Toimeentulotukea laittomasti maassaoleskeleville

PohjoinenKalifaatti

155

124

    Vastaukset

    • Tämä vain vahvistaa kansalaisten tietoa siitä, että päättäjiltämme on järki hukassa.

      • Oikeustaju ei käsitä (((( vituttaa!


      • Ja tulee "lomalaisia" riittämään jopa tungokseen asti taas kunhan tuokin "vellikello" saavuttaa maan ääret Etelänavalta Pohjoisnavalle ja siltä väliltä!! Voi helev....n vi...u! Eikö tuota suomen hallintoa voisi ulkoistaa vaikka Puolaan ennenkuin koko talous romahtaa ja kaaos alkaa?!


      • On ssinä eräs mutta jollei niille elämisen mahtollisuutta anneta ne ottaa sen.Voi olla että toimeentukien maksu säästää monen suomalaisen hengen!!


    • Laki lienee peräisin ajalta jolloin ihmiset (myös kehitysmaiden) viihtyivät parhaiten omissa maissaan. Siksi laissa ei rajata tarkemmin keitä se koskee. Sosiaalitoimistojen työntekijät on jotakuinkin 100 %:sti vihervasurisuvakkeja, joten tulkinnat lienee väljiä.

      Laki toimeentulotuesta

      2 §

      Oikeus toimeentulotukeen

      Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla.

      Jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta itsestään ja omasta elatuksestaan sekä, siinä laajuudessa kuin avioliittolaissa (234/1929), lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/1975) ja muussa laissa säädetään, puolisonsa sekä alaikäisten lastensa ja ottolastensa elatuksesta

      • "Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa "

        -- Täysin yksiselitteisesti todettu ja lakiin ( eli jumalan sanaa jota ei voida muuttaa eikä tulkita mitenkään ) kirjattu.

        Miksi suomalaiset maailman ihmisten hätää ymmärtävät ihmiset eivät painata kopiota tästä lakipykälästä miljoonin kappalein ja pudottele niitä lentolehtisinä ympäri maailmaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin missä " tuen tarpeessa " olevia riittää , JOS tämä kerran on näin yksiselitteinen asia ?

        Koko maailman "toimeentulo-ongelmat" saataisiin loppumaan suomalaisten veronmaksajien toimesta kerralla , eikä kenelläkään enää puutetta olisi...vain ihanaa kaikkialla .


      • "Jokaisella"?

        Eikös Suomen laki koske Suomen kansalaisia? Milloinka lakiin on liitetty ajatus siitä, että kuka tahansa mistä tahansa saa tulla Suomeen ja alkaa vaatia toimeentulotukea?

        Miten suunnattoman tyhmiä me ollaan? Ja kuinka tällainen voidaan sallia? Menkääs koettamaan itänaapuriin mitä sanovat jos mennään sinne vieraan maan kansalaisina ja aletaan vaatia samoja oikeuksia mitä oman maan kansalaisilla on.

        Minä lyön just nyt hanskat tiskiin. Näin hullua maailmaa ja ennenkaikkea Suomea en olisi ikinä uskonut olevan olemassakaan.


      • HerättäkääPainajaisesta kirjoitti:

        "Jokaisella"?

        Eikös Suomen laki koske Suomen kansalaisia? Milloinka lakiin on liitetty ajatus siitä, että kuka tahansa mistä tahansa saa tulla Suomeen ja alkaa vaatia toimeentulotukea?

        Miten suunnattoman tyhmiä me ollaan? Ja kuinka tällainen voidaan sallia? Menkääs koettamaan itänaapuriin mitä sanovat jos mennään sinne vieraan maan kansalaisina ja aletaan vaatia samoja oikeuksia mitä oman maan kansalaisilla on.

        Minä lyön just nyt hanskat tiskiin. Näin hullua maailmaa ja ennenkaikkea Suomea en olisi ikinä uskonut olevan olemassakaan.

        Kuten jo todettua niin Ville Niinistö ja Emma Kari voisivat pistää kopiokoneensa laulamaan ja vuokrata puolueen piikkiin lentokoneen jolla pääsevät levittelemään kopioita tästä mainiosta lakipykälästä maailman köyhiin paikkoihin missä näitä "tuen tarpeessa" olevia on varmasti enemmän kuin riittävästi.

        Ihmisarvo kuuluu kaikille ja ihmiset ovat samanarvoisia , joten siitä vaan homma haisemaan ja keräämään tänne nyt viimeinkin vaikka ne luvatut 60 miljoonaa pakolaista. Mitä sitä s..na nyt vain muutamille harvoille ja valituille ollaan höveleitä .

        Onhan meillä varaa pitää sydän lämpimänä mutta ei päätä kylmänä , kuten " tiedät kyllä kuka" talon lupaaja tapaa jutustella .


    • Täysin järjetöntä. Ja samaan aikaan hallitus pohtii pitäisikö suomalaisten asumis ym tukia pienentää.
      Jos henkilö on laittomasti maassa ja menee islamiin kuuluvaan tapaan kerjäämään lisää rahaa ja herkullista ruokaa niin eikö hänet pidä ottaa kiinni ja passittaa ulos maasta vai miten tämä oikein menee.

      • Koko ajan leikataan kansalaisilta ja LAITTOMASTI maassa oleville maksetaan toimeentuloatukea.

        OMG OMG tätä ei voi ymmärtää.

        Mitä järkeä on koko migrissä, kun saa jäädä, jos vaan sanoo, "mutku mä en HALUU lähteä"

        Koko migrin voi lakkauttaa, ihan turha laitos, kaikki halukkaat saavat jäädä maahamme eläteiksi, vaikka tekisivät mitä pahaa ja vaikka olisivat tehneet rikoksia ihmisyyttä vastaan.

        Tähän on vain yksi sana: p e r k e l e !!

        Toivottavasti joku tekee asialle jotain.


      • charlotttte kirjoitti:

        Koko ajan leikataan kansalaisilta ja LAITTOMASTI maassa oleville maksetaan toimeentuloatukea.

        OMG OMG tätä ei voi ymmärtää.

        Mitä järkeä on koko migrissä, kun saa jäädä, jos vaan sanoo, "mutku mä en HALUU lähteä"

        Koko migrin voi lakkauttaa, ihan turha laitos, kaikki halukkaat saavat jäädä maahamme eläteiksi, vaikka tekisivät mitä pahaa ja vaikka olisivat tehneet rikoksia ihmisyyttä vastaan.

        Tähän on vain yksi sana: p e r k e l e !!

        Toivottavasti joku tekee asialle jotain.

        "Tähän on vain yksi sana: p e r k e l e !!"

        En epäile etteikö Lucifer asustaisi suvakkien päissä ja mustissa sydämissään.


    • Oikeus toimeentulotukeen

      Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa muulla tavalla.

      Eli ei koske irakilaisia. Irak on heimoyhteiskunta, he saavat toimeentulon, suku pitää huolen.
      Toinen tapa ovat almut, islam velvoittaa muslimit auttamaan köyhiä.

      Nyt yritetään, että almujen antaja olisi Suomi, ja Suomen olisi pakko taata laittomasti maassa olevien turistien toimeentulo.

      Jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta itsestään ja omasta elatuksestaan

      Heillä on velvollisuus palata kotimaihinsa ja loppukin hoituu.

      • "Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa muulla tavalla."

        Perusteettomasti turvapaikkaa hakeneet ja käännytyspäätöksen saaneet henkilöt voivat saada toimeentulonsa muulla tavalla kuin hakemalla toimeentulotukea: he voivat kääntyä Rasmus- ja Refugees Hospitality Club -ryhmien puoleen.
        Näillä ihmisillä on palava halu auttaa kaikkia käännytyspäätöksen saaneita. Suotakoon se heille.


    • Turvapaikkahakemusten käsittely on turhaa, jos kielteisellä päätöksellä voi pyyhkiä perseen ja jäädä maahan elämään sosiaalituella. Kielteisen päätöksen saaneet, jotka eivät halua palata pitää sulkea leireille.

      • En pysty ymmärtämään tätä! Eli suomi antaa kielteisen päätöksen, MUTTA JOS EI HUVITA LÄHTEÄ SAA TOIMEENTULO TUKEA JA SAAJÄÄDÄ. Mitä helvetin järkeä on sitten ylläpitää kallista järjestelmää?

        VITTU MÄ LOPETAN TYÖNTEON!!!!!SAATANA


      • prätlhiiiiri kirjoitti:

        En pysty ymmärtämään tätä! Eli suomi antaa kielteisen päätöksen, MUTTA JOS EI HUVITA LÄHTEÄ SAA TOIMEENTULO TUKEA JA SAAJÄÄDÄ. Mitä helvetin järkeä on sitten ylläpitää kallista järjestelmää?

        VITTU MÄ LOPETAN TYÖNTEON!!!!!SAATANA

        Joo,ja tämä on kuin kutsuhuuto terroristeille.Tulkaa tänne vaan,mieluiten Helsinkiin! Ei täältä väkisin ketään käännytetä pois ja saatte vielä rahaa palkaksi!


      • prätlhiiiiri kirjoitti:

        En pysty ymmärtämään tätä! Eli suomi antaa kielteisen päätöksen, MUTTA JOS EI HUVITA LÄHTEÄ SAA TOIMEENTULO TUKEA JA SAAJÄÄDÄ. Mitä helvetin järkeä on sitten ylläpitää kallista järjestelmää?

        VITTU MÄ LOPETAN TYÖNTEON!!!!!SAATANA

        kallis järjestelmä työllistää vihervasuri paperinpyörittäjiä. Se on heidän osuutensa bisneksestä. Kokoomuslaiset ja kepulaiset saavat rahaa VOKeista, mamujen veroista maksetut vuokrat kalliilla alueilla jne.


    • Käännytyspäätöksen saaneet ovat nykyiseltä statukseltaan turisteja.
      Turisteja ei kohdemaan tarvitse elättää.

    • LASKUTEHTÄVÄ: kuinka monta matujen toimeentulotukea mahtuu Veikkauksen tj. 32.000€ kk.palkkaan?

      • Ei lähellekään ne kaikki, jotka matut kohta haluavat nostaa,
        eikä Veikkauksen pomo heidän hyväkseen palkastaan edes luovu.


    • Laittomasti maassa oleskeleva joko lempataan pihalle tai laitetaan vankilaan. Kummassakaan tapauksessa hän ei ole oikeutettu toimeentulotukeen.

    • Olisikohan aika laittaa rattaat seis eli YLEISLAKKO PÄÄLLE ja sitten rauhassa selvitellä että mitä vittua!?!? täällä oikein tapahtuu. Luulisi jokaisen tuppisuunkin edes senverran osallistuvan ettei muutamana päivänä tee mitään. Vai onko sekin liian iso juttu Suomen puolesta?

      • KYLLÄ TÄSSÄ NYT YLEISLAKKO TARVITAAN. Ei mahdu kaaliin tämä, ei mitenkään. Miten voi tollanen olla mahdollista.


    • Meillä on perussuomalaiset hallituksessa, joten tämä porsaanreikä tukitaan hetimiten.

      • Nostan hattua, harvoin näkee hyvää ja osuvaa sarkasmia.


      • Paperimies lupaa hoitaa asian... Täytyy kysyä vaimolta mitä täällä oikein tapahtuu??


    • Yleislakko lienee tässä vaiheessa parasta mitä kansa voi tehdä, mutta mitenkähän saataisiin työväenliike mukaan, kun osa niistä nimenomaan haluaa halpatyövoimaa Suomeen? Ehkä enemmistö kuitenkin on työn oikean arvostuksen kannalla ja jopa isänmaallisia, suomalaisen työn puolustajia. Nyt tarvittaisiin hyviä henkilökohtaisia yhteyksiä, niin asiat alkaisivat rullata.

      Työehtojen huononnusta vastustavilla marseilla on aina valtavasti osanottajia, kuntaas pakolaisia ja ulkomaista halpatyövoimaa vastustavilla marsseilla taas on yleensä vain kymmeniä marssijoita. Intressit pitäisi yhdistää!

      Tukien jako vierasmaalaisille on tuotava näkyväksi. Kansa ei edes tiedä millaisia tukia tällä oleilijoille maksetaan. Itsekin yllätyin kun kuulin eilen virkailijalta suoraan, että hänellä oli äsken asioimassa musta mies, jolla on Suomessa kahdeksan lapsen perhe vaimoineen ja jonka tuet olivat kuudentuhannenviidensadan euron paikkeilla kuukaudessa. Tämähän on käsittämätöntä!

      Toinen yksittäinen hemmo taas oli paripäivää tullut vaatimaan, että hän haluaa lapun jotta voi ostaa uuden, ison telkkarin. Hetken setvimisen jälkeen virkailija totesi hänen saavan jo kaksituhattaviisisataa euroa kuukaudessa niin, että sen pitäisi kyllä riittää telkkariin ilman lisätukeakin.

      Minulle on uutta ja hämmästyttävää sekin, että mamuilla on kuulemma usein mukanaan jotain lappuja, joilla voivat noin vain ostella telkkareita, älypuhelimia, huonekaluja, kalliita aurinkolaseja, käydä yksityislääkäreillä ynnä muuta. En ole ainakaan koskaan kuullut, että suomalaisille työttömille jaettaisiin tällaisia elintasolappuja.

      Tällaiset asiat pitää selvittää ja julkaista, eikä enää pimittää kansalta! Siinähän olisi aivan mainio juttuvinkki Iltasanomille.

      • Tällaiset asiat pitää selvittää ja julkaista = VIHARIKOS


      • "Siinähän olisi aivan mainio juttuvinkki Iltasanomille."

        --Heh heh. Iltasanomat ei ikipäivänä tule tutkimaan eikä julkisemaan mitään mikä koskettelee mamu-sektorin menopuolta millään tavalla.


    • Jos ovat oikeutettuja toimeentulotukeen, niin ovat kai oikeutettuja hätämajoitukseenkin?

      Ja jos löytävät asunnon, ovat oikeutettuja asumistukeen?

      Ja koska eivät voi tehdä töitä, niin saavat kai kaikki mahdolliset harkinnanvaraiset tuet?

    • NIMET TIETOON. PÄÄTÖKSENTEKIJÖIDEN NIMET TIETOON, JOTKA MYÖNTÄVÄT RAHAA LAITTOMILLE MAASSAOLEVILLE.
      KAI KANSALAISILLA ON OIKEUS TIETÄÄ KUKA TEKEE PÄÄTÖKSIÄ.

      • Viharikos


      • Poliisi.valvoo kirjoitti:

        Viharikos

        Hah.


    • No niin. Tässäpä jälleen kerran suomalaisen lainsäädännön ja käytännön kukkanen kaikessa komeudessaan.

      Eipä taida tuon lain henki nyt täyttyä kun sitä tällä tavalla tulkitaan.

      Tämähän ei ole näiden syy jotka hyväksikäyttävät meidän omia typeryyteen asti meneviä holhoussysteemejä vaan syyllisiä olemme me kaikki jotka tämän annamme totetua ja jatkua sekä käännämme vain selkämme tälle idioottimaisuudelle.

      Suurimmat syylliset löytyvä meidän valitsemistamme poliitikoista jotka ovat nämä kaikki hyvää tarkoittavat lait ja pykälät sekä käytännöt viilailleet tähän muotoon että jopa suoranainen tyhmyyskin on vain lain mukaan toimimista. Nämä samat poliitikot eivät pysty purkamaan mitään näitä rakenteita jotka kuuluvat "hyvinvointivaltion heikompiosaisten puolustamiseen " , sillä siitähän tässäkin laissa on kysymys.

      Meillä on jo pitkään olleet vallassa vain sellaiset poliitikot jotka osaavat vain ja ainostaan lisätä yhteiskunnan menoja eivät vähentää niitä. Sitä satoa tässä nyt niitetään .

    • Siis mtä ihmettä....Ilman oleskelulupaa oleva ulkomaalainen on oikeutettu toimeentulotukeen mutta kantasuomalainen vastaavassta tilanteessa ei..

      • Siis laittomasti maassa oleskeleva saa toimeentulotukea?

        Mitä helkuttia täällä oikeen tapahtuu.

        Herätys hallitus ja eduskunta nyt toimeen, poikkeuslait päälle, tai kansalaiset eli maksajat räjähtää


      • vihreät ja vasemisto tanssiittaa helsingin sosiaalitoimea .......siksi näin tapahtuu..


    • Suomen sosiaaliturva kuuluu suomalaisille.

      • ja Suomi kuuluu kaikille!


      • Oletko tosissasi, että Suomi kuuluu kaikille? Mikse sitten Karjala kuulu myös suomalaisille tai vaikka koko Venäjä? Harhaisuus on paha vamma, mutta onneksi varmaan irvalet vain, koska tämä tilanne on todella typerä Suomessa, jossa sosiaalitukia jaellaan kaikille tulijoille, kuin hernekeittoa köyhien varjobileissä. Ilman sianlihaa tietenkin, kun ollaan Mussu-Suomessa!


      • Suomi lakkaa pian olemasta, niin karseeta on meno nyt !


    • Arvelen, että kohta alkaa ns. tapahtua, jos tämmönen meno jatkuu.

      Eikö esim. Tanska juuri äsken päättänyt ettei ota edes kiintiöpakolaisia, kun tilanne on jo niin vaarallinen.

      Miksi Suomen viranomaiset eivät suojele suomalaisia, he suojaavat aihettomasti tai valehtelemalla turvapaikkaa huijaavia ihmisiä.

      Tässä ei ole enää mitään järkeä. Kaikki halukkaat voivat näköjään jäädä?

      Migrin voi näköjään lakkauttaa turhana laitoksena. Mitä järkeä maksa tutkinnasta kun kaikki saavat jäädä jos vain sanovat, ettei halua lähteä!

      • Niinpä tanska myös ilmoitti ottavansa varauksen olla ottamatta asylumin vonkaajia vastaan ollenkaan rajoiltansa ja syykin ilmoitettiin suoraan...

        kestävyysvaje.......

        suomella ilmeisesti ei ole tälläistä ollenkaan kun karkoitettavatkin oltettaisiin oleskululuville ja sosiaaliturvaan..


    • Jokainen arvaa, kun tästä sana leviää tänne tulee kymmeniä miljoonia matuja elämään sosiaaliturvalla ja kukaan ei tule lähtemään pois. Suomi on virallisesti koko maailman sosiaalitoimisto. Ainoa pelastus olisi pikainen lakimuutos, jossa toimeentulotukea ei maksettaisi ulkomaalaisille ollenkaan. Samalla lakimuutos, että turvapaikanhakijoille ja pakolaisille ei maksettaisi yhtään mitään. Esimerkiksi Italia ja Kreikka eivät maksa pakolaisille ja turvapaikanhakijoille yhtään mitään.

