Venäläiset ovat mestareita pelaamaan korttinsa oikein. Otetaan vaikka kolme esimerkkiä, joissa huiputus on onnistunut mitä parhaiten.
1) Neuvostoliiton aikaan oli vaikeaa tulla rikkaaksi, koska valtio otti veroina suuren osan tienatuista rahoista. Lisäksi valtio kielsi prostituution. Molemmat ongelmat oli mahdollista ratkaista samalla kertaa: pimeällä prosituutiolla. Hinnat saattoivat olla lähes mitä tahansa, ja parhaista venäläisistä huorista tulikin kaupunkiensa tähtiä, koruja ja merkkivaatteita käyttäviä rikkaita naisia.
2) Kun Neuvostoliitto hajosi, Itä-Euroopan öljyn- ja kaasunkuljetukseen ilmestyivät rajat ja rajatullit. Epävakaassa tilanteessa kukaan ei tiennyt todellisia tariffeja ja tulleja, joten venäläiset ja ukrainalaiset liikemiehet huomasivat tilaisuutensa tulleen. He sopivat kuljetuksista järjettömillä hinnoilla ja ottivat miljoonat omiin taskuihinsa. Osa Venäjän ja Ukrainan nykyisistä oligarkeista keräsi jo tuolloin valtavan omaisuuden.
3) Tavallinenkin venäläinen osaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Venäjällä on huomattu, että Suomessa ihmisille jaetaan rahaa ilman, että heidän tarvitsee käydä töissä. Venäjältä onkin tullut Suomeen runsaasti sosiaaliturvasta kiinnostuneita ihmisiä, jotka saattavat samaan aikaan saada laillisia tai pimeitä palkkatuloja Venäjältä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja venäjä on EDELLEEN se primitiivinen raaka-aineita ja energiaa tuottava köyhä ja kurja pölhölä :)
...Että se siitä ryssän 'fiksuudesta'.
Fiksus venäläinen saa raha ei pelkä kelasta vain trollitehdas maksa ekstra putinin puolustusta.
Siinä kun ryssä valehtelee, huijaa ja laiskottelee tekee länsimaalainen REIPPAASTI ja REHELLISESTI töitä. Innovoi ja kehittää omaa ja maansa elämää paremmaksi. Hän osaa elää sovussa naapurinsa kanssa - tekee yhteistoimintaa kummankin eduksi. Ei riehu, rähjää eikä uhkaile.
Länsimainen ihminen onkin Homo Sapiensin kruunu siinä missä Homo Sovieticus ja Homo Putinicus eivät yllä lainkaan edes ihmisen tasolle. Ryssä ei ole edes ihminen!
"Siinä kun ryssä valehtelee, huijaa ja laiskottelee tekee länsimaalainen REIPPAASTI ja REHELLISESTI töitä."
Niinpä. Suomalainen hölmöläinen kantaa vaikka vettä kaivosta toiseen, jos pomo niin määrää. Sellainen ihminen on aina muiden alistettavissa, eikä menesty elämässään. Sen sijaan hän maksaa mielellään palkastaan verot valtiolle.
Siinä käykin nopeasti niin, että suomalainen tekee työt ja venäläinen saa rahat.
MIKSI venäläinen saisi rahat? :)
Koska suomalainen on niin tyhmä, että antaa niitä.