Laiton naamioituja - suurrikollinen ?

Varokaa että ette vedä pipoa liian alas niin että se vaikuttaa naamioitumiselta. Kantasuomalaiselle se voi tietää linnakeikkaa. Kaapuakat saa kulkea millaisissa säkeissä tahansa.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2298308

Kauan kesti tuokin esitutkinta.

uutinen:
Hämeen poliisi on saanut valmiiksi Lahden Hennalan Ku Klux Klan -miestä koskevan esitutkinnan. Tapaus menee nyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Valkoiseen kaapuun pukeutunut mies nähtiin vastaanottokeskuksen edustalla viime vuoden syyskuussa, kun ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Hennalaan bussikyydillä. Poliisin mukaan kaapu ei ollut enää hänen yllään, kun bussi tuli paikalle.

Parikymmenvuotias mies on kertonut poliisille, että pukeutuminen oli tyhmä päähänpisto.

Poliisi selvitti esitutkinnassa miehen epäiltyinä rikoksina laitonta naamioitumista, julkista kehottamista rikokseen ja Suomen lipun häpäisemistä. Lisäksi selvitettiin yllytystä Suomen lipun häpäisemiseen.

Esitutkintapöytäkirja on lähetetty syyttäjälle.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyt vaan tutkimaan musliminaisten kaapuun pukeutumisia samalla innolla niin voidaan todeta että oikeus on tasapuolinen.

Äänestä

Vai että oikein esitutkintaa poikasten toilailuista ? Voihan paska sanon minä.

Isismies voi pukeutua muslimiakaksi naamioitua oikein todella,eikä tule esitutkintaa Suomessa viranomaisten taholta vaikka laki kieltää naamioitiumisen julkisilla paikoilla.

Äänestä

Muita vastaavia rikollisia on mm hitsaajat ja mehiläistenhoitajat. Linnaan vaan.

Äänestä

Laki niinkuin se luetaan - ilmeisesti tuo yhden miehen seisoskelu on jonkinlainen kokooontumien - kyseessä on mitä ilmeisemmin vain virallisen yhteiskunnan kantaväestöön kohdistama alistaminen.


13 a §

Laiton naamioituminen

Joka yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta, on tuomittava laittomasta naamioitumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Äänestä

Nuo Poliisin keksimät syytteet eivät kestä oikeudessa pätkänvertaa. Suomessa saa kulkea KU KLUX klaanin vaatteet päällä. Se ei ole kiellettyä.

Äänestä

On tainnut tulla sisäministeriltä suullinen määräys että poikaa on lyötävä lakikirjalla päähän ns rasiminpoistotaistelun nimissä.
Orpo pojan valssi soi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VeiVei kirjoitti:

Varokaa että ette vedä pipoa liian alas niin että se vaikuttaa naamioitumiselta. Kantasuomalaiselle se voi tietää linnakeikkaa. Kaapuakat saa kulkea millaisissa säkeissä tahansa.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2298308

Kauan kesti tuokin esitutkinta.

uutinen:
Hämeen poliisi on saanut valmiiksi Lahden Hennalan Ku Klux Klan -miestä koskevan esitutkinnan. Tapaus menee nyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Valkoiseen kaapuun pukeutunut mies nähtiin vastaanottokeskuksen edustalla viime vuoden syyskuussa, kun ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Hennalaan bussikyydillä. Poliisin mukaan kaapu ei ollut enää hänen yllään, kun bussi tuli paikalle.

Parikymmenvuotias mies on kertonut poliisille, että pukeutuminen oli tyhmä päähänpisto.

Poliisi selvitti esitutkinnassa miehen epäiltyinä rikoksina laitonta naamioitumista, julkista kehottamista rikokseen ja Suomen lipun häpäisemistä. Lisäksi selvitettiin yllytystä Suomen lipun häpäisemiseen.

Esitutkintapöytäkirja on lähetetty syyttäjälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu