hys hys, hajotkaa, täällä ei ole mitään nähtävää.

Äänestä
  • Hiljaisuus kuulemma on myöntymisen merkki.

    Äänestä

  • werr23 kirjoitti:

    Hiljaisuus kuulemma on myöntymisen merkki.

    Niin ne sanoo.

    Äänestä

  • rfedsgerq kirjoitti:

    Niin ne sanoo.

    Joo, ei kepulaiset ostopomoaan kommentoi, ei taida olla edes kepulainen vaan kokoomuslainen koko Berneri.

    Äänestä

  • rfedsgerq kirjoitti:

    Niin ne sanoo.

    Nää yrittää sirtää jutut Berneristä ja kepusta takasivuille tällä palstalla, tyhmihän ne on.

    Äänestä

  • rfedsgerq kirjoitti:

    Niin ne sanoo.

    Niin sanoo ja se, että juttua yritetään peitellä muilla asioilla on myös salailun merkki.

    Äänestä

  • wfweew kirjoitti:

    Niin sanoo ja se, että juttua yritetään peitellä muilla asioilla on myös salailun merkki.

    Selkee sellainen.

    Äänestä

  • salailun.merkki kirjoitti:

    Selkee sellainen.

    Sitähän ne tekee.

    Äänestä

  • 47568965 kirjoitti:

    Nää yrittää sirtää jutut Berneristä ja kepusta takasivuille tällä palstalla, tyhmihän ne on.

    Pakko uskoa, kun touhu on kestänyt jo kuukausia:

    Äänestä

Eikös se nyt ole muutenkin lähdossä, tuli vain tekemään hallituksen likaisen työn.

Äänestä
  • Niin noi tuolla Usarissa olettivat jo aikaa sitten. Taita nauraa matkalla pankkiin.

    Äänestä

Bernerin lähtölaskenta kiihtyy uusien tietojen myötä...

Äänestä
  • Täysi tuki Sipilältä.

    Äänestä

  • Verhoton kirjoitti:

    Täysi tuki Sipilältä.

    Sehän on vaan palkattu hoitamaan hallituksen likaiset hommat. Kärrättiin tänne oikein Sveitsistä asti-

    Äänestä

On hänelle onneksi varastohommia luvassa, jos ei muuta kykyihin ja taitoihin suhteutettuja tehtäviä löydy.

Äänestä

Onhan näitä persereijänkautta syntyneitä kyrvättä jääneitä liikenneministereitä meillä ollut ennenkin. Perinne vaan jatkuu....katkerat piikamummot kostavat miehille puutettaan ja halltuksen mieslikat kikattavat jotta helmat paukkuu...voi kun tulis ydinsota.

Äänestä

Uppoaako Sipilä itsekin kun ei irrota itseään Berneristä? Hukkuvan tarttuminen kiinni voi viedä molemmat syvyyksiin.

Äänestä

Kepu suojelee omiaan ja maksattaa kustannukset tulevissa lapsiemme verotuksessa. Tuskin nämä tulevat sukupolvet enää äänestävät Kepua kun nääntymiseen saakka yrittävät maksaa Talvivaaraa, Finaviaa, Outokumpua, Fennovoimaa ja kaikkea muuta virhepäätöstä varten otettuja valtion lainoja. Tulevat kiroamaan kepulaiset alimpaan helvettiin.

Äänestä
  • Saat jutun vaikka Jalluun tai seiskaan.
    Yhtä luotettava olet Känä.

    Äänestä

  • Niinpä taitaa käydä.

    Äänestä

Ei sillä ole hätää Sipiläkin kertoi tukevansa sitä.

"Finaviasta salattu pöytäkirja

Tiukka salassapito vaikeuttaa
tiedonsaantia Finavian kiistellystä
omistajaohjauksesta viime vuoden
lopulla.