      • Juu, ei voi ymmärtää miksi näin ei tehdä Suomessa . Suomalaisilta leikataan KAIKESTA, otetaan velkaa ja velkaa ja maksetaan kymmenien maiden läpi tulleille röyhkeille feikkipakolaisille tukia. Mitä saatanaa tässä maassa tapahtuu?


    • Mutta, kukas näitä turviksia on neuvonut? Veikkaan että tämän Suomen kuppaamisen taustalla on hyvin vasemmistolaiset piirit ja eräs heistä on lähellä vihreää kansanedustajaa. Ihmettelen myös minkä he ilmoittavat osoitteekseen. Ei ainakaan poste restanteen mitään tukia saanut.

      • Hyväntekeväisyysjärjestöissä on kuuleman mukaan ihmisiä, jotka neuvovat miten saada mahdollisimman paljon. Joku kirjoitti täällä aiemmin karrikoiden, että ensimmäiset sanat mitä heille opetetaan ovat "minä vaadin" ja "minä haluan".

        Omasta tuttavapiiristäni tiedän tapauksia, jotka ovat lähteneet tietystä järjestöstä hyväpalkkaisesta työstään pois, koska eivät ole kestäneet sitä moraalittomuuden määrää.

        Me emme tiedä mitään. Kuin se kuuluisa pässi jota narusta viedään.

        Herää ihan oikeasti ajatus, että ihmisille on syötetty / juotettu / pistetty jotakin joka on saanut vakavia vaurioita aikaan...


    • Ei mikään ihme että valtion budjetti on täysin romuna ja budjetti-vaje sekä velkaantuminen sen kuin kasvaa, etenkin juuri "mystisesti" sosiaalipuolelta ja suomalaisille annetaan tekosyinä vaikka mitä selitystä.

      - Sekin on faktaa että 25 vuotta on kaikille Matu-taustaisille jaettu rahaa sosiaalitoimistosta avokätisemmin kuin suomalaisille ja ilman mitään pidikkeitä.

      - Nyt kun Supo (Vai KRP?) ilmoitti että 2500+ TP-hakijaa on painunut "maan alle" niin ei kannata enää ihmetellä millä nämä ihmiset elävät Suomessa?

      Suomi on ajamassa taloudellisesti täysillä päin seinää ja se selvästi tehdään tahallaan monella eri tavalla samaan aikaan jotta koko hyvinvointivaltio voidaan purkaa ja maa saadaan totaaliseen IMF:n, Maailman Pankin ja EU:n kontrolliin.

      - "Multicuti" ja väestönsiirrot ovat vain ja ainoastaan yksi näistä tavoista joilla maata yritetään murentaa, rikkoa, velkaannuttaa, ryöstää ja tahallaan vahingoittaa.

      - Sen jälkeen täällä käy kaikki sama kuin Kreikassa, eli kaikki yksityistetään, aivan kaikki ja samaan aikaan suomalaisten elinehdot tuhotaan täysin, eläkkeet leikataan, sosiaaliturvaa ei enää anneta ollenkaan suomalaisille puhumattakaan työttömyysturvasta tai vastaavasta.

      Sitten kansainvälisessä mediassa syyllistetään Suomen kansaa "Tuhlaamisesta" ja "Laiskuudesta" ja tämäkin prosessi on jo alkanut kun tutkailee vaikkapa OECD:n raporttia joka nyt pyörii jo mediassa miten "Suomessa on helppoa olla työtön ja KIELTÄYTYÄ työn tekemisestä" vaikka totuus on todellisuudessa täysin päinvastainen?

      Tämä tehdään koko temppu täysin sisäpiirin temppuna ja tästä maasta tulee täysin kehitysmaa sen jälkeen, siis totaalinen sellainen.

      - Kun Suomi on totaalisesti konkurssissa ja ulkoisten voimien johdon alaisuudessa täysin, niin täällä käy sama kuin Kreikassakin on käynyt paitsi paljon kovempaa vauhtia, osin kiitos suomalaisten hyvän kielitaidon.

      - Hyvän kielitaidon johdosta täältä lähtee erittäin nopeasti jokainen joka omaa edes jotain koulutusta ulkomaille, ihan vaikka Viroonkin rakennustyömaille töihin mikäli Suomessa ei enää ole minkäänlaista sosiaaliturvaa. Samalla tavalla kävi kreikkalaisille mutta ainoa asia mikä kreikkalaisten maastamuuttoa on hillinnyt on ollut kreikkalaisten huono kielipää.

      - Jokainen joka kykenee ja pystyy tulee lähtemään massiivisena aaltona tästä maasta viimeisillä varoillaan, kuviteltu omaisuuksien arvokin haihtuu sitten yhdessä yhteiskunnan luhistuessa.

      Taakse jää mellakoimaan ja remuamaan äärivasemmistolaiset ja Matut jotka jäävät myös ilman rahojaan.

      Perässä lähtee pienet ja keskisuuret yritykset kun verotusta tahallaan vielä kiristetään näiden osalta yksinkertaisesti mahdottomaksi suurten yritysten saadessa kaikki mahdolliset vapaudet ja nollaverot osana "kehitys-suunnitelmaa" joka vain ja ainoastaan johtaa siihen että suuryritykset ja muutama suuri sijoittaja tekee koko Suomesta itselleen siirtomaan ostaessaan pilkkahintaan aivan kaiken tästä maasta itselleen.

      Näin tässä tulee käymään ja tämä tehdään täysin tahallaan osin myös "hyödyllisiä idiootteja" hyväksikäyttäen kuten juuri nämä anarkistit ja muut tohelot jotka tätäkin massiivista "Multicutia" ovat kannattaneet.

      Kaikki tulee katoamaan, eläkkeet jotka on pakko-säästettyinä valtion puolesta, opiskelumahdollisuudet, terveydenhuollot siis aivan kaikki tulee katoamaan savuna ilmaan ja hyvin nopeasti.

      - Itsemurhat, nälkä ja etenkin eläkelläisten kuolemat tulevat lähtemään aivan käsistä aivan kuten Kreikassakin on käynyt.

      Moni joka on elellyt vaikka useamman lapsen YH-äitinä joutuu hirvittävään tilanteeseen kun lapsilisiä ei enää saa, sosiaalitukea ei enää ole, terveydenhuoltoa ei enää ole ja lapset huutaa ruokaa?

      Kreikassakin moni joutui yksinkertaisesti hylkäämään lapsensa kirkkojen ja luostareiden käsiin. Kreikkakin oli hyvinvointivaltio.

      Itselläni sääliksi käy vammaisia ja invalideja joilla ei ole vauraita tai sukulaisia jotka kykenisivät/ haluaisivat näistä huolehtia, he nimittäin ovat aivan totaalisessa kusessa.

      Rikollisuus tässä maassa tulee räjähtämään täysin käsiin sen jälkeen nopeasti, kaikki mistä saa edes muutamankin euron netottua varastetaan ja myydään eteenpäin pilkka-hintaan jotta itse saa elää taas päivän tai pari eteenpäin, ehkä saa sen lentolipun/ laivalipun maksettua jotta pääseen tosiaan sinne rakennustyömaille Puolaan asumaan rakennustyömaan kupeessa teltassa?

      - Kodittomuus tulee olemaan massiivista kun asumistukia ei enää makseta ja moni perhe joutuu muuttamaan pakon edessä saman pienenkin katon alle väkisin. Yhdessä asunnossa voi pian asua jopa useampi perhe samaan aikaan.

      - Kun valtion virkakoneistoa vihoviimein leikataan aivan käsittämättömän radikaalilla tavalla niin työttömyys tulee huitelemaan jossain Bosnian tasolla 50+%:ssa, varsinkin kun Suomen julkinen talous ja virkahimmeli on niin hirvittävän kokoinen, loppujen palkat leikataan aivan minimiin.

      Näin tulee tapahtumaan ja se päivä lähestyy joka ainoa hetki, tämä selvästi tehdään täysin taha

      • No budjettiinhan alkaa virrata lisää rahaa kun ylinopeussakkojen toleranssi pudotetaan 1-2 km /t !!!. Tästäkin jo esitys tehty, mielenkiintoista seurata kun meidän tavisten autot matelee teillä valtavia letkoja kooten. Pakkohan se on alkaa ajaa alle noiden vähäisten rajoitustenkin kun niin tarkasti ei voi ajaa etteikö sakkoa pukkaisi! Kyllä tuokin esitys ilmaisee että valtaisa on rahanpuute valtiolla eli meillä!


    • Eiväthän EU-maatkaan myönnä sosiaalitukia toisen EU-maan kansalaisille. Jos suomalainen ei itse elätä itseään Tanskassa, niin hän lentää ulos kuin leppäkeihäs. Miten Suomen lainsäätäjät ovat noin tyhmiä? Toimeentulotuki kuuluu vain ja ainoastaan Suomen kansalaisille. Joku telttamajoitus ja soppakulhollinen voidaan antaa myös ulkomaalaisille.

      • Totta mitä sanoit mutta Suomessa on niin helwetin sairaat narsisti psykopaatti päättäjät, että ne oikein nauttii, kun saa kiduttaa kantasuomalaisia.


      • Suomi valitettavasti on koko maailman sosiaalitoimisto. Sipilän hallitus hyvänä esimerkkinä. Se mitä Suomessa tapahtuu on täysin kylmästi suunniteltu ja laskelmoitu tarkasti. Se on suunniteltu tarkasti päättäjien toimesta, eivät he ole niin tyhmiä etteivätkö tietäisi seurauksia. Samalla lailla, kuin natsit laittoivat uuniin keskitysleireillä olevia. Laittaa Suomen hallitus kantasuomalaisia uuniin. Kaikki on suunniteltu eliitin toimesta, että näin tehdään ja Soros on mukana ja samoin kaikki Suomen päättäjät.


    • Haisee siltä, että nyt ollaan aivan tarkoituksella tuhoamassa maata.

    • Älkää olko niin naiveja, että kuvittelisitte, että päättäjät olisivat vain "tyhmiä". Kaikki on suunniteltu valmiiksi ja meidän päättäjät toteuttavat EU eliitiin yhtä suurta suunnitelmaa. Tuhotaan Suomi ja täytetään Suomi kymmenilla miljoonilla matuilla.

      • Mutta en ole vieläkään ymmärtänyt mikä se pointti Suomen tuhoamisessa on? Kenen etu?


      • Pankkiirit pankit tekevät rahaa sodilla ja kriiseillä. Homma toimii simppelisti "eliitti" järjestää tavalla tai toisella jonkun maan kaaokseen ja sitten ostaa sika halvalla sen maan luonnonvarat ja tekee miljardeja rahaa. Kun katsotaan Kreikkaa siellä on täysin romahtanut julkinen puoli ja vain maksua vastaan saat palveluita yksityisiltä veroparatiisi yritysjäteiltä. Eli kun saadaan maa kaaoksen niin sen maan luonnonvarat on helppo saada todella halvalla itselle ja tehdä miljardeja rahaa.

        Se mikä eliittiä Suomessa kiinnostaa on Suomen luonnonvarat ja ne kaikki saadaan vain kriisin kautta. Toinen mikä Suomessa kiinnostaa isoja veroparatiisiyrityksiä on kaikkien julkisten palveluiden romahtaminen, jolloin bisnes kukoistaa ja helppo lypsää rahaa.

        Eli kaikki maat ovat vain pelinappuloita, joilla eliitti tekee satoja miljardeja rahaa.


      • 546546 kirjoitti:

        Pankkiirit pankit tekevät rahaa sodilla ja kriiseillä. Homma toimii simppelisti "eliitti" järjestää tavalla tai toisella jonkun maan kaaokseen ja sitten ostaa sika halvalla sen maan luonnonvarat ja tekee miljardeja rahaa. Kun katsotaan Kreikkaa siellä on täysin romahtanut julkinen puoli ja vain maksua vastaan saat palveluita yksityisiltä veroparatiisi yritysjäteiltä. Eli kun saadaan maa kaaoksen niin sen maan luonnonvarat on helppo saada todella halvalla itselle ja tehdä miljardeja rahaa.

        Se mikä eliittiä Suomessa kiinnostaa on Suomen luonnonvarat ja ne kaikki saadaan vain kriisin kautta. Toinen mikä Suomessa kiinnostaa isoja veroparatiisiyrityksiä on kaikkien julkisten palveluiden romahtaminen, jolloin bisnes kukoistaa ja helppo lypsää rahaa.

        Eli kaikki maat ovat vain pelinappuloita, joilla eliitti tekee satoja miljardeja rahaa.

        Siis Soros & Co?

        Mutta entäs jos itäinen isäntä ehtiikin kaappausreissulle ekaks?


    • Sipilän hallitus varmistaa, että jokainen kantasuomalainen osallistuu matu kustannusten maksamiseen jatkuvien leikkausten ja verokorotusten myötä. On se mukava mennä töihin, kun tietää verorahojen menevät täysin hukkaan ja matujen elättämiseen. Koska mitta täyttyy ja kuinka paljon vielä pitää kantasuomalaisten veroja korottaa ja etuuksia leikata. Pitääkö mennä niin pitkälle, että kantasuomalaisille ei makseta mitään sosiaaliturvaa, eikä mitään etuuksia ja vasta sitten kansa aktivoituu? En näe tässä tilanteessa muuta, kuin vapaussota ja kansannousu vapauttaa meidät noista narsisti psykopaateista.

      • Lopetetaan kaikki työnteko! Niin ei veroja kerry.


    • Jos suomalaiset eivät nyt jo ala herätä niin epäilen, että menevät lampaina teurastettavaksi. Toki jos suomalaiset ovat kansana niin tyhmiä, että menevät lampaina teuraaksi. Niin se on sitten parempi, että suomalaiset lakkaavat olemasta ja kuolevat sukupuuttoon monikultuurisuuden helvetissä, jossa matut raiskaa, tappaa, ryöstää ja valtio maksaa koko maailman matuille sosiaaliturvaa, jotka tulevat Suomeen.

      Jokainen tajuaa, että kun sana on jo lähtenyt leviämään tänne alkaa tulla miljoonia vuodessa elämään sosiaaliturvalla, eikä ne lähde pois.

    • Nostaako nigerialaishuorat toimeentulotukea. Joku syyhän siinä oli kun siirtyivät oslosta suomeen.katoin netistä stadin sosiaalilautakuntaa, vihreitä, vassareita, demareita ja yksi hurri. Tässä on hyvä esimerkki ryhmästä, joka tuhoaa suomea.Ja se kokoomuskalkkuna joka riehui eduskunnassa, että suomalaiset on sisäsiittoisia.

    • "Laittomasti maassa olevat saavat toimeentulotuen kolmeksi vuodeksi kerralla ja se uusitaan kolmen vuoden välein automaattisesti. Mitään karensseja ei voida antaa, koska laittomasti maassa olevat eivät voi laillisesti työllistyä tai osallistua kuntouttavaan työtoimintaan tai osallistua työkokeiluun.

      Kuka helwetti noita idiootti lakeja tekee? Tää on niin järjentön uutinen, että kyllä on mukava maksella matuveroja ja kärsiä matuleikkauksista jatkusvasti. prkl

    • Ulkoavaruudesta kuulunut joku signaali nyt tulee ufotkin hakemaan
      toimeentulotukea hölmölästä hyvä sipilä.

    • Vittuako valitatte. Kuka tahansa voi asettua ehdolle eduskuntavaaleihin ja pyrkiä päättämään asioista ja muuttamaan lakeja. Kansa päättää ketkä sinne valitaan ja täten myös sen miten asiat täällä hoidetaan.

      Kansa on nyt päättänyt että asiat on näin, eikä siihen pitäisi olla mitään nokan koputtamista kellään. Jos enemmistö haluaa niin kaikki sosiaaliturva voidaan mahdollistaa vaikka vain ulkomaalaisille eikä yhtään kantasuomalaisille, jotka voi elättää itsensä työllä.

      Sitä vaan huudellaan siellä ja täällä ja äänestetään sitten laput silmillä tai ei ollenkaan.

      • No voi hitto. Osasitkos itse aavistaa tätä silloin vaalien aikaan, ja muistatko miten itse kukin lupasi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista jos tulee valituksi? Ja me tollot ja järjettömät uskottiin. "Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa".

        Itse kadun ainoan ääneni hukkaanmenoa koko loppuelämäni, sillä tätä Suomen tuhoamista ei minun elinaikanani enää korjata. Jos ikinä.

        Olen kirjoittanut aika paljon palautetta kansanedustajille, yksikään ei ole koskaan vastannut. Ja asiallisesti olen kuitenkin asiani esittänyt.

        Ikinä en ole jättänyt äänestämättä, mutta seuraavissa vaaleissa tulee tenkkapoo. Tiedät kyllä miksi.


      • Taitaa olla pikkuruisen yksinkertaistettu tuo nimim. "älkäävalittakon" kommentti, kun siinä sanotaan, että "Kansa päättää ketkä sinne valitaan ja täten myös sen miten asiat täällä hoidetaan. " Todellisuudessa kansa vain osallistuu edustajien valintaan asettamalla puolueet äänimäärän mukaiseen järjestykseen. Tarkkaan ottaen kansa ei valitse yhtään edustajaa nimeltä, vaan sen tekevät ehdolla olevat puolueet itse asettaessaan ehdokkaat.
        Joten kansa ei ole päättänyt, ketkä sinne valitaan eikä kansa ole päättänyt, miten asiat ovat. Ainoa asia, minkä kansa on päättänyt, on se, millä määrällä kukin puolue saa edustajia eduskuntaan. Minusta on turhaa laittaa kansan syyksi sitä, että meille on siunaantunut huono eduskunta. Kyllä se on puolueiden vika.
        "Jos enemmistö haluaa niin kaikki sosiaaliturva voidaan mahdollistaa vaikka vain ulkomaalaisille eikä yhtään kantasuomalaisille". Ei voida. Sosiaaliturvaa on monen laatuista ja osa siitä on sellaista, jonka jakamista ja määrää säädellään lainsäädännöllä. No, tietenkin pitkässä juoksussa lakejakin voidaan muuttaa, mutta luulenpa, että niin huonoa eduskuntaa ei tule Suomeen koskaan, joka muuttaisi lait niin, että kaikki sosiaaliturva menisi ulkomaalaisille.
        Sitä vaan huudellaan siellä ja täällä ja kirjoitellaan silkkaa paskaa palstoille, mutta oikeasti ei ajatella eikä ilmeisesti tiedetäkään yhtään mitään.