Liikenne- ja viestintäministeriön
marraskuussa antamat ohjeet on kirjattu
yhtiön hallituksen pöytäkirjaan.
Valtiontalouden tarkastusvirasto on
päättänyt salata pöytäkirjan. Salaus
perustellaan yhtiön liikesalaisuudella
sekä sillä, että tietojen julkitulo
voisi ilman painavaa syytä olla
vahingoksi tunnistettaville
henkilöille."

http://www.mtvtekstikanava.fi/new2008/txt/110-01.htm

"Pääministeri Sipilältä täysi tuki Bernerille"

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paaministeri-sipilalta-taysi-tuki-bernerille/6070120

Äänestä
  • Demokratiasta ei kannata puhua samalla vuosikymmenellakään kuin kapitalismista. Yhteiskunnan läpinäkymättömyys ja liikesalaisuuksien ehdoton koskemattomuus ovat kapitalismin perustavanlaatuisia toimintaedellytyksiä. Yhteiskunnan läpinäkyvyys taas on demokratian ensimmäinen ehto.

    Äänestä

  • Röyh kirjoitti:

    Demokratiasta ei kannata puhua samalla vuosikymmenellakään kuin kapitalismista. Yhteiskunnan läpinäkymättömyys ja liikesalaisuuksien ehdoton koskemattomuus ovat kapitalismin perustavanlaatuisia toimintaedellytyksiä. Yhteiskunnan läpinäkyvyys taas on demokratian ensimmäinen ehto.

    No ei todellakaan, onhan se taas nähty.

    Äänestä

  • Röyh kirjoitti:

    Demokratiasta ei kannata puhua samalla vuosikymmenellakään kuin kapitalismista. Yhteiskunnan läpinäkymättömyys ja liikesalaisuuksien ehdoton koskemattomuus ovat kapitalismin perustavanlaatuisia toimintaedellytyksiä. Yhteiskunnan läpinäkyvyys taas on demokratian ensimmäinen ehto.

    Hyvin sanottu.

    Äänestä

Edellisen hallituksen johdolla Finavia teki maaliskuussa 2015 asiassa kielteisen päätöksen. Todellinen syltttehdas löytyi.

Äänestä
  • Tämä ei pidä paikkaansa. Syksyllä 2015 liikenneministeri Anne Berner (KEPU) esti Finavian hallitusta nostamasta vahingonkorvauskanteita Deloitea vastaan.

    Tässä kovat faktat.

    Äänestä

Vanhasen reittä pitkin perseyrittäjien liitosta politiikkaan kepulaisena, oikeasti akka on kokoomuksen oikeaa laitaa.

En osta Vallilan enkä Bernerin tuotteita.

Äänestä

Edellisen hallituksen johdolla Finavia teki maaliskuussa 2015 asiassa kielteisen päätöksen. Todellinen syltttehdas löytyi.

Tätä ei huudolla kumota. Hommat sotkivat vasemmistolaisen Kyllösen johdolla. Joko huutajia hävettää?

Äänestä
  • Yrität edelleen syöttää valheellista tietoa. On siis pakko tuoda uudelleen tietoosi:

    Syksyllä 2015 liikenneministeri Anne Berner (KEPU) esti Finavian hallitusta nostamasta vahingonkorvauskanteita Deloitea vastaan.

    Tässä kovat faktat. Bernerin asema ministerinä on vähintään kyseenalainen.

    Äänestä

  • Maaliskuussa 2015 edellisen hallituksen johdolla Finavian hallitus teki kielteisen päätöksen.

    Ihan neuvoksi ei pidä vääristellä asiaa minkä jokainen voi tarkistaan

    Äänestä

  • maalaisliitossa ei milloinkaan valehdella,
    paavokin asui jalasmökissä...

    Äänestä

  • Aluksi asiasta mölynnyt Tiuraniemi oli maaliskuussa 2015 tekemässä kielteistä päätöstä. Sylttytehdas savuaa.

    Äänestä

  • älä valehtele, paavo asui jalasmökissä...

    Äänestä

  • SSmaalis69liittolainen kirjoitti:

    älä valehtele, paavo asui jalasmökissä...

    Jalasmökkishowta en muistanutkaan.

    Äänestä

Jokainen voi tarkistaa, että Anne Berner määräsi Finavian hallituksen syksyllä 2015 olemaan nostamatta vahingonkorvauskannettaa Finavian tilintarkastajaa Deloitea vastaan. Tämän voi kuka tahansa tarkistaa. Samoi

Ei pidä vääristellä asioita, jotka kuka tahansa voi tarkistaa.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1473650106228

Äänestä
  • Totta:

    "Finavian eronnut pj: Berner painosti

    Finavian hallituksen entinen
    puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi pitää
    liikenneministeri Anne Bernerin
    toimintaa Finavian johdannaiskauppojen
    selvittelyssä raskauttavana.

    Tiuranniemen mukaan Berner mm. määräsi
    Finavian hyväksymään ministeriön
    valmiiksi neuvotteleman
    sovintosopimuksen, ilman yhtiökokousta..."

    http://www.yle.fi/tekstitv/txt/P105_01.html

    Äänestä

Näitä "Bernereitä" aina vaan riittää Kepussa. Kyllä jo saisi riittää. Johtopäätös ei voi olla mikään muu kuin täysin häikäilemätön mafian kaltainen toimintakulttuuri on iskostunut jo kymmenet vuodet sitten tähän puolueeseen ja sen kaikkiin edustajiien. Olisiko Kalli poikkeus?

Äänestä
  • Jos se on geeneissä?

    Äänestä

Tiuraniemen ja Bernerin mailit paljastettu Iltalehdessä. Tiuraniemi yritti about 10 kertaa saada Berneriä hoitamaan asiaa eteenpäin. Ensimmäisen kerran 2. lokakuuta. Berner keksi aina jonkun tekosyyn eikä soittanut vaikka lupasi. Tiuraniemi ilmoitti tarkat määräajat vanhenemisesta. Berner taktikoi ja piilotteli 8. joulukuuta saakka. Silloin Tiuraniemi tajusi, että häntä kusetetaan ja tarkoitus on muu kuin yleinen etu. Tiuraniemi erosi pääjohtajan paikalta. Bernerin asiat edenneet tutkimuksissa tähän.

Valtakunnanoikeus odottaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001261200.html

Äänestä

Jokohan olisi aika.

Äänestä
  • Se on vissiin hukannut luutansa eikä pääse lentelemään.

    Äänestä

  • cnbnbvcc kirjoitti:

    Se on vissiin hukannut luutansa eikä pääse lentelemään.

    No sehän selvis.

    Äänestä

Finavian ex-puheenjohtaja pitää viime syksyä farssina. Tiuraniemen mukaan Berner ohjasi toimintaa tarkoituksellisesti. Liikenne- ja viestintäministeriö ei halunnut tilintarkastusyhtiö Deloittelta vastakanteita yhtiölle. Hänen mukaansa Berner halusi kuitenkin sälyttää vastuun kannepäätöksen pyörtämisestä Finavian hallitukselle.

Farssi on nyt kääntymässä tragediaksi. Anne Bernerin poliittinen ura on loppu ja Juha Sipilän siinä samalla. Asiaa voi vielä vetkutella ja vetää muita mukanaan ja tuhota kansalaisten luottamusta politiikkaan. Muuta ei.

Katse kääntyy tässä vaiheessa jo Keskustan muihin ministereihin ja muuhun puoluejohtoon. Aiotteko katsoa sormien välistä? Tuhoatte samalla tulevaisuutenne.

Äänestä

Ministeri Anne Bernerillä (kesk) on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiöön, jonka hän päästi Finavia-korvausvastuusta.