    • Have a refused assylum application?
      Don't worry if your country of (so-called) origin refuses to accept you back - boy have I got great news for you. Just stay put !
      You can attend for local welfare scheme and the money is as good as it gets.
      With a bit of crying you'll get the apartment of your dreams and never worry bout anything.
      Google up-to date info of the countries that refuse take back unwilling citizens
      and you are all set.

      • Kiva kiva.

        Täällä kyllä itkee kohta moni muukin...ja kovaa.


    • Tässä tuore todiste matujen aikeista, Suomen vankilan WCn seinään kirjoitettuna, ei jätä arvailuille sijaa:
      ”Tämä viesti on kaikille suomalaisille sioille. Olemme tulleet maahanne yhdestä syystä: tappamaan kaikki teidät. Tulemme tekemään elämäsi raunioiksi. Joitakin nälkäisiä leijonia saapuu ja he eivät pelkää kuolemaa. He tappavat jokaisen teistä. Kalifaatin valtio. Islamilainen valtio. Minä vannon että me olemme juuri aloittaneet eikä ole ketään, joka voi piiloutua meiltä”.

      • Eikös tuo ollut jonkun tanskalaisen vankilan seinällä???

        Ja mitä suomalaiset siat ovat tehneet ansaitakseen kuoleman? Eihän muslimit edes syö niitä?


      • No mutta hehehehe..... meitä suomalaisia on enemmän, emme salli tollasta sikailua, me puolustamme maatamme ja tulemme aina sen tekemään. Emme ole kuten ruotsalaiset, meillä on SISU !


    • Nyt kyllä vit...aa raskaasti. Laittomasti maassa oleskelevat mut...not saavat toimeentulotukea! Miten tämä meidän poliittinen eliittimme voi olla noin saa.. n tyhmä ja sairas. Tanskalaiset säätävät lakeja, joilla matut voi käännyttää suoraan rajalta ja Unkari, Sveitsi, Itävalta jne käännyttävät matut pois rajaltaan ihan muuten vaan. Kaikki Urpot ja Pöpilät pitäisi hirttää munistaan.

      • aika hienoa että maahan saa tulla väkisin maasta joka ei sitten puolestaan ota väkisin tulleita kansalaisiaan takaisin! Että olisikohan oikeustajun kannalta paikallaan tehdä sama temppu elikkä ei päästetä sitten täällä maahan ollenkaan. Näinhän mm Sveitsissä toimitaan ja oliko se nyt Tanskakin menossa samaan malliin!


      • Aiheesta olet raivostunut.

        Eilen kirjoitettiin yhdestä kielteisen päätöksen saaneesta irakilaisesta, joka sanoi vievänsä asian oikeuteen, ja syytti suomalaisia: "Miksi ette panneet rajoja kiinni viime syksynä kuten Unkari ja Puola (ja jotkut muut) ?"

        Niin. Mitä suomalaiset huusivat viime syksynä, kun tämä kaikki alkoi?

        Jos oikein muistan, hyvin suuri osa ihmisistä vaati: "RAJAT KIINNI".

        Kansa vaati, päättäjät eivät toteuttaneet kansan tahtoa.

        Suureksi kysymykseksi jää ikuisiksi ajoiksi, miksi? Unkari ja muut eivät ole käsittääkseni jääneet mistään paitsi, vaikka kuuntelivat kansansa tahtoa.

        Vellihousut.


    • Uskomattomia perustuslaki tulkintoja...toimentulotukea myöstää kaupungit ja k kunnat..jos henkilö oon maassa laittomasti ei hän voi valita mistä kaupungista tai mistään kunnasta ylipäätään hakea toimeentulotukea...

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P19

      Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
      Oikeus sosiaaliturvaan

      Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

      Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

      Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

      Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.

      Toimiiko tämä perustuslainkohta suomalaisen kohdalla....jokainen näköjään tarkoittaa jokaista maailman asukasta..

      • Juristipaskaa. Jokaiseen perustuslain pykälään olisi heidän mielestään erikseen pitänyt lisätä kohta suomen kansalainen tai laillisesti maassa oleskeleva ulkomaalainen. Koska perustuslain laatijat eivät olleet tarpeeksi nokkelia, niin nyt nämä oikeudet koskevat jokaista Suomeen eksynyttä turistia. Luultavasti me olemme velvollisia elättämään vaikka kaikki maailman ihmiset. Eiköhän sen perustuslain tulkintaa ole helpointa muuttaa. Vihervassaripaskat eivät kuitenkaan anna muuttaa perustuslakia.


      • "Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon..."

        Asuntokin pitää siis Suomen hommata? Mamulle se varmaan järjestyykin (oli laillinen tai ei, tuossahan sanotaan että _jokainen_) tai hän valittaa ylimpään ihmisoikeustuomioistuimeen.
        Mamulla on kyllä tukijoukkoja asian järjestämiseen ja Suomihan maksaa oikeusavun.

        Suomalaiselle ei välttämättä järjesty.


      • Joriitti kirjoitti:

        Juristipaskaa. Jokaiseen perustuslain pykälään olisi heidän mielestään erikseen pitänyt lisätä kohta suomen kansalainen tai laillisesti maassa oleskeleva ulkomaalainen. Koska perustuslain laatijat eivät olleet tarpeeksi nokkelia, niin nyt nämä oikeudet koskevat jokaista Suomeen eksynyttä turistia. Luultavasti me olemme velvollisia elättämään vaikka kaikki maailman ihmiset. Eiköhän sen perustuslain tulkintaa ole helpointa muuttaa. Vihervassaripaskat eivät kuitenkaan anna muuttaa perustuslakia.

        Viimeksimainitsemasi "vihervassaripaskat" tulevat katumaan katkerasti seuraavissa vaaleissa...


      • Kunhan rupeavat saneeraamaan noista oikeusoppineista turvisten ylläpitämiseksi, niin muuttuu perustuslaintulkinta.

        Niin kauan kuin turvikset ovat rahasampo asianajajille, he ovat pitkittämisen kannalla.

        Ehdotus: säätäkää asetus tms. turvapaikka-asian käsittelykuluista. Kiinteä max 500eur/keissi, ja velvoite käsitellä samankaltaiset asiakkuudet nipuissa, jolloin esim. 2000eur/nippu. Eli jotain prosessioikeuden säätöä myös. Ei yhteiskunta konkursseistakaan maksa avoimella piikillä.

        Jos turvapaikanhakijalla on tarinassaan joku nyanssi, se ei tarkoita, että kaikilla 30000 on täysin erilainen.


      • Tuo on hyvä. Kilpailutetaan asianajajat. Urakkapalkka, kuka tekee halvimman tarjouksen.


    • Ja paskaa, siellä puhutaan työttömyydestä, ei nämä ole työttömiä koska ne ei ole ilmottautunut työvoimatoimistoon. Tai ne ei edes kykene. Eli lakia ei voida tulkita näiden maahantunkeutujien kohdalla.

    • Totutuiko perustuslaki.....

      Hain toimeentulotukea pk seudulla opiskelijana .....en saanut...kehoittivat menemään takaisin kainuuseen josta olen kotoisin...

      Miten laittomasti maassa oleva voi sitten valita mistä kaupungista hakee toimeentulotukea? Kun en minäkään kantasuomalaisena voi hakea....jos matu voi näin valita niin swhän voi hakea toimeentulotukea vaikka jokaisesta suomen kaupungista erikseen kun nämähän on salaisia päätöksiä niin väärikäyttökin olisi käytännössä laillista laittomawti maassa olevalle..

    • Matun toimeentulotuelle ei ole mitään laillisia perusteita, se voidaan yksinkertaisesti jo hakuprosessin puuuteellisuuden vuoksi kumota. Ja saako ne rahan muka käteen? Mihin se maksetaan, ei kai pankki avaa tiliä laittomasti maahan tukentuneelle kun suomalaiselta kysytään joka saatanan käteissatasen alkuperää. Kyllä alkaa veronmaksu loppua tähän maahan kun mummo on saatu kunniallisesti kuoppaan.

      • Niille järjestetään jonkunlainen lupa. Kunhan ensin tutkitaan taas kaikissa oikeusasteissa ja rahaa palaa.

        Jotakin tämänsuuntaistahan se Migrin Repo uutisissa väläytteli. Kasvot punehtuneina. Mitäköhän varten?

        Tänään on muutenkin ollut uutisissa naamoja, jotka eivät ole vaikuttaneet kovin uskottavilta.

        Jotakin on tapahtumassa. Mitä?


    • Muistakaa, että taakanjako onkin rikkautta!

      • Palauttaisikohan tarpeeksi pitkä yleislakko päättäjille realitteetit kalloon?


      • En usko.On näät Kela osannu munki sosiaalisesta turvasta pitää huolta ,jottei tule killinkiäkään mistään suunnasta,mutta näille pitää perkele sadaa ,tuli ukko vaikak kivenavalta,ni maahan ku tulee ni pöytä koriaksi. Omat sa olla ja tulla toimee miten parhaaks näkevät.


    • Laittomasti maassa olevalle pitää myös järjestää asunto, jonka kaikki kulut sossun on pakko maksaa.

    • esimerkin matu yksinhuoltajaäidin palkaksi muutettu sosiaalituki jää 8350 euroon kuukaudessa.

    • Ei pidä paikkaansa. Karkotuspäätöksen saanut EI OLE OIKEUTETTU toimeentulotukeen (hänellä ei ole oleskeluoikeutta Suomessa!). Vaikka valehtelija-Nerg tai joku vääryyttä ja valhetta täynnä oleva "lakimies" tai "asiantuntija"näin väittäisi! Zyskowicz on tässä asiassa oikeassa!

      • Olen samaa mieltä.


    • Onhan SE PAKKO MAKSAA RIKOLLISILLE ETTEIVÄT TEE RIKOKSIA
      Jos näkevät nälkää ALKAA POMMITUS

    • Niinpä....vasemmisto ja vihreät ajoi viime hallituskaudella kuin käärmettä pyssuyn ,että laittomile maassaolijoille pitää järjestää samat terveyspalvelut kuin kantasuomalaisillekin vaikka näiltä ei voisi laittaa asiakasmaksuja perintään...

    • Perustuslaki on sananmuodoltaan täysin nollalaki....Siinä on ilmaistu että kaikki kuuluu "jokaiselle" ???? Siis voiko tyhmempää ilmaisumuotoa olla ??

      Kärjitettynä tämä jokainen koskisi myös kissoja ja koiria ..

      • Tulkinta on kyllä kaikille ,mutta toteutus kaikille muille paitti Suomalaisille. Leikataan taas hiukka koulutuksesta ,terveyspalveluista ja kikytetään ,niin taas on mistä jakaa.


    • Ehkäpä paras on kuitenkin tuo kohta "Laittomasti maassa olevia ei voida poistaa, mikäli he eivät itse halua lähteä vapaahtoisesti".

      sossulandia maksaa koko maailmalle. Kaikki elintasopakolaiset Suomeen ja Suomi matuja täyteen 60 miljoonaa.

    • tämä oli kyllä oikeusopppineelta aikamainen aivopierutulkinta perustuslaista jossa laittomasti maassaolevalla ulkomaan kansalaisella olisi perustuslain
      edellytämänä toimeentulotuen saamisvelvollisuus...

      lyön tästä vaikka tonnin vetoa niin näin ei perustuslaissa lue..

    • Uskomatonta paskaa !

      • Ei ole ihme jos taso on tuota ,että talous kyntää ja kaikkimenee päin helvettiä.Kas kun ei keksineet nimetä yleismaailmallisesti yleisesti lailliseksi laittomaksi perustuslaillisesti lailliseksi toimeetulo oikeudeksi .Jollei ole jo laissa,niin kai nu sen kohta sinne kirjaavat inhimillisyyden ja yhtäläisen ETY toimnallisissa puiteissa.


    • Sossun on pakko maksaa laittomasti maassa olevien lomamatkakulutkin. Ei wittu Suomi on perseestä

      • Irakilaiset ovat rakentaneet Suomen maksamilla tuilla Irakiin loma-asuntoja. Tästä oli artikkeli pari kuukautta sitten, mutta sori nyt en lähdettä löydä enkä ehdi etsiä.

        Siellähän sitä on hyvä käydä lomailemassa ja bisneksiä hoitamassa Suomen kylmien talvien aikana.


    • Perustuslaki koskee vain Suomen kansalaisia. Näin olen ymmärtänyt. Perustuslainen olettamuksena on Suomen kansalaisuus.Tämä on pelkkää vasemmistomädätääjäjuristien kikkailua joka täytyy laittaa heti poikki, muuten Suomeen on julistettava poikkeustila.

      • Ei taida koskea, jos jäädään ilman asumistukia .Perustelevat kullä tuulesta temmatuilla perusteilla miksi ei myönnetä ,mutta taitaa olla oikeat syyt aivan toiset. Ei taida rahat enää riittää kun jokapuolelle jaellaan. Ehkä noiden tarpeet on sitten suuremmmat.


    • Nyt pitää siteerata ex-ulkomisteriä: "VMP!"

    • Tässä on vain sellainen kummallisuus että toimeentulotuki on kuntien ja kaupunkien vastuulla ja nämä on rajattu koskemaan vain kaupungin kirjoilla oleville asukkaille ei koko maailmalle......Laittomasti maassaolija ei voi olla laillistikkaan kirjoilla minkään suomen kunnan tai kaupungin kirjoilla joilla se pitäsi olla oikeutettu kaupungin sosiaalitoimen palveluihin..

      perustuslaissakin lukee ,Että LAILLISESTI maassaolevalla on oikeus valita asuinpaikkansa....huom ei LAITTOMASTI...

      tässä ilmeisesti lainoppineilla vasemmistohörhöillä on käynyt lukivirhe

      • ´Laki pitäis olla niinkuin luetaan,ei niinkuin tulkitaa.Taitaa olla niin, että pitäs pistää samaan junaa ja menolippu kouraan noille tulkitsijoille yhtäläillä kun laittomasti maassa olijoille,enne ku rupeis se oikeus toteutumaan kirjaimellisesti,eikä tulkinnan varaisesti.


      • Eli tämä tulkitsija Maija S. on tehnyt virheellisen tulkinnan? Kummallisuus on siis myöskin se, että ketään ei ole asetettu vastuuseen...

        Muistan taas yhden palstakirjoituksen: esimies oli uhannut potkuilla Prisman kassalla työskentelevää rouvaa, joka ei ollut HYMYILLYT mamuasiakkailleen, ja nämä olivat tehneet kassarouvasta valituksen, syynä epäasiallinen kohtelu.

        Vastuun luonne näköjään muuttuu mitä ylemmäs virkakoneistossa mennään.

        Itse toivon, että tuo Prisman esimies joutuisi vakavaan puhutteluun, ja ehkäpä olisi syytä antaa hänelle ne potkut. Sitäpaitsi, tietyille ihmisryhmille ei kannata hymyillä koska se tulkitaan vääränlaiseksi signaaliksi.

        Pidetään vaan nassut peruslukemilla. Ei kai tässä paljon hymyn tai naurun aihetta olekaan?


      • Millonkas nämä mistään on vastuuseen menneet.Vastuun kantoa nuo osaa kyllä tolkutta,mutta kun hommat menee päin prinkkalaa ei olla tietääkseenkään. Peli henki on se ,että eilmät pyörii päässä ku hullulla lehmällä ,että kuka teki mitä tekii missä ,ei me ne muut ja unohdetaan syyt.Mitä seurauksista pikku juttu kyllä kansa maksaa leikataan vähä köyhiltä,ne ku ei osaa pistää vastaa ja milläs ne äänensä saisi edes kuuluviin. Pari sormea ylös ja soo soo ei saa puhua pahoja se rasismia ja sia on kuitattu.


    • Laki toimeentulotuesta, 2 a § (30.12.2002/1294)

      Velvollisuus ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi

      Toimeentulotukea hakeva 17–64-vuotias henkilö on velvollinen ilmoittautumaan työttömänä työnhakijana työvoimatoimistoon, ellei hän:

      1) ole työssä palkansaajana tai yrittäjänä;

      2) opiskele päätoimisesti;

      3) ole työttömyysturvalain (1290/2002) 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tai 4 §:n 1–5 kohdassa tarkoitettu henkilö;

      4) ole laitoshoidon tai lääkärin toteaman sairauden vuoksi esteellinen vastaanottamaan työtä; tai

      5) ole muun edellä mainittuihin verrattavan hyväksyttävän syyn vuoksi esteellinen vastaanottamaan työtä.

      Jos toimeentulotuen hakija ei ilmoittaudu työvoimatoimistoon työnhakijaksi, toimeentulotuen perusosan suuruutta voidaan alentaa hänen osaltaan siten kuin tämän lain 10 §:ssä säädetään.

      Eli ensi työnhakijaksi, sitten sosiaalitoimistoon?

      • Hä ,miten laittomasti maassaoleva voisi laillisesti ilmoitautua työnhakijaksi maassa,jossa hänellä ei ole oleskelulupaa?


      • Muuten hyvät pykälät pistit mutta laittomasti maassa olevia ne pykälät eivät koske. Koska laittomasti maassa olevat eivät voi hakea työttömäksi työnhakijaksi.


      • Jep, eli ne ei voi hakea toimeentulotukea, koska siihen ei ole LAIN MUKAAN edellytyksiä.


      • Korkein hallinto-oikeus on linjannut, että laittomasti maassa olevat ovat oikeutettuja toimeentulotukeen ja asuntoon, jonka kulut sossu maksaa.


      • Miten helvetissä se voi olla mahdollista kun ne ei täytä mitään noista edellytyksistä joilla toimeentulotukea maksetaan. Saman perustuslain mukaan kenenkään ei siis tarvitse ilmottautua työttömäksi saadakseen toimeentulotukea, hakee vain korkeimman oikeuden päätöksen siihen.


      • Ei Suomalaisille mikään kuulu. Leikkaamaanhan ne pyrkivät noita vimosia roposia ,jottei maksaa tarvitsisi,mutta näille. Näille näyttää kuuluvan kaikki kuin manulle illallinen. Eikö tämä sirkus lopu koskaan?

        http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tyottomyysturva_aktiivinen-54502

        Pitääkö se työttömienkin tehdä ensin jotain laitonta jotta tuet rupee pysymään?Sitäkö kautta noita oikeuksia saadaan?