Finavian ex-pomo syyttää ministeriä painostamisesta: "Ohjaus oli suoraa ja se tuli Berneriltä".

Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.

Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.

Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.

Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.

Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.

Finavian hallituksen entinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoi keskiviikkona selväsanaisesti Iltalehdelle, että Berner vaati Deloittea koskevien kanteiden perumista.

Bernerin Vallila Interior -perheyhtiön Bernerin henkilökohtaisen asunto-osakeyhtiön tilintarkastaja toimii myös Deloitten tilintarkastajana.

Sama Deloitten tilintarkastaja toimii myös Anne Bernerin veljen kiinteistösijoitusyhtiön tilintarkastajana.

Deloitten entinen toimitusjohtaja, tilintarkastusyhtiön nykyinen kovatuloinen partner, toimii puheenjohtajana säätiössä, jonka hallituksen jäsen on ministeri Berner.

Bernerin Vallila Interior -yhtiön nykyinen talousjohtaja tuli Bernerin palvelukseen Deloittelta.

Äänestä

Liikenneministeriö sivuutti omistaja­ohjausosaston neuvot Finaviasta. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) on kohun keskellä Finavian omistajaohjauksesta. Julkaistu: 16.9. 19:41

Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto antoi Bernerin johtamalle liikenne- ja viestintäministeriölle jo viime marraskuussa selkeän arvion siitä, miten valtio-omistaja voi vaikuttaa Finavian kannepäätökseen.

Omistajaohjausosaston näkemyksen mukaan Bernerin johtaman ministeriön olisi pitänyt järjestää yhtiökokous, jos se olisi halunnut perua yhtiön hallituksen päätökset vahingonkorvauskanteista johdannaissotkussa.

Omistajaohjaus kertoi arvionsa aiemmin salatussa muistiossa, jonka STT pyysi julkisuuslain perusteella.

Bernerin johtama ministeriö ei kuitenkaan järjestänyt yhtiökokousta, vaan alkoi jostakin syystä valmistella sovintosopimusta Finavian aiemman tilintarkastusyhtiön Deloitten kanssa. Valmistelun aloittamisesta ei kerrottu heti Finavian hallitukselle.

Sopimusneuvottelut käytiin vain muutamassa päivässä marras-joulukuun vaihteessa. Valtiontalouden tarkastusvirasto on kiinnittänyt huomiota juuri tähän, kun se on moittinut Bernerin ministeriön omistajaohjausta. On kyseenalaista, oliko Bernerin johdolla oikeutta käydä tämäntyyppisiä neuvotteluita hallituksen ohi.

Omistajaohjausosaston muistio on päivätty 19. marraskuuta, ja Bernerin johtama ministeriö päätti selvittää Deloitten sopimishalukkuutta kahdeksan päivää myöhemmin.

Äänestä

Aikaisempia ministereitä ei voida mitenkään tästä sotkusta syyttää, koska tilintarkastajaan pitäisi voida luottaa. Tilintarkastajan velvollisuutena on tuoda johdon ja sitä kautta omistajien tietoon epäilyttävät ja/tai yritystä vahingoittavat operaatiot, mm. hyvin riskialtis sijoitustoiminta. Tilintarkastaja on myös hallinnontarkastaja.

Tässä näyttää siltä, että tilintarkastaja ei ole toiminut oikein, ja että Berner on viivyttänyt mahdollisesten syytteiden nostamista tilintarkastusyhtiötä vastaan yli vanhentumisajan. Bernerillä ja yhtiöllä on erittäin läheiset suhteet ja yhteiset intressit. Keskeistä tässä eivät ole syytteet yhtiön rahoituspäätöksentekijän (sekin on toki tärkeää!), vaan tilintarkastusyhtiön toiminnan suhteen.