    • Suomen perustuslain 19 toteaa oikeudesta sosiaaliturvaan näin sanoen:

      “Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.“

      Tähän asti perustuslain säädöstä on tulkittu ahtaasti ja katsottu sen koskevan vain Suomessa oleskelevia ihmisiä. Ovatpa kaikkein ahdasmielisimmät tulkitsijat halunneet nähdä sen koskevan vain Suomen kansalaisia.

      Ahdasmielisyyden aika on ohi: Suomen perustuslain tulkinta on laajennettava ihmisarvoiseen muotoonsa koskemaan kaikkia maailman ihmisiä! Suomen sosiaaliturva kuuluu kaikille!

      Suomen valtion on mitä pikimmin perustettava Kelan konttoreita Afrikkaan ja Lähi-itään, jotta siellä oleskelevat henkilöt saavat mahdollisuuden nauttia suomalaista sosiaaliturvaa joutumatta asettamaan itseään vaaraan pitkällä ja vaikealla merimatkalla Välimeren yli.

      Kelan konttoreita perustamaan on lähetettävä Suomesta runsain joukoin päteviä sosiaali- ja ihmisoikeusalan ammattilaisia. Suomalaista sosiaaliturvaa on maksettava kaikille halukkaille esimerkiksi toimeentulotuen perusosan (485,50 euroa kuukaudessa + kohtuulliset asumismenot) suuruisena. Enemmän tarvitseville voidaan maksaa enemmänkin. Aivan sama.

      Perustoimeentulon kustantaminen maailman kahdelle miljardille kaikkein köyhimmälle ihmiselle maksaa vain 971 miljardia euroa kuukaudessa (+ kohtuulliset asumismenot), eli alle biljardi euroa, joten kukaan ei voi väittää, etteikö Suomella olisi tähän varaa ja eihän se ole keneltäkään pois. Suomalainen sosiaaliturva antaisi maailman hädänalaisimmille ihmisille tarvittavat varat päivittäisestä elämästä selviämiseen ja perusoikeuksista nauttimiseen. Tämä on ihmisoikeuskysymys, jota ei voida mitata rahassa.
      Tällä menettelyllä olisi se etu, että taloudellisesti se johtaisi aivan samaan lopputulokseen kuin nykymenokin, eli Suomen valtion konkurssiin, mutta huomattavasti nykyistä nopeammin.

      Yhteiskunnallisesti lopputulos olisi kuitenkin huomattavan paljon parempi. Nykymeno, eli kehitysmaiden asukkaiden siirtäminen Suomeen nauttimaan ihmisoikeuksiaan ja sosiaaliturvaa, johtaa siihen, että Suomen valtiontalouden lopullisesti romahtaessa Suomessa on valtava joukko kehitysmaalaisia, jotka ovat tottuneet nauttimaan sosiaaliturvaa ja jotka tulevat olemaan erittäin vihaisia, kun taikaseinä lakkaa toimimasta.

      Ehdottomassani vaihtoehtoisessa menettelyssä vihaiset kehitysmaalaiset pysyisivät Suomen rajojen ulkopuolella. Lisäksi Suomesta saataisiin siirrettyä pois suuri joukko kukkahattutätejä, jotka joutuisivat kohtaamaan kehitysmaalaisten vihan kehitysmaissa, kun Kelan avustustukset siellä loppuvat. Kaikki saisivat siis ansionsa mukaan.
      https://jarileino.com/2016/09/01/suomalainen-sosiaaliturva-kuuluu-kaikille/

      • syömi kuuluu kaikille ! Myölmä on yhteinen kylä !


      • Niimpä ...nämä kehitysmaa matut on kuin särkäniemen delffiinit....

        Aikansa kun niitä totutetaan suomen sosiaaliturvaan niin ne ei enää osaa elää eikä sopeuttua alkuperäiseen elinympäristöönsä ja tulla omillaan toimeen..


      • Juuri niin. Eihän tuossa perustuslaissa mainita mitään Suomessa oleskelusta. Seuraavaksi Sipilä ja muut suvakkisiat alkavat lähettää toimeentulotukea Afrikkaan, koska aivan kaikilla maapallon ihmisillä on oikeus Suomen perustuslain takaamaan toimeentuloon. Ja huomaan, että yksikään ministeri ei ole ottanut julkisesti kantaa näihin älyvapaisiin perustuslain tulkintoihin. Taitaa Soinikin hyväksyä toimeentulotuen ikuisen antamisen käännytetyille turvapaikkasurffareille.


      • odotan virolaisten ryntäystä suomen sossuihin


      • Juu ja sitte ku on huor konttor Arfikassa lähetää myö sinne noteloo tukiaisii ja jätettää näät tulijat tänne makseloo niitä


    • Arkijärjen vastaisesti apulaisoikeusasiamies Milja Sakslinin linjauksesta toimeentulotuki ei ole sidottu oleskeluoikeuteen, vaan laittomasti maassa oleskeleva on oikeutettu suomalaiseen toimeentulotukeen siinä missä kuka tahansa muukin.

      Ollaan siis Jussi Halla-ahon kuvailemassa tilanteessa: Suomi on maailman sosiaalitoimista, täällä saa olla ilman oleskelulupaa ja toimeentulotukea ei voi evätä keneltäkään.

      Toisin kuin pakolaisten vastaanottamisesta, valtio ei korvaa kunnille penniäkään laittomasti maassa oleskelevien ulkomaalaisten toimeentulosta.

    • Hovioikeus on soveltanut apulaisoikeusmiehen linjausta ja kumonnut kielteisiä toimeentulotukipäätöksiä laittomasti maassa olevilta.

    • Milja Sakslin haisee ihan Haloselta.

    • http://kemppinen.blogspot.fi/2015/03/tieda-huutia-maija-sakslin.html

      Apulaisoikeusasiamies mokailee laillisuusvalvonnassa. Toivottavasti joku kantelee, oikeuskanslerille. Myös oikeusasiamies ja samoissa hommissa työskentelevä informaatio-oikeuden dosentti Kuopus saisivat hermostua.

      EOA Maija Sakslin ja miehensä huijasi vanhusta?

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14405189/eoa-maija-sakslin-ja-miehensa-huijasi-vanhusta

      http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2013/11/valehtelitteko-te-minulle-pain-naamaa.html

      • Tämä akka ei edes tunne perustuslakia...oikeusjanslerille kantelu ja toivottavasti haklitus toimii..


    • Johan Suomessa olevat matut lähettävät rahoja maailmalle ja mamut ovat tehneet sitä jo ainakin 20 vuotta! Esimerkiksi kahdeksan lapsen isä saa sossutukia noin kuusijapuolituhatta euroa, joten kyllä siitä pystyy lähettämäänkin senverran, että Afrikassa elää kymmenisenkin kylkiäisperhettä oikein hyvin.

      Eikös nyt jo olisi aika tunnustaa, että olemme auttaneet riittävästi ja vast'edes Suomen sosiaalitukia ei enää anneta kuin Suomen omille kansalaisille? Tämä on mennyt jo ihan mielettömäksi hölmöilyksi, kun mitkä tahansa pellet ja huijarit voivat nostella tukirahoja ja oleilla Suomessa määrättömiä aikoja!

      LOPETTAKAA EDUSKUNTA JA PÄÄTTÄJÄT TÄMÄ HULLUUS JO!!!!!!!

      EU on kaikkien hulluuksien Äiti!

    • Perustuslaki
      Suomen perustuslaki (731/1999) määrittää kansalaisen yhdenvertaisuusperiaatteet sekä yksilön oikeudet ja velvollisuudet. Jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen (PL 1999 2. luku 7 §). Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla.

      Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen (PL 1999 2. luku 22 §).
      http://www.oph.fi/opetustoimen_turvallisuusopas/lainsaadanto/perustuslaki

      Jokainen suomen kansalainen mainittu mutta ei jokaisen jokaisen sanan yhteydessä.....mutta tarkoitus lienee ueimmalekin yksinkertaiellekin selvä ,että jokaisella tarkoitetaan suomen kansalaiata suomen perustuslain yhteydessä...

      Apulaisoikeusasiamihen asema olisi kyllä näin suuren mokan vuoksi kyseenalaistettava..

      • Apulaisoikeusasiamies pitää saada syytteeseen maanpetoksesta. Ei yksi suvakkiämmä voi yksin päättää satojen miljoonien eurojen puhalluksesta.


    • TOTTA!!! Eikait sitä voida edes kuvitella, että aikoinaan olisi kirjoitettu perustuslakiin, että jokainen maailman ihminen on oikeutettu Suomessa saamaan kaiken minkä kansalaisetkin ja vielä enemmän, kuten tällä hetkellä!

      JOTAIN ON PAHASTI PIELESSÄ ja alkusyy on suvakeissa. Niin se vain on. En sano maanpettureiksi, mutta siis en sano maanpettureiksi.

    • Siis onko tämä se sama akka joka sipoosta hankki maata hieman arveluttavin keinoin siltä vanhukselta?

    • Silloin kun perustuslakia laadittiin, ei voitu kuvitella mitään muuta Suomeen tulevaa ulkomaalaista kuin ryssä. Ja perustuslakiin ei sentään kehdattu kirjoittaa, että ulkomaalaisille tarjotaan vain reikä otsassa. Perustuslaista pitää tehdä eduskunnassa oikea tulkinta perustuslain hengen mukaisesti. Yhdysvaltojen perustuslakikin on ollut voimassa kohta 250 vuotta. Eivät lain laatijat voi osata nikkaroida joka pykälää tulevien vuosisatojen niljakelakimiesten tulkintoja ajatellen. Kysymys on periaatteista ja niiden tulkinnasta oikeudenmukaisuuden ja terveen järjen mukaisesti.