Jokainen yrityksen päätöksentekijä tekee virheitä, eikä niistä rangaista, jos ne eivät ole laittomia, vaan pelkästään huonoon harkintakykyyn tai osaamiseen perustuvia. Ei Olllaikaan istu vankilassa, vaikka Nokialle kävi niin kuin kävi.

Berner puuttui aiottujen syyteiden osalta yrityksen toimintaan vähintään sopimattomalla, ellei lainvastaisella tavalla, mistä syystä johtaja Tiuraniemi erosi. Tähän puuttumiseem kiinnitti huomiota myös Valtion tarkastusvirasto. Berner selitti, että asia käsiteltäisiin yhtiökokouksessa, jota hän ei kuitenkaan pääomistajan edustajana koskaan järjestänyt.

On suorastaan törkeää väittää, että Valtion tarkastusviraston virkavastuulla toimivat virkamiehet olisivat aiheuttaneet jonkinlaisen poliittisen ajojahdin. Pikemmin heitä kai on moitittu, etteivät ole tarpeeksi ärhäköitä huomauttamaan väärinkäytöksistä tai niiden epäilyistä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiontalouden_tarkastusvirasto

Äänestä

Ministeri Anne Bernerillä (kesk) on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiöön, jonka hän päästi Finavia-korvausvastuusta.

Finavian ex-pomo syyttää ministeriä painostamisesta: "Ohjaus oli suoraa ja se tuli Berneriltä".

Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.

Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.

Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.

Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.

Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.

Finavian hallituksen entinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoi keskiviikkona selväsanaisesti Iltalehdelle, että Berner vaati Deloittea koskevien kanteiden perumista.

Bernerin Vallila Interior -perheyhtiön Bernerin henkilökohtaisen asunto-osakeyhtiön tilintarkastaja toimii myös Deloitten tilintarkastajana.

Sama Deloitten tilintarkastaja toimii myös Anne Bernerin veljen kiinteistösijoitusyhtiön tilintarkastajana.

Deloitten entinen toimitusjohtaja, tilintarkastusyhtiön nykyinen kovatuloinen partner, toimii puheenjohtajana säätiössä, jonka hallituksen jäsen on ministeri Berner.

Bernerin Vallila Interior -yhtiön nykyinen talousjohtaja tuli Bernerin palvelukseen Deloittelta.

Äänestä

Finavian ex-puheenjohtaja pitää viime syksyä farssina. Tiuraniemen mukaan Berner ohjasi toimintaa tarkoituksellisesti. Liikenne- ja viestintäministeriö ei halunnut tilintarkastusyhtiö Deloittelta vastakanteita yhtiölle. Hänen mukaansa Berner halusi kuitenkin sälyttää vastuun kannepäätöksen pyörtämisestä Finavian hallitukselle.

Farssi on nyt kääntymässä tragediaksi. Anne Bernerin poliittinen ura on loppu ja Juha Sipilän siinä samalla. Asiaa voi vielä vetkutella ja vetää muita mukanaan ja tuhota kansalaisten luottamusta politiikkaan. Muuta ei.

Katse kääntyy tässä vaiheessa jo Keskustan muihin ministereihin ja muuhun puoluejohtoon. Aiotteko katsoa sormien välistä? Tuhoatte samalla tulevaisuutenne.

Äänestä

Berner puuttui aiottujen syyteiden osalta yrityksen toimintaan vähintään sopimattomalla, ellei lainvastaisella tavalla, mistä syystä johtaja Tiuraniemi erosi. Tähän puuttumiseem kiinnitti huomiota myös Valtion tarkastusvirasto. Berner selitti, että asia käsiteltäisiin yhtiökokouksessa, jota hän ei kuitenkaan pääomistajan edustajana koskaan järjestänyt.

On suorastaan törkeää väittää, että Valtion tarkastusviraston virkavastuulla toimivat virkamiehet olisivat aiheuttaneet jonkinlaisen poliittisen ajojahdin. Pikemmin heitä kai on moitittu, etteivät ole tarpeeksi ärhäköitä huomauttamaan väärinkäytöksistä tai niiden epäilyistä.