    • Silloin pitää käyttää perusolettamaa mikä lakia kirjoittaessa on ollut tarkoituksena. Aivan käsittämätöntä että jonkun rkp läisen suvakin tulkinta voi käytännössä tuhota kuntien talouden. Haluaako tämä suvakki vanhukset kadulle kuolemaan rahan puutteen vuoksi? Miltä tuntuu litimärkä vaippa persettä hautomassa maija sakslin? Sipoossahan se temppusi melkein jo onnistui ennenkuin sukulaiset heräsi.

    • Tänään kirjoitetaan, että laittomasti maassaolijat eivät USKALLA hakea toimeentulotukea karkotuksen pelossa.

      Ikäänkuin ongelma olisi sillä ratkaistu.

      Itse kyseenalaistaisin sen tulkinnan, joka kyseisestä laista on esitetty, se kun ei vastaa suomalaisten oikeustajua ja on aivan naurettava.

      Jos lain tarkoitus on tämä, lakia on muutettava. HETI.

      • Sehän on vain yhden ihmisen eli tämän sakslinin tulkinta. Mutta Suomeen pitäisi perustaa karkotuskeskuksia, eli jos matu hakee tukea, niin hälytetään poliisi paikalle ja matu kärrätään palautuskeskukseen. Sellaisia honey trappejä.


      • juurikin näin..kyseessä on vain yhden suvakkin tarkoitushakuinen tulkinta jossa lakipykäliä luetaan tahallaan kieroon..luin perustuslain kyllä läpi ja tätä kyllä käytettiin naurettavana keppihevosena ...

        jos suomen perustuslakia voidaan näin tulkita niin sanoisin koko periustuslakia täysin nollalaiksi...


      • Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuus on annettu jollekin Annika Lapintie -nimiselle kommarille. Peruslain tulkintaa ei siis voi järkeistää, koska vassarisuvakki ei ota sitä asialistalle.


      • tässä menee vain koko perustulaista uskottavuus kun sitä tulkitaan lukijan mukaan..


      • Suvakitsikaileevapaasti kirjoitti:

        Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuus on annettu jollekin Annika Lapintie -nimiselle kommarille. Peruslain tulkintaa ei siis voi järkeistää, koska vassarisuvakki ei ota sitä asialistalle.

        Siinä tapauksessa kyseisestä henkilöstä täytyy tehdä kantelu. Ei Suomen perustuslaki voi olla tulkinnanvarainen, eikä myöskään yhden ihmisen päätettävissä se, käsitelläänkö asia vai ei.


    • Hmm, muistan elävästi kun vuosia vuosia sitten opiskelin ja avomieheni sai töitä vain osa-aikaisesti ja eräänä kuuna oli ruokarahat todella vähissä. Kaikkihan tietävät suomalaisen opiskelijan tuet. Saimme ajan sosiaalitoimistoon, mutta sieltä sanottiin että eipä ole mahdollista saada toimeentulotukea - mutta eikö olisi sukulaisia joilta lainata. En viitsinyt sitten vaivata työtöntä isääni joten kitkutimme.
      Muistan itkeneeni "sossuntädille" mutta ei armoa. En varmasti ole ainoa opiskelija tai pienituloinen jolle on käynyt näin. Tässä valossa nämä uutiset että sosiaaliturva kuuluu koko maailmalle kuulostavat pöyristyttäviltä. Opiskeluajan jälkeen olen ollut aina kunnon veronmaksaja joten raivostuttaa! Enpä olisi nuorempana uskonut että veroni menevät irakilaisten miesten elättämiseen.

      • minut käskettiin opiskelijana muuttamaan takaisin kainuuseen kotikuntaan kinuamaan sossutukea..tälläisen kohtelun minä sain kun rahat oli loppu


    • tällläiset perustuslakitulkinnat kyllä herättää kysymyksen ,että mitä helvettiä tässä maassa on oikein tekeillä ?

      suomessa on nyt tahoja jotka haluaaa valjastaa suomen kasnakunnan ja sen verovarat kolmansien maiden siirtomaaksi ja uudeksi pakolaisvaltioksi kun ruotsi on jo täynnä eli ottamaan ruotsin paikan..

      tässä kuviossa on myös nato jäsenyyys ja päätösvallan vieminen ulkomaille..

    • Toimeentulotuen ehdoksi ulkomaalaisille pitää asetaa, että pitää anoa toimeentulotukea kerran kuukaudessa suomeksi tai ruotsiksi kirjallisesti. Myönteisen päätöksen voi saada, jos oleskelulupa on kunnossa. Jos ei ole lupaa, niin voi saada kassillisen ruokaa. Mutta anomus on tehtävä kirjallisesti.

    • Jos hän ei suostu vapaaehtoisesti palaamaan sellaiseen maahan, joka ei ota pakkopalautuksia vastaan, hänelle on pitänyt myöntää tilapäinen oleskelulupa kahdeksi vuodeksi. Ja kahden vuoden päästä se on muuttunut käytännössä jatkuvaksi oleskeluluvaksi, Räsänen kuvasi tilannetta sisäministeriön toimittajatilaisuudessa.

      • Eli suomeksi sanottuna: koko turvapaikkaruljanssi voidaan perua, annetaan suoraan ne luvat...


      • Ei vaan palautetaan matut takaisin Ruotsiin, jolla on sopimiukset kunnossa.


      • Hyvä pointti. Ruotsi kuskasi matut ilmaiskuljetuksilla Tornioon. Nyt on junan suunta käännettävä ja annettava heille takaisin mikä vahingossa lähti heiltä pois.


    • http://mvlehti.net/2016/09/06/neljan-lapsen-siirtolaisperheelle-tukia-ruotsissa-3435-euroa-kuussa-verovapaasti/

      Ei kai Suomi vaan ole anteliaampi? Miksi muuten matut tulisivat Ruotsista rajan yli Suomeen.

    • Taisimme olla jopa anteliaampiakin ja turvapaikan saannin todennäköisyys oli varsinkin irakilaisilla ja somaleilla Suomessa maailman korkein. Taitaapa olla sitä yhä vieläkin, vaikka Persut ovat yrittäneet suitsia mamuttajien intoa kaikin keinoin. Valtettavasti muut hallituspuolueet ovat penseitä luopumaan kaikkien auttajien ideologiastaan, vaikka pakko olisi.

    • Yleensä se maksaa, kuka on kutsunutkin. Sipilä maksakoon nämä!
      Toimentulotuki laittomasti maassa oleskeleville on TÄYTTÄ VALETTA! Kuka vääristelee lakia, tekee virkarikoksen!

    • Kuten mm. Puola ja Unkari ovat osoittaneet, ei matuja ole pakko ottaa maahan. Suomen pieni eliitti vain hyötyy tulijoista ja siksi niitä tänne otetaan. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka antaa.

      Lestadiolaisrakennusfirmat nettoavat tulijoista varmaan eniten ullatus ullatus. Itä-Helsingin ghetossa rakennetaan kerrostaloa toisensa perään. Joku voisi tehdä tutkivaa journalismia, kuinka monta näistä raksafirmoista on lestojen omistuksessa. Mutta turha luulla, no vaihtoehtomediat ehkä.

    • Muistakaa hyvät ihmiset, että vain ja ainoastaan äänestämällä voitte vaikuttaa!

      Tulossa on esim.kunnallisvaalit, joissa voitte vaikuttaa jo ketkä ja mitä puolueita on kunnanpuolella poliitikkona.

      Toisekseen voitte vaikuttaa myös tulevissa eduskuntavaaleissa, keitä siellä eduskunnassa tulee istumaan !

      Ja se on totta että täällä meidän Suomessa joka on pieni maa, ja pienet piirit siinä että meillä on ollut periaatteessa aina samat poliitikot töissä.

      Nyt vain äänestämään, aivan uusia kasvoja kunnallispolitiikkaan, ja sitten räjäytetään pankki, ja uusitaan koko eduskunta samalla kertaa, me voimme näin vaikuttaa asiaan !

      Sitten yhtenä vaikutus vaihtoehtona on että kansalaiset alkavat tosissaan näyttämään mieltään eduskunnan edessä !

      Satatuhatta kun alkaa näyttämään mieltään,niin alkaa päättäjilläkin housut tutisemaan !

      Mutta tätä ei ole vieläkään tapahtunut ?

      Miksi me Suomalaiset emme osaa näyttää tahtoamme ?

      Meidän täytyy oppia näyttämään tahtomme myös jaloillamme !

      Meidän täytyy alkaa enemmän järjestäytymään, koska me täällä Suomessa olemme se Suomen kansa !

      meidän täytyy herättää meidän poliitikot !

      Herätkää poliitikot !

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vastaamoon tehty ehkä kaksi tietomurtoa - kertoo Yle.

      https://yle.fi/uutiset/3-11612331 Tietoa tihkutetaan tipoittain. Uutta katastrofia pukkaa Vastaamon osalta. Eiliseen asti kyse oli vain yhdestä hakker
      Maailman menoa
      341
      4467
    2. Laittoko Stefan instan yksityiseksi

      Stefanin insta yksityinen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      2665
    3. Autoilun päästöt

      Hallituksen tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006698934.html Liikenteen päästöt ei
      Maailman menoa
      337
      1277