Äänestä

Turha on Bernerin enää pullikoida kun lasti on housussa. Sipilä samalla vaihtoon.

Äänestä

Deloitte tarjoaa niin sanottuja "verohyödyllisiä palveluratkaisuja" asiakkailleen.

Finavian hallituksen entinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoi selväsanaisesti Iltalehdelle, että Berner vaati Deloittea koskevien kanteiden perumista.

Bernerin Vallila Interior -perheyhtiön Bernerin henkilökohtaisen asunto-osakeyhtiön tilintarkastaja toimii myös Deloitten tilintarkastajana.

Sama Deloitten tilintarkastaja toimii myös Anne Bernerin veljen kiinteistösijoitusyhtiön tilintarkastajana.

Deloitten entinen toimitusjohtaja, tilintarkastusyhtiön nykyinen kovatuloinen partner, toimii puheenjohtajana säätiössä, jonka hallituksen jäsen on ministeri Berner.

Bernerin Vallila Interior -yhtiön nykyinen talousjohtaja tuli Bernerin palvelukseen Deloittelta.

Äänestä

Kepu suojelee omiaan ja maksattaa kustannukset tulevissa lapsiemme verotuksessa. Tuskin nämä tulevat sukupolvet enää äänestävät Kepua kun nääntymiseen saakka yrittävät maksaa Talvivaaraa, Finaviaa, Outokumpua, Fennovoimaa ja kaikkea muuta virhepäätöstä varten otettuja valtion lainoja. Tulevat kiroamaan kepulaiset alimpaan helvettiin.

Äänestä

Oikeushistorian professori: Berner valtakunnanoikeuteen?

Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen pitää Valtiotalouden tarkastusviraston päätöstä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) toimista Finaviassa "erittäin vakavana".

– Olemme tietysti keskellä prosessia, jota edelleen tutkitaan ja joka on eduskunnan käsiteltävänä. Ja osittain tiedot ovat salaisia ja kaikkea ei ole voitu vahvistaa sillä voimalla kuin esimerkiksi jossain oikeudenkäynnissä. Mutta kyllä tässä erittäin vakavista asioista on kysymys, Kekkonen sanoi Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa.

Äänestä

Farssi on nyt kääntymässä tragediaksi. Anne Bernerin poliittinen ura on loppu ja Juha Sipilän siinä samalla. Asiaa voi vielä vetkutella ja vetää muita mukanaan ja tuhota kansalaisten luottamusta politiikkaan. Muuta ei.

Äänestä
  • Miksi sossu-komukat eivät kirjoita meidän rakkaasta pusi-pusi ministeri Berneristä.

    Äänestä

Valtion tilintarkastajat kertovat muistiossaan, että Bernerin liikenneministeriö on lähettänyt Finavialle kaksi sähköpostia, joissa kehotetaan olemaan nostamatta syytteitä erittäin riskipitoisilla johdannaiskaupoilla kymmenien miljoonien tapiot Finavialle aiheuttaneita henkilöitä vastaan.

Äänestä

Oikeushistorian professori: Berner valtakunnanoikeuteen?

Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen pitää Valtiotalouden tarkastusviraston päätöstä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) toimista Finaviassa "erittäin vakavana".

– Olemme tietysti keskellä prosessia, jota edelleen tutkitaan ja joka on eduskunnan käsiteltävänä. Ja osittain tiedot ovat salaisia ja kaikkea ei ole voitu vahvistaa sillä voimalla kuin esimerkiksi jossain oikeudenkäynnissä. Mutta kyllä tässä erittäin vakavista asioista on kysymys, Kekkonen sanoi Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa.

Kekkosen mukaan Bernerin esteellisyys nousee esiin Deloitte-asiassa selvästi.

Mikä on ministerin vastuu?

Kekkoselta kysyttiin ohjelmassa, millaiseen vastuuseen Berner voi joutua, jos todetaan, että hän on menetellyt epäasiallisesti tai ollut jopa esteellinen.

– No, tietysti tässä mennään vahvasti spekulaation puolelle asian tutkinnan ja selvittelyn tässä vaiheessa, mutta tietysti, jos menettelyllä on aiheutettu tappioita tai vahinkoa valtiolle, niin vahingonkorvauskysymykset tulevat esille, ja spekulaation puolella sanottuna myös se, että jos on virkatoiminnassa tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella menetelty selvästi lain vastaisesti niin sitten edessä voi olla valtakunnanoikeus.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001264077.html

Äänestä

Oikeushistorian professori: Berner valtakunnanoikeuteen?

Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen pitää Valtiotalouden tarkastusviraston päätöstä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) toimista Finaviassa "erittäin vakavana".

– Olemme tietysti keskellä prosessia, jota edelleen tutkitaan ja joka on eduskunnan käsiteltävänä. Ja osittain tiedot ovat salaisia ja kaikkea ei ole voitu vahvistaa sillä voimalla kuin esimerkiksi jossain oikeudenkäynnissä. Mutta kyllä tässä erittäin vakavista asioista on kysymys, Kekkonen sanoi Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa.

Äänestä

Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.

Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.

Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.

Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.

Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.

Äänestä

On jo aika päästä tästä ylinopeutta kaahaavasta katasrofista eroon.

Äänestä

Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.

Äänestä
  • Joo puhutaan kepulaisista ja niiden politiikasta kuten palstan ohje on.

    Äänestä

– No, tietysti tässä mennään vahvasti spekulaation puolelle asian tutkinnan ja selvittelyn tässä vaiheessa, mutta tietysti, jos menettelyllä on aiheutettu tappioita tai vahinkoa valtiolle, niin vahingonkorvauskysymykset tulevat esille, ja spekulaation puolella sanottuna myös se, että jos on virkatoiminnassa tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella menetelty selvästi lain vastaisesti niin sitten edessä voi olla valtakunnanoikeus.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001264077.html

Äänestä

Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.

Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.

Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.

Äänestä
  • Sipliä on samassa kelkassa Annen kanssa. Sipliä suoranainen saasta.

    Äänestä

Anne-tädille ei pidä antaa anteeksi tekojaan. Ei säälipisteitä.

Äänestä

Annelle terveisiä linnareissulle.

Äänestä

JuuTalainen

Äänestä

Kyllösen takia linnaan.
Pitäsi isä aurinkoisen nousta haudastaan, jos se olisi mahdollista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sdfhd9 kirjoitti:

Valtion tilintarkastajat kertovat muistiossaan että liikenneministeriö on lähettänyt Finavialle 2 s-postis jossa kehotetaan olemaan nostamatta syytteitä erittöäin riskipitoisilla johdannaiskaupoilla kymmenien miljoonien tapiot Finavialle aiheuttaneita henkilöitä vastaan.

Mailit, 2 erillistä marraskuun lopulla, eivät tulleet Berneriltä, mutta joulkuun alussa Berner puhui suullisesti asiasta silloisen F:n hallituksen pj:n kanssa, joka erosi protestina sille että ministeriö ja ministeri puuttuivat asiattomasta yhtiön hallituksen tomintaan ja päätöksentekoon.

Berner kiistää edelleen Totta kai, mitä muutakaan hän voisi tehdä. Mutta se on hänen subjektiivinen omaa etua ajava kantansa. Ja toki hänellä on oikeus kantansa imlmaista, kuinka uskottava se on, on toinen juttu.

Onko nämä toheloijat Bernerin tuttuja/ kavereita vai mikä oli syynä haluta heitä suojella syytteeltä? Ja otaa vapaaehtoisesti valtion piikkiin kymmenien miljoonien tappiot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu